Kymmenien käärmeiden taistelu

Minä longan tuonen toukan
Ja tapan madon manalan
Otan syöjän irti luusta
Otan ihmisen ihosta


Drezenin piiritys
  • Päivät kuluvat. Khadon jatkaa katumustyötään vankina, Durotan ja Noctis käyvät noutamassa loput klaanilaisista Drezeniin ja suunnitelevat Irabethin kanssa. Neema viettää aikaa Khadonin sellin liepeillä, mutta käy myös istuttamassa siemenen jonka sai Elementaalisen loiston temppelistä. Irabeth on huolissaan Nurahista, mutta uusien partioiden lähettäminenkin huolestuttaa- osa partioista ei ole palannut ollenkaan, ja temppeliritarien silmät erämaassa alkavat käydä vähiin. Khadon tutkitaan lopullisesti Aravashnialin ja Socielin toimesta, ja tämä vapautetaan.
  • Päivät muuttuvat viikoksi, ja Khadon on aloittanut työnsä taas pajalla. Neema oli saanut idean, että kenties kirotun ahjon linnan alaosissa voisi puhdistaa pyhällä energialla. Aluksi Neema koettaa yksin, mutta hänen energiansa ei riitä moiseen. Hän päättää siis hakea apua- Sociel ja tämän akolyytit ovat juuri sopivia tähän tarkoitukseen. Heidän avullaan saadaan pahahenget taltutettua, ja Sociel voi aloittaa pyhitysseremonian. Durotan, Noctis ja Khadon keskustelevat paluusta kentälle, etsimään Nurahia ja kadonneita partioita. He alkavat jo pakata tavaroitaan, kun Neema tulee noutamaan aluksi Khadonia, ja sen jälkeen Durotania auttamaan rituaalin kanssa. Noctis lähtee turhautuneena yksin kohti erämaata. Apuun tulevat myös Irabeth, Aravashnial ja tämän oppilas Petra sekä kääpiövanki Joran. Yhdessä he saattavat rituaalin loppuun. Pian tämän jälkeen Durotan ja Khadon seuraavat Noctista erämaahan, Neeman tullessa suoraan temmppelille puun kaukosiirto-ominaisuuden ansiosta
  • Noctiksen sännättyä erämaahan nopealla tahdillaan, löytää hän heti ongelmia. Tapetun partion jäänteet, ja mustaan kaapuun pukeutuneen siivekään hahmon viikatteen kanssa. Incubus käy Noctiksen päälle, mutta aliarvioi ihmisvihollisensa ja kaatuu Noctiksen miekkoihin. Kun Noctis alkaa kasaamaan ruumiita yhteen, näkee hän karmaisevan näyn: Taivaalta hänen ylitseen lentää tusinoittain railotraakkeja, lentäviä demoneita ja suunnaton lohikäärme, jonka siivet nostattavat pölymyrskyn. Noctis tajuaa mihin tämä lentävä armeija on matkalla.Hän lähtee välittömästi takaisin.Hänen perässään kulkevat Khadon ja Durotan näkevät pölypilven, salamannopean Noctiksen ja maata pitkin kulkevan armeijan-kultisteja, demoneja, barbaareita, pahahenkiä- sanalla sanoen pahuuden armeija. Sota on matkalla Drezeniin!
  • Noctiksen saavuttua kaupunkiin alkaa hälytyskellot soida. Sotajoukot kerätään kasaan, katapultit ladataan ja siviilit siirretään suojaan linnan muurien sisälle. Neema lähtee hakemaan heimolaisia ja siirtämään heimon taistelukelvottomat linnaan turvaan. Ennenpitkään Durotan saapuu paikalle, ja klaani lähtee taisteluun. Noctis on etujoukkojen kanssa Viimeisen Kynnyksen portilla, jonne vihollisen massa on keskittynyt. Kultisteja, Babau-demoneita ja pahempia kuhisee portin edessä mutta Nocits potkii heidät alas ja katkoo heidän tikaspuunsa. Ongelmaksi muodostautuvat Vrockit, jotka tiputtelevat kultisteja muurin ylitse ja jäävät itsekkin tekemään tuhojaan. Vihollisen määrä on käydä liian suureksi, kunnes laaksossa kaikuu sotahuudot ja rummut kun Talviauringon klaani hyökkää Durotanin johdolla taisteluun. Vrockit ja kultistit kaatuvat nopeasti väkivahvan armeijan edessä, kuten myös Nabasu ja kuvottavat Hezrout. Silloin portti alkaa kumista uhkaavasti, ja Glabrezu-demoni uhkaa heitä. Neeman taivaalliset liekit polttavat petoa, Durotanin iskut kaatavat sen polvilleen ja Noctiksen miekat repivät olennon kurkun auki. Mahtavinkin demoni kaatuu maahan, ja portti on turvattu.
  • Khadon liittyy heidän joukkoonsa, ja sankarit lähtevät etsimään Irabethiä. He kohtaavat joitakin Traakkiratsastajia, mutta nämä eivät osoita minkäänlaista vastusta heille-vain hidastusta. Tämän jälkeen he kohtaavat Ahjokidan, punaisen lohikäärmeen. Neeman manaa jäämyrskyn pedon niskaan, mutta tämä ei sitä paljao hidasta. Ei kuitenkaan tarvita montaa iskua ja osuvaa nuolta että tämäkin suuri peto on maassa. Neema juhlistaa lohikäärmeen kaatumista juomalla sen verta, ja muut miettivät mihinkä päin pitäisi suunnatta. Irabeth on tiettävästi sillalla taistelemassa, joten sinne päätetään suunnata. Yhtäkkiä kuitenkin taistelukentän yli kantautuu helvetillinen karjaisu, joka saa tuulen nousemaan. Varjo lehahtaa liikkeelle, kun suunnaton Haavakäärme nousee ilmaan. Se syöksee kuolemaa suustaan sillalla, ja hirvittävällä rysäyksellä kaataa linnan portit, laskeutuen pihalle mylvien ja levittäen kuolemaa ympärilleen. Sankareilla on selkeä suunta.
  • He saapuvat valmistautuneina linnan pihalle, jossa demoninen lohikäärme levittelee siipiään. Raivoissaan peto syöksee polttavaa happoa Durotanin niskaan, ja Khadon alkaa ampumaan nuolia pedon niskaan. Neema parantaa veljensä haavoja ja pudottaa taivaallista tulta pedon niskaan. Miekat uppoavat heikosti pedon nahkaan, kun hirviö taasen repii kynsillään ja hampaillaan lihaa ja luuta rikki. Haavakäärme nousee ilmaan, ja hönkäiseen vihreää myrkkyä Neeman, Durotanin ja Noctiksen niskaan. Hallusinaatiot täyttävät heidän mielensä, ja he eksyvät paksuun kirvelevään savuun. Khadon jatkaa käärmeen ampumista nuolillaan, ja peto suuntaa iskunsa tähän. Neema vapautuu hulluudesta ja nousee pilven yläpuolella hehkuen vihaa. Hän pommittaa petoa viimeisillä lieskoillaan, kunnes hirviön kalmanhengitys kovettaa Neeman, muuttaen tämän obsidiaaniseksi patsaaksi joka kovasti räsähtäen tipahtaa maahan. Noctis ja Durotan pääsevät pois sumusta ja käyvät viimeiseen hyökkäykseen petoa vastaan linnan muureilla. Khadon on jo kaatunut, ja molempien soturien hengitys on raskasta. Noctis viiltää minkä kerkeää, mutta pedon nahka on luonnottoman vahva. Lopulta Durotan käy viimeiseen rynnäkköön ja upottaa Roudantuskan pedon kaulaan. Mielipuolisesti rääkyen peto kaatuu muureilta alas, järkyttäen maata ympärillään.
  • Noctis liittyy Irabethin ja Aravashnialin kanssa tappaakseen viimeisetkin hyökkääjät. Khadon elää, mutta on tajuton. Durotan kulkee linnan pihalla siskonsa lasisen ruumiin luokse. Kymmenien Käärmeiden Taistelu on päättynyt, mutta hinta tästä voitosta oli verinen ja raskas.

Haavakäärme Scorizscar

Palaa saat mato manalan
Kärventyä tuonen toukka
Hiien hiiliheltehessä
Kylpeä tuonen tulessa\\

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped