PJ: Veltzeh
Pelaajat: Filadeus, Gastogh, Zathow
Hahmot: Saviarius, Lnaij Ärðn, Teziem Arkady.

  1. Delirium's Tangle 2012-06-10
  2. Delirium's Tangle 2012-06-10 2
  3. Delirium's Tangle 2012-06-10 3

Harhaverkko

Labyrintin keskus

Kun Teziem avaa oven, hän, Lnaij ja Saviarius näkevät väläyksen jossain aivan muualla olevasta isosta limaisesta madosta, joka kituu yksin jossain epätodellisuudessa. Näky haihtuu saman tien eikä jätä jälkeensä muuta kuin lievän inhotuksen tunteen, joka sekin katoaa pian.

Ovien takaa paljastuu isohko huone, jonka pyöreät seinät on koristeltu pitkästi samoin kuin labyrintin sisäänkäynninkin. Kattoa kannattelee kaksi pilaria. Lattialla on verisiä jälkiä, jotka ovat selvästi syntyneet taistelussa. Maassa makaa morlokin ruumis, ja sen viereen muodostuneesta verilammikosta lähtevät raahausjäljet vievät juuri avattua ovea vastakkaisella puolella oleville oville.

Vastakkaisella puolella olevat ovet ovat ainutlaatuiset. Niissä on neljä yhdistettyä ympyrän muotoista ikkunaa, joiden läpi näkyy rattaita, johtoja, putkia ja ties mitä osia. Ikkunoiden ympärillä ovissa on vipuja, kytkimiä, painikkeita, kampia, säätönappeja ja muita hilavitkuttimia.

Teziem kävelee huoneen poikki tutkimaan ainutlaatuisia ovia lähempää.

Saviarius myös marssii huoneen keskellä katselemaan ympärilleen.

Heal +1, Survival +1 Lnaij antaa Teziemin tarkastella ovia ensin, ja keskittyy itse taistelun jälkiin; kuinka monta taistelijaa kahakkaan otti osaa, ovatko raahausjäljet jonkin omasta laahustuksesta vai tajuttoman ruhon vetämisestä, mikä morlokin tarkalleen tappoi?

Lnaij ei osaa tulkita jälkiä kunnolla. Sen sijaan hän toteaa, että morlokin pää on melkein revitty irti ja veri on valunut pitkin lattiaa. Veri on jo suurimmaksi osaksi kuivaa, mutta aivan morlokin vieressä se on vielä sen verran tahmeaa, että sitä jäi hieman Saviariuksen kengänpohjaan.

Teziem silmäilee ovia, mutta ne vaikuttavat hyvin passiivisilta. Niissä ei ole ovenkahvoja, vain vipuja ja namiskoita.

Knowledge (engineering) +5 Lnaij menee katsomaan ovia, muistellen mielessään koneiden toiminnan perusteita.

Ovi on selvästi jotenkin mekaaninen, mutta siinä ei ole minkäänlaisia tavanomaisia yhteyksiä tai mekanismeja. Laitteen toimintaa ei tunnu pystyvän päättelemään paria vivunvetoa pidemmälle, jos edes sitä.

"Onko teillä käsitystä tämän vekottimen toiminnasta, vai alammeko vetelemään vipuja sattumanvaraisesti?" Lnaij kysyy.

Perception -1 Saviarius vilkaisee vipujen suuntaan ja pudistelee päätänsä. "Koittakaa jotain vaan väännellä. Itse voin vahtia tässä vihollisten varalta", Saviarius vastaa ja jatkaa ympäristön tarkkailua.

"Jotenkinhan tämä täytyy saada auki. Aletaan nykimään näitä vipuja ja katsotaan mitä tapahtuu." Teziem sanoo ja nostaa kätensä lähimmälle vivulle.

Oven arvoituksellisia vipuja voi kääntää oikeassa järjestyksessä Int-heitolla. Muutakin toimintatapaa saa yrittää. Tämän ihmettelyn jälkeen kukaan ei ole kovin yllättynyt, kun ovi reagoi vivun koskemiseen panemalla käyntiin sarjan mielenkiintoisia sisäisiä liikesarjoja. Lisäksi vivut, napit, nupit ja muut alkavat kääntyillä itsekseen jotenkin rytmisesti, mutta tarkasta kuviosta on hankala saada selvää. Lisäksi katossa aukeaa viisi aukkoa, joista alkaa vyöryä sisään vettä. Vesi nousee yllättävän nopeasti, ja näyttää siltä, että huone saattaisi täyttyä vain minuutissa, sillä myös se ovi, josta he tulivat sisään, on nyt lävähtänyt kiinni.

Int +3 Lnaij alkaa vääntelemään vipuja kuumeisesti ja etsimään niiden toiminnoista toistuvia kuvioita.

Int +1, aid Teziem koettaa auttaa Lnaijia.

INT +0, aid Huomatessaan huoneen alkavan täyttyä vedellä myös Saviarius kiiruhtaa haltioiden viereen ja koittaa neuvoa näitä.

Rundi 1 päättyy. Lnaij pääsee Saviariuksen avustuksella jyvälle, mutta juuri se säätönappula, jota hän yrittää kääntää, alkaa samalla hetkellä kääntyä itsestään, ja mitään erityisempää ei tapahdu. Vesi yltää seikkailijoita nyt polviin saakka.

Int +1, aid "Argh, Lnaij, kiirettä nyt!" Teziem kehottaa.

Int +0, aid Saviarius myös jatkaa neuvojensa jakamista.

Int +3 "Katsotaanpas..." Lnaij jatkaa siitä mihin jäi.

Rundi 2 päättyy. Lnaij on vielä miettimässä seuraavaa siirtoaan, kun Teziem painaa hermostuksissaan jotain kytkintä, minkä jälkeen ovesta lähtee ikävältä kuulostava KRÖNK ja mekanismit jatkavat satunnaista pyörähtelyään. Mitään isompaa ei tapahdu, ja vettä valuu edelleen sisään.

Knowledge (engineering) +5 "Syövereihin näiden nippeleiden ja namiskojen kanssa..." Lnaij mutisee ja vaihtaa lähestymistapaansa vipujen esittämään ongelmaan.

Str +2 "Aavikkotuuli sentään tämän oven kanssa, ei sen noin pitänyt tehdä!" Teziem älähtää ja siirtyy pois Lnaijin tieltä. "Saviarius, tule auttamaan! Koitetaan avata tuo ovi josta tultiin ennen kuin hukutaan tänne." Teziem juoksee pronssiovelle ja koettaa repiä sitä auki.

Str +3, aid "Voihan Lamashtu!" Saviarius kiroaa ja harppoo veden läpi Teziemin perään auttamaan tätä.

Disable device, Wisdom check -2:lla tai Strength check rikkoa. Lnaijin mielestä oven hilavitkuttimia voi yrittää tökkiä tiirikoilla mukavampiin asentoihin, mutta se näyttää hankalalta hommalta. Säätöjä voin myös yrittää arvata umpimähkään, tai sitä voi koettaa vain rikkoa.

Vettä on niin paljon, että siinä liikkuminen on hidasta, ja se yltää nyt vyötärölle asti. Teziem ja Saviarius pääsevät vain viiden jalan päähän pronssiovista, jotka näyttävät olevan hyvin tiiviisti kiinni.

Rundi 3 päättyy. Lnaij kaivaa työkalunsa esille repustaan ja valmistautuu käyttelemään niitä.

Str +2 Teziem liikkuu oville ja koettaa avata niitä, odottaen toki ensin Saviariuksen apua yritykseen.

Str +3, aid Saviarius asettuu Teziemin viereen auttamaan oven avauksessa.

Teziem kiskoo ovia kunnolla olan takaa Saviariuksen auttaessa, mutta ne eivät hievahdakaan. Ne ovat selvästi hyvin tukevat.

Disable device +8 Lnaij alkaa käyttelemään työkalujaan kaikkeen mihin pystyy.

Rundi 4 päättyy. Lnaij ei saa tökittyä työkalujaan edes oven sisälle asti.

Str +3, kun pääsee oven viereen, mikäli Lnaij ei ehdi ratkaista ovea ennen sitä "Asmodeus vieköön, tämä on kyllä täysin jumissa!" Saviarius kiroilee pinnistellessään oven kanssa. Hän kääntää katseensa taas kohti ovimekanismia, jonka kanssa Lnaij temppuilee ja lähtee marssimaan takaisin sinne päin. "Hajoitan tuon Dispaterin oven vaikka kappaleiksi, jos tarve vaatii!" Saviarius uhoaa puhkuen.

"Totta puhut." Teziem sanoo Saviariukselle. "Tarjoan auttavan kenkäni sen toisen oven kanssa, odota hetki!"

Str +2, aid Teziem siirtyy takaisin toiselle ovelle ja avittaa Saviariusta oven potkimisessa hajalle.

Int +3 Lnaij puistelee päätään ja vääntelee lisää vipuja.

Teziem ja Saviarius pääsevät takaisin jännittävän oven viereen kun vesi nousee niin korkealle, että heidän on uitava, jos haluavat päästä jonnekin. Muuta he eivät kerkeä tehdä.

Rundi 5 päättyy. Lnaij on nyt jyvällä oven logiikasta ja päättelee seuraavan siirron helposti. Kun hän on painanut kolmea nappia oikeassa järjestyksessä, yksi katossa olevista luukuista sulkeutuu.

Str +3 "Liian hidasta! Annas kun minä hoidan tämän", Saviarius sanoo tunkiessaan itsensä Lnaijn ohi ovimekanismin luo ja alkaa hajottamaan sitä kappaleiksi.

Str +2, aid Teziem hajottaa ovea Saviariuksen kanssa. "Lnaij, jos sulla on joku temppu hihassa niiden vipujen kanssa niin nyt on aika tehdä se!"

Int +3 "Ennen kuin rikotte niin antakaas kun...!" Lnaij kurkottaa jo huitomaan kerenneiden Saviariuksen ja Teziemin ohi ja vääntää erästä lupaavan näköistä vipua jonka arvelee sulkevan lisää luukkuja.

Rundi 6 päättyy. Lnaij vääntää vipua, jota Saviarius ja Teziem olivat aikeissa murjoa, ja toinen luukku sulkeutuu. Kaksikko jatkaa silti ja he vetävät yhdessä kaksi toisissaan kiinni olevaa vipua irti toisistaan ja koko ovesta, jolloin kolmaskin luukku sulkeutuu. Vettä on niin paljon, että lattian tasossa on oltava täysin veden alla. Nappuloita ja namiskoja on tosin myös ylempänä ovessa.

Str +3, pysytellään veden yläpuolella jos mahdollista (swim +1, ellei voi pitää vain kiinni ovimekanismeista), muuten pidätetään henkeä "Tämä.. tämähän toimii", Saviarius huudahtaa pärskien vettä suustansa. Pyrkien pysyttelemään vedenpinnan yläpuolella hän jatkaa oven hajoittamista.

Swim +5, Int +3 "...sekundatiirikat... eivät edes yllä avattavaan kojeeseen..." Lnaij mutisee uidessaan, jatkaen hilavitkuttimien manipulointia.

Int +2, aid "Koetahan Lnaij tuolta kun näyttää toimivan" Teziem sanoo ja osoittaa ovea.

Saviarius pitää kiinni ovesta ja kiskoo innokkaasti irti yhtä kytkintä, joka on kuitenkin sen verran tiukasti kiinni, että Saviarius ei juuri ja juuri saa sitä rikottua. Tästä harmistuneena ovi avaa juuri sulkeutuneen luukun!

Rundi 7 päättyy. Lnaij liikkuu vedessä ovien edessä oikein liukkaasti, mutta Teziemin avusta huolimatta hän painaa väärää nappia, sillä ovi on täysin perillä heidän seuraavasta siirrostaan. Yksi vesiluukuista avautuu. Vain yksi niistä on enää kiinni.

Disable Device +13 (+9 skill, +4 lisää yhdellä prestige pointilla) "Lnaij, anna tiirikat niin kokeilen!" Teziem huutaa ja menee sörkkimään ovea.

Disable device, aid: +8 Lnaij antaa tiirikat ja koittaa samalla valottaa, mitä oli äsken itse tekemässä ja miksi uskoi sen menneen pieleen.

Str +3 Saviarius jatkaa repimistä voimalla.

Lnaij antaa tiirikat Teziemille, joka saa kuin saakin ne tungettua oven sisään. Teziem yrittää kaiken sorminäppäryytensä turvin saada kahta ratasta jumiin, mutta ei aivan onnistu, kunnes Lnaij tunkee sormensa soppaan ja auttaa häntä. Mekanismi jumiutuu, ja yksi luukuista sulkeutuu jälleen.

Rundi 8 päättyy. Saviarius sen sijaan repii ovea kappaleiksi ja vetää tällä kertaa värikkään nappirivin kokonaan irti, jättäen napit ajelehtimaan jo lähes täynnä olevassa huoneessa. Kolmas luukku sulkeutuu taas.

Int +2 Teziem koettaa päätellä tarvittavat siirrot viimeisten luukkujen sulkemiseksi.

Int +0, aid Saviariuskin hieman ottaa taukoa repimisestä ja yrittää auttaa Teziemiä, jottei luukkuja vaan aukeaisi enää uudestaan.

Int +3 Lnaij auttaa minkä osaa.

Rundi 9 päättyy. Seikkailijat yrittävät taas päätellä yhdessä seuraavaa siirtoaan, mutta ovessa pyörivät namiskat saavat heidän päänsä pyörälle ja he vetävät kolmesta täysin väärästä vivusta. Jos ovi voisi nauraa, se nauraisi, ja avaa yhden vesiluukun. Hetken päästä huone on aivan täynnä vettä.

Disable device +13 (+9 skill, +4 prestige point) Teziem pidättää henkeään ja kokeilee tiirikoilla uudelleen.

STR +3, (+2 crowbar?), hengen pidätys heti kun tarvii Saviarius palaa luotettavan voimankäytön pariin kaiveltuaan repusta oliko napannut jotain apuvälineitä mukaan, joita voisi käyttää.

Int +3 Lnaij pidättää hengitystään ja vetelee vipuja.

Rundi 10 päättyy. Nyt ei voi enää hengittää. 3 luukkua kiinni. Teziem onnistuu jälleen virittämään tiirikkansa niin, että ovi luulee jotain järkevää tapahtuneen, ja kolmas luukku sulkeutuu. Sen sijaan Saviarius tunkee innoissaan Daerithin sorkkaraudan hieman väärään kohtaan ja Teziemin juuri sulkema luukku avautuu. Lnaij onnistuu pysymään oven edellä ja saa luukun taas suljettua.

STR +5 Saviarius ei anna pikkuvirheiden hidastaa ja jatkaa sorkkaraudalla taiteilua.

Int +2 Teziem yrittää vielä kerran päätellä seuraavaa ratkaisua.

Rundi 1 veden alla päättyy. Neljä luukkua on kiinni. Saviarius saa väännettyä pari ratasta pois paikoiltaan. Lnaij yrittää taas päätellä oven seuraavaa siirtoa, mutta ei ihan pääse jyvälle sen metkuista ja painaa namiskaa, jota olisi pitänyt vetää. Teziem sen sijaan saa päättelyketjunsa valmiiksi ja säätää yhden liukusäätimen täsmälleen oikeaan asentoon. Tämän toiminnan seurauksena neljäs luukku sulkeutuu, avautuu ja sulkeutuu jälleen.

Int +2 Teziem jatkaa päätelmiään huomattuaan mikä toimii.

STR +5 Saviarius myös jatkaa toimivalta tuntuvaa repimistä.

Viides luukku menee kiinni. Vesi poistuu kahdessa rundissa. Lnaijilla on putki päällä ja hän ehtii painaa juuri oikeaa nappia ennen muita, jolloin viides ja viimeinen luukku sulkeutuu. Vesi alkaa valua alanurkissa oleviin poistoaukkoihin ja koko huone tyhjenee noin kymmenessä sekunnissa, jättäen jälkeensä vain läpimärät ja lievästi hengästyneet seikkailijat. Sekä mekaanisesta ovesta että tulo-ovesta kuuluu pieni avautumisen ääni. Mekaaninen ovi jakautuu keskeltä kahtia ja muodostuneet pariovet liikahtavat hieman raolleen, mutta niiden takana olevaan huoneeseen ei vielä näy.

Stealth +7 "Kcuf eseht srewes..." Lnaij mutisee jotakin haltiakielellä, kakoen samalla raikasta viemärivettä suustaan, jonne sitä pääsi kaikessa kiireessä hieman sisään. Hän kiertää sille seinälle, jolla ovi on, laskee reppunsa hetkeksi maahan vähentääkseen sen kolinaa, ottaa tikarit käteensä ja kurkkaa oven toiselle puolelle.

Pelastauduttuaan tästä kiipelistä Saviarius istahtaen haukkoo henkeä ja rauhoittaa itseänsä. Hieman ympärille vilkuillessaan hän kuitenkin huomaa Lnaijin jo lähtevän kurkkimaan avautuneesta ovesta, joten Saviariuskin vetää aseensa esiin ja nousee seisomaan valmiiksi.

Teziem vetää syvään henkeä nyt kun se on taas mahdollista. "Perkeleen Soihtu..." hän mutisee ja kääntelee hihojaan ja punttejaan kuivaksi. "Lnaij, näetkö mitään?" hän kuiskaa ja napsauttaa tikarit esiin.

Lnaij raottaa ovia aavistuksen verran enemmän nähdäkseen sisään. Ovien takana pilkistää epämääräisen pyöreä huone, jonka seinillä on näyttäviä mosaiikkeja. Niihin on kuvattu hymyileviä lapsia ja aikuisia, mutta aika ja vesi ovat saaneet kuvat vääristymään ja nyt näyttää siltä kuin hahmot itkisivät irvistäen. Seinien vierellä on useita työpöytiä ja kirjahyllyjä, joilla on rikkinäisiä esineitä. Huoneen keskellä mutta lähellä 30 jalan korkeudessa olevaa kattoa on ennennäkemätön sotku ketjuja, heilureita, metallilevyjä ja rattaita, jotka muodostavat hyvin omituisen astrolabin tapaisen hökötyksen. Ketjusotkun ympärillä on pyöreä kävelysilta, jonne johtaa maan tasosta kolme spiraalimaista kävelysiltaa. Keskellä ketjuja noin 20 jalan korkeudessa roikkuu muinainen haltia, joka on kuivettunut, laiha ja luiseva ja jonka vaatteenriekaleet ovat hyvin pölyiset ja haalistuneet. Kävelysilta on samalla korkeudella. Haltian pää liikkuu hitaasti ja päämäärättömästi puolelta toiselle ja ketjut kilisevät hieman. Hän ei tunnu huomanneen mitään.

"Siellä on paljon tilpehööriä ja seinäkoristeita," Lnaij kuiskaa. "Katosta roikkuu ketjuihin kääritty haltia, melko kärsineen näköinen. Sisälle on mentävä, täältä ei voi tehdä mitään." Lnaij hakee reppunsa takaisin.

Stealth +6 "Selvä. Menen edeltä." Teziem sanoo ja lähtee hiipimään seuraavaan huoneeseen tikarit valmiina.

Saviarius asettuu oven viereen valmiina syöksymään sisälle, kun jotain tapahtuu.

Teziem lähtee kiertämään huonetta hiljaa. Näköesteitä ei juuri ole, mutta haltia ei katso sinne päin ja tuntuu muutenkin olevan vähän uninen. Haltian yläpuolella ja keskellä astrolabia on kiinni noin jalan korkuinen tiimalasi. Teziem huomaa pöydillä myös jotain ehjiä työkaluja ja kolikoita.

Jos Lnaij pääsee pöydälle asti ja bongaa samat työkalut ja kolikot kuin Teziem, hän tarkastelee niitä; ovatko ne Absalomilaisia? Tuoreita, vanhoja? Mahdollisesti olleet käytössä nykypäivän Ivy Districtissä? Appraise +3, Knowledge (local) +9, Perception +7. Lnaij seuraa Teziemiä, pitäen noin 30 jalkaa väliä.

Stealth +6 Teziem yrittää hiipiä hiljaa ylös lähimmän kävelysillan kautta haltian ja tiimalasin luo.

Lnaij tutkii esineitä ja toteaa ehjät työkalut vanhoiksi ja hyvin tehdyiksi mutta muuten tunnistamattomiksi. Rikkinäisistä hän ei tiedä, mutta hän löytää tikun, joka näyttää epäilyttävästi taikasauvalta.

Kun Teziem astuu kävelysillan alapäähän, roikkuvan haltian pää retkahtaa häntä päin ja maaniset silmät avautuvat. Hän vetää ja kiskoo itsessään kiinni olevia ketjuja ja huutaa raivoissaan. "Te senkin kiittämättömät itikat! Minut petettiin ja raahattiin tähän ylpeyden alttarille! Te matalat maan matoset ansaitsette kuolevaisuuden!"

Inska:
Ketjuhaltia: 21
Saviarius: 18
Lnaij: 11
Teziem: 10

Teziem ottaa 8+5 vahinkoa. Yhtäkkiä Teziemiä päin heilahtaa suuri heiluri. Teziem ei kerkeä reagoida ollenkaan ja heiluri osuu häntä suoraan päähän. Sen jälkeen ketjuissa roikkuva haltia taikoo ja Teziem saa vielä kaksi maagista ohjusta niskaansa. Teziem valahtaa veteläksi ja kaatuu heilurin voimasta seinää vasten iso vamma otsassaan.

Peräännytään edellisen huoneen loppuun odottamaan, jos Lnaij myös perääntyy ja sitten kuljetaan Lnaijin kanssa samaa matkaa ulospäin. Saviarius pälyilee kuumeisesti huoneeseen kylmän hien alkaessa nousta hänen otsallensa. Hän alkaa puristaa miekkojansa tiukemmalla otteella ja hetkeksi silmänsä sulkien alkaa hieman nojata eteenpäin. "Abadar armahtakoon", Saviarius rukoilee ja kääntyy täyden käännöksen ympäri perääntyen nopeasti.

Lnaij poistuu huoneesta (move) ja sulkee ovet (toinen move), jonka jälkeen alkaa suunnistus ulos. Lnaij lähtee hiljaisen oloisena Saviariuksen kanssa pois sokkelosta.

Paluumatka

Lnaij ja Saviarius lähtevät hiljaisina liikkeelle. He ottavat mukaansa Daerithin tavarat ja harhailevat ensimmäisen tunnin päämäärättömästi, kunnes löytävät viimeksi laukaisemansa ansan ja seinään piirtämiään merkkejä. Sen jälkeen matkanteko alkaa sujua suorastaan liukkaasti, ja vaikka heiltä menee toisetkin kaksi tuntia harhailuun, he löytävät joka kerta vanhat merkintänsä uudelleen.

Kymmenen tunnin kuluttua lähdöstään he saapuvat nälkäisinä takaisin labyrintin sisäänkäynnille, jossa heitä odottaa hieman syöty morlokin ruumis, kasa ihmisten ja muiden luita ja pieni läjä arvokkaita patsaita.

Pôlutus! "No niin..." Lnaij on selvästi aivan poikki. "Eiköhän oteta nämä patsaat mukaan. Ne muodostanevat reilun enemmistön siitä, mitä me tästä reissusta hyödyimme."

"Jooh", Saviarius vastaa hiljaisella äänellä ja nyökkää Lnaijille. Hän rauhallisesti keräilee patsaita reppuunsa ja heidän molempien ollessa valmiita Saviarius lähtee vaitonaisesti kohti uloskäyntiä.

Viemäreissä matkanteko sujuu yhtä kummallisesti kuin tullessakin, mutta peruuttaminen on hieman suoraviivaisempaa. Kaivoskuoriaisten hohtavat osat valaisevat heidän tietään. Neljän tunnin ja yhden syödyn matkamuonan jälkeen nääntyneet seikkailijat avaavat viemärinkannen Murattilassa ja kuu häikäisee heidät. On alkuyö.

Lnaij kääntää kasvonsa kohti yötaivasta ja hengittää syvään viemärien jälkeen verraten raikasta katuilmaa. Hän kaipailee jo kylpyyn ja sänkyyn, mutta tehtävänä on vielä yksi asia. "Lähdetäänkös sitten antamaan loppuraportti? Siltä varalta että haluaisivat lähettää toisen ryhmän mahdollisimman pian." Hän lähtee lampsimaan kohti Suurloosia roinineen, vapisten, hikoillen ja selkä kantamuksista väärällään.

Saviariuskin jo alkaa rentoutua päästessään ulkoilmaan ja hän kerran vielä katsahtaa taaksepäin kohti viemäreitä huokaisten syvään epäonnistuneelle ja tuhoisalle pelastusyritykselle. Jätettyään hyvästit tälle retkelle ja kaatuneille tovereilleen hän lähtee seuraamaan Lnaijia kohti suurloosia.

Viemäreihin ja labyrinttiin verrattuna matka Murattilasta Suurloosiin on suorastaan lomaa. Saviarius ja Lnaij saapuvat loosiin hieman myöhemmin ja pyytävät Drandle Drengiä, joka tietysti on nukkumassa. Dreng kuitenkin tulee paikalle pyjamassaan, totisena ja vain hieman ärtyneenä. "No voi kauhistus teitä", hän mutisee, mutta ei halua pilkata. "Mitä siellä alhaalla oikein tapahtui?"

Saviarius rykii kurkkuansa ja aloittaa: "Me seurasimme Nuarin jälkiä labyrintissa. Hän.. hänet oli mitä ilmeisemmin kaapattu joidenkin otusten tai jonkun, jonkun sorttisen hullun velhon toimesta." Saviarius kääntää katseensa hetkeksi alas ennen kuin jatkaa: "Kuljimme kyllä labyrintin loppuun saakka kaikkien esteiden läpi, mutta lopussa emme kyenneet mitään velholle. En edes huomannut oikein mitä tapahtui, kun Teziem jo yhtäkkiä oli maassa. Daerithin olimme jo aikaisemmin menettäneet. Kadun tätä ehkä loppuelämäni, mutta rohkeuteni petti ja lähdin karkuun." Saviarius painaa päänsä kättänsä vasten ja jatkaa vielä vaitonaisesti: "Kaksi tovereistamme kaatui tällä retkellä ja vain me kaksi selvisimme vaivoin takaisin. Toivon, että keräämistämme tiedoista on jotain hyötyä kuitenkin, etteivät uhrauksemme olleet turhia." Hiljennettyään väsynyt Saviarius siirtyy nojaamaan läheistä seinää vasten ja sulkee silmänsä edes hetkelliseen lepoon.

Dreng kuuntelee vakavana ja rypistää otsaansa. "Vai niin. No, näillä eväillä meidän on sitten toimittava. Kertokaapa vielä yksityiskohtaisemmin, mitä sieltä oikein löytyi, jotta voimme varautua paremmin. Mitä otuksia, mitä se velho teki? Sitten suosittelen sairastupaa." Dreng huikkaa käytävältä jonkun koulutuksensa alussa olevan tiennäyttäjän kirjoittamaan muistiinpanoja. "Ja jos piirsitte karttaa, niin antakaa toki sekin."

Lnaij antaa reppunsa pudota loosin lattialle ja venyttelee särkevää selkäänsä. Saviariuksen lopetettua hän jatkaa siitä mihin tämä jäi. "Labyrintti muuttui kun kuljimme sitä eteenpäin, ja suunnistus näin yleensäkin oli... epäluotettavaa ja epäortodoksista. Tavanomaista karttaa en pysty paikasta tarjoamaan, mutta paluumatkalla huomasimme, että reitti oli säilynyt sen verran samanlaisena kuin menomatkalla että pystyimme seuraamaan tekemiämme merkintöjä takaisinpäin." Lnaij antaa tarkemman selonteon merkinnöistä kirjurille.

Lnaij hypistelee panssariinsa kuivuneita kokkareita ajatuksissaan. "Sokkeloa asuttivat pienempien ötököiden ohella hohtavat kuoriaiset - joilta saimme tällaisia -" Lnaij näyttää kuorenpalaa "- sekä morlokit, ja siellä oli kasattu ansoja ansojen päälle. Daerith kaatui väijytykseen keskellä matkaa. Hän oli liian raskas kannettavaksi joten jätimme hänen ruumiinsa sinne. Nuar oli ilmeisesti joutunut morlokkien - ja mahdollisesti muidenkin vihollisten - väijyttämäksi, ja hänet oli ilmeisesti raahattu erääseen huoneeseen, jonka katosta roikkui ikivanha, ketjuihin kääritty haltia. Kun Teziem lähestyi häntä, hän heräsi ja hyökkäsi kimppuumme käyttäen hyväkseen huoneen koneistoa ja omia loitsujaan. Ensimmäinen hyökkäys paiskasi Teziemin seinään, ja siellä hän makasi kun hänet viime kerran näin. Se ketjuhyypiö huusi meille jotain tyyliin: 'Te petturilliset itikat! Te raahasitte minut tähän ylpeyden alttarille! Te ansaitsette kuolevaisuuden!' Nuaria emme koskaan nähneet, mutta verisiä kädenjälkiä ja karvatuppoja kyllä senkin edestä."

Dreng nyökkäilee ja kysyy vielä mitä loitsuja haltia taikoi. Sen tehtyään hän päästää Saviariuksen ja Lnaijin peseytymään, syömään ja lepäämään. Hän käskee tiennäyttäjäkirjuria rustaamaan vielä kopiot teksteistä ja lähettää sitten tiedot Suurmestari Soihdulle saatekirjeen kera.

Soihtu ei ymmärrettävästi ole tyytyväinen, mutta hänellä on muitakin ässiä hihassaan. Hän kokoaa paremmin valmistautuneen ryhmän ja palkkaa mukaan minotaurin suunnistamaan. Minotaurin ansiosta pelastuspartiolla ei ole juuri ongelmia kävellä labyrintin läpi, joskin morlokit ja jotkin ansat pääsevät silti yllättämään heidät.

Lopulta pelastuspartio pääsee ketjuihin kiinnitetyn haltian luo ja onnistuu tuhoamaan hänet ilman menetyksiä. Huoneen yhdestä ulokkeesta löytyy sänky ja sohva, jolla jo paranemaan päin oleva Nuar ja hädin tuskin tajuissaan oleva Teziem ovat viettäneet lähes päivän. Molemmat saadaan pelastettua, ja Daerithin ruumis kannetaan pois luovutettavaksi omaisille.

Teziem on hyvin pahoillaan epäonnistuttuaan tehtävässä, mutta samalla kiitollinen siitä että selvisi kuin selvisikin hengissä loppuun saakka. Paluumatkalla haltia on vaitonainen ja poistuu Drengin luota pikimmiten tupaansa lepäämään pitkäksi aikaa.

Vaikka he eivät tehtävässään onnistuneet, Nuar on ystävällinen ja kiitollinen Teziemille, Lnaijille ja Saviariukselle yrityksestä ja pahoittelee Daerithin kuolemaa. Soihdusta ei sen sijaan voi sanoa samaa. Hän on pettynyt ja käyttää yhteyksiään loatakseen henkiinjääneiden tiennäyttäjien maineen.

Loppu

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped