Esteitä ja haasteita Kalsgardissa

Prologi

Seikkailijat saapuivat Kalsgardiin Sandrun karavaanin kanssa, onnistuen ylittämään Linnormikuninkaiden maan ilman suurempia ongelmia. Parin päivän takainen hyökkäys karavaanin kimppuun oli heidän mielessään kun karavaani saapui kaupunkiin. Heidän olisi löydettävä opas, varusteita sekä Amatatsujen perintömiekka Suishen.

Opasta etsimässä

Seikkailijat suuntaavat kohti Tulikorttelia, Kalsgardin kaupan ja myynnin keskusta. Hallan opastuksella seikkailijat päättävät etsiä tietoa oppaista kapakoista, ne kun usein ovat parhaita paikkoja tiedonhankintaan. "Juopunut Viikinki" on keskikokoinen majatalo, jossa on kohtuullisesti väkeä paikalla. Kyselemällä baarimikolta oppaasta ja muusta, seikkailijat saavat tietää, että monet oppaat eivät tähän vuodenaikaan lähde johdattamaan heitä Maailmankruunun ylitse, sillä morozko-myrskyt ovat liian suuri uhka karavaaneille.

Sen sijaan baarimikko on kuullut oppaasta, joka ei ole yhdenkään kauppakillan palveluksessa, oppaan toveri, Ukshakka, on ryyppäämässä läheisessä "Teryn kuppilassa". Seikkailijat kyselevät myös harvinaisten miekkojen perään ja baarimikko ohjeistaa heitä menemään Meripihkakortteliin tai Jadekortteliin, josta sellaisia voisi löytyä. Nazrak kuvailee miestä näystä ja baarimikko tunnistaa suvun, jolla on antiikkikauppa Meripihkakorttelissa: Snaevald. Kiitokseksi seikkailijat jättävät baarimikolle läjän kultakolikoita ja suuntaavat Teryn kuppilaan.

Kuppila on siivoton savutupa verrattuna Juopuneeseen Viikinkiin mutta Ukshakka on kuin onkin paikalla. Ukshakka on nuorehko nainen, joka pukeutuu paksuihin turkkeihin. Halla tunnistaa naisen myös varki-kansan jäseneksi, pohjoisen paimentolaisia jotka asuvat Linnormikuninkaiden mailla. Humalasta huolimatta seikkailijat saavat oppaasta tietoa irti:

Ulf Gormund on paras opas tällä puolella Kruunua ja varmasti ohjaistaisi heidät Kruunun ylitse mutta Ulf katosi viikko sitten. Paikallinen päällikkö Asvig Pitkä tarjosi Ulfille työtä, uuden kauppareitin rakentamista Grungirin metsän halki mutta Ulfia ei tämän jälkeen ole näkynyt. Ukshakka oli käynyt kyselemässä Asvigilta Ulfista mutta päällikkö väitti, että tämä "taidottoman, puoliverisen metsään eksyjän" ei ollut koskaan edes saapunut hänen luokseen. Ukshakkan vielä jatkettua Ulfin etsintää Asvigin mailla, oli päällikkö antanut miestensä hakata naisen varoitukseksi. Ulf on pulassa ja Ukshakka pyytääkin seikkailijoita etsimään hänen lapsuuden ystävänsä. Seikkailijat lupaavat etsiä Ulfin ja saattavat Ukshakkan karavaanille lepäämään ja toipumaan ryyppyputkesta.

Tianilaista antiikkia

Nazrak ja Titos antavat Sandrulle väliraportin, he etsivät Kalsgardin parasta opasta ohjaamaan karavaania Kruunun ylitse. Halla haluaa kertoa Ameikolle Juopuneesta Viikingistä mutta Kelda löytää Hallan ensin. Kiittäen yhteisestä matkasta Kelda lahjoittaa oman huotransa Hallalle, palkkioksi hänen henkensä pelastamisesta. Kelda suuntaa kohti kotiaan joka sijaitsee Tammikorttelissa mutta kertoo Hallalle, että jos he koskaan tarvitsevat apua, hän on valmis auttamaan. Ameiko innostuu Hallan kertomasta majatalosta. Ukshakka saatetaan Koyan ja Spiveyn hoitoon ja pian seikkailijat lähtevät kohti Meripihkakorttelia ja Snaevaldien putiikkia.

Matkalla Titos kysyy tietä vastaantulevalta kääpiöltä, päästen näin käyttämään kielitaitoaan tositilanteessa. Snaevaldin antiikkikauppa löytyy helposti kääpiön ohjeilla mutta kaupan ulkoasu on huolestuttava. Iso näyteikkuna on rikki ja paikattu lankuilla. Titoksen koputukseen kuitenkin vastataan ja vanha, valkohiuksinen ja -partainen mies avaa heille oven. Seikkailijat astuvat sisään.

Kauppa on täynnä kummallisia, vanhoja esineitä. Seikkailijat kysyvät mitä lasille on tapahtunut ja kun Fynn Snaevald kertoo, että hänet ryöstettiin noin viikko sitten, arvaavat seikkailijat, että Suishen on varastettu. Fynn on kuitenkin fiksu kauppias ja ymmärtää asiakkaidensa tietävän paljon enemmän kuin antavat ymmärtää. Seikkailijat kertovat Ameikosta, miekan myyjän lapsenlapsesta joka haluaisi aseen takaisin suvulleen. Fynn ymmärtää tämän ja kertoo, että on valmis luopumaan aseesta jos seikkailijat keräävät verirahana aseen takaisin tai onnistuvat verikostossa aseen ryöstäjää vastaan. Kysyessään ryöstäjistä Fynn toteaa, ettei itse ollut paikalla kun ryöstö tapahtui mutta yksi hänen työväestään oli viimeisinä sanoinaan todennut "leijona kerää omansa", joka ilmeisesti viittaisi ryöstäjiin.

Seikkailijat tajuavat yhteyden kokemaansa, Halla ottaa esille yhden hyökkääjän leijona-pannan. Fynn tunnistaa symbolin, paikallisen päällikön, Asvig Pitkän tunnus. Hieman yllättyneinä tästä seikkailijat kertovat, että heillä on asiaa Asvigille jo muutenkin joten miekan noutaminen hoituu siinä sivussa.

Titos ja Halla suuntaavat takaisin karavaanille. Nazrak sen sijaan suuntaa Jadekortteliin, kertoen kahdelle muulle hoitavansa "henkilökohtaisia" asioitaan. Jadekorttelista Nazrak etsii sepän pajaa, jossa näyttää miekkaansa asiantuntijalle. Matkalla Nazrak huomaa Ameikon vaatekaupassa, sovittamassa silkkistä mekkoa. Ameikon huomatessa miekkamiehen tämä panikoi ja pakenee vaihtamaan vaatteita. Huvittuneena tästä Nazrak suuntaa sepän pajaan. Saatuaan tietoihinsa vahvistuksen sekä hieman uutta tietoa miekastaan, Nazrak suuntaa takaisin karavaanille.

Titos ja Halla keskustelevat aseenkantamisesta kaupungissa, Fynn mainitsi Titokselle, että tätä voitaisiin luulla maaorjaksi siksi, että tämä ei kanna asetta. Hallan mielestä aseettomana kulkeminen on naurettavaa mutta Titos haluaa seurata Ha'Oukenin oppeja mahdollisimman tarkasti. Karavaanilla he kuulevat Ameikon lähteneen yksin kaupungille, mikä tietenkin aiheuttaa Titoksessa hieman pelkoa, erityisesti Hallan kerrottua, että Ameiko tietä Juopuneesta Viikingistä. Ameiko kuitenkin saapuu takaisin pian, kertoen kierrelleensä kaupungilla. Kun Nazrak saapuu takaisin, Ameiko pakenee laittamaan ruokaa. Ukshakka kertoo missä Asvigin talo sijaitsee ja seikkailijat lähtevät illan jo koittaessa matkaan.

Asvig Pitkä

Asvigin talo ja tilukset sijaitsevat tunnin ratsastamisen päässä Kalsgardissa. Lähestyessään taloa seikkailijat kuulevat juhlimisen ääntä talolta, olut virtaa ja miehet juhlivat. He ratsastavat tilusta ympäröivien eläinpatsaiden ohitse ja yht'äkkiä heidän eteensä ilmestyy kaksi isoa kissapetoa, jotka hyökkäävät! Kuitenkaan kissoilla ei ole mitään mahdollisuutta seikkailijoita vastaan, Nazrak palauttaa molemmat eläimet omalle maailmantasolleen.

Titos hiiviskelee talon läheisyyteen ja saa summittaisen lukumäärän selville. Salissa on 14 miestä joista ehkä 5-8 taistelukunnossa jos tilanne siihen etenee. Asvigia ei näy missään. Hän noutaa toverinsa ja pian he pamauttavat itsensä saliin, juhlivien viikinkien hämmästykseksi. Seikkailijat eivät osanneet odottaa viikinkien reaktiota, joka on suora hyökkäys. Kuitenkaan juopuneet viikingit eivät ole kovin suuri haaste seikkailijoille, sen sijaan sermin takaa esiin astuva Asvig sekä tämän vaimo ovat.

Asvig hyökkää pääasiassa Hallan kimppuun, koska Halla haluaa saada loitsijavaimon pois taistelusta nopeasti. Tämä agressiivisuus Asvigin vaimoa kohtaan kostautuu, Asvig iskee Hallan tajuttomaksi vahvalla keihään survaisulla. Nazrak koittaa saada Asvigin huomion itseensä mutta Titoksen käydessä painiin vaimon kanssa, on huomion saaminen hieman haastavaa. Vasta iskettyään Asvigia voimalla keskiruumiiseen Asvig kiinnittää huomionsa Nazrakiin. Titos koittaa sitoa vaimon maahan mutta jollain kummalla tavalla nainen pakenee hänen otteestaan, juosten toiseen huoneeseen korjaamaan hamettaan. Titos seuraa naista (löyden matkalla yhden viikingin tajuttomaksi) ja ehdottaa naisen antautumista. Samalla hetkellä Nazrak lyö Asvigin tajuttomaksi ja vaimokin antautuu.

Vaimon kuulustelu ei tuota juuri tulosta mutta tämä on yhteistyöhaluinen jos seikkailijat pitävät hänet ja miehensä elossa. Seikkailijat päättävät kuulustella Asvigia ja juottavat tälle yhden parannusjuoman. Ennen kuin Asvig ehtii paljastaa mitään, hänen päänsä räjähtää veriseksi mössöksi! Vaimo kiljuu kauhuissaan ja seikkailijat ovat tyrmistyneitä. Vaimo saadaan rauhoittumaan ja Nazrak vannoo kostavansa Asvigin kuoleman, jota he eivät todellakaan toivoneet. Helvaksi esittäytyvä vaimo kertoo Asvigin juhlineen Snorri Kivisilmän, hänen päällikkönsä hautajaisia. Kysyttäessä Ulfista ja Suishenista, Helva kertoo Asvigin maininneen Ulfin "liittyvän pian Snorrin seuraan". Halla ymmärtää mitä on tapahtumissa, Ulf on Snorrin hautajaislaivassa!

Epilogi

Seikkailijat jättävät Asvigin talon taakseen ja kiiruhtavat kohti Keihäänkärki-niemeä, josta hautajaislaivan on tarkoitus lähteä. Matkalla he törmäävät vartjoihin, jotka kertovat hautajaisten siirtyneen toiselle päivälle. Kuitenkin pian kuuluva huuto ja laivan lähtö satamasta kertovat totuuden. Seikkailijat jatkavat matkaansa mutta Halla saa viestin Ukshakkalta kääntyä vasemmalle. Pienen polun päästä löytyy kajakkeja, pienia veneitä, joilla seikkailijat voivat yrittää päästä laivaan ennen sen syttymistä.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped