Jeffrey Clay

Clay_Hahmolomake

Lapsuus ja nuoruus Kentuckyssä
Jeff on kentuckyläisen pikkukaupungin, Evansvillen, kasvatti. Perinteisessä arvomaailmassa kasvaneena hän arvostaa yhteisöllisyyttä ja perinteitä. Hänen vanhempansa ovat Evansvillen alemman keskiluokan tummaihoisia baptisteja. Isä on pyörittänyt pienimuotoista mekaanikkoyritystä, äiti on pysynyt kotona ja ollut aktiivinen seurakunnassa. Jeffillä on vanhempi sisko, joka on kunnianhimoisena naisena päätynyt lukemaan lakia.

Jeff on aloittanut nyrkkeilyn nuorella iällä ja osoittautunut siinä lahjakkaaksi rauhallisen taktikointinsa ja kovan fysiikkansa ansiosta. Hänestä myös pidetään nyrkkeilypiireissä, sillä hän on osoittanut hyvää urheiluhenkeä ja tsempannut salitovereitaan. Nuorten sarjan mestaria Jeffistä ei kuitenkaan ehtinyt tulla, ja nykyään hän ottelee yliopiston väreissä.

Vietnam ja yliopisto
Jeff värvättiin Vietnamiin pioneeriksi, mutta hän palasi komennukseltaan etuajassa terveydellisistä syistä. Hän ei juurikaan puhu kokemuksistaan ja yrittää vähätellä koko episodia sen tullessa puheeksi.

Vietnamin jälkeen Jeff koki monen ikätoverinsa tavoin tyhjän päälle jäämisen, mutta toisin kuin monet muut, Jeff sai elämänsä jälleen järjestykseen muutaman kuukauden haahuilun ja päihteiden kanssa soheltamisen jälkeen. Rikosrekisteriä ei onneksi ehtinyt karttua, mistä osittainen kiitos kuuluu vanhemmille.

Haluten jättää kotikaupunkinsa taakseen Jeff muutti New Yorkiin opiskelemaan liikunnanopettajaksi rahoittaen opintonsa nyrkkeilystipendillä. Hän on liittynyt mustaan fraternityyn ja saanut ystäviä paitsi frat-talolta, myös Harlemin baptistiseurakunnasta.

Luonne ja ulkonäkö
Jeff on harteikas ja komea, noin parikymppinen keskilännen musta. Hänen kotiseutunsa kuuluu puheenparresta ja näkyy konservatiivisesta ulkoasusta. Hän on luonteeltaan seurallinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta lipsuu herkästi alakuloisuuteen vastoinkäymisten edessä. Hän pitää musiikista ja on innostunut kuuntelemaan hippirockia yliopistotuttujen kanssa.

Yhteys muihin hahmoihin
- Ted Parkinson on tuttu yliopistolta. Jeff ja Ted ovat istuneet samojen tötsyjen äärellä jokusen kerran ja fiilistelleet Grateful Deadia.
- Lee on tuttu Tedin kautta
- Johnilla ja Jeffillä on yhteys kotipaikan (Evansville, Kentucky), kautta. Johnin äiti on Jeffin isän serkku, joskaan kumpikaan hahmoista ei tätä tiedä/muista pelin alkuhetkellä.

Muita kontakteja
- Clive, brooklyniläinen kaupunkilaispoju, frat-kamuja. Tuntee Nykin tavat ja kulmat aivan eri tavalla kuin Jeff mutta kokee hengenheimolaisuutta vanhempien työläistaustojen takia.
- Pastori Mayfair, harlemilaisen baptistikirkon saarnaaja. Nähnyt monen nuorukaisen kriisin sodan ja rotupaineiden takia ja ymmärtää Jeffin hankaluuksia hyvin.
- Miranda, älykäs ja opinnoissaan menestyvä tyttö seurakunnalta. Kaukana Jeffin pelaamasta divarista, mikä ei tietenkään estä yrittämästä.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped