Kirjoittanut: Mikko

Onko pimeys valon puutetta vai oma voimansa, maailmansa?

Yö jatkui, viipyi, kuin myyttinen olento olisi määrännyt kuun jäädyksiin taivaalle. Vaan aina viimein sen eteerinen ote kirpoaa.

Lopultakin.

Lopultakin kello soittaa ja ilmoittaa pitkän yön tulleen päätökseen. Yön, joka vaikutti ettei ikinä päättyisi. Enryk oli metsästänyt, oli tappanut, oli auttanut. Hän laski pelastaneensa kuusi henkeä, mutta siltikin oli kahdeksan lisää, joiden luokse hän ei ennättänyt ajoissa.

Siitäkin huolimatta, kun aamun aurinko nousee hän ilahtuu, vetää hupun päästään antaen sen tulla yhdeksi takkinsa kanssa. Hän vetää keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Hän katsoo suoraan aurinkoa, katsoen sen kaarta yli horisontin, varmistaa olkansa yli että on yksin ja nostaa kätensä aurinkotervehdykseen. Hän ylistää aurinkoa, valontuojaa, koskematonta tulta.

Aurinko suo hänelle säteensä ja uuden päivän, ja Enryk on kiitollinen. Kiitollinen selvittyään jälleen pitkän yön.

Kun hän laskee kätensä hän katsoo uudelleen olkansa yli varmistaen, että on yhä yksin. Hän lähtee ja liikkuu ketterästi, petoeläimen tavoin, kohti Harmnayn unohdetumpia kaupunginosia.

Muualla ne jotka vasta heräävät alkavat pian päivän töihin. He siivoavat veriroiskeet seiniltä, puhdistavat lihan kaduilta. Poltettujen tuhkat lakaistaan. Muutaman tunnin kuluttua kadut näyttävät koskemattomilta, yön kauhut ovat poispyyhityt. Ja totta puhuen, se kauhistuttaa Enrykiä.

Tämä puhdistus, se on niin systemaattista, rutiininomaista, luonnollista. On ollut niin monta yötä jolloin veri on koristanut katukiviä, kulkukoirat repineet ruumiita kappaleiksi ja petolinnut nauttineet pidoista sen osalta, mitä on jäljelle jäänyt. Puhdistuksessa ei ole iloa, mutta ei tuskaakaan, ei surua. Tunteiden tyhjiö. Kuin vain osa olemassaoloa, kuten ilman liike paikasta toiseen. He eivät tunnista sitä, mutta tekevät niin joka tapauksessa.

Hän saapuu asumukseensa. Se on hiljainen, mutta ei tyhjä. Muutama yksinkertainen huonekalu, vaatimaton makuusija, muutama rihkamaesine; hänen äitinsä Ezran jäämistöä. Hänen katoamisestaan tulisi pian viisi vuotta. Enryk oli epävarma mikä Ezran vei; Pedot, Sairaus vai joku muu. Parannuksen Kirkkokaan ei päässyt jäljille. Eikä sillä lopulta ollut merkitystäkään, nyt Enryk oli yksin. Enimmäkseen ainakin.

Hän on uupunut.

Hän on aina uupunut. Lukemattomat yöt Ajojahdin parissa, yöt kyllästettynä muiden verellä, niin hirviöiden kuin ihmistenkin. Korvissaan kaikuen petojen ulvonta ja asukkaiden kirkaisut. Yöt joina silmien sulkeminen uneen oli poissuljettua ja Teräsauva, Kynsi ja muut aseet olivat verottaneet hänen ruumistaan.

Hän katsoo höyläpenkkiään ja sen päällä lepääviä tuhon esineitä. Teräsauva, Pedonmurtaja, Kirkvasara… Pienet Viestinviejät ovat ne hänelle suoneet. Hän sai Pedonmurtajan sinä iltana kun hänen äitinsä ei palannut kotiin. Viestinviejät eivät sanoneet mitään, mutta Enryk tiesi mitä he halusivat. Hänen ottavan aseen ja surmaavan Petoja, keräämään niiden Veren ja Kaiut talteen.

Ja niin hän metsästi, metsästi ja metsästi. Jo kolme vuodenaikaa oli vaihtunut Harmnayn kaduilla hänen taistellessaan Petojen kanssa. Ja hän ei ole kuollut, ei ole vaipunut Uneen. Eikä Enryk kiitä siitä onnea tai mitä hyvänsä korkeampia voimia jotka Kaupungin yllä, tai alla, vaikuttavat. Vaan hän kiittää pelkoa, pelko pitää hänen aistinsa terävänä, kertoo hänelle milloin vetäytyä kun hänen voimansa eivät riitä vihollista vastaan. Pelon ansiosta hän ei ole vielä vieraillut Unessa. Sillä jos käyt Uneen, on sinun kuoltava. Ja Enryk muistaa kuoleman hinnan hyvin. Sopimus päättyy silloin ja se on tekevä hänet tekemättömäksi. Hän ei voi vaipua Uneen, ja samaan aikaan hän haluaisi.

Hän käy makuulle, sulkee silmänsä. Hän on kuolemanväsynyt. Tänä yönä kello soi jälleen, ja hänen on oltava valmis. Hän tarvitsee lepoa ja unta.

Hän näkee unta tiheästi asutusta kaupungista, joka yrittää repiä itsensä sisältä käsin, jossa sähkövirta kulkee läpi muurien ja tornien, aaveet kävelevät viereisillä kuolemanmailla ja käsityskykyä uhmaavan valtavat leviathanit nukkuvat syvällä vedessä, ja kuin pienet hyttyset henkilöt pyrkivät käsiksi niiden vereen. Se ei ole miellyttävä uni.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped