Kuiskauksia Pimeässä

''"I will be the one that's gonna hold you
I will be the one that you run to
My love is a burning, consuming fire."

Kampanjan yhdeksäs pelikerta, johon osallistuivat kaksi pelaajista. Hahmot ovat:

  • Asrael, haltia (Samuli)
  • Berthold, temppeliritari (Mattias)

Tarina

Gracen jättäydyttyä vahtivuoroon, Bert ja Asrael jatkoivat Harrowstonen vankilan tutkimista. Noin kolmisen retkeä myöhemmin heille oli selvinnyt, että toiseen kerrokseen pääsee parvekkeen kautta, sairastuvassa riehuu jonkinlainen räyhänhenki ja käytävillä vaeltelee luurankoja. He kuulevat myös aavemaista huilunsoittoa, hyönteismäistä surinaa ja siipien lepatusta.

Vierailu Vesoriannan luona selkiyttää hieman sotkuisia johtolankavyhtejä. Seikkalijat onnistuvat selvittämään, että ilmeisesti Vesoriannan näkemät mustakaapuiset miehet onnistuivat vangitsemaan Vesoriannan edesmenneen aviomiehen, vankilanjohtaja Hawkramin aaveen. Hawkramin aave oli aikaisemmin jotenkin pitänyt vankilan aaveita kurissa, mutta hänen kadottuaan kuvioista, tämä vastuu oli langennut Vesoriannalle. Vesorianna kertoo seikkailijoille vankilan viidestä pahanmaineisimmasta vangista, jotka edelleen vaikuttivat aaveina. Yksi näistä vangeista oli jo onnistunut pakenemaan Ravengrohun, jossa hänen ehti murhata puolisen tusinaa kyläläistä ennen kuin hänet lopulta onnistuttiin vangitsemaan. Vesoriannan mukaan olisi vain ajan kysymys, ennen kuin loput näistä Harrowstonen kauhuista pääsisivät vapauteen...

Seikkailijat jatkavat tuorein voimin ja uusin tiedoin vankilan tutkimista. Yläkerrassa majailevat Stirget voitetaan Asraelin vastikään oppiman uniloitsun avulla, mutta Illmarshin Pillipiiparin, yhden viidestä kauhusta pillin mukaan tanssivat luurangot ovat seikkailijoille liian kova pala. Sekä Asrael, että Berthold kaatuvat luisten nyrkkien moukarointiin.

Purku

Pelikerran jälkeen keskustelimme hieman pelistrategioista. On ilmeistä, ettei minkäänlainen herooinen sankarointi onnistu tämänkaltaisilla hahmoilla, vaan hommat pitää hoitaa huomattavasti varovaisemmin metodein. Renkien palkkaaminen, yksi tämäntyyppisen pelaamisen välttämättömyyksiä, on myös jäänyt toistaiseksi pelaajilta hyödyntämättä ja jatkossa tulisikin varmistaa, että JOS joudutaan tilanteeseen, jossa noppa ratkaisee lopputuloksen (eli mitä vaan voi käydä), kannattaa olla niitä palkkasotureita suojaamassa selustaa. Varsin tylystä lopusta huolimatta pelaajat vakuuttivat kuitenkin olevansa tyytyväisiä pelikertaan. -Navdi

Lisään tähän vielä sen, mitä sanoin autossa pelin jälkeen. Aina lopulta joudutaan tilanteeseen, jossa noppaa on pakko heittää. Tästä seuraa, että palkkasotureita on pakko oltava mukana. Niissä on lisäksi se kiva puoli, että ne pidentävät 15 minute adventuring dayta ihan itsestään - tai hahmot ajautuvat nopeasti vararikkoon :) Mitä tulee eiliseen, meillä kävi vain järjettömän paska mäihä. Meillä oli kuitenkin Gracea lukuunottamatta about kaikki mahdolliset oikeat työkalut mukana. -Samuli

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped