Huone Vonnarc

Huoneen Vonnarc palvelijoina seikkailijoiden asumuksena toimivat Vonnarcien kartanon palvelijoiden tilat. Epäsymmetrisen suunnikkaan muotoinen sali on tarkoitettu majoittamaan yhteensä tusinaa palvelijaa. Salin seinät ovat mustaa, hieman kiiltävää kiveä, jota halkovat siellä täällä vaaleammat purppuraiset juovat. Makuualustoina toimivat sienirihmastosta punotut paksut matot. Tämän lisäksi kullekin huoneen asukkaalle on varattu käyttöön kirstu tavaroiden ja vaatteiden säilyttämistä varten. Salia valaisevat himmeät, purppuraiset kaasulyhdyt, joista kuuluu alituinen, humiseva ääni ja lähtee kitkerä haju. Seiniin on kaiverrettu demoniruhtinas Areshkigalia ylistäviä säkeitä, sekä inspiroiviksi tarkoitettuja aforismeja kuten "Ruoskansiimaa nopeampi on ainoastaan ahkera ja kuuliainen palvelija.", "Alistu ja tottele.", "Olet koska hyvänsä korvattavissa, joten ole kiitollinen siitä mitä sinulla on." ja "Työ palkitsee itsensä ja tekee vapaaksi."

Kyynelten Lehto

Seikkailijoille on Kyynelten Lehdossa annettu käyttöön pieni, varsin vaatimattoman oloinen asumus, jossa on kaksi pyöreää huonetta. Isommassa on sisustuksena olkimattoja meditoimista varten, muutama tuoli ja pieni pöytä, sekä kirstu tavaroiden säilyttämistä varten. Seinälle ripustetut yrtit tuoksuvat miedosti eukalyptuksella ja jasmiinille luoden huoneeseen rauhanomaisen ilmapiirin. Pienempi huone on tarkoitettu peseytymistilaksi. Siellä on pöytä, palju, vateja, pyyhkeitä, kirstu ja vesikouru, joka johtaa ulkona sijaitsevalle kaivolle.

  • +1 Glamered Studded Leather

Kultainen Hiisi

Kultaisen Hiiden, Saul Vancaskerkinin komean, vastikään uudelleen avatun peliluolan junioripartnereille kenties Riddleportin huono-onnisimman peliluolan omistajat ovat asettuneet taloksi rakennuksen toisen kerroksen tiloihin. Tavaroita säilytetään pääsääntöisesti lukitussa arkussa yläkerran salahuoneessa. Aina kun kukaan ei jää vahtimaan Hiittä, Ithelril manaa huoneeseen hiljaisen Alarmin.

Ensimmäinen kerros

1. Etuovi
2. Pääsali
3. Kassa
4. Kassahäkki
5. Vartiohuone
6. Päiväkassan säilytys
7. Laskentahuone
8. Yöholvi
9. Salipäällikön toimisto
10. Kabinetteja
11. Portaat kellariin
12. Keittiö
13. Tiskinurkkaus
14. Henkilökunnan taukohuone
15. Hiisikannu-taverna
16. Huussit
17. Vierashuoneiden aula
18. Ruhtinaan sviitti
19. Vierashuoneita
20. Vierassviitti
21. Liinavaatevarasto

Toinen kerros

22. Henkilökunnan lepohuone
23. Pukuhuone
24. Odotushuone
25. Vancaskerkinin toimisto
26. Kirjanpito
27. Ruokasali
28. Vancaskerkinin makuuhuone
29. Junioripartnereiden asunto
30. Tarkkailutasot

Kellarikerros

31. Viinikellari
32. Bojaskin huone
33. Punainen huone -kellaribaari
34. Vartioalkoovi, salaovi areenalle
35. Asehuone, tunneli ulkopuolelle
36. Sairastupa
37. Kenneli
38. Areena


Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped