FORK -> V9

HP:n asetelmamateriaalia hyväksikäyttävä minipeli Suomen syvissä metsissä könyävästä vastarintaosasto ysistä

Tarkoitus olisi mennä linjalla 100/0 sinne kioskikirjallisuusosiolle.

Tarpeellinen fluffi kirjoitetaan sääntöjen sisään DitV-henkeen.

Malliesimerkki:

Korkeajännitys: Vastarintaosasto Ysi

On kevät vuonna 2041. Sivistyksen romahduksesta on nyt 29 vuotta. Ne hallitsevat koko maapalloa. Tai ainakin kaikkea millä on väliä. 100% ihmisistä on Niiden orjia. Tää peli on hävitty

Suurin osa ihmiskunnasta on suljettu valtaviin arkologioihin, joiden ulkopuolella liikkumisesta rangaistaan kuolemalla. Uudessa uljaassa maailmanjärjestyksessä meidän paikkamme on työläisenä, siitoskarjana tai koe-eläiminä.

Jumankauta! Ei meidän läänissä, eikä mun elinaikana. Mä pistän hanttiin just niin kauan kun henki pihisee. Ne voi olla vaikka kuinka paljon meitä edellä teknisesti - mutta meillä on tuhat valovuotta enemmän sisua kuin Niillä.

Seikkailupeli vastarintaosasto yhdeksän epätoivoisesta mutta sankarillisesta taistelusta maapalloa vuonna 2041 hallitsevaa muukalaissivilisaatiota vastaan tuhon jälkeisessä suomessa.

Mitä, Missä, Milloin - 2041

Vastarintaosasto Ysi on toiminnantäytteinen miniroolipeli kolmesta viiteen pelaajalle. Yksi pelaajista edustaa Niitä ja toimii pelinjohtajana. Muut pelaajat omaksuvat vastarintaliikkeen korpisoturin hahmon, ja taistelevat yhdessä alustetuissa kohtauksissa pelinjohtajan edustamaa kasvotonta muukalaissivilisaatiota vastaan.

Plaa plaa, jotain yleistä roolipeleistä

Vaikka pelinjohtaja ja pelaajat edustavat taistelun vastapuolia, ei tässä pelissä ole voittajia tai häviäjiä. Kaikkien osallistujien tavoitteena on kokea vauhdikas ja toiminnantäytteinen seikkailu ihmiskunnan sivistyksen sortumisen jälkeisessä suomessa.

Ja toimintaan...

Ohjenuorat

Vastarintaosasto Ysi on parhaimmillaan, kun kaikki pitävät mielessään seuraavat seuraavat kolme ohjenuoraa:

1. Vastarintaosasto ysi on peli. Tärkeintä on että kaikilla on hauskaa. Parhaiten se onnistuu kun kaikki pääsevät osallistumaan ja kaikkia kuunnellaan suurin piirtein tasapuolisesti.

2. Peli kertoo sankareista vaikeuksien keskellä. Vaikka pelaajien hahmot kokevat monia vastoinkäymisiä ja vaaroja - selviävät he aina lopulta voittoisina. Dramaattisimmillaan pelaaja voi uhrata hahmonsa hengen taistelun voittamiseksi, mutta tämä ei koskaan tapahdu pelaajan tahdon vastaisesti.

3. Hahmot ovat kuvitteellisia henkilöitä. Pelaajien ja pelinjohtajan tulee aina muistaa, että peli on vain viihdettä. Pelaajista ei voi tehdä johtopäätöksiä heidän hahmojensa toimien kautta. Vastaavasti hahmoista ei voi tehdä johtopäätöksiä pelaajien kautta. Pelissä rakastunut tai suuttunut hahmo ei tarkoita sitä, että pelaaja olisi rakastunut tai suuttunut.

Vastarintaosasto Yhdeksän seikkailut koostuvat kahdenlaisista kohtauksista:

  • Alustus (väri)
  • Toiminta (haaste)

TODO: pelaaminen?

  • Raamitus
  • Haasteet
  • Pelaajien toiminta

TODO: pelikerran rakenne

  • Tiedustelu?
  • Isku!
  • Löytö...
  • Vastaisku!
  • Jälkipyykki...

TODO: Korpisoturit (hahmot)

Esimerkiksi http://q-workshop.com tekee siedettävän halvalla mielenkiintoisen oloisia noppia.

Nopan sivujen 1,2 ja 3 värittäminen eri värillä - ja ykkösen korvaaminen vaikkapa X:llä tai isolla ympyrällä helpottaisi noppien luettavuutta, säilyttäen niiden uudelleenkäytettävyyden.

  • hahmonluonti
  • statit jne
  • Tähän sitä toista mekaniikkaa vastaava ominaisuus+taito+varusteet (1...3d10+1...3d8+1...3d6) mekaniikka.
  • interlock-henkinen ominaisuus(taito 1, taito 2, taito 3) jne. rajaus.
  • Vain challenge-rating heittoja, Ne ei koskaan heitä.
  • Jos, niin haastemekaniikka.
  • Hahmoilla on "Virtaa", jota käytetään sekä hipareiden, wilpon että fatepisteiden sijaan.
  • Ykkösten rähähdysten sijaan ykköset on "kriittisiä" (Haute Couture!)
    • 1 ykkönen tarkoittaa että homma onnistuu, mutta jokin menee vikaan
    • 2 ykköstä tarkoittaa sitä että homma onnistuu, mutta vain jos hahmo uhraa jotain merkittävää
    • 3 (tai enemmän) ykköstä tarkoittaa että homma onnistuu, mutta vain jos hahmo uhraa itsensä
    • Jokainen ykkönen lisää hahmolle pisteen virtaa.

TODO: haasteet

  • Kaikenlaisilla vastajutuilla on CR. CR sanoo montako onnistumista pitää saada.
  • Jutuilla voisi olla muutama erityyyppinen CR -> saataisiin selkeät erot eri taktiikoille

TODO: pelikerran suunnittelu

  • Jokaisessa seikkailussa pitää olla
    1. Alkufiilistely
    2. Tiedusteluvaihe
    3. Varustautuminen operaatioon, aka välifiilistely
    4. Operaatio
    5. Tilannkatsaus, aka välifiilistely
    6. Vastaisku
    7. Loppufiilistely

TODO: NE!

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped