Pohjasanomat 2400.1

Helpotuksia väestönsäännöstelyyn

Eilisessä kansalaispoliittisen neuvoston kokouksessa kuningatar Triana lupasi helpotuksia väestönsäätelylakeihin. Fortunil II on jo pitkään ollut väestöllisen muuntumisen neljännessä, eli pysähtyneen kasvun vaiheessa. Väkilukua on pidetty vakaana tiukalla lainsäädännöllä jota on arvosteltu kansalaisoikeuksia loukkaavaksi.

Lisääntymistä koskevan lainsäädännön helpottamisen takana uskotaan olevan julkaisemattomia teknisiä sovelluksia, sillä muussa tapauksessa ratkaisu saattaisi johtaa väestönräjähdykseen ja Fortunil II:n kantokyvyn pysyvään romahtamiseen.

Kuningatar Triana kommentoi asiaa seuraavasti: "Paratiisi on käynyt ahtaaksi lapsillemme. Meidän on käytävä työhön jotta emme tukahduttaisi sen hehkua määrällämme vaan laajentaisimme sen piiriä täyttämään kaikki lastemme tarpeet. Eläkää sydämenne kyllyydestä ja rakastakaa toisianne, sillä olemme uuden ajan kynnyksellä!"


Pohjasanomat 2400.2


Chelodon I:n laukaisu

Sergetti imperiumi uuteen avaruusaikaan

Sergetti imperiumi lähetti viime yönä tähtiin ensimmäisen Capital-luokan avaruuslaivan vuosikymmeniin. Prinssi Ocellatuksen johtaman Chelodon I:n laukaisu onnistui odotusten mukaan, joskin operaation huippusalaisesta luonteesta johtuen lähdön aiheuttama paineaalto herätti hämmennystä lähialueen kansalaisissa.

Kuningatar Triana julistaa alkavan viikon perjantain valtakunnalliseksi vapaapäiväksi, joka huipentuu pääkaupungissa järjestettävään suurjuhlaan. Paikalle on kutsuttu valtakunnan kulttuurieliittiä, mm. värekalvomuusikko C. Calivator sekä kabareeryhmä Happy Amblyrhycontes. Juhlapäivä huipentuu atmosfäärissä esitettävään valoshow:hun.


Pohjasanomat 2401.2

Chelodon I tuuliajolla

Prinssi Ocellatuksen johtama avaruuslaiva Chelodon I on joutunut polttoainepulaan kartoittaessaan tuntemattomia aurinkokuntia. Avaruuslaivan kerrotaan lipuvan avaruuden halki pelkän runkoon varastoidun vesimassan kineettisen energian turvin. Moottoreita käytetään minimiteholla elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi. Aluksen miehistö on tottunut spartalaiseen elämäntapaan, mutta nyt myös aluksella olevan siviiliväestön annoksia joudutaan rajoittamaan. "Joudumme syömään mätiä" - toteaa aluksen kasvatustoimen johtaja Ariel Tetra.


Iltalööppi 2401.3

Chelodon I katastrofin partaalla

Sergetti imperiumin ensimmäinen avaruuslaiva Chelodon I on joutunut suuren planeetan vetovoimakenttään vailla polttoainetta tai elintarvikkeita. Tietotoimisto SGE:n mukaan tilanne on hallinnassa, mutta aluksen radioliikenteestä napattuja viestejä leimaa hätäännys ja epätoivo. Matkustajat joutuvat kärsimään nälästä ja kylmyydestä vielä viikkoja ennen kuin alus saavuttaa planeetan kaasukehän. Aikaa aluksen rungon lämpökilpien asentamiseen on vielä runsaasti, mutta pienikin repsottava osa voisi johtaa rungon höyrystymiseen aluksen saapuessa tiheään kaasukehään. Vaikka Chelodon I selviäisikin kaasukehästä, seuraava haaste on impakti vedenkalvon kanssa. Tätä kohtaamista pehmentämään aluksesta lähetetään laskeutumisalueelle huippumoderneja kaasupurkausluotaimia, jotka toimiessaan vähentävät pintajännityksen olemattomiin.

Pääkaupungin kanavilla kokoontuneet tuhannet kansalaiset ovat vaatineet pelastusretkikunnan lähettämistä Chelodon I:n perään. Kuningattaren tiedottajan prinssi Gobiidin mukaan mitään syytä pelastusretkikunnan lähettämiselle ei ole. ”Tilanne on hallinnassa ja Chelodon I tulee lähikuukausina menestyksekkäästi kolonisoimaan uuden kodin lapsillemme. Kolonisointiprosessin käynnistyttyä valmistelemme säännöllisen liikenneyhteyden uuden planeetan ja Fortunil II:n välille. Planeetta ei ehkä vielä ole asuttava, mutta me teemme siitä paratiisin.”


Haba 2401.7

Kuningattaren suuruudenhullu suunnitelma yskii

...diktatuurisen valtakoneiston imperialististen tavoitteiden sijaiskärsijöiksi joutuvat kymmenet miljoonat siviilit jotka on paremman elämän toivossa huijattu vaarantamaan henkensä ja tulevaisuutensa sotilasoperaatiossa, jonka lopputulos on puhtaasti sattuman varassa! Vaikka Chelodon I onnistuisikin laskeutumaan asumattomalle planeetalle, ovat kansalaiset kaikkea muuta kuin turvassa. Sen sijaan, että matkustajat voisivat keskittyä rakentamaan itselleen kotia, joutuvat he ensi töikseen rakentamaan puolustusjärjestelmää ulkoavaruuden hirvittäviä muukalaisrotuja vastaan. Kuningatar Trianan vastuuttomuuden osoituksena Chelodon I:n matkustajat lähetettiin tuntemattomaan ilman ainuttakaan saattoalusta tai edes alkeellisinta lähi- tai maataistelujärjestelmää. Vaikka operaatiota on luonnehdittu huippusalaiseksi, on siipirikkoisen Chelodon I:n sijainniksi palj...

-- Dokumentin loppu kadonnut poikkeuksellisen voimakkaaseen taustakohinaan --


Haba 2401.9

Diplomaattisuhteet kansanmurhaajiin

...avaruusprojektin imiessä kotiplaneetan tyhjiin Sergetti imperiumi syöksyy yhä syvempään lamaan. Diktaattori Trianan pyrkimykset avata diplomaattisuhteet kammottavien muukalaisrotujen kanssa ovat vastuuttomat. Ystävällismieliseksi naamioidun viestinnän aiheuttamat tietovuodot tulevat vääjäämättä paljastamaan kansakunnan rappiotilan muukalaisille jotka kulissien takana odottavat tilaisuutta tuhota siirtokuntamme ja orjuuttaa kansamme. Sergetti imperiumin johtava eliitti näyttää viittaavan evällä historiallisille faktoille. Muukalaisiin ei saa eikä voi luottaa! Meidät on petetty ennekin ja tullaan pettämään uudestaan. Koska nykyinen hallinto ei myönnä ulkopoliittisia tosiasioita, on uhka torjuttava sisäpoliittisin keinoin. Vallankumous tulee aloittaa ennen kuin on liian myöhäistä...


Pohjasanomat 2402.4

Chelodon I kehittymässä kukoistavaksi siirtokunnaksi

Monien vaikeiden vaiheiden jälkeen onnistuneesti laskeutunut Chelodon I on saanut kolonisoinnin ensimmäisen vaiheen päätökseen. Siirtokunnan puolustusjärjestelmä ulkoisia uhkia vastaan on toiminnassa ja raaka-ainetuotanto on saatu alkuun. Vihamielistä ympäristöä voimakkaammin siirtokunnan kasvua rajoittaa työvoimapula. Fortunil II:lla rakennetaankin jo uutta luksusristeilijää käynnistämään säännöllinen vuoroliikenne emäplaneetan ja siirtokuntien välillä.


Pohjasanomat 2402.9

Yhteysalus kadonnut epäselvissä olosuhteissa

Viestiyhteydet Fortunil II:sta Sophenikseen matkalla olleeseen yhteysalukseen katkesivan eilen iltapäivällä Fortunil II:n aikaa. Aluksen oli määrä kuljettaa robotiikkaa ja tutkimusvälineistöä Sophenis I:n teollisuussiirtokuntaan. Katoamispaikalla oleva keskisuurista partikkeleista koostuva asteroidipilvi häiritsee pitkänmatkan sensoreita, joten varmuutta aluksen tuhoutumisesta ei ole. Kuljetusyhtiö Jellyfishin edustajan sanoin: "Kadonnut alus oli uusi ja hyväkuntoinen. Tutkimuksen tässä vaiheessa emme voi sulkea pois kaappauksen mahdollisuutta."


Pohjasanomat 2403.4


12 sekuntia ennen törmäystä

Siirtokunta-aluksen kimppuun hyökätty, miljoonia kuolonuhreja

Huippumoderni siirtokunta-alus Chelodon Ib 0001 joutui lauantaina aamupäivällä oudon itsemurhaiskun kohteeksi. Alus oli lähestymässä madonreikää Hwansul-aurinkokunnassa, kun madonreiästä sitä vastaan lipui entuudestaan tuntemattoman Terran-liittouman avaruuslaiva. Arkistotietojen perusteella alus määriteltiin joko siirtokunta-alukseksi tai keskikokoiseksi kuljetusalukseksi. Vieras alus ei noudattanut toistuvia kehotuksia laskea kohtaamisnopeutta ja noudattaa asianmukaista turvaetäisyyttä, vaan kiihdyttikin kurssinsa suoraan väistöliikkeitä tekevää Chelodon Ib 0001:tä päin. Terran-alus Traveller 0012 osui Chelodon Ib 0001:n loivassa kulmassa takaviistosta vieden mukanaan aluksen ulkoisia aurinkopaneeleja ja tuhoten hytti- ja siirtokuntaosaston kokonaan. Sergetti kuolonuhrien määrän pelätään nousevan yli neljään miljoonaan. Hyökkäävä alus katkesi kahtia ja tuhoutui täysin. Silminnäkijähavaintojen mukaan avaruuteen jäi sergettien lisäksi tuhansien Terranien ruumiit, mikä viittaa siihen, että hyökkääjä oli joko matkustaja- tai siirtokunta-alus. Raskas kuninkaallinen laivasto-osasto on lähetetty alueelle saattamaan myrskyssä piileskelevä, yhä vettä ja polttoainetta vuotava Chelodon Ib 0001 telakalle ja estämään mahdolliset lisähyökkäykset. Kuningatar Triana luonnehtii tilannetta "vakavimmaksi ulkopoliittiseksi kriisiksi kahteensataan vuoteen" . Terran-liittoumalle on lähetetty tapahtuneesta nootti. Vastausta odotellessa armeija on asetettu korkeimpaan mahdolliseen valmiustilaan.


Iltalööppi 2404.1

Terran-liittouma miinoittanut madonreiän Resshak-Hwansul

Terran-liittouma on suorittanut äärimmäisen provokatiivisen hyökkäyksen Sergetti Imperiumia vastaan miinoittamalla madonreiän Resshak-Hwansul näin eristäen siirtokuntamme Resshak V emämaasta. Kaikki rahti- ja matkustajaliikenne Resshak V:n on pysäytetty.

Vihamielisten toimien taustalla ovat Terran-alus Traveller 0012 itsemurhaisku siirtokunta-alustamme vastaan sekä rajakiista Resshak-aurinkokunnassa. Terran-liittouma syyttää Sergetti Imperiumia rajaloukkauksesta perustettuamme siirtokunnan Eee-yhtymän hallitsemaan aurinkokuntaan jossa ei tuolloin ollut Terran-toimintaa, planeetalle joka on Terran-lajille käyttökelvoton.


Tyypillinen terran-lajin edustaja

Etologi Rutilus Caprimo luonnehtii Terranien toimintaa seuraavasti: "Terraneiksi kutsuttu laji H. Sapiens on fyysisesti heikko, karvaton ja taipuvainen muodostamaan kaikentasoisia alakulttuureja. Lajia voidaan luonnehtia generalisteiksi, jonka biologista evoluutiota vahvemmaksi voimaksi näyttää kehittyneen kulttuurievoluutio. Terraneilla vaikuttaa olevan poikkeuksellisen voimakas vietti surmata lajitovereitaan. Rauhanaikana surmatyön kohteeksi joutuu useimmiten lähisukulainen, sotatilassa agressio suunnataan toisaalle. Lajityypillisen käyttäytymisen perusteella ei yleensä voida vetää suoria johtopäätöksiä hallitusten harjoittamasta politiikasta. Siksi onkin ollut mielenkiintoista seurata terranien rakentamaa konfliktia. Etologina minulla on suuri kiusaus nähdä Terran-liittouman agressiivisuus lajityypillisten sisäpoliittisten syiden ajamaksi. Näyttää siltä, että Terran-liittouma pyrkii yhdistämään kansakuntaansa hakeutumalla määrätietoisesti "oikeutettuun" sotaan vierasta rotua, tässä tapauksessa sergettejä vastaan."


Haba 2404.1

Liian avoimen ulkopolitiikan seuraukset

...tilanteessa jossa perinteet olisivat velvoittaneet joko katkaisemaan diplomaattiset yhteydet kokonaan tai tuhoamaan uhan välittömästi, johtajamme pyrkivät neuvottelemaan väkivaltaiseksi tiedetyn muukalaisrodun ja jopa heidän sotilasjohtajansa taivasmarsalkka Astranin kanssa. Yhteyshenkilömme ulkoministeriössä on saanut tietoja joiden mukaan osa tai jopa kaikki Terran-liittouman mainitsemat tuhoutuneet siirtokunta-alukset olisivat tuhoutuneet vastaavanlaisissa itsemurhaiskuissa kuin Hwansulissa kokemamme. Kuningatar Triana on toiminut vastuuttomasti sallimalla siirtokunta-aluksiemme liikkua vaarallisiksi tiedetyillä alueilla ilman aseistettua saattuetta. Tämän saavat katkerasti maksaa Resshak V:n asukkaat joiden yhteydet kotiin on katkaistu. Mielenosoitus Terran-liittoumaa vastaan keräsi yli...


Pohjasanomat 2404.1

Kuningatar Trianan kudusta ennätyssuuri

Kuninkaallisen palatsin uusi nuorisosiipi saa pian lisää asukkaita. Kuningatar Triana on muninut liki 2200 munaa joiden odotetaan kuoriutuvan kahden viikon kuluessa. Kamppailun isyydestä voitti suurena taiteiden ystävänä tunnettu Kreivi Platichytus Flesus...


Pohjasanomat 2404.1


Pohjasanomat 2404.4

Terran-liittouma paljastaa todelliset kasvonsa

Terran-liittouma on laajentanut agressiivisia pyrkimyksiään häiritä Sergetti imperiumin siirtokuntien välistä liikennettä. "Tiedealukseksi" itseään kutsuva Terran-liittouman 300 kt miinalaiva Argus 0003 on laskenut miinotteita myös Hwansul aurinkokuntaan. Sergetti imperiumi salli aluksen pääsyn Chelodon Ib 0001:n katastrofipaikalle suorittamaan onnettomuustutkimusta.

Terran-liittouma on tunnekylläisissä lausunnoissaan korostanut menettäneensä huomattavan määrän kansalaisiaan useissa siirtokunta-alusonnettomuuksissa. Omien tutkimustemme ja liittolaisiltamme saatujen tietojen valossa näyttää yhä todennäköisemmältä, ettei Chelodon Ib 0001:n onnettomuus ollut ainut laatuaan, vaan Terran-liittouma on tietoisesti uhrannut omia kansalaisiaan agressiivisten laajenemispyrkimystensä edistämiseksi.

Ulkopolitiikan asiantuntija Manta Birostris kommentoi väitettä: "Kyllähän tällaisen johtopäätöksen puolesta puhuu myös Terran-liittouman yleinen haluttomuus tutkia siirtokunta-aluksensa tuhoa sekä taipumus lykätä tutkimuksia milloin minkäkin tekosyyn nojalla."


Iltalööppi 2404.4

Yhä härskimpää Terran-kaksinaamaisuutta

...liittouman sotahullu sotilasjohtaja "taivasmarsalkka" Astran jatkaa uhkailuaan ja kevyiden vakoilualusten lähettämistä Sergetti-alueelle nukkehallituksen viettäessä "senaatin istuntoa". Imperiumin johto vaikenee mahdollisista vastatoimista...


Pohjasanomat 2404.7

Yhteenotto Huju-aurinkokunnassa

Terran-liittouman 300kt hävittäjä on yrittänyt tunkeutua Sergetti-imperiumin aluerajojen sisäpuolelle. Alus yritti väkisin läpi Huju-aurinkokunnassa sijaitsevasta madonreiästä, jota vartioi prinsessa Cayonaran johtama 200 kt rajavartioalus Brachydanio I. Pidätyksen yhteydessä Terran-alus käynnisti itsetuholaitteen tuhoten molemmat alukset.

Tapahtunutta tuskin voidaan pitää onnettomuutena, sillä viimeisessä viestissään Terran-aluksen kapteeni Erasmus Mort ilmoitti suorasanaisesti ajavansa madonreiästä läpi vaikka väkisin.


Hello World!!!


That´s me!!!

Minut on vihdoin huomattu! :D:D:D
Olen lähettänyt näitä uutisleikkeitä avaruuteen kohta viisi vuotta saamatta yhteyttä vieraisiin sivilisaatioihin! Nyt Terraneiden uutiskanava Galactic Network News käsittelee MINUN lähettämiä juttuja lähetyksissään!!! Katsokaa vaikka itse: GNN! Musta tulee kuuluisa!!! Jätkät, mähän sanoin et mä näytän teille! :D

Haastattelupyyntöjä tännepäin, kiitos! :D:D:D

Lumpu Cycloptera, radioamatööri, Fortunil I


Joku teistä avaruusheeboista oli kiinnostunut sisäpolitiikasta. No tossa on pari uusinta, mut ei ne ole olleet kovin näkyvästi otsikoissa. -Lumpu

Iltalööppi 2404.7

Sankarialuksen uusi alku

Dramaattisessa päälleajossa vaurioitunut, miljoonat sergetit viimeiselle matkalleen vienyt siirtokunta-alus Chelodon Ib 0001 on vihdoin korjattuna ja uudistettuna suunnannut uudelleen kulkunsa tähtiin. Riskiretkelle alusta ei lähetetty, vaan sen reitti on suunniteltu kulkemaan ainoastaan ystävällismielisten liittolaistemme alueiden lävitse.


Haba 2404.7

Vaadimme kuolemanrangaistuksia

Rikollisten hyysäämisen on loputtava! Meidän veronmaksajien velvollisuus ei voi olla elättää murhaajia, varkaita, vakoojia tai vihollissotilaita. Vakavaan rikokseen syyllistyneen ainoa oikeudenmukainen tuomio on kuolema. Vain koventamalla rangaistuksia voidaan ennaltaehkäistä muiden lajien mukanaan tuoma rikollisuus. "Jos joku keuhkopelle tulee mulle ryppyileen, niin tottakai se joutuu siitä maksamaan. Mut hei, ei kai se oo mun duuni maksaa sen nilkin safkoja ja bunkkaa sen loppuelämäks! Henki veke, jos se on sen ansainnut ja turha mussutus pois." - Symphosodon Disqus, servoteknikko


Pohjasanomat 2404.7

Jyrkkä ei kuolemanrangaistuksille

Kuningatar Triana tyrmää ääriliikkeiden vaatimukset kuolemanrangaistuksen käyttöönotosta. Kuolemanrangaistuksista luovuttiin epäeettisinä jo 450 vuotta sitten.

"Kuolemanrangaistus on yhteiskunnan suorittama murha ja loukkaa kaikkein perustavanlaatuisinta yksilön oikeutta, oikeutta elää. Kuolemanrangaistusten ei ole voitu osoittaa vähentävän tai estävän tehokkaasti rikollisuutta, ei omassamme, eikä vieraissa kulttuureissa. Kuolemanrangaistus on julma, alentava ja peruuttamaton rangaistus, johon saatetaan tuomita syytön henkilö. Vieraiden lajien pelko ei saa olla syynä vaipua barbariaan. Kansainväliset yhteydethän ovat päinvastoin kehittäneet hyvinvointiamme." - Kuningatar Triana


Pohjasanomat 2405.0

Terran-liittouma iski jälleen

Terran-liittouma on jatkanut systemaattisella linjallaan toteuttaa juuri niitä rikoksia, joista se toistuvasti ja perusteetta on syyttänyt Sergetti Imperiumia. Tällä kertaa asialla oli Terran siirtokunta-alus Cloud City 0005, joka on luvatta perustanut siirtokunnan Sergetti- ja Jraenar-Imperiumeiden alueelle happipitoiselle Ghedran II-kaasuplaneetalle.

Kuningatar Trianan sanoin: "Tapahtunut oli odotettavissa, kuten myös tulevat alueloukkaukset Terran-liittouman taholta. Jatkamme määrätietoista vastarintaa. Valitettavaa tilanteessa on, että liittouman hyökkäykset tulevat vääjäämättä tuottamaan lisää terran-uhreja. Lajihan on väkivaltaisuudestaan huolimatta kyennyt historiansa kulta-aikoina tuottamaan merkittäviä innovaatioita, kuten Paavi Gregorius XV:n Propaganda Fide 1662, Magna Carta, eli ihmisoikeudet 1215, Penisilliini 1896... merkittävimpiä mainitakseni."


Haba 2405.1

SKANDAALI!

Sergetti Imperiumi on sallinut Keisari Garnoothin johtaman hirvittävän muukalaisvaltion, Sallega Imperiumin sotalaivojen vapaasti kulkea alueillaan! Sallegat ovat beigen värinen, vahvasti dimorfinen happikaasua hengittävä laji, jonka "intellektuellit" kuvittelevat voivansa käskeä ihan ketä tahansa tekemään aivan mitä tahansa. Sergetti ja Sallega imperiumit ovat olleet hatarassa kauppaliitossa tuskin neljääkään vuotta ja heti ollaan siskoilemassa aivan kuin oltaisiin tunnettu iät ja ajat.

Kuningatar Trianan luotsaama Sergetti Imperiumin uusi ulkopolitiikka on kerrassaan edesvastuutonta ja tulee varmuudella korruptoimaan kulttuurimme ulkomaisilla vaikutteilla. Ennen pitkää "rakkaat liittolaisemme" tulevat taatusti pettämään Sergetti Imperiumin ja orjuuttamaan kansamme, ellemme ryhdy välittömiin vastatoimiin. Vieraslajisten kanssa pelehtimisen on loputtava heti!


Pohjasanomat 2405.2

Jälleen rajaloukkaus

Terran-liittouman avaruuslaiva on taas yrittänyt tunkeutua Huju-aurinkokunnan kautta Sergetti Imperiumin alueelle. Tunkeilija tuhottiin sen saavuttua Premius-aurinkokuntaan.

Välikohtaus sattui saman madonreiän luona, jossa Terran-alus hyökkäsi rajavartioalus Brachydanio 0001:n kimppuun 2404.7 tuhoten molemmat alukset.

Brachydanio 0001:n korvaava rajavartioalus Cephalopoda 0004 saapunee asemapaikallen Huju-aurinkokuntaan lähiviikkojen kuluessa.


Pohjasanomat 2405.4

Aikavääristymä informaatiokadon syynä?

Viimeisten kahden kuukauden aikana tapahtuneet informaatioketjujen katkeamiset ja suunnitelmien katoamiset tietojärjestelmistä kautta valtakunnan ovat häirinneet kaikkea toimintaa. Useita projekteja on jouduttu keskeyttämään tai muuttamaan niiden alkuperäisen tarkoituksen kadottua. Esimerkiksi Fortunil II romuttaa 400 kilotonnia upouusia purkinavaajia tilaajatietojen kadottua.

Johtavan kronologin Ahvenias Delica Gluteuksen esittämän hypoteesin mukaan häiriöiden taustalla saattaa olla "supragalaktisen aika-avaruuden vääristymä". Sen seurauksena "ajan kulku on väliaikaisesti hidastunut tai jopa pysähtynyt kokonaan. Koska ilmiö vaikuttaa koko fyysiseen todellisuuteen mukaanlukien yksilöiden hermotoiminta ja huipputarkat atomikellot, ei sitä ole mahdollista mitata tai todentaa niiden ulottuvuuksien sisällä, joita ilmiö koskettaa."


Lähetys vastaanotettu 2491.3:

Pohjasanomat 2405.7

Galaktinen rauha saavutettu!

Viimeaikaisten aikavääristymien syyksi on paljastunut Sergetti Imperiumin puolustusvoimien salainen projekti. Huipputiedemiehet ovat onnistuneet pilkkomaan galaksin aika-avaruuden sirpaleisiin joiden välinen aikaepäjatkumo estää tehokkaasti liikenteen näiden osien välillä.


Aika-avaruuden sirpaleet

Kaikki Sergetti Imperiumin hallussa olevat aurinkokunnat sisältyvät lähes koko "itäisen" galaksin kattavaan aika-avaruuden kappaleeseen, joten projektin ei odoteta vaikuttavan kansalaisten elämään projektin käynnistymiseen liittyviä häiriöitä lukuunottamatta.

Kronologi Kiiskes Gymnocephalus toteaa "projektimme on efektiivisesti pilkkonut galaksin pienemmiksi maailmoiksi."

Ote Kuningatar Trianan eilen pitämästä puheesta: "Koska Sergetti Imperiumi on ylivoimaisesti suurin ja kehittynein itäisen galaksinkappaleen kansakunnista, ei ulkoisia uhkia enää ole. Valtakuntamme kanssa kontaktiin jääneet harvat vihamieliset planeetat eivät kykene vastarintaan. Diplomaattinen tavoitteemme on muodostaa näistä pieniä kaasua hengittävien rotujen autonomioita. Aikavääristymäprojektin ansiosta voimme katsoa voittaneemme tulevat intragalaktiset sodat jo ennen niiden syttymistä."

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped