Exalted - Keskustelusivu

Keskustelua (post-reboot) kampanjasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Aiheille omat otsikot. Nimmarit kommenttien perään. Teksti mustalla, nimmarin saa värittää jos haluaa. Tyhjä rivi kommenttien väliin. Jos paloittelet jonkun aiempaa kommenttia ja laitat omiasi rakoihin, lisää alkuperäisen kommentin tekijän nimmari myös paloitellun yläosan alareunaan. Kohtaan 'summary' mihin on kommentoinut. Uudet aiheet tai vanhojen aiheiden laajennukset omien otsikoidensa alle. Tavaraa siirretään täältä omille sivuilleen muokattuna faktualisempaan muotoon sitä mukaa, kun keskustelu aiheesta on saavuttanut jonkunlaisen valmiuden tilan. -Navdi

Re-visited

Tarina jatkuu seuravaasta:

  • Auringonkeihään Sadiri, Auringonkeihään klaanin uusi kuningatar on edelleen valtaistuimellaan. Jotain pientä rettelöintiä on esiintynyt, mutta nämä orastavan sisällissodan siemenet on onnistuttu kukistamaan Ylistettyjen voimallisella karismalla ja muilla yliluonnollisilla kyvyillä.
  • Sudenpään kanssa on neuvoteltu ja rauha on solmittu Sudenpään kuninkaan Yasay Sinitukan kanssa.
  • Katajakilven Shin on matkustanut Taivaantakojien keskuuteen, jossa hän on solminut tiukempia siteitä Mestari Takojaan ja Taivaantakojien klaaniin.
  • Kuunsäilän kanssa ollaan vielä neutraaleissa väleissä. Tiettävästi Kuunsäilän Maran on kuitenkin tietoinen Auringonkeihään johtamasta läntisestä liittoutumasta ja on tehnyt alustavia tunnusteluja Sydänyön klaanin suuntaan.
  • Talvi lähestyy. Pohjoisilla merillä on nähty jälleen Pohjanväen sateenkaaripurjeisia aluksia. Pohjoisen tuulet maistuvat teräkselle ja verelle, enteillen sotaa.

-Navdi

Post-reboot -pelimekaniikka

Vaihtoehdot ovat:

Näistä annan oman ääneni DitV:ille. Exalted 1st:iin suostun, jos enemmistö sitä haluaa. Exalted 2nd ei ole oikeasti edes vaihtoehto. -Navdi

DitViä. -Vermilia

Juurikaan en DitV:stä ymmärtänyt/osaa, niin en osaa kommentoida sitä. Kaikkea voi kokeilla. Yhtenä kysymyksenä tulee ainakin mieleen expa - hahmojen voimien kasvu on ollut usein Exaltedissa melko keskeisessä asemassa. Ilmeisesti myös olemassa olevat charmit pitäisi kuvata jotenkin sanallisesti. Ja jos ymmärsin oikein, mekaaninen tappelu on DitV:ssä melko abstraktia ja mielivaltaista - jos vertaa Exaltedin tarkkuuteen. Joku, joka pelistä jotain tietää, voi korjata. -Samuli

Charmien taipumisesta DitViin en kyllä osaa sanoa, kävin itsekin miettimään että miten se tapahtuu. En kutsuisi DitVin taistelua abstraktiksi. Pelaajilla on enemmän sananvaltaa taistelun kulkuun, joten siinä mielessä kyllä mielivaltaista. Siinähän pelaaja kertoo mitä hahmonsa aikoo tehdä tai sanoa, pelinjohtaja tai toinen pelaaja kertoo miten aikoo väistää tai torjua "hyökkäyksen" ja sit heitetään noppia ja kasataan mahdollisimman suuri tulos, johon vastustajan on yllettävä. Tätä niin kauan kunnes jonkinlainen sopu löytyy tai jomman kumman nopat loppuvat. Itse tykkään tästä kovasti, kohtuullisen nopea, helppo ja antaa varaa käyttää mielikuvistusta. -Vermilia

Charmeista: DitV:in oikeastaan tärkein sääntö kuuluu "Say yes or roll the dice." Tää tarkoittaa, että mikäli aiheesta ei haluta noppaselkkausta, pelaajan aie toteutuu automaattisesti. Tämän valossa charmit toimivat niinkuin fluffi sanoo, eli automaattisesti, tai jos kyseessä on noppaselkkausta vaativa, kuten joku taisteluhaaste, jossa käytetään buffi-charmia, kuten vaikka nopanlisääjää, niin ko. charmi toimii kuten traitti, eli antaa noppia sivulla ExaltedDogs annettujen ohjeiden mukaisesti. Echotan tuota Vermilian mielipidettä taistelun täsmällisyydestä verrattuna vaikka Exaltediin, joka ei sekään kyllä musta millään mittapuulla ole muuta kuin abstraktio. Eri asia jos puhuttaisiin systeemistä, jossa on vaikka osumapaikkoja ja tarkkoja vammakuvauksia. Mitä tulee hahmoprogressioon, niin DitV:issä on kyllä mekaniikat tällekin. Käytännössä joka pelisessiosta saa yhden nopan johonkin traittiin, jonkun uuden traitin tai jonkun "haitta-traitin" pois. Luulen, että tätä pitäisi demottaa ihan livenä, jotta voitaisiin keskustella "tasaisella" aiheesta lisää. -Navdi

Onko tasaiselle keskustelulle niin tarvettakaan, pelaamalla kuitenkin oppii. Ainoa vaikeus lie hahmokonversiossa. Jos mä olen ainoa, joka ei peliä tunne, voin ulkoistaa konversiota ihan mielelläni. Jos se jouheuttaa peliä. Taisteluabstraktioista: kaikki simulaatiot ovat lopulta abstraktioita. Arvelin, että DitV ja E2 olisivat eri tasoilla, jos luokittelee jotenkin akseleilla: isompi noppatulos voittaa vs sarja isompia voittaa vs lyödään ja torjutaan; osuma disabloi; muutama vammataso; tarkempi vammajärjestelmä; lisäksi osumapaikat. Jne. -Samuli

Hahmokonversiossa ei edes pyritä mihinkään tarkkaan muunto-mallinnukseen, kunhan saadaan aikaan riittävän uskollinen approksimaatio. Mitä tulee abstraktion tasoon, niin DitV, kuten monet muutkin forge-pelit sisältää huomattavankin täsmällisiä sääntöjä, jotka toisin kuin useimpien mainstream-pelien tapauksessa ovat myös tarkoitetut noudatettaviksi. Eli esim. ei ole health leveleitä, totta, mutta systeemi voi kyllä tappaa ja vammoista on pysyviä seurauksia. Mutta tää nyt on oikeastaan turha aihe keskustelulle; paljon helpompi ihan näyttää miten se toimii. -Navdi

Uutena pelaaja siis tulossa Sope, jolle tarvitsisimme hahmon. Ehdotan, että Sope tutustuu materiaaliin rauhassa ja sitten katsoo josko pelimatskusta löytyisi mielenkiintoista hahmoa pelattavaksi. Jollei löydy, niin tehdään uusi. Ehdotuksia tästä myös vanhoilta pelaajilta, kiitos. Vermilia, vanhana pelaaja, joka tuntee DitV:in voisin olla kiinnostunut näkemään miten muokkaat Sadirin sivulla annettujen ohjeiden mukaisesti. Luonnoksen voi heittää sivun ExaltedDogs alalaitaan. -Navdi

ExaltedDogs

Keskustelu siirretty sivulta ExaltedDogs

Mitäs toi d8 tarkoittaa? Että se lisätään jonkun toisen noppapoolin päälle? Exaltedissahan käytännössä charmi on se, millä siirrytään välittömästi herooisiin mittasuhteisiin. Esim. "torjun aina" tai "5 automaattista onnistumista piileskelyyn" ovat aika kovia. Tietty joku die adder on sitten taas hieman heikompi charmi, jota voinee kuvata +d8, jos sitä voi käyttää "aina". -Samuli

Kyllä. Otetaan esimerkki hatusta. Ylistetty päättää niitata jonkun. Se muodostaa poolinsa body+acuity+kaikki sopivat taustat (aurinongon ylistämä, soturikultin kouluttamaa eliittiä, kova luu, kaikki relevantit charmit)+ase+mitä nyt keksii muita traitteja lomakkeestaan. toi torjun aina toimisi just niinkuin siin lukee. se torjuu aina. ellei toisella ole osun aina. toi 5 autosucc on sitten varmaan about 4-5 charmi omassa puussaan, eli se antaisi sen 5d8 noppaa. -Navdi

Eli se olisi +d8 per monesko charmi? Ok. Mikä toki tekee poistaa essence ja skill-rajoitukset charmeista, potentiaalisesti aiheuttaen jotain jännää, mutta sen näkee sitten. Konkretisoin esimerkillä: First Stealth Excellency antaa +d8, Easily Overlooked Presence Method (eka charmi) aiheuttaa sen, ettei hahmoa voi huomata? Nojuu, ehkä tämäkin on akateemista :) -Samuli

Huomasinpa taas, että Ragaylla oli yksi combokin. Yksi kysymys on, mitä sille tehdään. Jatkossa on helppoa vain kieltää kombot. -Samuli

Combot kyllä voidaan hyvin säilyttääkin. Tuolla tuo esimerkki. Siinä charmi-traittinopat niin, että jos ne kaksi charmia eivät voisi olla päällä exassa, eivät voisi olla tässäkään ellei olisi komboa. -Navdi

Willpo jää? Eli se jää spellien costiksi. Suoraviivaisena tuo muuten kadottaa yhden ison eron Sadirin ja Ragayn väliltä: committed essencessä ja regaining speedissä oli muistaakseni melkoinen ero. -Samuli

Toki hieman granulaarisuutta katoaa. En kuitenkaan näkisi, että noi nippelit on mitenkin hirveän olennaisia määriteltäessä "mikä ja kuka hahmo on". -Navdi

Riippuu, miten asiaa näkee. Luonnollisestikaan se ei muuta hahmoa mitenkään, mutta muuttaa oleellisesti sen kykyä reagoida konflikteihin. Noin arkkitypaalisesti korkea commit cost tarkoittaa sustaining poweria ja korkea pool/regain hetkellistä impactia. En ole miettinyt, oliko Sadirin ja Ragayn kohdalla aivan noin. Viittaan tässä Exaltedille mielestäni oleelliseen mekaniikkaan. -Samuli

Asian voisi nähdä vaikka niin että Exaltedista (joka on mun käsittääkseni lähinnä gamistinen peli, jossa on joitain simulationistisia palikoita) ei saa tehtyä mitenkään järjettömän uskollista käännöstä DitV:iin (joka taas on lähes puhtaan narrativistinen peli) ilman, että jotain katoaa käännöksessä. -Navdi

IMO, hahmokonversio on aina gamistinen operaatio. Hahmon siirtäminen systeemistä toiseen, tai vielä selkeämmin vanhan hahmon luominen uudella systeemillä voi olla narrativistinen kokemus. Siksi olen puuttunut lähinnä gamistisiin piirteisiin konversiota. Mun puolesta hahmot voi tehdä stattien puolesta vaikka kokonaan uusiksi. Voin linjata esim. Ragayn ensin sanallisesti, ja sitten miettiä (mahd. jonkun paremmin DitViä tuntevan kanssa) mitä se tarkoittaisi ExaltedDogsissa. Lopputulos voi olla hyvinkin erilainen kuin suoraviivainen konversio, mutta uskoakseni tarkoituksenmukaisempi. Toisin sanoen, konversiota ei kannata ottaa pakkona, vaan uuden luominen mahdollisuutena. -Samuli

Olemme siis jotakuinkin samoilla linjoilla. Tuo tekemäni "konversio" Ragaysta ei ole oikeasti mikään suora käännös, vaan juurikin mainitsemasi kaltainen versiointi ja kokonaan uusiksi luominen, jonka ydinajatus on koettaa säilyttää ne elementit, jotka tekevät Ragaysta Ragayn. Nuo mainitsemasi sanalliset kuvailut teit jo aikaa sitten; niistähän nuo hahmon taustat suurimmalta osalta ovat. Silloin jo huomasin niiden samankaltaisuuden DitV:in ja vastaavien pelien traittien kanssa. ;) -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped