Hautarosvot

Kampanjan toinen pelikerta, johon osallistuivat kolme pelaajista. Hahmot ovat:

  • Grigori, taistelija (Mattias)
  • Franciscus, Desnan temppeliritari (Samuli)
  • Harriet, spesialisti (Helmi)

Tarina

Seikkailijat saapuvat Ravengron kylään, tutustuvat muutamiin paikallisiin, ottavat huoneen majatalosta, tekevät hieman ostoksia ja suuntaavat sitten takaisin Lennorin talon alla sijaitsevaan kryptaan.

Kryptassa kohdataan lisää luurankoja. Sarkofageista löytyy muumioituneiden ruumiiden lisäksi koruja ja antiikkisia aseita. Alempaan kerrokseen johtavan portaikon ansat ovat tappaa kaksi seikkailijoista. Alemman kerroksen ensimmäisestä huoneesta löytyy sotavaunut, yleellisiä huonekaluja, kullasta ja hopeasta valmistettuja kulhoja, kynttelikköjä ja astioita. Säkit täyttyvät nopeasti arvotavarasta, jonka jälkeen seikkailijat palaavat Ravengrohon toipumaan koettelumksistaan.

Ravengrossa selviää nopeasti kuinka nopeasti tieto kulkee pienessä kylässä, eikä aikaakaan kun kylän vouti on jo ovella esittämässä kiusallisia kysymyksia majatalon huoneeseen kannetuista kilisevistä säkeistä ja seikkailijoiden hätävalheena keksimistä maantierosvoista.

Myöhemmin vouti palaa, tällä kertaa ammuksinaan vielä kiusallisempia kysymyksiä matalaan hautaan haudatusta Lennorista, sekä tämän talon kellarista löytyneestä kuolleesta vaimosta. Voudilla on mukanaan myös apulaisensa ja vakaa aikomus pidättää seikkailijat, jotka kaupungin ainoina muukalaisina ovat sangen epäilyttäviä. Lopulta Franciscus lähtee näyttämään paikkaa, jossa "maantierosvot" hyökkäsivät, jotta saataisiin selvyys miten Lennorin vaimon sormus on päätynyt seikkailijoiden haltuun.

Franciscus vie voudin miehineen paikkaan, jossa seikkailijat joitain päiviä aiemmin jalkautuivat rengasrikkoisesta vaunusta. Vaununajaja Paulo on yhä vaunuissa, kuolonkankeana, kasvoillaan ilme, joka kielii kuolemisesta kauhuun. Voudin taikauskoiset miehet alkavat hätääntyä. Auringon laskiessa tieltä mäen takaa kuuluu laukkaavan hevosen kavioiden kopsetta ja näkyy kelmeää, luonnotonta hohdetta. Franciscus ja voudin miehet juoksevat henkensä edestä, jättäen voudin kohtaamaan minkä hyvänsä luonnottoman olennon mäen takaa onkaan karauttamassa heidän kimppuunsa. Voudin karmaiseva huuto leikkaa yötä, kunnes se äkisti katkeaa...

Purku

Tällä kertaa pelimateria oli valmisteltu sekä siltä varalta, että hahmot palaisivat kryptaan, että siltä varalta, että he päättäisivät jäädä ensin Lorrimorin hautajaisiin. Jotta valinta olisi järkevä, sijoitin hautajaiset kahden päivän päähän. Pelaajilla olisi siis, ainakin teoriassa, hyvin aikaa tutkia krypta loppuun. Viimeistelin ensimmäistä pelikertaa varten luonnostelemani kryptan alemman kerroksen. Pelaajat saivat kulumaan varsin paljon aikaa hahmojen välisiin keskusteluihin, ostosten tekemiseen ja kaikenlaiseen säätöön, josta syystä kryptaa ei ehditty kokonaan koluta, toki tässä vaikutti myös kahden hahmoista haavoittuminen, joka pakotti vetäytymään.

Pelikerran viimeinen kolmannes (muukalaisia kohtaan epäluuloisten kyläläisten reaktiot) oli lähes puhdasta improvisointia, joka lähti ajatuksesta miten suhteellisesti ottaen tavalliset ihmiset reagoisivat seikkailijoihin, jotka ostavat aamulla köyttä, tikkaat ja säkkejä ja lähtevät matkaan vain palatakseen joitain tunteja myöhemmin säkit täynnä ja pahasti haavoittuneina.

Hyvin tuntui toimivan. -Navdi

Nyt kun on ollut hieman aikaa reflektoida kampanjaa, mun on pakko palata tähän pelikertaan. Olen edelleen ihan fiiliksissä siitä, mitä kryptan alta oikeastaan löytyy, vaikka pelistä on jo lähemmäs kaksi kuukautta. Ja joka pelikerralla olen miettinyt, olisiko meillä hyvää syytä palata takaisin. Onneksi Asrael sai haltuunsa Franciscusin muistiinpanot, joissa kerrotaan hautaholveista sen verran tarpeeksi, että mielenkiinto taatusti herää. -Samuli

Mukava kuulla. Tää on aika jännä itse asiassa: Tuntematon hautaholvi, joka ei näennäisesti liity mitenkään pääjuoneen on kiinnostavampi kuin adventure pathin varsinaiset skriptatut eventit. Samalla hautaholvi = old school ja lorrimor-juoni = new school. Kiinnostus "mitä siellä kuopassa/oven takana/arkussa onkaan on old school -pelaamisesta emergenttiä kiinnostusta tutkimiseen ja löytämiseen, jollaista "mitä juonessa tapahtuu seuraavaksi" -tyyppinen pelaaminen ei yksinkertaisesti ruoki, sillä se juoni nyt oletusarvoisesti "tapahtuu kuitenkin". -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped