Keskustelualue: ohjeita

Nimmarit kommenttien perään, ei värejä muuta kuin omaan n i m m a r i i n, ei turhia sisennyksiä, tyhjä rivi kommenttien väliin, uusin kommentti aina alimmaiseksi ja uusin aihe aina ylimmäiseksi. Otsikot jotka kertoo selkeästi mistä on kyse.

Kampanja telakalle

Oma elämäntilanne on tällä hetkellä sen kaltainen, että vapaa-aika on kortilla, ainakin siinä määrin mitä vakavasti otettavan roolipelikampanjan vetäminen vaatisi. Olisi hirveen kiva pelata jotain säännöllisesti, mutta tämä kampanja vaatii tolkuttoman paljon vaivannäköä pelikertojen ulkopuolella, tämä vaivannäkö pitäen sisällään pelien kirjoittamisen lisäksi hankalat aikatauluttamiset.

Näillä puheilla siis panen tämän kampanjan jäihin toistaiseksi. Koetan saada aikaiseksi hieman kevyemmän (noin logistiikan kannalta) kampanjan, jotta olisi sitten edes joku peli jota pelata säännöllisesti. Siihen olette toki kaikki tervetulleita mikäli kiinnostusta on. Ymmärrän kyllä, että joillakin teistä (tm) ei ole mitään intressiä pelata ns. kevytropeja, kerran sitä varten on lautapelit, eikä siinä mitään vikaa ole. Kukin tyylillään. (Kuten olen muutamaankin otteeseen ilmoittanut,) itse en jaksa lautapelejä ollenkaan. Tuosta kamppiksesta lähetin sähköpostikyselynkin tuossa pari kuukautta taaksepäin, hommaa pitäisi vaan tuupata sen verran eteenpäin, että pääsisi pelaamaankin. -Navdi

Seuraavat pelipäivät

Jyrin pyöräretki alkaa 28.3. ja kestänee 4-6 viikkoa. Itse olen matkoilla 15.4.-2.5. eli tulee väkisinkin jonkinmoinen tauko pelaamiseen. -Navdi

onkos Jyrin sijainnista tai saapumisetasta tietoa? -Jatuli

Ei oo Jyristä kuulunut, eli ei oo varmaankaan vielä palanut Suomeen. -Navdi

Maisemissa taas. Saavuin 5.5. lautalla Helsinkiin 3100km lasissa. Rok! -Gagarin

Tsissus sentään. No pyöräilyä ei ainakaan tuhkat haitannu ;) Millos peletaan? -Jatuli

Oma elämäntilanteeni on tällä hetkellä seuraavanlainen: Olen töissä ma-pe 12-18. Tää tarkoittaa, että pelikerta voi olla 18.30 arkisin Tapiolassa, 19.00 arkisin Kalliossa, tai mihin tahansa kellonaikaan jos on lauantai tai sunnuntai. Miten teillä muilla? Mikä luettelemistani vaihtoehdoista sopisi teille parhaiten? -Navdi

Mulle sopii mikä vaan, viikonlopuille tosin tuppaa ilmestymään todennäköisemmin menoa. -Gagarin

Mulla on lopputyöhässääkkää viel tää ja huominen, ajatus kulkee taas paremmin keskiviikon jälkeen -Jatuli

Tiistaisin (ja joinain maanantaina) mulla ei ole autoa. Sunnuntaisin on 18 alkaen lentistä. Toukokuussa käy 19., 24., 26., 27., 28. ja 31. -Samuli

Ei tullut osumia tällä kyselyllä. Noista Samulin päivistä ei käy mulle mikään. Yritän uudestaan: 18.30-22.30 arki Tapiola, 19.00-22.00 arki Kallio, 13-17 lauantai vai 13-17 sunnuntai. -Navdi

27, 28, 29, 30 passaa mulle, mulla on koulun näytös 26 päivä joten sitä ennen pitää vähän kiirusta. kesäkuussa passaa 1, 3, 4, (7), 8 9, 11, 15, 16 noin alkukuusta -Jatuli

Ja tämäkään ei vastaa kysymykseeni, joskin pystyn päättelemään, että vastauksesi on joko a tai b, mutta ei c tai d. Sitten kun tämä saadaan iteroitua loppuun aletaan miettiä mikä viikonpäivä (ei siis kuukauden päivä) on sellainen jolle pelit sijoitetaan. -Navdi

mulle passaa kaikki vaihtoehdot noista. Vaikkakin vikisen siitä, että se kellari ei ole viihtyisä ja siellä ei ole mukavuuksia :D mutta voi pelata myös siellä. mun mielestä voisi pelata vaikka vaihdellen pelipaikkaakin. ja viikonloput käy kanssa, mutta vk:loppuun en laittaisi "vakkaripäivää"-Jatuli

Kolmen tunnin pelit on nihkeitä, etenkin kun siinä kuitenkin tulee jauhettua kaikenlaista ennen peliä. Viikonloppuja en voi luvata vakipäiväksi. Tiistai ei käy ja perjantai on huono. Paikkaa ja päivää vaihdellen sopii myös. -Samuli

29. on buukattu, muuten on vapaata. Pelipaikalla ei ole juurikaan väliä. Viikonpäivistä mikä vaan käy vakipelipäiväksi, mutta jos valita saa niin joku muu kuin keskiviikko. Torstai näyttäisi käyvän tähän mennessä kaikille? -Gagarin

Seuraava peli torstaina 17.6. klo 18.30 Tapiolassa ja siitä eteenpäin joka toinen viikko poislukien erikseen ilmoitettavat poikkeukset. Jos kellari on ankea, voimme pelata myös työpaikallani Tapiolan PKP:ssa, josta löytyy myös kahvinkeitin. -Navdi

Olen hakkaamassa palloa tuona torstaina joten en pääse paikalle, saatte ihan poikien omaa kivaa :D -Jatuli

Okei. Perutaan peli. -Navdi

Sitä peliä...? -Jatuli

Katso aihe yllä. -Navdi

Powereista

Musta on ihan siistiä, ettei jollakin/kaikilla hahmoilla ole taistelussa käyttökelpoisia voimia. Tällaisia hahmoja löytyy superisarjiksistakin. Tämä tietenkin vain, jos se on kaikkien mielestä siistiä. Jos ei ole, mieluusti tekisin asialle Jotain (tm). -Samuli

Mä en näe tässä ongelmaa. Ajattelin pyrkiä tarjoamaan muunkin tyyppistä haastetta pelissä kuin taistelemista. Tai muunkin tyylisiä taisteluita kuin Iso ja Vahva, joka voitetaan damagella. -Navdi

Nahuatlinkieli

Aiheesta löytyy infoa täältä ja ääninäytteitä löytää esim. YouTubesta hakemalla tai vaikkapa tästä. -Navdi

Interaktiivinen hahmis

Mr. Gonen mainio interaktiivinen hahmis löytyy tuolta:

http://mrgone.rocksolidshells.com/aberrant_old.html

Printtaan teille joka tapauksessa tuon wikiversion mukaan, mutta jos haluatte hienomman version ja teillä on mahdollisuus käyttää printteriä, niin downloadatkaa tuolta, naksutelkaa nakkulat kohdalleen ja printatkaa itsellenne käyttöön ja minulle kaksoiskappaleet. -Navdi

Ensimmäinen pelikerta to 25.4.

Eli ylihuomenna torstaina. Pelipaikka on Kalliossa, osoitteessa Kolmas linja 14 B 54. Se on jotakuinkin Sandron kulmaa ja sarjakuvakauppa Pitkämiestä vastapäätä. Hakaniemen metroasemalta kävelee mäkeä ylös parisataa metriä. Ensimmäiseen peliin osallistuvat ne pelaajat (Jatuli, Jyri ja Samuli), joiden hahmoista mulla on ollut wikissä olevien taustojen ja online-keskustelujen perusteella mahdollista muodostaa riittävän hyvä kuva, jotta olen voinut kirjoittaa niitä varten taustaa ja hahmospesifiä juonisisältöä peliin.

Mikäli Jerellä on aikuisten oikeasti aikaa ja kiinnostusta pelata kampanjassa, niin varmaankin ilmoittelee itsestään sitten kun muilta kiireiltään ehtii ja jos mielii osallistua seuraavaan peliin (4.3.) niin kirjoittanee hahmotaustaansa wikiin kolmanteen ja viimeiseen deadlineen, sunnuntaihin 28.2. mennessä.

Korostaisin vielä, että tässä ei ole tarkoitus päsmäröidä, nalkuttaa tai vittuilla, vaan ihan käytännön syistä mulla ei ole aikaa tai mahdollisuutta kirjoittaa tuota ensimmäistä peliä enää huomisen tai ylihuomisen aikana. -Navdi

Valmiit hahmot, nivotut taustat, jne.

Kerran tässä vaikuttaa, että ei synny niitä yhdessä palaveeraamalla tehtyjä hahmoja, joilla on valmiit yhteiset taustakuviot, niin mennään tällä raakileella mikä on. Eli on ne yksittäiset wikissä olevat hahmotaustat, niissä hieman hahmojen välisiä kytköksiä ja lähtötilanne, eli volkkarissa matkalla kohti Woodstockia. Pelaajat tietävät hahmoistaan (ja muista hahmoista) oikeastaan vaan sen, mitä wikissä lukee, eli melko vähän. Genrelle (supersankarisarjakuva) tämä on luonteva tapa lähestyä uusia hahmoja: Tiedetään suurinpiirtein nimi, ulkonäkö, kansallisuus ja pari luonteenpiirrettä. Siitä lähdetään sitten pelin aikana ja pelin sisällä laventamaan: Myöhemmin selviää, että siniturkkinen saksalainen akrobaatti on työskennellyt sirkuksessa, hänen äitipuolensa oli mustalaisnoita ja nykyinen tyttöystävänsä itse asiassa on saman äidin kasvattama, myös noita. Eksoottinen afrikkalainen kaunotar on syntynyt Harlemissa, vietti lapsuutensa Kairon kaduilla taskuvarkaana ja ryhtyi sitten jumalattareksi. Kookas venäläinen voimamies onkin luonteeltaan herkkä taitelijasielu, jonka isoveli oli kosmonautti, joka ei kuollutkaan niinkuin uskottiin, vaan palaa superkonnana. Kuumapäinen tappelupukari paljastuu kovan kuoren alta.. kuumapäiseksi tappelupukari, jonka alta paljastuu... ninjakoulututus, agenttitausta, toisen maailmansodan veteraani ja... kuumapäinen tappelupukari. -Navdi

Aberrant core pdf

Pistäkää mulle ens kerralla 2 eur/naama niin hommaan peruskirjan drivethrusta ja panen jakoon. Vaihtoehtoisesti voi maksaa tuomalla paketin kahvia. -Navdi

Oikat hahmiksiin

Sivuilta Jeffrey Clay, John Rush ja Lee Harlowe-Barton on nyt oikat kunkin hahmolomakkeisiin pelinjohtajan lisäksi kullakin pelaajalla. Kaikki muu on lomakkeissa paikoillaan paitsi skillit, jotka joudutte laittamaan itse. -Navdi

Deadline hahmosivuille

Deadlinen kunkin omalle hahmosivulle, jolla on taustaa jne. luonnostelua on maanantai klo 19.00. Tähän mennessä kullakin tulee olla jotain infoa hahmostaan sivullaan, vrt. Samulin hahmo John Rush ja Jyrin hahmo Jeffrey Clay. -Navdi

Flegmaattista meininkiä. Missä mättää? Fakta: Tämä kampanja ei starttaa saati pysy hengissä jolleivat kaikki siihen osallistuvat pelaajat ole aktiivisia ja innostuneita pelistä. Tällä hetkellä vaikuttaa että näin ei ole. -Navdi

Oli viikonloppuna parempaa tekemistä kuin roikkua netissä. Huomasin deadlinen vasta tänään, en osaa sanoa ehdinkö siihen mennessä saamaan juurikaan matskua sivulle. -Jere

Sama juttu kuin Jerellä, jotain siellä on, mutta valitettavasti joutuu duunit pistämään etusijalle -Jatuli

Jep, en ehtinyt. Kirjoitan huomenna. -Jere

Pannaan uus deadline: Keskiviikko 17.2. klo 21.00. -Navdi

Joo, antaa olla. Jos ei ole aikaa/kiinnostusta käyttää varttia muistiinpanojen ylöskirjaamiseen, niin ei mulla ole aikaa/kiinnostusta kirjoittaa peliä. -Navdi

Pelaajatapaamisen satoa

Genreltä toivottiin mm. seuraavia asioita: Pitää olla kurjaa ja ongelmia, pitää olla ryhmässä toimimista sooloilemisen sijaan, pitää olla kunkin omia kontakteja ja niille sivujuonteita, pitää olla saippuaa. Liian kosmista meininkiä ei haluta. Pelijärjestelmäksi päätettiin valita Savage Worlds: Necessary Evil.

Saatiin hahmojen peruskonseptit ideoitua ja mietittyä hieman lähtötilannetta. Hahmot ovat eri tavoin kytköksissä toisiinsa, ts. kaveriporukka, joista ainakin kolme neljästä on tuntenut toisensa jo hyvän aikaa. Se neljäs on kyytiin poimittu liftari, josta ei tiedetä juuri muuta kuin nimi. ;) (Vai onko?) Lähtötilanne on siis seuraavanlainen: Vasemmistoliberaali-hipinretku ja tämän yläluokkaisen perheen musta lammas -tyttöystävä, sekä ensimmäisen yliopistopainija-duunarikaveri ja kyytiin poimittu Easy John -liftari ovat matkalla New Yorkista kohti Woodstockia.

Supervoimat-konseptointi jäi hieman vähemmälle, mutta jatkan noista heitellyistä ideoista omin päin. Pistäkää tuonne sidebariin hahmojenne niminen tiedosto, jonne keräillä tota taustahuttua, ideoita, jne. niin linkitän niille sitten kullekin oman hahmolomakesivun. -Navdi

Mä käsitin tuon "kurjaa ja ongelmia" niin, että pitää olla akilleen kantapäitä, inhimillisiä heikkouksia ja tarinakoukkuja. Eli enemmän Hämistä kuin Aaveajajaa, jos puhumme nyt samoista asioista. Ihan vain tarkistaakseni. -Samuli

Puhumme samoista asioista. -Navdi

Pelaamaan!

Ilmoittautumiset tähän. -Navdi

arotha: adjöö, ja navdi tahtoisin kovin pelamaan -Jatuli

Jos aikaa on (riippuu muista kampanjoista), niin kuulostaa siistiltä. -Samuli

Hop. -Jere

Näköjään pelaan vielä aika monessa kampanjassa, joten tämä on pakko jättää väliin. -Alvan

Pelaajia tässä on nyt Jere, Samuli, Jatuli ja Jyri. -Navdi

Pelaajatapaaminen

Sovitaanko tapaaminen? Minulle käy kaikki arki-illat tällä hetkellä. -Navdi

Sovitaan vaan. Mulla sopii tällä hetkellä to 28.1., ma 1.2., ti 2. ja ma-to 8.-11. Löytyisikö noista? -Samuli

Mulle käy noista kaikki paitsi to 28.1. -Navdi

käy ti 2, ma 8, ti 9, to 11 -Jatuli

Kaikki käyvät. -Jere

Ok! Tiistaina 2.2. klo 17.00 Kaisaniemessä Kaislassa. -Navdi

Däng. Olen taas netin äärellä ja 2.2. on jo mennyt, samoin tiistai 9.2. Sen tästä nettivammasta saa. -Samuli

Drok. Uusiksi. Pelaajatapaaminen ja hahmonluonti torstaina 11.2. klo 17.00 Kaislassa Kaisaniemessä. Eka peli torstaina 25.2. klo 17.00 Tapiolassa, toka peli torstaina 4.3. klo 17.00 Tapiolassa, kolmas peli torstaina 18.3. klo 17.00 Tapiolassa. -Navdi

Perhosvaikutusta ehkä tänään Varkaiden Neuvoston peruunnuttua.

Status: Ei onnistunut, pidetään vanhasta aikataulusta kiinni. -Jere

Pelimekaniikka

Juolahti mieleen, että Aberrantille on olemassa joitain vaihtoehtojakin. Mitä olette mieltä, mennäänkö tutulla ja turvallisella, vai olisiko siistimpää kokeilla esim Savage Worldsin Necessary Evil -pelin järjestelmää? Vai toivotteko tästä pelistä mielummin sellaista, jossa kaikki mekaaninen on alisteista pelin hahmoille ja tarinalle? -Navdi

Noin tiivistäen tuo Savage Worldsin mekaniikka toimii seuraavasti: On viisi attribuuttia skaalalla d4-d12 ja kasa skillejä, jotka pohjaavat em. attribuutteihin, myös skaalalla d4-d12. Haasteet ovat yleensä skillinoppa vastaan target number, joka on normaalisti 4 ja jota modifioidaan tarpeen mukaan (+2 easy, +0 average, -2 hard, -4 very hard). Taistelussa tämä arvo on kohteen defense. Aina heitetään yhtä noppaa vastaan TN, paitsi sankarihahmot, jotka heittävät aina myös wild card -nopan ja valitsevat paremman tuloksen. Tilanteissa, joissa tarvitaan onnistumisen skaalautumista (esim. vahinkonoppa) lasketaan monellako inkrementillä onnistui, eli jokainen "raise" neljä yli TN. Osumisessa vahinkoa tulee samalla tavalla, paitsi TN on kohteen kestävyys. Jos vahingoitti, tulee shaken-tulos. Jos kaksi shakenia, on wounded. Jos wounded on extra (ei siis sankari tai antisankari), niin on poissa pelistä. Sankareilla ja erityiskonnilla on kolme ylimääräistä woundia. Sankareilla on myös "bennies"-pooli, joilla saa rerollata tai ignoroida shakenin bennyjen määrä /pelikerta. Voimat toimivat pääsääntöisesti samalla mekaniikalla ja ovat joko mallia teho x, toimii/ei toimi, tai toimii automaattisesti. Kuriositeettinä vielä pelissä initiative on pakasta vedetty kortti. Hauska ja melko yksinkertainen mekaniikka siis kaiken kaikkiaan. Sitten toki löytyy säännöt kaikenlaisille erikoistilanteille kuten hukkumiselle, putoamiselle, uupumiselle, tuliaseille, jne. -Navdi

Pohdittuani tätä asiaa tulin tulokseen, että haluan sittenkin käyttää mielummin Aberrant!:ia pelin sääntöinä. Helpompaa, kun sen tuntee kuin omat taskunsa -Navdi

Käy. Mutta sitten pitäisin mieluummin pelaajien statistiikkaa "salaisena" ihan vain mystiikan lisäämiseksi. Tuntematon systeemi olisi hoitanut saman yllätyksellisyyden, mutta ei mulla muuten niin ambitioita ole suuntaan tai toiseen. -Samuli

Komppaan, haluaisin myös ylläpitää yllätyksellisyyttä niin etteivät muut pelaajat ole tietoisia toisten kapasiteetista. Eli statistiikka ja jo jotkut kevlit jutut salaisina. -Jatuli

Hahmolomakkeet pysyvät salasanasuojattuina. Laitan pelaajaoikat kun sivuilla on jotain näytettävää. -Navdi

Vuosikymmen pähkinänkuoressa

1959

  • Alaskasta tulee Yhdysvaltain 49. osaavaltio. Havaijista tulee myöhemmin saman vuoden aikana 50.
  • Buddy Holly, Ritchie Valens ja Big Bopper kuolevat lento-onnettomuudessa.
  • NASA julkistaa Mercury Sevenin, ryhmän lentäjiä, joista tulee Yhdysvaltain ensimmäiset astronautit.
  • Televisiosarja Twilight Zone saa ensi-iltansa.

1960

  • John F. Kennedystä tulee demokraattien presidenttiehdokas.
  • Elvis Presley kotiutuu kahden vuoden palveluksesta Saksassa.
  • Talviolympialaiset Squaw Valleyssä Kaliforniassa.
  • Cassius Clay voittaa kultaa nyrkkeilyn olympialaisissa. Myöhemmin samana vuonna hän ryhtyy ammattilaiseksi.
  • Fidel Castro vastaa Yhdysvaltain kauppasaartoon nationalisoimalla yksityisomistuksen Kuubassa.
  • Yhdysvallat ilmoittaa lähettävänsä 3500 sotilasta Vietnamiin.

1961

  • Presidentti Eisenhower katkaisee Yhdysvaltain ja Kuuban diplomaattiset välit.
  • John F. Kennedystä tulee Yhdysvaltain 35. presidentti.
  • Sikojen lahti Kuubassa.
  • Alan Shephardista tulee ensimmäinen amerikkalainen avaruudessa.
  • Alabaman rotumellakat.
  • Fantastic Four #1 ilmestyy, aloittaen sarjakuvan uuden aikakauden.
  • Kylmä sota eskaloituu.
  • Vietnamin sota alkaa.

1962

  • "Lentävät Wallendat" -akrobaattiryhmän seitsemästä jäsenestä kaksi kuolee heidän ihmispyramidinsa romahdettua näytöksessä Detroitissa.
  • Seattlen maailmannäyttely.
  • Ensimmäinen Wal-Mart avataan.
  • Presidentti John F. Kennedy julistaa Yhdysvaltojen saavan miehen kuuhun vuosikymmenen loppuun mennessä.
  • Kuuban ohjuskriisi.

1963

  • James Bond ja Tohtori No saa ensi-iltansa.
  • Martin Luther King pitää kuuluisan Minulla on unelma -puheensa Washingtonissa.
  • Presidentti John F. Kennedy salamurhataan 22. marraskuuta Dallasissa.
  • Beatlemania saa alkunsa Yhdysvalloissa.

1964

  • Beatles saa ensimmäisen #1 hittinsä Yhdysvalloissa.
  • Muhammed Ali voittaa Sonny Listonin nyrkkeilyn raskaansarjan mestaruusottelussa.
  • Maailmannäyttely New Yorkissa.
  • Yhdysvallat ilmoittaa Vietnamin sodassa kaatuneen yhteensä 1387 amerikkalaista. Yhdysvallat lähettää Vietnamiin 5'000 sotilasneuvonantajaa lisää.
  • Presidentinvaaleissa istuva presidentti Lyndon B. Johnson voittaa demokraattien ehdokkaan Barry Goldwaterin.
  • Martin Luther King voittaa Nobelin rauhanpalkinnon.

1965

  • Malcolm X salamurhataan 21. helmikuuta New Yorkissa.
  • 3'500 amerikkalaista merijalkaväen sotilasta ovat ensimmäiset viralliset amerikkalaisjoukot Vietnamissa.
  • Folktähti Bob Dylanin siirtyminen käyttämään sähkökitaraa saa ristiriitaisen vastaanoton.
  • Beatles soittaa rockin historian ensimmäisen stadionkonsertin New Yorkissa.
  • 100'000 protestoi Vietnamin sotaa vastaan 80 kaupungissa.
  • Saippuasarja Päivien viemää saa ensiesityksensä.

1966

  • Vietnamissa on yhteensä 190'000 amerikkalaista sotilasta.
  • John Lennon väittää Beatlesin olevan suositumpi kuin Jeesus.
  • Walt Disney kuolee. Hänen ruumiinsa syväjäädytetään.
  • Rotumellakoita Lansingissa Michiganissa.
  • Vietnamin sodan vastaisia mielenosoituksia kaikkialla Yhdysvalloissa.

1967

  • The Doors ja Jimi Hendrix Experience julkaisevat ensimmäiset levynsä.
  • Rotumellakoita New Jerseyssä, Washingtonissa ja Buffalossa.
  • Martin Luther King tuomitsee Vietnamin sodan.
  • Rakkauden kesä San Franciscossa.

1968

  • Martin Luther King salamurhataan 4. huhtikuuta Memphisissä.
  • Senaattori ja presidenttiehdokas Robert F. Kennedyä ammutaan 5. huhtikuuta Los Anglesissa. Hän kuolee vammoihinsa seuraavana päivänä.
  • Bob Beamon rikkoo pituushypyn maailmanennätyksen 55cm:llä - uusi ennätys kirjataan 890cm.
  • Naisten, mustien ja homoseksualien oikeuksia ajavat liikkeet järjestävät mielenosoituksia kaikkialla Yhdysvalloissa.
  • Richard Nixonista tulee Yhdysvaltain presidentti.
  • Zodiac Killer murhaa ensimmäiset uhrinsa Kaliforniassa.

1969

Tammi-maaliskuu

  • New York Jets voittaa Baltimore Coltsin NFL:n Superbowl III:ssa.
  • Richard M. Nixonista tulee Yhdysvaltain 37. presidentti.
  • Elvis Presley aloittaa comeback-levynsä äänitykset.
  • Beatles soittaa viimeisen livekeikkansa. Poliisi keskeyttää Apple Recordsin katolla soitetun impromptu-keikan.

Huhti-kesäkuu

  • Nixon ilmoittaa, että 25'000 amerikkalaista sotilasta vedetään Vietnamista syyskuuhun mennessä.
  • Stonewall-mellakat New Yorkissa seksuaalisten vähemmistön oikeuksien puolesta.

Heinä-syyskuu

  • Ensimmäiset amerikkalaiset joukot kotiutetaan Vietnamista.
  • Apollo 11 -kuulento laukaistaan.
  • 20. heinäkuuta Neil Armstrongista tulee ensimmäinen ihminen kuussa.

Kesä '69. Nykyhetki.

Miksi pidät supersankareista

Muutamia helppoja kysymyksiä pelinavaukseksi:

  1. Miksi pidät supersankareista? Mikä niissä on siistiä?
  2. Millaisista supersankareista pidät? Kuka/ketkä ovat suosikkihahmosi? Miksi?
  3. Miten hyvin tunnet genreä? Mitkä tarinat/tarinakokonaisuudet ovat erityisesti jääneet mieleesi? Miksi?
  4. Mistä et pidä supersankareissa?
  5. Mistä hahmoista et pidä? Miksi?
  6. Millaista supersankaria haluaisit itse pelata?

... ja omat vastaukseni:

  1. Olen lukenut näitä 70-luvulta lähtien. Eskapistinen heeros-fantasia modernissa ympäristössä yhdistettynä monimutkaisiin jatkumotarinoihin, arkkityyppisiin elementteihin, värikkyyteen ja yleisesti siistiin meininkiin vetoaa.
  2. Suosikkihahmojani ovat toisaalta monimuotoiset, mutta silti arkkityyppiset yksilöt, kuten Batman, ja toisaalta toisiaan komplementoivista yksilöistä koostuvat ryhmät, kuten Justice League of America ja X-Men.
  3. Tunnen genren läpikotaisin, joskin pääasiassa vain mainstreamin (Marvel ja DC) osalta. Claremontin todella pitkä X-jatkumo ja sieltä erityisesti Dark Phoenix Saga. Morrisonin New X-Men ja Batman: Arkham Asylum. Millerin Daredevil: Born Again ja Batman: Year One. Marvelin Ikuisuuden Rautahanska. Morrisonin JLA.
  4. En pidä liiallisesta nihilismistä tai silkasta väkivallan glorifioinnista ilman sisältöä. Villain of the Week on myös aika puuduttavaa.
  5. En pidä Imagen ja Wildstormin "rankoista" antisankari-tyyppisistä hahmoista. Marvelin puolella näitä edustaa The Punisher. Näitä esiintyi sarjakuvissa runsaasti 90-luvulla.
  6. Sellaista kirkasotsaista, mutta konfliktoitua persoonaa, jolla on ongelmia niin siviiliminänsä, voimiensa kuin kohtaamansa maailman kanssa. Captain Britain ja Iron Man esim.

-Navdi

  1. Supersankareiden kyvyt tuovat mahdollisuuden parantaa maailmaa suoraan ilman, että tarvitsee miettiä budjetin kestävyyttä, kenttähenkilökunnan korruptiota ja tukirahojen valumista ammattihuijareiden taskuun. Maailmassa on virhe ja kun heitän sitä junalla, se poistuu.
  2. Vastoinkäymisistä ja ympäristön ennakkoluuloista huolimatta kirkasotsaisesti suuremman hyvän puolesta kamppailevat sankarit. Suosikkihahmokseni nimeäisin Batmanin juurikin pettämättömän oikeudentajun (?) ja peräänantamattomuuden takia.
  3. Asiantuntemusta nolla, ainoat kosketukset genreen elokuvien ja satunnaisten albumien kautta. Pelin tutustumismateriaaliksi tarkoitetut albumit työn alla.
  4. Kun supersankarit erotetaan ympäröivästä maailmasta, siirrytään mielestäni pois genren hot spotista. Minun mielikuvissani supersankaritarinoissa täytyy aina olla mattimeikäläisiä, joiden suurin funktio on olla kädettömiä uhreja ja pelastettavia.
  5. Navdin tavoin nihilismi ei oikein sytytä. Diggailen tosin Punisheria silloin, kun siinä naureskellaan supersankaritarinoissa ihannoidulle vigilantismille.
  6. Kirkasotsaista maailmanparantajaa, jonka ympärillä on samanhenkinen, yhteen hiileen puhaltava ryhmä. Konfliktia syntyy, kun kaikkea ei voikaan parantaa lyömällä sitä tarpeeksi lujaa ja kun yhteiskunta reagoi pelolla ja vihalla hyvää tarkoittavien sankareiden edesottamuksiin.

-Gagarin

Ryhmä ja hahmojen omat jutut

Näiden ratiota voisi olla hyvä pohtia. Missä määrin halutaan, että hahmoilla on vapaus tehdä oikeastaan mitä haluavat ja missä määrin ryhmän tulisi tehdä asioita yhdessä? -Navdi

Vakiopäivä

Mä olen aikataulurajoitteinen keskiviikkoisin ja perjantaisin. Keskiviikkona vapaudun vasta 2200 aikoihin, joten min en keskiviikoisin kykene; perjantaisin 21.00 loppuu treenit myllypurossa joten so on heikohko. Muut päivät passaa. -Jatuli

Tiistai on heikko. Muuten kelpaa. -Samuli

Torstai lienee noista paras. -Jere

Pelin vakipäivä on torstai ja pelitahti n. joka toinen viikko. -Navdi

Hahmoryhmän rakenne

Noppailen hieman kahden vaiheilla tässä, että jätänkö täysin avoimeksi vai tähtäänkö siihen, että hahmoryhmä muodostaa supersankariryhmän jonkunlaisen ohjaavan tahon alaisuudessa/opetuksessa. Mielipiteitä? -Navdi

Noppailen myös. Täysin avoin tarkoittaa tässä varmaankin "pelaajilla on yhteisymmärrys siitä, miten peliä pelataan, ts. miten hahmojen on tarkoitus toimia yhdessä vai toimivatko enemmän yhden hahmon vetoisesti". Eli onko niin, että hahmot muodostavat ryhmän, jolla on oma agenda (ihmeneloset). Vai ovatko hahmot ryhmä jonkun alaisuudessa (ryhmä-x). Vai ovatko hahmot yksilöitä, joiden elämät törmäävät silloin tällöin (tai koko ajan; lost). Noista ensimmäinen on ehkä paras vaiva/laatu-suhteeltaan. -Samuli

Hahmot muodostavat ryhmän on hieman pakollista noin lähtöön jo. Ei inspaa lähteä esim. Miami-tyyppiseen vedetään viiteen suuntaan yhtä aikaa -peliin. Ero Samulin Ihmenelos-mallissa ja Ryhmä-X -mallissa on lähinnä kosmeettinen, eli tuleeko ryhmän muodostus off-gamessa (pelaajat päättävät, että hahmot muodostavat ryhmän) vai in-gamessa (NPC-tahot pelissä kokoavat ryhmän). Kumpikin toimii kyllä. Itse preferoisin jälkimmäistä mausteilla pelisopimus-yhteisymmärrystä siitä, että kun se ryhmänkokoaminen tulee eteen, ryhmä syntyy. -Navdi

Marvelverse, DC universe vai oma?

Tarkoitus on, että hahmot ovat ekojen supersankareiden joukossa maailmassa jossa vaikuttavat, mutta tulisiko tämän maailman olla oma, niin että se vain muistuttaa otsikossa mainittuja, vai nimenomaan jompikumpi tietty noista, joskin hieman muutetulla historialla (elseworlds/hypertime -tyyliin)? Esimerkinomaisesti: Jos kamppis sijoittuisi Marvelverseen, hahmojen "opettajaksi" (ks. topic yllä) voisi ilmaantua Professori Xavier, jos taas DC, niin tämä taho voisi olla Task Force X tai Niles Caulder. Onko tuttuus hyvä asia vai painolastia? Kumpi maailma noista kahdesta ylipäätään vaikuttaa kiinnostavammalta? Mielipiteitä? -Navdi

Kuinka tuttuja ko. maailmat ovat pelaajille? Itselleni ne eivät ole niin tuttuja, että "valmiista" maailmasta olisi mielestäni tarpeeksi iloa. Onhan se tietty ihan siistiä, en mä sitä kiellä. Kuinka usein olet tapellut rikollisia vastaan Hämiksen rinnalla (no, pienenä ;). -Samuli

Pikemminkin näin: Jos on valmis maailma, pelinjohtaja pääsee helpommalla. Tarkoitus ei kuitenkaan ole vetää mitään by the book -Marvelia/DC:tä, vaan Elseworlds-henkisesti paljon tuttua, mutta voi olla myös jotain täysin uutta. Ne elementit maailmaa, jotka sattuvat olemaan jollekulle pelaajalle tuttuja saavat aikaan ahaa-elämyksiä, mutta tiedon puute niistä pelaajalla ei haittaa, sillä mikään elementti pelimaailmasta ei oleta ennakkotietoa. Mitä tarkoitan sitten näillä maailmapastisseilla? Esim näin: Hahmo kohtaa Gwen Stacy -nimisen opiskelijatytön. Pelaaja joko tietää tai ei tiedä, että Marvelissa Peter Parker styylasi sen kanssa. Se styylaako myös pelimaailmassa ei ole kuitenkaan kiveen lyötyä. Peter Parker ei välttämättä ole edes Hämähäkkimies. Pelaaja joka tunnistaa nimen voi hymyillä tietävästi, mutta ei voi kuitenkaan tehdä mitään oletuksia muun maailmassa olevan suhteen. -Navdi

Aa, ok. Käsitin ylempänä, että valmiit maailmat olisivat kaanonia. -Samuli

Itseäni ylempää lainaten: "nimenomaan jompikumpi tietty noista, joskin hieman muutetulla historialla (elseworlds/hypertime -tyyliin)". Selvennyksenä: Elseworlds ja Hypertime ovat molemmat DC Universen termejä. Elseworldsin alla on julkaistu mm. Batman: Red Rain ja Superman: Red Son. Hypertimellä tarkoitetaan lukuisia määriä rinnakkaismaailmoja, joista esimerkkinä vaikka Earth M, jossa seikkailivat kaikki alunperin Fawcettin hahmot, kuten Captain Marvel, Earth 2 jossa on JLA:n tilalla Crime Syndicate of America tai Earth Prime, jossa Superboy ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja oli ainoa supersankari. Marvelilla vastaavanlaisia vaihtoehtomaailmoja ovat esim. Ultimate universe. Marvelilla oletusmaailma kulkee nimellä 616, mikä antaa olettaa, että niitä maailmoja on lukuisia muitakin. Tuota kaanoniahan me muutetaan jo pelkästään sillä, että hahmot olisivat 60-luvulla ensimmäiset supersankarit; sekä DC että Marvel kun sisältävät supersankareita jotka ovat vaikuttaneet 30-40 l. asti. -Navdi

Esimerkkihahmo: Dan Dwyer

Dan Dwyerillä, amerikanirlantilaisen perheen kasvatilla Bostonista, ei ollut koskaan ollut liian helppoa. Köyhyydestä oli vain joitain harvoja teitä pois. Yksi teistä oli rikollisuus, jolle tielle moni Danin lapsuuden kavereista päätyi. Toinen tie, se jonka Dan valitsi, oli liittyminen armeijaan. Dan joutui Bostonin ankarilta syrjäkujilta suoraan toisenlaiseen Helvetin esikartanoon, Vietnamiin, jossa TET-offensiivin aikana käydyissä taisteiluissa päähän osunut kranaatinsirpale lähetti Danin syvään koomaan. Lääkärien mukaan oli erittäin epätodennäköistä, että Dan enää koskaan tulisi tajuihinsa. Dan oli kuitenkin valveilla, joskaan ei millään konventionaalisella tavalla. Sodan traumat ja vakava haavoittuminen olivat muuttaneet Dania peruuttamattomalla tavalla. Hän nimittäin huomasi omaavansa kyvyn matkustaa ruumiinsa ulkopuolelle astraalimuodossa. Tässä muodossa hän kykeni vakoilemaan ketä hyvänsä tulematta havaituksi. Ajan myötä hän oppi myös muita yliluonnollisia kykyjä, kuten toisen ihmisen ruumiin haltuunoton. Dan havaitsi pian voivansa tehdä lähes mitä tahansa ilman pienintäkään kiinnijäämisen riskiä. Mitä Dan tekisi voimillaan? -Navdi

Ne tuntemattomammat ylisankarit --V

Heh, hyvin bongattu. Goes to show, että pirun vaikea vetää hatusta mitään supersankariaiheista ilman, että sellainen löytyy jo jostain. ;) -Navdi

Herra Dwyeristä vielä: Voimiensa pahansuovan luonteen takia hän soveltuu paremmin superkonnaksi kuin sankariksi. Tässä kampanjassa pelaajahahmot ovat nimenomaan sankareita. -Navdi

Esimerkkihahmo 2: Dawnstar

Gabrielle Dawnstar syntyi Calhounissa, Georgiassa. Hänen äitinsä oli puhdasverinen Cherokee-intiaani. Hänen isänsä oli valkoihoinen mies, irtolainen, joka jätti Gabriellen äidin ennen lapsen syntymää, jättäen tyttärelleen perinnöksi ainoastaan etunimensä. Gabrielle vietti lapsuutensa köyhyydessä. Kun Gabrielle täytti 12, hänelle alkoi kasvaa siivet. Joitain vuosia myöhemmin siivet olivat riittävän isot ja voimakkaat, jotta hän kykeni lentämään niillä. Gabriellen äiti teki parhaansa pitääkseen tyttärensä erityisyyden salaisuutena, mutta oli vain ajan kysymys ennen kuin salaisuus paljastuisi. -Navdi

Kampanjan nimestä

Wikipedian selitys kuuluu näin:

Perhosvaikutus eli perhosefekti (engl. "butterfly effect") on kaaosteoriassa käytetty kuvaus siitä, että perhosen siivenisku maapallon toisella puolella voi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa. Laajemmin se käsitetään epälineaarisessa järjestelmässä olevaksi ominaisuudeksi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia tapahtumassa. Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan erot kasvavat "korkoa korolle", jolloin pienikin muutos tai häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia.

Mitä se sitten tarkoittaa kampanjassa? Pieni muutos saa kerrannaisvaikutuksien takia aikaan isoja muutoksia. Tällainen pieni muutos voisi olla vaikkapa ensimmäisen supersankarin synty. Maailma ei tule enää koskaan olemaan entisellään. Kampanjan Silver Age -teemaan se liittyy näin: Silver agen arkirealismiin kuuluu, että teoilla on seurauksia - toisin kuin Golden Age -sarjakuvissa. Esimerkiksi: Peter Parker jätti ottamatta kiinni murtomiehen. Myöhemmin tämä samainen rikollinen tappoi Peterin Ben-enon. Nämä tapahtumat saivat Peterin ymmärtämään, että hänellä on voimiensa takia vastuuta. Peter Parkerista tuli Hämähäkkimies, supersankari. -Navdi

Silver Age

Silver Age -supersankareilla tarkoitetaan yleisesti 60-70 -luvun toista tulemista supersankarisarjakuvassa, erotuksena Golden Agesta, jolla tarkoitetaan 30-40 -lukujen Teräsmiestä, Batmania, All Star Squadronia, jne. Silver Agen potkaisi mojovasti käyntiin Marvel, jonka uudentyyppiset supersankarit olivat muutakin kuin vain trikoot ja supervoimat. Hahmoilla, kuten Fantastic Four, Spider-Man ja X-Men oli runsain mitoin persoonallisuutta ja myös ihan arkisia ongelmia. Sitten myöhemmin tulivat Teen Titans, jotka kamppailivat kaikkien teini-iän ongelmien kanssa ja mm. Iron Man, joka ei enää ollut kirkasotsainen sankari, vaan miljonääri-playboy, joka oli alkoholisti. Esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka. Tässä kontekstissa kuitenkin ajatus olisi juurikin tuollainen alkuaikojen ja myöhemmin Claremont/Byrne -tiimin X-Men, eli kolmiulotteiset supersankarit maailmassa, joka suhtautuu heihin ei pelkällä ihailulla vaan tietynlaisella ambivalensilla. Mihinkään Aberrant/Watchmen/Dark Knight Returns -tyyppiseen nihilismiin ei kuitenkaan ole tarkoitus mennä, vaikka pelijärjestelmän puolella saatan hyvinkin kallistua juurikin Aberrantiin, kerran sen on läpikotaisin tuttu ja muutenkin mieleinen, vaikkei ehkä maailman paras olekaan. -Navdi

Sijoittuuko peli 70-luvun amerikkaan, vai nykypäivän amerikkaan? -- V

Olen tätä itse asiassa pohtinutkin. Alunperin olin defaulttaamassa nykypäivään, mutta nyt on alkanut nuo menneet vuosikymmenet kiinnostaa. Riippuu pelaajista. Ajattelin tarjota vaihtoehdoksi. -Navdi

Niin, miltä vaikuttaisi tämä idea? Kerran sisällön inspis tulee noista tuon aikakauden lehdistä, niin miten toimisi jos myös kampanja sijoittuisi samaisille vuosikymmenille? Aloitusvuodeksi esimerkiksi 1969. Tärkeä vuosi ja aikakauden murros monellakin eri tapaa: Neuvostoliitto lähettää Venera 5 -luotaimen Venukseen, Elvis tekee comebackin, Led Zeppelin julkaisee ensimmäisen albuminsa, Beatles soittaa viimeisen keikkansa, Woodstock, Internetin edeltäjä ARPANET starttaa ja Apollo 11 laskeutuu kuuhun. -Navdi

Jos kerran supereista on kyse, mitä jos pelissä olisi supereiden taustatkin. Perinteisesti ne ovat toinen toistaan uskomattomampia, vaikkakin näennäisesti tavallisia. Ehkä kaikilla hahmoilla on jotain tekemistä tuon aikakauden tärkeiden asioiden kanssa. Yksi on töissä NASan komentokeskuksessa, toinen on Hendrixin roudari ja kolmas järjestelee Elviksen lavastettua kuolemaa Kuninkaan omasta pyynnöstä. -Samuli

Joo, totta kai kaikilla supereilla on värikkäät taustat aikakauden sarjakuvien tyyliin, eli yksi sai voimansa avaruussäteilystä, toinen muukalaisartifaktista, kolmas radioaktiivisen hämähäkin puremasta, neljäs atlantislaisen verenperimän kautta, jne. Se, ovatko nämä taustat subjektiivisia vai tosia on sitten asia erikseen. Ja toki myös tarkoitus on mennä linjalle pukuja, peiteidentiteettejä, tukikohtia jne. mahtavuutta. -Navdi

Hahmonluonti

1. vaihe

  1. Hahmon konsepti ja luonne. Hahmon tulee olla Amerikassa asuva nuori ihminen, joka on jollain tavalla syrjäytynyt tai erilainen kuin valtaosa ihmisistä ympärillään, oli syrjäytymisen tai erilaisuuden muoto sitten konkreettista tai subjektiivista. Hahmolla ei siis saa olla liian helppoa. Näistä lähtökohdista huolimatta, hahmon tulee olla pohjimmiltaan moraalinen henkilö, jonka luonteessa tulee olla jonkinlainen selkeä tai kätketty sankarillinen kvaliteetti. Tätä tasapainottamaan hahmolla tulee olla myös genrelle tyypillinen heikkous.
  2. Hahmojen väliset suhteet tulee määritellä. Ovatko hahmot tunteneet toisensa jo kauan, vai tapaavatko he ensimmäistä kertaa? Kummassakin tapauksessa hahmoilla pitää olla vahvoja, selkeitä syitä pysytellä yhdessä ja tehdä asioita yhdessä.
  3. Hahmojen lähtötilanne tulee määritellä. Missä he ovat pelin alkaessa? Millainen tilanne saattaa heidät yhteen?
  4. Hahmon voimien alkuperä liittyy aiheeseen lähtötilanne. Pelaajat ja pelinjohtaja luovat tämän tilanteen yhdessä. Millaisessa tilanteessa hahmo on voinut saada voimansa? Tähän voi ottaa runsaasti inspiraatiota supersankarigenrestä. Pelaajat voivat myös ideoida supervoimiaan, mutta viime kädessä pelinjohtaja päättää voimien mekaanisen puolen. Pelaaja voi muotoilla ideoinnin toive- tai "ei ainakaan tätä" -listan muotoon.
  5. Hahmojen tulevaisuus on muodostaa jonkinlainen ryhmä, joka tekee genrelle tyypillisiä asioita ryhmänä. Oli tämä sitten klassinen supersankaritiimi tai jotain muuta jää pelaajien yhdessä päätettäväksi.

Mekaaninen puoli

Vaihe 1:

  1. Attributes: 7/5/3 (max. 4)
  2. Abilities: 23 (max. 3)
  3. Backgrounds: 0
  4. Willpower 3, Quantum 1, Initiative (Dex+Wits), Movement (Walk 7m, Run Dex+12m, Sprint 3xDex+20m)
  5. Bonus Points: 15 (ei voi ostaa: Quantum, Quantum Points, Eufiber, Node)

Vaihe 2:

  1. Quantum Pool
  2. Nova Points: 15 (max. Quantum 3, max. Mega-Attribute 2, max. Quantum Power level and rank 2; ei voi ostaa: Eufiber, Node, Taint)

Wikeilystä

Sivu http://mekanismi.sange.fi/pmwiki/pmwiki.php/Perhosvaikutus/Osa1Genesis

Näyttää tosi ässältä ja sopii kukkaisaikaan oivasti.

Kiitti. :) -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped