Mekaniikka:

  • Käteen D10 noppia about akselilla 4-10 sen mukaan mikä perustellulta tai aiheelliselta tuntuu hahmon stattien pohjalta
  • Esim. 4 noppaa on amatöörimäärä, 8 noppaa on promäärä, lisää selityksillä kuten "nyt kyllä ketuttaa eeppisesti" tai Exaltedin stunt-hengessä
  • Tuloksen tulkinta ORE:n pohjalta, tai neuvotteluna epäselvissä tapauksissa

Kommentteja

Teemu

  • Jatkosta.. Ennen Terhin lähtöä ei tosiaan ehdi pelaamaan mutta jäi kyllä vaivaamaan tuon pelin lopetus kesken pahasti enkä pahastuisi vaikka sen vetäisi kasaan. Voisi esim. muuttaa kaupungin taustalta sellaiseksi kuin sen pitäisi olla, katsoa mitä Vili ajaa takaa visioillaan verinoidista (mulla oli oma visio, minkä täysin sallin itselleni), vaikka sitten rajaten sen vision esim. yhteen perheeseen. Edelleen.. Osa näistä jutuista ja tavasta joilla ne on tuotu pelisessiossa esiin liittyy siihen mitä pelisessiossa myöhemmin olin ajatellut tapahtuvaksi. Paha spekuloida, mutta oma näkemykseni on, että jos peli olisi vedetty loppuun, tuollaiset asiat eivät olisi olleet häiritseviä.
  • Lisähuomio kaupungista. Se ei ollut munkaan vision mukainen. Tajusin sen jossain vaiheessa itsekin.. Oikea ratkaisu olisi ollut pistää stoppi, ja pysähtyä porukalla miettimään ja ideoimaan minkälainen pääkaupunkin kaikkien mielestä on. Sen visualisointi olisi tärkeää, ja musta jos jatkopeleissä pääkaupunkia sivutaan, ei kannata missään tapauksessa takertua pelissä näkyneihin yksityiskohtiin ja fiilikseen.
  • Pari huomiota. Ensinnäkin pelin ajoitus meni mni aivan puihin. Aiemmissa peleissä tämä on rakenteluvaiheessa ollut jotenkuten siedettävää, mutta ei nyt. Eli kaarellisesti pelissä tuli taas heiteltyä asioita ilmaan, mutta ei sidottua session kuin sen paremmin aiempien pelisessioiden avonaisia juonia niinkuin nimenomaisesti oli tarkoitus.
    Pitää myöntää, että olin jo ennen peliä hieman skeptinen sen suhteen, että season finale mahtuisi n. 3,5h peliin, jota vielä pätkäisee Atlantasta tuleva puhelu. ;) -Navdi
  • Kieltämättä vähän ajatukset olivat muualla, mikä ehkä osaltaan vaikeutti rytmissä ja tahdissa pysymistä. Toisaalta..
  • Pelissä onnistunutta oli hahmojen toiminta, sanailu ja töhöily. Sanottakoon vielä että en kiusannut Yzlgrathea turhaan, vaan mietin jokaisen vaikutuksen Yzlgrathen teoille sen mukaan, mitä maailmassa oli tapahtunut ja tapahtui rinnakkain hahmojen kanssa. Jos peli olisi päässyt loppuun, syy-yhteydet olisivat ehkä paljastuneet. Nyt päästiin ehkä puoleenväliin jossa asioiden oli tarkoitus olla pahiten levällään ja epäselviä.
No siis, mustakin ne hahmot interaktoivat -osiot oli aika onnistuneita, olkoonkin, että ne koostui lähinnä elementeistä Willoam puhuu ja provosoi, Y reagoi. En tajua miksi pelin tempo tuntui kuolevan täysin heti, kun Willoam päätti olla hiljaa. Ovatko muut hahmot liian reaktiivisia? -Navdi
  • Windathien taustojen osalta mua ei voisi vähempää kiinnostaa millaisia odotuksia muilla on niiden suhteen. Katson peleissä tapahtunutta, hyväksyttyä ja teen tarvittaessa harkinnan mukaan tapahtunutta rikkovia muutoksia mutta olennaisesti pidätän oman vapauden muokata maailmaa. Esimerkiksi nyt vaikka ei-niin-merkittävä mutta kuitenkin olemassaoleva ja käsitelty Imperiumin poliittinen tilanne ja sen kehitys NPC:eiden (verinoidat, Windath, kauppakompaniat, etc) tavoitteiden kautta. Jos maailmassa on vahva maagispoliittinen koalitio / salaseura joka pyrkii hallitsemaan Imperiumia (fiktiivinen esimerkki), sitten on. Hahmoilla on vapaasti oikeus puuttua peliin.
Edelleenkin, subjektiivisuutta peräänkuuluttaen. Maailmasta, tällä hetkellä meillä on jonkinsorttinen kollektiivinen visio, jota ei sanota ääneen, josta syystä se sisältää ristiriitoja, jotka tulevat ilmeisiksi kun ne manifestoituvat itse pelissä. En mä näe, että olisi mielekästä pelata tai pelinjohtaa, jos on koko ajan vaara, että astun jonkun näkymättömän rajan ylitse. -Navdi
  • Vili: Yritin sanoa että en vastusta enkä ole vastaan tätä Windath-kuningaskuviota, vaikka se korpeaisi kuinka. Minusta pelissä pelinjohtajalla on nimenomaan sovittu olevan tälläinen valta luoda/täsmentää/muuttaa maailmaa. Sen sijaan voin kyllä sanoa että se muutti asetelman minulle monelta osin tylsäksi ja ahdistavaksi. Tätä kuviota en ole rikkomassa tai muuttamassa vain yhdeksi valheeksi koska musta olisi naurettavaa ruveta rikkomaan toisten tekemää fluffia. TS. se olisi vastoin sitä mitä ollaan sovittu, ja ottaisi todennäköisesti mua ja mahdollisesti muita päähän.
Oon sanonut tämän aikaisemmin, mutta sanonpa uudestaan. Haluan tähän maailmaan lisää rakennetta. Sellaista, joka on objektiivisesti totta. -Navdi
Pelin lähtöidea oli konkretisoida aiemmissa sessioissa nähtyjä ja ilmaan heitettyjä asioita ja laittaa ne paikoilleen maailmassa aika vahvastikin. Peli ei vain onnistunut, koska siihen osaan peliä ei päästy. Arvaa harmittaako =) -Nig
Onko täysin mahdoton ajatus, että löydettäisiin kalentereistamme n. 3h mittainen yhteinen hetki pelata loppuun Teemun skenu ennen Terhin lähtöä? Teemu saisi tilaisuuden paikata omaa huonoksi kokemaansa ja antaa vastauksia leijaileviin kysymyksiin. -Navdi
  • Vili: Ei, mutta olen todella kiireinen tällä viikolla, ja en haluaisi tulevan unen vähyyteni väsyneenä ottavan minua päähän, jos aikataulu venyy, kuten viimeeksi. Pelaaminen ei ole mitenkään hauskaa jos nyppii se ettei pääse nukkumaan tarvitsemaansa määrää. (olen tullut vanhaksi)
  • Vili: Musta olisi naurettavaa ruveta vetämään mattoa alta luodulta materiaalilta, vaikka se onkin musta tyylillisesti sellaista josta en pidä. Eikö alunperin ollut tarkoitus kerätä nämä peleissä tulevat tiedot EI:an, ja käyttää niitä totuutena? Suuntaviivoja oli aluksi varmaankin liian vähän, koska olemme olleet niin eri mieltä asioista. Sinällään, en vastustaisi sitä että suuntaviivoja on enemmän, mutta esimerkiksi "raakojen faktojen" päättämistä etukäteen, pyrkisin siltikin välttämään.
  • "Ymmärrykseni mukaan" ei ole validi argumentti. Totuus on vähäisempi aiemmissa pelisessioissa kuin kuluvassa sessiossa, joskin ristiriitojen on oltava harkittuja.
Tää on niin Vilimäinen lausahdus, että mä en tajua siitä mitään. -Navdi

Vili:

  • Altvyrin muuntaminen pääkaupungiksi tai edes merkittäväksi kaupunginosaksi, ei millään asteella sopinut siihen kuvaan mikä minulla on imperiumista tai Altvyristä. Siinä missä Altvyr oli piskuista historialowfantasiaa - imperiumin pääkaupunki on (oli) pateettista dark/high-fantasiaa. Käytännössä koska vastuu pelin tausoista on pelinjohtajalla, näin olkoon. Vaatii/vaati huomattavasti sulattelemista.
Miten tämä tiedonjyvänen tuli esille? Tai siis, millä tavoin Pelin 1 Altvyr ja Pelin 7 Pääkaupunki ovat toisensa poissulkevia? Mun näkemys pääkaupungista on, että se olisi jonkinsorttinen useita keskuksia tai "kaupunkeja" sisältävä sateliittityyppinen ratkaisu, ts, jos Pelin 1 Altvyr oli Camden, Pelin 7 Pääkaupunki oli West End. Molemmat ovat samaa kaupunki, joskin rankasti erilaisia. -Navdi
  • Vili: Pahoittelen aiheuttamaani väärinkäsitystä. Pelin 1 Altvyr ja Pelin 7 Pääkaupunki eivät ole, eivätkä olleet minusta toisensa poissulkevia. Sen sijaan Altvyr ja 7 pelin pääkaupunki ovan huomattavasti arkipäiväisempiä ja pienempiä mittasuhteiltaan kuin käsitykseni pääkaupungista.
Meillä on erilaisia visioita siitä, mikä pääkaupunki on, check. Mulla on China Mievillen New Crobuzon meets 2000AD:n Stickleback. Teemulla on Viktoriaaninen Lontoo tai kenties vallankumousta edeltänyt Pariisi. Vilillä on Hawkmoonin Granbretanin pääkaupunki Londra tai mahdollisesti Elricin Imrryr. Visioita voisi toki hieman yhdenmukaistaa. -Navdi
Hassua sinänsä.. Minä oletin aina että Altvyr on kaupunginosa. Nyt se on, ellei joku teleporttaa sitä pois =) Edelleen, mustakin pääkaupungin pitää olla raflaavampi.Nig
  • Vili: Sinällään, tunnelma Londrassa ja Imrryrissä olisi oikea, kokoluokka edelleen liian mundaani. Jos Imryrr ja Londra (ja minas tirith ja minas morgul ja kuvien perusteella tuo New Crobuzon) olisivat kaupunginosia Ambergrisin kaltaisesti järjestäytyneessä kaupungissa, aletteisiin puhua asiaa. Näin ei kuitenkaan enää ole, koska "objektiivisen totuuden mukaan" pääkaupunki (ainakin kruunun mielestä merkittäviltä osin) koostuu pikkutaloista jne. Eikö ole niin että edellisten GM:ien maailmamateriaali on voimassa - ja on melko pitkälti objektiivista, maailman rakenteen suhteen? Nythän kukaan (ennen Teemua) ei vaan ollut ottanut kantaa siihen miten paikat ja muut sijoittuu toisiinsa nähden.
Ambergris ei ole mulle ollenkaan tuttu. Kerro, millainen se siis on. Tehdäänkö oma sivu Pääkaupunki, jonne kootaan kaikki toistaiseksi esiin tullut ja aletaan siitä sitten laventamaan toiveista ja ajatuksista konkreettisemmaksi? Vili, se sun Rherza-pelissä antama hand out oli musta loistava. Pane se jonnekin sähköiseen muotoon, että muutkin saavat sen lukea. Tein pari kuvahakua. Kertokaa, muistuttaako mikään näistä teidän visioitanne Pääkaupungista: http://www2.uiah.fi/~lseppala/imperium/ -Navdi
Se handout: http://docs.google.com/Doc?id=dcbmh2n2_21n7gt3c
Josta relevantti osa, hieman siistittynä: Arviolta etelässä noin kilometrin päässä, pilviin veitisen lailla kurottavat tornitalot viittaavat selvästi Ghuaren hampaiksi kutsuttuun keskuskaupunginosaan.
  • Vili: Ambergris on kaupunkina hyvin erilainen kuin se mitä tässä haen (eritoten se on pieni kaupunki, toisin kuten pääkaupunki). Mutta sen on rakenteellisesti samankaltainen. Mitenköhän tämä olisi fiksuinta avata? A:ssa erilliset kaupunginosat ovat kuin itsenäisiä taskuja todellisuudessa - tai aivan omia kaupunkejaan - jotka risteävät ja halkovat toisiaan aika-ajoin. Kaupunki on kuitenkin selkeästi aina Ambergris, vaikka unenomaisesti se näyttäytyykin aina vain heijastuksina peilin sirpaleissa. Tai tälläinen fiilis mulla on kun sitä luin.
  • Windathit eivät olleet välttämättä imperiaaleja - ja ymmärrykseni mukaan eivät ainakaan imperiaaliaatelisia, vaan vasallin aatelistoa. Kyseisten tyyppien muuttaminen imperiumin kolme muskettisoturia asetelman (joka edelleen aivan liian low että olisi sitä mitä tältä peliltä hain) ranska-englanti-imperiumin kuninkaiksi tuli aika puun takaa. Kuten kohta 1, olkoon, mutta vaatii huomattavasti sulattelemista ja aiheuttaa suuria vaikeuksia (ei ylitsepääsemättömiä) inspiroitua vetämään pelejä tässä asetelmassa.
Missä on sanottu, etteivät ole? Jossain pelissä vai jonkun osallistujista omissa tuumissa? Jälleen, ne näkymättömät rajat. Tuon ristiriidan pelaajien käsityksessä ja maailmassa (näennäisesti) olevasta voisi musta siirtää off-gamesta in-gameen. Hra Y:n käsitys pelissä oli "En voi sulattaa sitä, että Imperiumilla on kuningas." Tämä on ilmeisesti myös Vilin käsitys. Sen sijaan, että parjataan off-tasolla Teemun tekemiä tarinallisia ratkaisuja, muutetaan niitä in-tasolla. Kenties hahmojen unohtamisen hetken ja ensimmäisen taittumisen hetken välissä on tapahtunut iso yhteiskunnallinen muutos, vrt. Julius Windath on ylittänyt Rubiconin, eikä se ole hahmojen mieleen, josta syystä hahmojen tehtävä olisi "pelastaa imperiumi" tekemällä siitä jälleen mieleinen. -Navdi
  • Vili: Musta Teemun peli oli hyvä. Tarkoitus ei ole parjata. Tarkoitus oli tuoda esiin asioita - jotka oli mulle vaikeita. Vika ei ollut Teemussa, vaan siinä että meillä (kaikilla) oli hahmon taustan ja pelinjohtajan taustan suhteen eri käsitys vallasta *JA* siinä että olin kuvitellut Imperiumin erilaiseksi paikaksi, merkittävissä määrin (missä yhteydessä sopeutumisvaikeus on minun, ei Teemun pelin ongelma)
Minustakin Teemun peli oli hyvä, ehkä poislukien tuo mainittu aikataulun kuseminen. Jotta päästäisiin tuolaisista "mind boggles, tällainenkö tämä Imperiumi onkin" -tilanteista, olisiko mitenkään mahdollista, että speksataan sitä fuckin' Imperiumia ja sen pääkaupunkia edes vähän? -Navdi
Pelaajien osalta peli oli tavattoman hauskaa. Mun osalta peli oli kakaa, eli 1) ei täyttänyt niitä tavoitteita joita sille asetin, 2) peli ei päässyt eteenpäin, eikä minkäänlaiseen kulminaatioon saati sitten 3) mihinkään asiaan ei saatu vastauksia. Nig
  • Vili: Sivuhuomautuksena, vaikkain pelaajan ja hahmon maailmankuva liittyvät oleellisesti toisiinsa. Käsitykseni ei ole se että "en voi sulattaa". Y:n todennäköisesti on. Tämä elementti syntyi kyllä peliin siitä syystä - että Imperiumin todellisen valtarakenteen käsite oli minusta liian tiukkaa maailman määrittämistä, joka vuoti hahmoon melko lailla vahingossa hahmon mielipiteen muodostukseen siitä, mitä tämä ajattelee tästä vallasta.
  • Pelinjohtaja on ymmärtääkseni vastuussa pelin taustoista, hahmon taustat tulivat/tulevat pelaajalta. Sinällään, koska tässä pelissä raiskattiin käsitykseni imperiumin pateettisuudesta jakamalla se kymmenellä - vaikuttaa sinällään järkevältä rikkoa hahmon tausta samassa suhteessa. Valitettavasti tämä muuttaa hahmoani puhumamme peliasetelman/sopimuksen ohi sellaiseen suuntaan että se ei enää ole kiinnostava tai mitenkään siisti. Lisäksi se on suoraan tangentissa sen mahdollisen historian kanssa, jota olin kirjoittamassa taikuussivulle - ettei minulla ole enää intoa kirjoittaa sitä valmiiksi, koska näkemykseni siitä - mitä halusin sinne laittaa (l. inspiraation tuottama siisti päheily) ei tässä asetelmassa enää ole mahdollista.
Täsmennä, millä tavoin hahmosi raiskattiin. En ole varma ymmärsinkö. -Navdi
  • Vastaisuutta varten on sovittava missä menee raja taustojen määrämisen suhteen kirjallisesti ja explisiittisesti. Nyt me olemme ilmeisesti olleet eri mieltä asiasta - vaikka kuvittelin meidän sopineen tämän. Jos olen väärässä, korjatkaa.
Musta olisi siistiä, jos meillä olisi valmiit palikat "mitä hahmot ovat", jottei niiden kajoamisesta syntyisi em. kaltaista närää. Musta kulloisellakin pelinjohtajalla tulisi olla oikeus kajota myös hahmoihin, hieman samaan tapaan kuin esim. Willoamia on kohdeltu rankasti erilaisella otteella eri pelinjohtajien toimesta. -Navdi
Musta Y toimi hyvin, ja se toimi kauniisti. Esimerkkinä, "paljon potentiaalia, ei taitoa" + vallitseva tilanne (en täsmennä koska peli on ohi ja pallo ei ole mulla) -> hahmon voimat käyttäytyvät eri tavalla kuin hahmo ehkä odottaa. Pahoittelen jos siitä seurasi liikaa slapstickiä, tai tuli sellainen olo että koko ajan oli tarkoitus nöyryyttää Y:tä. Esim. hahmolla *ei* ole mitään Dominate/Presence -voimaa jolla missä tahansa rytkyissä voi saada koulutetun rivisotilaan äkseeraamaan tahtonsa mukaan.
Vili:Y toimi ehkä liiankin hyvin - ei mielipiteitä siitä. Musta ois ollut aivan sama, vaikka oisit kertonut monta noppaa saan. Sen sijaan Y:n suvun asemaan, sen rakenteeseen, sen suhtautumiseen yhteiskuntaan tai muuhun sellaiseen, jonka pohjalta Y:n maailmankatsomus/yleistausta rakentuu, koskeminen aiheutti reviiriristiriidan. Huomattavaa on että siinä missä Juhani piti tämänkaltaisesta, minä oletin sen olevan pääosin kiellettyä - ja en todellakaan ollut lähtenyt pelaamaan peliä, jossa sellaista tapahtuu. Eli yleistaustan värittämä "mitä hahmo on" - tulisi minusta kumartaa vain ja ainoastaan pelaajan toiveita, jos halutaan sellaisea "palikoita joita hahmot ovat ja joihin ei kosketa".
Viittaat siis pääasiassa flashbackissä "paljastuneisiin" juttuhin? Vai siihen, miten geneerinen vaatturi suhtautuu Y:hyn? Joo, myönnän, että mun kannalta "koskemattomia" osia hahmon taustassa on paljon vähemmän kuin esimerkiksi Y:llä. Mulle käy kummin päin vain, kunhan se on jotenkin tarkasti rajattua, mihin saa koskea, mihin ei. Mua ihan oikeasti kiinnostaa mitä nämä Yzlgrathe-suvun verinoidat ovat, mitä edustavat, mitä haluavat jne. Jos Vilillä on vahva visio aiheesta, jaa se toki meidän muiden kanssa. :) -Navdi
Vili: Viittaan ainoastaan Flashbackissä paljastuneisiin juttuihin. Mulle on aivan sama tunteeko joku vaatturi yhden kuuluisista tai nimekkäistä imperiaalisuvuista vai ei. Visioni suvusta/verinoidista pistettiin pieniksi palasiksi, ennekuin sain järjestettyä aikaa kirjoittaa siitä jonnekin.
Näin arvelinkin. Eli vahinko ei toisin sanoen ole suurensuuri. Flashbackillä on yhtä paljon/vähän painoa kun sillä, jonka hahmot saivat Oladahnin saarella, ts, se voi olla silkkaa valhetta tai väärinymmärrystä. Musta voisi seuraavan pelin suhteen olla kiva, että Teemu saisi tosiaankin sen tilaisuuden vetää skenu loppuun, oli se sitten pelikerta suoraan jatkona tapahtuneeseen tai jotain muuta. Jos Y:n suvun historiaa valuisi vaikka Teemulle asti ennen peliä hieman, niin toki auttaisi tossa korjaussarjan aikaansaamisessa. ;) -Navdi

Juhani:

  • Kuvailu oli toimivaa. Kaupunki näyttäytyi ehkä "valoisampana" kuin mun visioinnissa.
  • Vaikutti olevan Willoamille suunniteltu peli, jossa pärjää puhumalla paskaa, konnailemalla ja agitoimalla. En tiedä, oliko tarkoituksenmukaista.
En itse asiassa ollut suunnitellut peliin mitään taistelukohtauksia. Ei siksi etteikö niitä olisi saanut tilauksesta, tai jos hahmot olisivat halunneet ratkoa asioita nyrkein.Nig
  • Selkeää tarinaa/juonta en nähnyt/tajunnut, joten Willoam keksi kontekstin, jossa säätää ihan itse. Muut juoksivat perässä. En tiedä, oliko tarkoituksenmukaista.
Kuljetus tökki pahasti. Syynä ehkä se että ajatukset eivät olleet ihan kympillä mukana, olin kyllä ajatellut sen sulavammaksi.. Toteutus oli vain ontuvaa.Nig
  • Rautanaamio? Miksi? ;)
Koska voin!
  • Mä en vieläkään hahmota, mistä Jitanissa on kyse. Vääntäkää mulle se rautalangasta.
Koska tarkoitus oli paljastaa uusia ja vanhoja asioita, varastossa oli settiä joka olisi myös antanut vähän särmää ja väriä Jitanille.Nig

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped