Boston - Kaupunginosia

Downtown

Shawmutin niemimaan ydinkeskustassa sijaitsevat monet merkittävät ja historiallisesti tärkeät hallinnolliset rakennukset, kuten vuonna 1713 rakennettu Old State House, Old South Meeting House ja Faneuil Hall. Kuuluisa "Punaisten Lyhtyjen katu" Ann's Street alkaa Downtownista ja ulottuu täältä aina North Endin satamaan asti.

Downtownin Faneuil Hallin ympäristön on Ruhtinas julistanut Elysiumiksi. Muut osat Downtownia jakautuvat läänityksiin seuraavasti: Elysiumista pohjoiseen Ann's Streetin suuntaisesti alkaa Ruhtinaan childen ja lääninherran Agnes Hallidayn valtapiiri. Elysiumista luoteeseen alkaa Ruhtinaan oma valtapiiri. Elysiumista länteen alkaa Ruhtinaan childen ja lääninherran Acacia Haasin valtapiiri. Elysiumista etelään alkaa Ruhtinaan varakreivin William Clondyken valtapiiri. Elysiumista kaakkoon alkaa Ruhtinaan vapaaksi metsästysalueeksi julistama alue.

Tämä alue kärsi jonkun verran vuoden 1799 Bostonin palossa, mutta sen uudelleenrakennus on täydellä teholla. Monet satama-alueen köyhien hökkelit paloivat maan tasalle ja saavatkin nyt antaa tietä uudemmille, punatiilestä rakennetuille vuokrakasarmeille ja kauppahuoneille.

Kaltaisille tärkeitä paikkoja Downtownissa pysyvän Ruhtinaan elysiumin Faneuil Hallin lisäksi ovat mm. Lyceum Theatre, jossa seurue nimekkäitä näyttelijöitä esittää niin Shakespearea kuin antiikin kirjailijoiden ja runoilijoiden tuotoksia, sekä luonnollisesti omia tekeleitä. Lauantaisin lasten matinee ja Punch & Judy -nukketeatteria rahvaalle. Lyceym Theatre sijaitsee metsästysalueella ja teatterin hämärä valaistus ja monet syrjäiset nurkkaukset ovat omiaan kaltaisten öisille saalistusretkille.

Financial District

Financial District alkaa heti Downtownista etelään ja kaakkoon. Täällä sijaitsevat mm. Boston Court House ja Bowlston Market Place. Alueen rannanpuoleinen osa on tiheään asuttua ja köyhää ja pitää sisällään useita kymmeniä rahvaan, kuten merimiesten ja ahtaajien suosimia juottoloita. Alueen sisempi osa on enimmäkseen varakkaampien porvareiden kauppahuoneita, tapaamispaikkoja ja kaupunkiasuntoja.

Financial Districtin itäisen puoliskon on Ruhtinas julistanut vapaaksi metsästysalueeksi. Alueen läntinen puolisko on Ruhtinaan varakreivin William Clondyken valtapiiriä. Kaltaisille merkittäviä paikkoja Financial Districtillä ovat alueen, varsinkin rannan puolen kymmenet kapakat, oopiumluolat ja vilkkaat kauppakadut. Nämä kun ovat kaikki erinomaista metsästysaluetta.

Joitain nimettyjä, kaltaisille tärkeitä paikkoja ovat: The Chinese Puzzle Box - Merihenkinen kapakka ja oopiumluola. Täällä voi vetää pään täyteen, maata sohvalla umpipilvessä, kuulostella juopuneiden merimiesten juoruja ja kuunnella laveita tarinoita. Myös rikolliset ja prostituoidut kokoontuvat täällä. Nimi tulee samannimisestä "kiinalaisesta puu-palapelistä"; paikka on pohjaratkaisultaan äärimmäisen sokkeloinen; sekä The Black Rose - Rikkaiden porvarien suosima ravintola, kerho ja viininnautiskelutupa.

North End

Shawmutin niemimaan pohjoisin osa North End on Downtownin ohessa yksi Bostonin vanhimpia kaupunginosia. Merkittäviä paikkoja aluella ovat mm. Bostonin toiseksi vanhin hautausmaa Copp's Hill, jonka epäilemättä kuuluisin asukki on vuonna 1728 kuollut Cotton Mather, yksi Salemin noitaoikeudenkäyntien tuomareista. Toinen North Endin merkittävistä piirteistä on alueen läpi sen itäpuolella menevä Ann's Street, Bostonin pahamaineinen "Punaisten Lyhtyjen katu". Alueen rantaviiva koostuu enimmäkseen varastorakennuksista ja sataman hökkeleistä. Alueen sisemmät osat ja luoteinen kolkka ovat enimmäkseen porvaristaloja. North Endistä luoteeseen sijaitsee Charles River Bridge, joka nostaa alueen tärkeyttä kaupan kannalta jonkun verran ja tuo paljon läpikulkuliikennettä.

North Endin pohjoinen osa on Ruhtinaan childen ja lääninherran Wilbur de Vriesin aluetta. North Endin itäinen osa (keskittyen Ann's Streetin ympäristöön ja satamaan) on Ruhtinaan childen ja lääninherran Agnes Hallidayn aluetta. North Endin eteläinen osa kuuluu Ruhtinaan itsensä valtapiiriin.

Kaltaisille merkittäviä paikkoja North Endissä ovat metsästysalue Ann's Street, jonka varrella sijaitsee Ventrue Agnes Hallidayn omistama ilotalo The Petticoat. Tiettävästi Ruhtinas Newburyn kahdella vanhemmalla childella de Vriesillä ja Hallidayllä on myös omat haveninsä alueella.

West End

Pohjoisessa North Endiin, etelässä Beacon Hilliin, idässä Charles Riveriin ja lännessä Stamford Streetiin rajautuvat West End on Bostonin niemimaan voimakkaimpia kasvualueita ja siten myös suurimmalta osaltaan Bostonin köyhien asuttamaa tiheää slummia. Alue on Mill Pondin tapaan rakennettu osittain Charles River -joelta vallatulle alueelle, tehden siitä maaperältään jokseenkin tasaista, mutaista ja altista nousuvedelle.

West End jakautuu Ruhtinaan oman valtapiirin ja tämän childen Acacia Haasin valtapiirin välille. Carderin suvun kartano sijaitsee Beacon Hill -mäen koillisreunalla West Endin ja Downtownin rajan tienoilla. Tiettävästi Ruhtinaan childen Acacia Haasin Haven sijaitsee myös jossakin alueella.

Beacon Hill

Beacon Hill on alkuperäisen Bostonin kolmesta kukkulasta korkein. Tärkeimpiä paikkoja Beacon Hillissä ovat vuonna 1789 valmistunut Massachusetts State House, koko Massachusettsin osavaltion päämaja ja Scollay Square, tärkeä kaupan ja vaihdannan keskus. Alueen korkeusero muuhun Bostonin nähden tekee siitä halutun asuinalueen kaupungin varakkaimmille, mutta Beacon Hillillä on myös kääntöpuolensa; heti Beacon Hillin porvariskartanoiden länsi- ja pohjoispuolella sijaitsee köyhien mustien ja latinoiden asuttama slummi, joka kutsutaan vaihtelevasti nimillä Black Beacon Hill tai Coon Town. Siinä missä Beacon Hillin varakkaammat osat ovat enimmäkseen väljää rakennettua, verrattain puhdasta ja paikka paikoin jopa vehreää, Black Beacon Hill on vetistä ja mutaista joutomaata täynnä mahdollisimman halvalla rakennettuja tiilisiä ja puisia vuokrakasarmeja ja köyhien itsensä rakentamia hökkeleitä. Niinkuin sanonta kuuluu: Paska valuu alaspäin.

Suurin osa Beacon Hilliä on Ruhtinaan varakreivin Isabella von Brauerin valtapiiriä. Black Beacon Hill sijaitsee myös osittain von Brauerin alueen pohjoispuolisella Ruhtinaan valtapiirillä. Luonnollisesti Rouva von Brauerin oma haven ja hänen Taiteiden Kiltansa kiltatalo sijaitsevat alueella.

Mill Pond

1700-1800 -lukujen vaihteessa Boston oli ratketa liitoksistaan silkasta uusien asukkaiden määrästä. Shawmutin niemimaan maapinta-ala oli yksinkertaisesti täyteen rakennettua. Ratkaisuksi tähän kaupunkisuunnittelijat päättivät aloittaa mittavat maa-alan valtausoperaatiot täyttämällä niemimaata ympäröiviä vesialueita alkuperäisen Trimountainin kukkuloiden maa-aineksella. Erään tämänkaltaisen projektin seurauksena syntyi Mill Pondin kaupunginosa Shawmutin niemimaan luoteiskolkkaan. Mill Pondista täyttyi nopeasti kaupungin köyhille tarkoitetuilla vuokrakasarmeilla.

Suurin osa Mill Pondia kuuluu Ruhtinaan valtapiiriin poislukien sen eteläinen kolkka, joka kuuluu Ruhtinaan childen ja lääninherran Acacia Haasin valtapiiriin.

Leather District

Financial Districtin eteläpuolella sijaitsee varsin tarkoituksenmukaisesti nimetty Leather District. Alue on tunnettu siitä, että suurin osa Bostonin teurastajista, nahkureista ja nahkatuotteiden jälleenmyyjistä asuu siellä. Alueena Leather District ei ole järin suuri, ollen vain muutaman korttelin ja kadun kokoinen.

Leather District on jaettu valtapiireihin Ruhtinaan varakreivin William Clondyken (pohjoisessa) ja Clondyken vasallin, lääninherra Dyerin Tyttären (etelässä) kesken.

Bay Village

Bay Village oli vielä joitain vuosikymmeniä sitten joko Charles Riverin pohjaa tai soista joutomaata. Bostonin räjähdysmäisen kasvun vuoksi on kuitenkin ollut pakko vallata aluetta joelta täyttämällä sitä Bostonin kukkuloista peräisin olevalla maa-aineksella. Alueen asukkaat ovat toistaiseksi pääasiassa köyhiä siirtolaisia, mutta tulevaisuus näyttää Back Bayn ja Bay Villagen alueen suhteen valoisalta.

Bay Village on Ruhtinaan varakreivin Uskomattoman Herra Wu:n valtapiiriä.

Charlestown

Shawmutin niemimaasta luoteeseen sijaitseva Charlestow on enimmäkseen köyhien asuttamaa ranta-aluetta ja sisämaahan mennessä pääasiassa maaseutua. Alue toimi Amerikan Vapaussodan aikana mm. kuuluisan Bunker Hillin taistelun näyttämönä. Merkittäviä paikkoja ovat mm. Bunker Hill Monument ja Bunker Hillin linnake. Alueesta lisätietoa täältä.

Charlestown on käytännössä läänittämätöntä aluetta. Paikallisia kaltaisia ovat tiettävästi ainakin Gangrel August Hamilton ja Nosferatu Mortimer.

South Bay

Huom! South Bayn alue on vielä toistaiseksi joutomaata ja joenpohjaa.

South Boston

Huom! South Bostonin alue on vielä toistaiseksi (jotkut yksittäiset maatilat poislukien) pääosin joutomaata ja joenpohjaa.

Chinatown

Huom! Bostonin Chinatownin alue on vielä toistaiseksi lähinnä joutomaata ja/tai joenpohjaa.

Bostonin Chinatown syntyi lähes spontaanisti 1880-luvulla Kalifornian kiinalaisvastaisia tuulia paenneiden siirtolaisten alkaessa asuttaa kaupunkia. Se keskittyy Beach Streetin ympärille Boston Common -puiston itäpuolelle, pohjoisen Leather Districtin ja eteläisen Bay Villagen väliin.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped