Nämä ovat Kolmannen Orleansin 0.0.3 verision pikasäännöt, hieman viilattuna

Kevytsäännöt

Pelin hahmot määritellään ominaisuuksien ja taitojen avulla, siten että jokaisella ominaisuudella on taito, jonka alle se kuuluu. Aina tarkistettaessa osaako hahmo jotakin, tai onnistuuko hahmo selviämään jostakin pelissä esiin tulevasta haasteesta lasketaan ominaisuus ja taito yhteen ja verrataan sitä pelinjohtajan asettamaan vaikeusasteeseen.

Jos hahmon ominaisuuden ja taidon summa on vähintään saman verran kuin vaikeusaste, onnistuu hahmo. Jos se on vähemmän – hahmo voi yrittää tekoa riskillä, jolloin heitetään yhtä kymmensivuista noppaa ja lasketaan heiton tulos yhteen mukaan ominaisuuden ja taidon summaan. Jos heiton, taidon ja ominaisuuden summa on yhdessä vähintään yhtä suuri kuin vaikeusasete, selviää hahmo haasteesta onnistuneesti.

Jos hahmolla ei ole haasteeseen sopivaa taitoa, nousee vaikeusaste viidellä.

Huti

Jos pelaaja päättää heittää jonkin haasteen yhteydessä noppaa, ja nopan tulos on 1 menee jokin hahmon teossa vikaan. Cinemaattisuutta voi korostaa näyttävillä mokilla ja ongelmilla hutien yhteydessä.

Jos hahmon ominaisuuden, taidon ja heiton summa ylittää vaikeusasteen, onnistuu hahmo myös hudin sattuessa. Onnistuminen tapahtuu tällöin aiheuttaen esimerkiksi uuden ongelman. Onnistunut huti voisi olla vaikkapa aseen räjähtäminen käsiin, onnistuessaan pysäyttämään pakenevan vastuksen ampumalla tätä jalkoihin.

Stuntti

Hudin vastakohta, stuntti, tapahtuu kun pelaaja heittää nopalla kymmenen. Tällöin noppa räjähtää, eli se heitetään uudestaan ja uusi tulos lasketaan yhteen aikaisemman kymmenen kanssa. Stuntteja voi tapahtua useita samassa heitossa, jolloin nopan tulos voi olla vaikkapa 10+10+7=27.

Hahmon tehdessä stuntin selvitäkseen haasteesta, kannattaa hahmon tapa selvitä haasteesta kuvata erityisen näyttävästi.

Järjestys

Tietyissä pelin tilanteissa on väliä sillä, kuka hahmoista toimii ensimmäiseksi. Tällöin heitetään yhtä kymmensivuista noppaa ja lasketaan siihen lisäksi ominaisuus Toiminta ja taito Vaisto (vaihtoehtoisesti CP 2.0.2.0. hahmolomakkeen REF ja taisteluvaisto).

Vaikeusasteet

Koska näyttävyyttä ja elokuvamaista toimintaa hakevassa pelissä ei ole mitään mieltä käyttää arpapeliä tarkistettaessa onnistuuko hahmo normaaleissa teoissa, ei niitä tarkisteta. Vaikeusasteet haastaville teoille ovat:

Teon haastavuusVaikeusaste
Haastava10
Vaikea15
Lähes mahdoton20
Mahdoton30

Hahmojen ominaisuudet ja taidot

Hahmot määritellään ominaisuuksien, ja näiden alle kuuluvien taitojen avulla

OminaisuusTaidot
ÄlykkyysLääketiede, Kemia, Tietoturva, Koodaus, Piiloutuminen, Selviytyminen
ToimintaAseet, Ajoneuvot, Käsirysy, Lähitaistelu, Urheilu, Vaisto
TeknologiaEnsiapu, Räjähteet, Kyber-, Perus-, Valvonta-, Turvatekniikka
CoolLahjonta, Katutieto, Kiristys, Kovanaama, Uhkailu
EmpatiaHavainnointi, Kuulustelu, Selittely, Suostuttelu, Viettely

Hahmonluonti

Hahmot luodaan samaan tapaan kuin Tosi-TV säännöissä. Aluksi mietitään suuntaviivoja ja sitten arvotaan hahmon ominaisuudet ja taidot. Ominaisuuksia vaihtamalla ja taitoja valitsemalla hahmon saa sovitettua suurin piirtein haluamiinsa suuntaviivoihin, mutta käytännössä hahmojen ulkoinen tyyli, luonne ja ammatti kannattaa miettiä valmiiksi vasta arpomisen jälkeen asetelman ja skenaarion asettamissa rajoissa. • Ominaisuudet heitetään 2D6 (maksimi kuitenkin 10). Kaksi ominaisuutta voi vaihtaa keskenään. • 6 taitoa heitetään, kolmeen valitaan

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped