Hautajaiset

Kampanjan kolmas pelikerta, johon osallistuivat kolme pelaajista. Hahmot ovat:

  • Grigori, taistelija (Mattias)
  • Franciscus, Desnan temppeliritari (Samuli)
  • Harriet, spesialisti (Helmi)

Tarina

Franciscuksen palattua Ravengrohon, öiselle nummelle jäänyttä voutia lähdetään etsimään. Hänen päätön ruumiinsa löytyy pellolta. Ruumiin ympärillä on runsaasti kavionjälkiä. Päätä ei löydy mistään. Yksi mukaan lähteneistä apulaisvoudeista muistaa tarinan Aaveratsastajasta, voudin isän yli 40 vuotta sitten pidättämästä maantierosvosta, jonka haamu oli nyt varmasti palannut kostamaan. Seikkailijat etsivät aikansa voudin päätä ja löytävät vanhan kaivon, jonka pohjan päättävät tutkia, josko vaikka pää olisi lennähtänyt sinne.

Kaivoon laskeutuvat ensin Grigori ja Harriet. Pohjalla on mutaista liejua, sekä hädin tuskin miehen mentävä tunneli. Tunneli johtaa käytäväverkostoon, jonka sokkeloissa ensin yksi, sitten toinen seikkailijoista törmää raatomatelijaan, joka onnistuu lamaannuttamaan molemmat lonkeroillaan. Pinnalle jäänyt Franciscus huolestuu ja päättää lähteä etsimään tovereitaan.

Franciscus sattuu paikalle juuri sopivasti estämään raatomatelijaa raahaamasta Harrietin lamaantunutta ruumista pesäkuoppaansa. Seuraa kuolettava piilosleikki, jossa Franciscus onnistuu kerta toisensa jälkeen vastustamaan raatomatelijan lamaannuttavaa kosketusta... Lopulta raatomatelija kaatuu kuolleena maahan. Franciscus on onnistunut pelastamaan toverinsa. Raatomatelijan pesästä löytyy paitsi lamaantunut Grigori, myös selkeästi vanhempi mädäntyneen seikkailijan ruumis, joka yhä puristaa arvokkaan näköistä kirstua.

Seuraavana päivänä ovat Professori Lorrimorin hautajaiset. Surijoita ei ole seikkailijoiden lisäksi montaa; vain professorin tytär, joitain edesmenneen Professorin ystäviä ja kaksi kaupunginneuvoston jäsentä. Hautajaiset ovat keskeytyä joukon kylän väkeä osoittaessa mieltään kuolleistamanaajaksi syyttämänsä Lorrimorin hautaamista vastaan, mutta Grigorin tiukka oikea suora rettelöitsijöiden nokkamiehen nenänvarteen saa miehet toisiin aatoksiin.

Loppupäivä kuluu hautajaisvastaanotolla Professorin tilaamaa väkevää brandyä nauttien ja kylänväkeen tutustuen.

Purku

Jos jossain on kolo, on satavarma, että joku seikkailija sinne ryömii. Niin tälläkin kertaa. Raatomatelija on klassikko ja varmasti tuttu punaboksin aloitusseikkailun pelanneille. Nostalgiafaktori oli siis korkealla, ja Franciscuksen lukuisia onnistuneita pelastusheittoja sisältänyt kaksintaistelu raatomatelijan kanssa jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa.

Tällä kertaa päästiin jopa ihan Carrion Crownin kirjoitettuun materiaaliin käsiksi. Hiljaa hyvä tulee... -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped