Hiekkasärkän uudet sankarit

Prologi

Hiekkasärkästä Magnimariin johtavaa tietä, Kadonneen rannikon raittia, on nyt viimeisen viikon aikana häirinneet paikallinen riesa, hiidet. Konnakielen heimo on saanut jotenkin haltuunsa ilotulitteita, näin luoden oikean uhan kauppiaille ja kulkijoille. Ilotulitteet ovat lisänneet hiisien itseluottamusta ja nämä ovat käyneet koko ajan röyhkeämmiksi. Lienee siis vain ajan kysymys kun hiidet alkavat uhata Hiekkasärkän turvallisuutta.

Ruosteinen Lohikäärme

Ruosteisessa Lohikäärmeessä alkaa ilta ja päivän kiireellisin hetki. Halla on saapunut paikalle esiintymään, ansaiten näin lämpimän aterian ja kolpakon talon mainiota olutta. Nazrak on paennut kodin tiukkaa kuria Ruosteisen nurkkapöytään, olut näyttää miehelle maistuvan. Titos taas on työvuorossa, auttelen Ameikoa ja muuta majatalon väkeä parhaansa mukaan mutta myös vahtien asiakkaita jottei rettelöinti pääse valloilleen. Ilta on rauhallinen, hiidet ovat monen huulilla ja Hallan laulu, joka kertoo hiisien kukistamisesta, kerää aplodit.

Titos heittää Ameikolle ajatuksen siitä, että tämän pitäisi lähteä kukistamaan hiidet, onhan neito entinen seikkailija. Ameiko kuitenkin ohittaa ehdotuksen todeten, ettei majatalon pitämiseltä oikein riitä aikaa moiseen toimintaan.

Sheriffi Hemlockin saapuminen ei jää keneltäkään huomaamatta. Sheriffi kertoo, että vanha hiiden kaatopalkkio on taas voimassa, 10 kultarahaa jokaisesta hiiden korvaparista sekä isompi, 300 kultarahan palkkio Konnankieli-heimon päällikön, Gutwaldin, päästä. Halla innostuu tälläisestä palkkiosta ja mahdollisuudesta seikkailuun, ilmottaen aikovansa ottaa tehtävän vastaan ja ottavansa halukkaita mukaansa. Huoneen nurkasta Nazrak ilmoittautuu mukaan vaihdettuaan muutaman katseen Titoksen kanssa. Ameikon kannustamana myös Titos liittyy joukkoon. Sheriffi toivottaa heille onnea, yksi seikkailiryhmä on jo jättänyt palaamatta Suolasuolta. Ameiko tarjoaa uusille seikkailijoille kierroksen ruokaa ja juomaa Ruosteisen laskuun.

Illan päätteeksi Halla etsii tien kotiinsa. Titos vaihtaa Nazrakin kanssa ajatuksia Hallasta, hieman erikoinen tapaus skaldi heille on mutta vaikuttaa asiansa osaavalta. Nazrak ratsastaa kotiinsa maaseutualueelle.

Uusi aamu

Aamulla uudet seikkailijat heräävät kukonlaulun aikaan, osa enemmän päänsärkyisenä kuin toiset. Nazrak hiipii ulos hiljaa, keräillen eväitä keittiöstä ja hakien ratsunsa tallista ennen kuin hänen kasvattiäitinsä huomaa hänet. Kasvatti-isä Rob antaa siunauksensa Nazrakin seikkailulle, ei hän poikaa pysty estämäänkään. Isälleen kiitollisena Nazrak ratsastaa kohti Ruosteista Lohikäärmettä.

Halla saa aamusta varoituksen ja siunauksen sanoja Koya Mvashtilta kerrottuaan suunnitelmastaan lähteä Suolasuolle kohtaamaan hiisiä. Koya ei myöskään kasvattitytärtään estele vaan lähettää tämän matkaan myös iloisena siitä, että tytöllä on tovereita vierellään.

Titos heräilee Ruosteisessa Lohikäärmessä ja koittaa olla aamusta hyödyksi työn muodossa. Ameiko kuitenkin käskee hänen ottaa rauhassa, onhan hänellä paljon edessään vielä päivän aikana. Puolituiskokki Bella kokoaa Titokselle eväite mukaan, leipää, lihaa, hedelmiä, vettä sekä pieni nassakka viiniä. Titos kysyy Ameikolta, jos hän saisi Ruosteisesta jonkun aseen matkaansa, veitsen tai vastaavan. Ameiko kaivaa esille arkun, jossa on aseita hänen seikkailijan vuosiltaan, antaen Titoksen valita minkä tahansa paitsi Ameikon oman pistomiekan. Titos valitsee tikarin ja kiittelee Ameikoa vuolaasti.

Seikkailijat kokoontuvat yhden pöydän ääreen, valmiina aloittamaan retkensä kohti Suolasuota. Nazrakin haarniska herättää kunnioitusta Titoksessa ja Hallakin on pukenut koko haarniskansa ylleensä. Pienen suunnittelun jälkeen he ovat valmiita lähtemään matkaan. Ameiko antaa vielä viimeisen vinkin ennen kuin he poistuvat ovesta: suolla asustelee Walthus niminen puolituinen, hieman erakoitunut kaveri mutta tuntee suon asuttuaan siellä viisi vuotta. Kiittäen vinkistä seikkailijat poistuvat ovesta kohti heille tuntematonta suota.

Suolasuo sekä suonvartija Walthus


Walthus

Matka suolle ei ole pitkä. Päättäen käydä ensimmäisenä Walthuksen luona, seikkailijat suuntaavat polulle, jota kutsutaan Uuden Kalan-reitiksi. Suo on kolkko, hämärä, kostea ja täynnä kummallisia ääniä. Tottumattomat kulkijat säpsähtävät rasahduksia, loisketta sekä lintujen rääkäisyjä. Titos on näkevinään jonkun tarkkailevan heitä mutta muut eivät huomaa mitään. Polulta löytyy raadeltu porsas, jonka joku hiittä isompi on repinyt polun reunalle. Yht'äkkiä läheltä polkua kuuluu askelia ja seikkailijat näkevät tumman olennon katsovan heitä punaisilla silmillään hetkisen, kunnes se sukeltaa suohon ja pakenee. Tarkkaavaisesti seikkailijat jatkavat kohti Walthuksen mökkiä.

Mökki on piene, kaksikerroksinen ja ilman ikkunoita. Sijaiten aivan meren rannalla, mökki on valoisalla paikalla. Titos koputtaa mökin oveen. Sisältä kuuluu kolinaa ja pian oviaukosta kurkistaa pörröpäinen puolituinen. Keskustelu osoittaa, ettei puolituinen kaipaa seuraa ja on kovasti lähettämässä seikkailijoita takaisin suolle. Muutama kysymys paljastaa kuitenkin seikkailijoille, ettei kaikki ole kohdallaan. Walthus ei tuntenyt Ameikoa, vaikka on Ruosteisessa asustellut mutta tunsi henkilön, jonka Halla keksi puhuessaan. He jättävän puolituisen rauhaan, tämä vetäytyy sisälle.

Päätellen, ettei mökillä ole kaikki kunnossa, seikkailijat keksivät suunnitelman. Pian Titos koputtaa mökin ovelle uudestaan, vaatien Walthusta tulemaan avuksi, iso käärme puri Nazrakia käsivarteen! Walthus kömpii mökistä ulos ja tämän selän takana Halla luikahtaa taloon tutkimaan tilannetta. Titos ja Nazrak huijaavat puolituista ulkona, esitellen "puremakohtaa" ja saaden kehnoja hoito-ohjeita puolituiselta.

Mökin sisällä on kaaos. Selkeästi siellä on taistelu, veritahrat ja sotkuisuus paljastavat tämän Hallalle. Tämä seuraa verijälkiä yläkertaan, Walthuksen makuuhuoneeseen. Pian hän huomaa sattumalta salaoven. Päättäen tutkia asiaa kunnolla, Halla yrittää kammeta oven auki miekallaan. Ovi vääntyy hieman auki kun yht'äkkiä oven takaa kuuluu Walthuksen ääni joka kysyy kuka tunkeutuja on. Vastattuaan olevansa Hiekkasärkästä, oikea Walthus purskahtaa itkuun kertoen joutuneensa julman olennon hyökkäyksen kohteeksi, onnistuen juuri ja juuri pakenemaan salahuoneeseen. Tajuten kahden toverinsa olevan tämän olennon kanssa, Halla kiirehtii ulos.

Ulkona Halla paljastaa "Walthuksen" todellisen muodon ja puolituinen muuttuu kasvottomaksi lihamöykyksi, jonka lihas on hyytelömäistä massaa. Muodoton vaanija käy hyökkäykseen! Kuitenkaan sillä ei ole juuri mahdollisuuksia kolmea seikkailijaa vastaan, kaikkien yhteistyöllä olento kaatuu kuolleena maahan.

Walthus on ikionnellinen henkensä pelastamisesta, tarjoten taiallista viittaansa palkkioksi sekä majoitusta ja ruokaa jos seikkailijat ovat koskaan sen tarpeessa. Vaihdettuaan kuulumiset ruuan äärellä seikkailijat lähtevät kulkemaan kohti Konnakielten kylää, jonne vievästä polusta Walthus antoi vinkin.

Konnakielen hiidet

Hiisien kylä löytyy helposti, matkalla seikkailijat tuntevat miten aiemmin heitä vaaninut olento yhä seurailee heitä. Kuitenkin hiisien kylän läheisyydessä olento hylkää heidät. Seikkailijat päättävät rynnätä kylään sen rikkoutuneesta portista, Nazrak ratsun selässä ja muut jalan seuraten. Kuitenkin he saavat todeta kylän autioksi, missään ei näy hiisiä. Portin läheisyyteen kaivetussa kuopassa on poltettuja hiisiä..

Läheisen rakennuksen seinästä avautuu luukku josta hiisi kurkistaa pihalle. Seikkailijat lähtevät liikkeelle, Halla valmiina kiipeämään kyseiseen rakennukseen kun taas Nazrak kiertää vastakkaiseen, kiiveten ylös tasanteelle. Nazrak on kuitenkin ensimmäinen joka törmää hiisiin, kolme riiviötä piti majaansa hänen valitsemassaan rakennuksessa. Titos heilauttaa itsensä tasanteelle, Halla nousee nuorukaisen vierelle. Titos avaa erääseen rakennukseen vievän oven, nähden kolme hiittä huoneessa. Halla ja Titos kohtaavat nämä rohkeasti samalla kun Nazrak kohtaa omansa yksin. Hiidet ovat varustautuneet ilotulittein mutta näistä huolimatta ne kaatuvat helpohkosti. Hallan ja Titoksen kimppuun käy lisää hiisiä ja Nazrak palaa heidän rinnalleen voitettuaan omansa. Parissa minuutissa seikkailijat ottavat hengiltä 10 hiittä, sekä yhden vangiksi.

Titoksen kuulustelu paljastaa syyn siihen, miksi kylässä tuntuu olevan kovin vähän asukkaita. Hiiden sanojen mukaan kuolleet koipeliinit saapuivat lammen halki ja hyökkäsivät kylään. Pomo Gutwaldin sijainti saadaan selville ennen kuin Titos kolkkaa hiiden uudestaan.

Gutwaldin asunnon ovi on lukossa mutta Halla ja Nazrak murtavat oven helposti. Huoneessa on pomo Gutwald sekä kolme muuta hiittä. Gutwaldin kädessä oleva taivasraketti huolettaa sankareita mutta he käyvät taisteluun. Hallan taistelumieltä nostattava laulu helpottaa taistelua vaikka väsymys alkaakin jo painaa. Gutwaldin raketti yllättää heidät hieman mutta pian pomo on yksin. Hiisiheimon päällikkö on kovempi vastus kuin muut hiidet tähän mennessä. Halla ja Nazrak koittavat osua pieneen ja vikkelään hiiteen, tämän pistellessä Nazrakia keihäällään. Titos vajosi tajuttomuuteen yrittäessään taklata Gutwald kumoon. Nazrak ajaa itsensä äärimmilleen, vain hänen tahdonvoimansa pitää hänet pystyssä siihen asti, että hän saa lyötyä ratkaisevan iskun Gutwaldiin ennen vajoamista tajuttomuuteen.

Halla parantaa Gutwaldilta löydetyillä taikajuomilla toverinsa takaisin tietoisuuteen. Onnittelen toisiaan selviämisestä he tutkivat Gutwaldin asuimiston loppuun, löytäen erilaisia aarteita sekä viuhkaan piirretyn kartan.. Leikellessään hiisien korvia mukaansa Halla vakuuttuu siitä, että hiisien kylään on paria päivää ennen hyökätty. Hyökkääjät olivat ilmeisesti epäkuolleita, lammesta löytyy muutamia ihmisen luurankoja. Myös aiemmin kuulustellun hiiden sanat viittaavat kuolleisiin. Miettien uutta tilannetta seikkailijat kokoavat aarteet ja tuikkaavat lopuksi kylän tuleen, suunnaten Walthuksen luokse yöksi.

Epilogi

Walthuksen luona vietetty yö on kaivattua lepoa seikkailijoille. Walthuksen huolenpito on mieltä lämmittävää ja tämä ottaa heidän puheensa epäkuolleista tosissaan, todellisena uhkana. Nelisin he suuntaavat Hiekkasärkkään, keräämään palkkionsa sekä lepäämään. Matka sujuu rauhallisesti. Ameiko ottaa heidät riemuissaan vastaan ja vaatii kuulla mitä tapahtui. Seikkailijat haluavat sheriffi Hemlockin paikalle kertoakseen epäkuolleista, jotka voivat luoda uuden uhan alueelle. Sheriffi toivoo, että seikkailijat ottavat tämän asian tutkiakseen, ovathan he sen jo aloittaneetkin. Ameiko myös vaatii heitä tutkimaan suota lisää, sillä arkku jonka seikkailijat toivat hiisien luota, on koristeltu piirroksin joita hän on nähnyt sukunsa kartanossa.

Seikkailijat tietävät, että heillä on edessään uusi retki Suolasuolle mutta ensin on palauduttava ensimmäisen retken haavoista ja valmistauduttava seuraavaan retkeen huolella.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped