Sargavan menneisyys näkyy sen lipussa.

Sargava oli kerran Cheliaxin kruununjalokivi, todistus keisarikunnan mahdista sen kunnian päivinä. Nykyään Sargava on katkaissut suhteensa Cheliaxiin, ollen itsenäinen valtio. Mutta tämä itsenäisyys nojaa Kahleiden vapaakapteenien kalliiseen suojeluun. Taloutta rasittavan suojelun lisäksi ongelmia tuottavat alkuasukasheimot, ja tämän vuoksi Sargava kärsii.

Historia

Cheliax perusti Sargavan siirtomaan 4138 AR, yli 500 vuotta sitten Mwangin länsirannikolle. Satoja vuosia Cheliax kolonisoi aluetta, alistaen heimolaiset allensa ja perustaen kaupunkeja ja luoden kauppayhteyksiä Sargavaan. Mutta kun Aroden kuoli ja CHeliax ajautui kaaokseen jäi Sargava eristyksiin satojen mailien päähän isänmaasta, tätä vahvisti juuri muodostunut superhurrikaani Abendegon Silmä. Sargava ei kuitenkaan halunnut jäädä pois politiikasta, vaan nimittivät johtajaksensa paroni Gralluksen, joka lähetti rahakuljetuksen ja tukensa Davianin huoneelle sotaan Cheliaxin hallinasta. Valitettavasti Grallus pisti rahansa väärään hevoseen, sillä Davianin huone murskattiin Satojen Kuninkaiden Taistelussa Thrunen huoneen toimesta. Kun tieto Thrunen voitosta saapui Sargavaan, Paroni Grallus ja maaherrat ottivat mallia Thrunen huoneesta ja tekivät sopimuksen paholaisen kanssa- tämän paholaisen ollessa Kahleiden vapaakapteenit. Cheliax lähetti laivastollisen uusia hallitsijoita ja diabolisteja palauttamaan Sargavan ruotuun, ja kun tämä laivasto saapui Epätoivonlahteen joutuivat he Vapaakapteenien laivaston yllättämäksi ja Thrunen laivasto upposi lahden pohjaan. Tästä päivästä lähtien Sargava on ollut itsenäinen valtio, joskin tämä itsenäisyys tulee kalliilla. Vapaakapteenit vaativat suojelustaan vuosittaista suojelurahaa, ja tämä imee vuosi vuoden jälkeen Sargavan aarrekammiot tyhjiksi. Sargava mätänee nyt sisältäpäin. Ilman entisen emämaan tukea ja rahojen loppuessa siirtomaaisäntien kyky kontrolloida alkuperäiskansoja on heikentynyt. Sargavan armeija on onnistunut pitämään pahimmat kansannousut kontrollissa, mutta joka kerta uhka kasvaa isommaksi.

Paroni Utilinus, Sargavan suurvartija
Sargavan nykyinen hallitsija Paroni Utilinus, ja suurvartijan rooli ei ole kadehdittava. Vapaakapteenien vaatimusten ja alkuasukkaiden kapinoinnin välissä Sargava on repeämässä liitoksistaan. Paroni kuluttaakin ison osan ajastaan valtion suojelun kehityksessä ja juhlien järjestämisessä.

Sotatribuuni Tneue, Sargavan armeijan ylipäällikkö Laskelmoiva ja kohteliaan oloinen ihmismies joka antoi tarjouksen avusta sankareille. Omaa salatun menneisyyden Ametrinen kanssa. Marssii kohti Tazionia armeijoidensa kanssa, oletetusti vihaisena.

Eleder, Sargavan pääkaupunki
Sargavan rannikolla sijaitseva Eleder on esimerkki valtion tilasta. Ennen loistelias kaupunki on alkanut rapistua. Mutta Elederin satama on yhä huippuluokkaa, ja kaikki kauppalaivoista vapaakapteenien merirosvolaivoihin tulevat sen laivanveistämöille jotka ovat Garundin huippuluokkaa.

Käärmeen Kallo II

Hahmot:

Entiset:

Seikkailut:
Sieluja Salakuljettajan Säilälle

Kilvan Kohti Kuolemaa!

Seitsemän Keihään Kaupunki

Hulluuden Holvit

Tuhat Hammasta Alhaalla

Käärmejumalan Kaikkein Pyhin

Historiaa ja tietoa

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped