Jälkitilanne

Hiekkasärkän ritareiden urotyöt ja epäonnistumiset ovat jättäneet jälkensä, niin pienet kuin suuretkin, Varisian kartalle. He ovat kaataneet hallitsijoita, synnyttäneet voimatyhjiöitä, sekoittaneet taloutta ja surmanneet satapäin vihollisia. Heidän teoillaan voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia, joita ei ilman karhipakkaa olisi voinut ennalta nähdä.

Tämä on heidän jälkeensä jättämä maa vuodenvaihteessa 4708-09 Absalomin laskentaa, kaksi kuukautta Karzougin kaaduttua.

Hiekkasärkkä

Jo tänä vuonna Hiekkasärkässä juhlistettiin ritariperhosen juhlapäivää paraatilla, jossa hiisiksi pukeutuneet lapset kulkevat laulaen ja tanssien läpi kylän kokoontuakseen katedraalin edessä olevalle aukealle, jolle on katettu pitopöydät koko kylänväelle. Juhlan aikana kerrotaan tarinoita Hiekkasärkän ritareiden uroteoista, jotka ajan myötä kasvavat elämää suuremmiksi.

Monet Hiekkasärkän nuorukaiset hurahtavat sankaritarinoista, joskin Ameiko Kaijitsu (CG female human aristocrat 2/bard 3/rogue 2) ja kaupungissa ollessaan myös Shalelu Andosana (CG female elf ranger 3/fighter 3) yrittävät puhua penskoille järkeä päähän ja kouluttaa niitä jotka eivät usko jotta eivät ihan heti pääsisi hengestään. Jokunen nuorukainen lähtee myös Rannickin linnakkeeseen palvellakseen rajaseudulla itsensä paroni Gelrickin alaisuudessa.

Vaikka katakombit Hiekkasärkän alla on sinetöity ja sheriffi Belor Hemlock (CG male human fighter 5), Ameiko ja Shalelu pitävät huolen ettei kukaan pääse sinne tonkimaan, vihan riimukaivo sen uumenissa röyhtäilee vielä aika ajoin ja jättiläishyökkäyksen aikana surmatut vihaiset jättiläiset tekivät osansa täyttääkseen sitä. Vaikka Bakrakhan upposikin Varisianlahteen, Alaznist saattaa hyvinkin olla seuraamassa Karzougin esimerkkiä.

Hiekkasärkän ympäristön hiidet pitävät nykyisellään päänsä matalalla. Sankarit tuhosivat Ohdakepään heimon käytännössä kokonaan ja Shalelu sekä nuoret seikkailijatoivot ovat tehneet parhaansa levittääkseen lisää kaaosta heimojen keskuuteen. Yhdellä tällaisella retkellä Shalelu surmasi Gugmut Ison, kaataen näin viimeisenkin seudun merkittävistä hiisipäälliköistä.

Hiidet eivät palaa Ohdakepäälle ja aikanaan talvimyrskyt, meri ja tuuli pyyhkivät poltetun linnoituksen jäänteet sen laelta. Muinaisen Thassilonin monumentti ei kuitenkaan ole vielä luovuttanut kaikkia salaisuuksiaan ja sen viimeinen vanki kalistelee kaltereitaan turhaan ja vihaisena.

Ameiko Kaijitsu on noussut Kaijitsun suvun pääksi ja käytännössä ainoaksi jäseneksi, vaikka hän onkin vielä hyvin naimaikäinen. Lasitehdas on avattu uudelleen, joskin tuotanto on hidasta useimpien taitavimpien käsityöläisten sekä Lonjikun kuoltua Tsuton petturuuden vuoksi.

Vanha Ethram Valdemar kuolee loppuvuodesta keuhkosairauteensa ja haudataan juhlamenoin. Belven Valdemar ottaa perheen loputkin asiat hoitoonsa. Belvenin naimattomuus herättää huomiota.

Sendeli ja Zeeva Ketunratamo saavat kartanonsa kunnostettua ja kellarit sinetöityä ja asettuvat asumaan. Heidän kotinsa paha maine, veljensä teoista puhumattakaan, aiheuttavat heille kylmähkön vastaanoton, mutta kun he eivät toistuvasti murhaa ketään, heidät aletaan hiljalleen hyväksyä seurapiireihin. Myös Kajon tuki talon ja heidän maineensa puhdistamisessa nostaa Ketunratamojen osakkeita.

Ardin, Benar ja Kail (LG male human warrior 1/expert 1) jatkavat paroni Gelrickin maatilan pyörittämistä ja silloin tällöin auttelevat Shalelua seikkailijanpentujen kaitsemisessa.

Konnanselkä

Konnanselässä elämä jatkuu tavalliseen tapaansa. Maelin Shreed (LG male human cleric of Erastil 5) jatkaa toimintaansa kylän pormestarinkaltaisena. Mustan Maggan ja tulva-aallon aiheuttamat tuhot korjataan seuraavan vuoden mittaan.

Kreeginmetsä on Graulien kuoltua paljon turvallisempi ja vaikka joskus sinne joku jätti erehtyykin, Rannickin linnakkeen partiot nopeasti nitistävät sen. Turkispyyntäjät ja metsästäjät Konnanselästä pääsevät nykyään myös Kreeginmetsään työskentelemään.

Kaikki ei kuitenkaan ole niin ruusuista: Musta Magga, tuo ikiaikainen peto Storvalin syvyyksistä, on asettunut asumaan Savipohjan aaltojen alle jouduttuaan hyökyaallon mukana pois vanhasta kodistaan. Se on myös melko ärtynyt, mikä vaarantaa laivaliikenteen ja kalastusalukset järvellä. Yritykset surmata se johtavat pääsääntöisesti yrittäjän kuolemaan.

Magnimar

Magnimarilaisia tapahtumat eivät hirveämmin koskettaneet, mitä nyt kuulivat juttuja Hiekkasärkän vaikeuksista ja sen sankareiden urotöistä.

Tuomari Rautatappuran oikeudenkänti ja teloitus sen sijaan kiinnitti enemmänkin huomiota ja vielä kauan sen jälkeen kun tapaus on kadonnut lähimuistista, pieni komitea juristeja ja lainoppineita käy läpi koko hänen historiansa tuomarina ja tutkii täikamman kanssa etenkin sellaiset tapaukset, joissa tuomittu on vielä elossa. Löydöt ovat kammottavia ja ne yritetään käsitellä hiljaisesti ja hienovaraisesti. Joskus tässä onnistutaan.

Itse pormestari Haldmeer Grobaras toteaa Yön tornin olevan vaarallisen huonossa kunnossa ja antaa itse käskyn purkaa se.

Rannickin linnakkeen nimellinen alaisuus Magnimarille jonkin verran pönkittää kaupunkivaltion valtaa idässä, etenkin Korvosan viimeaikaisen kaaoksen aikana, mutta tämä ei lopulta johda voimatasapainon suureen järkkymiseen.

Brandtin perhettä järkyttää heidän poikansa Nieron haudan ryöstö. Syyllistä tai ruumista ei koskaan löydetä.

Rannickin linnake

Sir Gelrickin johdossa Rannickin linnakkeesta tulee nopeasti varteenotettava tekijä rajaseudulla. Sen lippu vetää puoleensa kaikenkarvaisia seikkailijoita, samoojia ja nuoria sotilastoiveikkaita, jotka pitävät Kreegin jätit puolustuskannalla ja Storvalin jättiläisheimot kaukana. Konnanselän ympäristössä on pitkästä aikaa turvallista.

Linnakkeella on sadan miehen sotilasvahvuus. Paikalta löytyy myös pienet pyhäköt Abadarille, Erastilille sekä Sarenraelle, joista viimeksimainittua hoitaa veli Turnik (NG male human cleric of Sarenrae 5), joka kantaa myös voimakasta asetta, joka on hänen kirkolleen pyhä. Muita merkittäviä Rannickin upseereja ovat Turnikin mukana Riimuahjosta pelastetut entinen hornanritari Arden Kol (LN male human fighter 7), tianilainen Moshi Kalani (CN human fighter 5), puoliörkki Härkä-Dench (CN male half-orc fighter 7) sekä kaartinpäällikkö Seruac Malhavan (LN male human fighter 10).

Storvalin ylänkö

Storvalin ylänkö on palannut status quoon. Kivijättiläiset ovat kaikonneet Jorgenfistista lyhykäisen sotimisen jälkeen ja palanneet kotikonnuilleen. Linnake seisoo jälleen tyhjänä ja autiona.

Xin-Shalast

Xin-Shalast on sotatilassa. Riimujättiläiset vartioivat ja hallitsevat kaupungin huippua ja Mharia. Alemmassa kaupungissa jättiläiset ovat linnoittautuneet yhtäälle, lamyros toisaalle ja Gyakukin johtamat lumimiehet kolmanteen paikkaan. Krak Narathan linnaketta hallitsevat Janderhoffin kääpiöt. Jearis sekä parisenkymmentä haltiaa ovat linnoittautuneet magnimarilaisen retkikunnan rippeiden kanssa käsityöläiskaupunginosaan. Kaupungin valloitus ei ole laisinkaan niin helppoa kuin joskus kuviteltiin ja taisteluiden riehuessa sen kaduilla, vanhat kauhut sen katakombeissa heräilevät. Asemasota on alkanut.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped