Seinaru Heikiko


Hallan kutsumat einherjar-soturit

Aika: 29. Desnu - 30. Desnu

Prologi

Saadakseen yhdeksästä moukasta itselleen liittolaisen tulevaisuutta varten, seikkailijat ottivat vastaan Hirabashi Jiron tarjoaman tehtävän valloittaa takaisin Seinaru Heikiko niminen linna. Ameikolla vahvistettu ryhmä ottaa itselleen ratsut ja lähtee suuntaamaan kohti linnaa, kun taas moukat yhdessä loppu karavaanin kanssa lähtee taisteluun rosvojen toista osastoa vastaan. Seikkailijoiden tehtävä on tappaa rosvojen johtaja, Osogenin ruohomaiden kauhu, Gangasum. Leiri jää pian taakse ja tasanko heidän edessään muuttuu pian kevyeksi metsiköksi.

Tiedustelua

Hieman yli päivän matkan päässä moukkien leiristä sijaitsevaa Seinaru Heikikoa ei ole vaikeaa löytää. Matkalla linnalle seikkailijat juttelevat niitä näitä, Ameikon läsnäolosta ollaan mielissään. Samoin Ameiko on mielissään, onhan hän lähinnä ollut keittiöpuuhissa matkan aikana. Hän seurailee seikkailijoiden keskinäistä vuorovaikutusta mielenkiinnolla, Spivey on kuulemma jotain kertonut seikkailijoiden olemisesta mutta nyt hän saa itse nähdä miten hänen ystävänsä hoitavat seikkailijan tonttia.

Kun linnan läheisyys tulee ilmiselväksi, seikkailijat pystyttävät kevyen leirin muutaman mailin päähän linnasta. Titos ottaa tiedustelun kontolleen ja lähtee lähestymään linnaa. Nelimetrinen muuri, joka peittää kahden kallion väliin jäävän solan aukon on linnan etuvartio. Sen halkaisee keskeltä suuri kallion palanen. Muurilla näyttäisi olevan vartijoita. Muurin takaa näkyy hieman kattoja, ilmeisesti linna on pääosin kallion sisään rakennettu. Titos arvioi myös lähestymismahdollisuuksia, metsän reunasta on noin kaksisataa jalkaa muurille, matkalla on vain hieman puita ja näköesteitä. Muurin alitse virtaava joki kiinnittää Titoksen huomion. Lopulta nuorukainen palaa toveriensa luokse.

Suunnitelma muotoutuu nopeasti. Titos käy yön pimeässä tiedustelemassa muurilla, tutkii sisäpihaa ja päättää mikä on seuraava vaihe. Nazrak, Halla ja Ameiko odottavat metsän laidassa Titoksen merkkiä lähestyä linnaa. Halla on kiinnostunut joen tarjoamasta mahdollisuudesta, Titos ei kuitenkaan uskalla sanoa voiko tätä reittiä käyttää linnaan hyökkäämiseen. Hämärän saapuessa Titos vetää ylleen Korpinpesästä saamansa ninjapuvun ja metsän laidasta lähtee lähestymään Seinaru Heikikoa. Muurilla on ainakin kaksi vartijaa ja tulipata.

Ei niin huomaamaton hyökkäys

Titos tarkistaa mahdollisuuden kulkea jokea pitkin linnaan. Hän ei ole yllättynyt, että linnan rakentajat ovat ottaneet tämän huomioon, reitti on rautakehikolla tukittu. Titos kiipeää muurille, pimeydessä häntä on hyvin vaikeaa huomata. Vielä vakuudeksi huomaamattomuudestaan hän käyttää puvun erikoisvoimia, muuttuen kokonaan näkymättömäksi. Nuorukainen kuuntelee vartijoiden keskustelua hetken, kunnes toisen lähtiessä taas kiertämään muuria, hän tekee ratkaisunsa. Titos kolkkaa yhden vartijan tajuttomaksi yhdelle terävällä iskulla mutta toinen vartija huutaa hälytyksen ja puvun näkymättömyys-taika on kumoutunut. Myös vartioasemasta ammuttu viheltävä nuoli herättää varmasti koko linnan huomion.

Metsän laidassa hälytyshuudot kuullaan ja Halla siirtää koko joukon muurin viereen. Nazrak lähtee suuntaamaan kohti porttia, Halla tarkistaa jokireittiä ja Ameiko on lähinnä huolissaan Titoksesta. Ameiko kysyy Hallalta onko tämä halukas taistelemaan, skaldin myöntävä vastausta seuraa Ameikon loitsu, joka heittää naisen muurin harjalle, Titoksen rinnalle. Vartija ei kestä taistelussa pitkään Hallaa ja Titosta vastaan. Ameiko ja Nazrak ovat tulleet pääportista läpi, Nazrak leikkasi miekallaan portin auki. Kuitenkin seikkailijat on huomattu, keskipihalle juoksee linnan muista osista miehiä jousien kanssa ja nämä aloittavat heidän tulittamisen. Nopeasti Halla siirtää heidät sokkona linnan sisäpihalta poisjohtavan oven toiselle puolelle.

Seikkailijat löytävät itsensä kylpytilasta, joka on kuitenkin toiminut viime aikoina puutyöverstaana. Nopeasti he tukkivat oven pöydällä ja Nazrak siirtyy vartioimaan pohjoista ovea. Pihalta kuuluu miten joku komentaa miehiään etsimään tunkeilijat. Pohjoinen ovi aukeaa ja yllätys on melkoinen kun kaksi rosvoa osuu samaan huoneeseen heidän kanssaan. Oven avannut kaatuu verta vuotavana maahan kun Nazrak tilaisuuden saadessaan iskee tätä. Toinen kuitenkin huutaa hälytyksen uudestaan ja pian seikkailijoilla on niskassaan Seinaru Heikikon rosvojoukko.

Taistelu Seinaru Heikikosta

Ensimmäinen aalto ei tuota seikkailijoille juuri ongelmia. Nazrak pystyy pidättelemään oviaukosta saapuvaa rosvojoukkoa kun taas muut tukevat häntä. Ameikon iloinen laulu on Hallan taikojen ohella hyödyllinen lisä heidän taisteluunsa. Halla haluaisi siirtää taistelun toiseen tilaan, etsien portaikosta ahtaampia tiloja. Kuitenkin yläkerrasta paukkaa paikalle lisää rosvoja, heidän nukkumatilansa olivat yläkerrassa! Portaikossa Halla, Titos ja Ameiko raivaavat tilaa ylös, Halla on edelleen motivoitunut vetäytymään sinne. Ovella Nazrak leikkaa jokaisen joka uskaltaa tulla hänen viereensä, ottaen kuitenkin iskuja keihäistä. Tämän rosvojoukon komentaja kaatuu yrittäessään kiemurrella Nazrakin ohitse huoneeseen, mokoman vatsa leikataan juoksusta auki ja mies on kuollut ennen kuin kaatuu lattialle.

Kuitenkin muualta linnasta saapuu lisää joukkoja: Gangasum, mustiin kaapuihin pukeutunut vanha mies, tämän suojelija ihmistiikeri ja lisää rosvoja. Nazrak kokee olevansa hieman yksin ja varoittaakin muita, että ovella on lisää väkeä. Viimeisenä saapuivatkin rosvojoukon kovimmat soturit. Erityisesti Gangasum sekä ihmistiikeri ovat melkoinen päänvaiva seikkailijoille. Ameiko joutuu ihmistiikerin kohteeksi, vain tullakseen seikkailijoiden pelastamaksi. Halla on huonossa kunnossa taisteltuaan pitkään portaissa ja joutuessaan myös Gangasumin iskujen kohteeksi. Vanhan miehen loitsima tulipatsas on viimeinen niitti, seikkailijat ovat pahasti alakynnessä. Hallalla on suunnitelma: hän pyytää tovereitaan tarttumaan häntä käsistä. Kun kukaan ei vastustele, hän siirtää heidät takaisin metsän reunaan, menettäen samalla tajuntansa.

Skaldin suunnitelma paljastuu kun Ameiko on parantanut hänet takaisin tajuihinsa: nopea parannus, siirtyminen takaisin linnaan ja hän kutsuu taas viikinkisoturit paikalle auttamaan heitä. Nazrak vastustelee tällaista suunnitelmaa mutta kun Halla aloittaa viikinkisoturien kutsumisen, ei hän voi jäädä yksin metsän reunaan muiden lähtiessä takaisin. Nazrak tosin nousee ratsunsa Bravoksen selkään ja lähtee ratsastamaan takaisin linnalle, muiden siirtyessä Hallan loitsun turvin Seinaru Heikikon sisäpihalle.


Myöhempää kuvitusta Nazrakin rynnäköstä Seinaru Heikikoon

Heidän osuessaan sisäpihalle, Hallan laulu kutsuu taas viikinkisoturit taisteluun. Sateenkaarisiltaa pitkin sisäpihalle saapuu kolmen seikkailijan lisäksi seitsemän viikinsoturia Valenhallista. Rosvot ovat pahasti hajallaan, osa oli etsimässä heitä ja esimerkiksi vanha mies ja ihmistiikeri olivat palanneet jo sisälle linnaan. Gangasum ja kolme rosvoa ovat heidän lähin kohteensa. Nazrak ratsastaa portista läpi, iskien heti yhden porttia sulkemaan tulleen rosvon hengiltä.

Gangasum joutuu Hallan joukkojen piirittämäksi ja Halla johtaa kutsumiaan sotureita uljaaseen taistoon. Titos ja Ameiko ovat varovaisemmalla linjalla taistelussa, he odottavat lisäjoukkojen saapumista. Heidän ei tarvitse odottaa pitkään kun vanha mies ja ihmistiikeri sapauvat paikalle. Osa Hallan viikingeistä lähtee tukemaan Titosta ja Ameikoa, jotka taistelevat tiikerin kanssa. Nazrak kukistaa rosvot portilla ja haastaa Gangasumin taistoon linnan herruudesta, jonka rosvopäällikkö ottaa vastaan. Gangasumin rynnäkkö on hurja ja taistelusta Nazrakin ja Gangasumin välillä tullaan kertomaan tarinoita pitkään. Kahden soturin ottaessa yhteen, Halla, Titos ja Ameiko ajavat ihmistiikerin ja vanhan loitsijan ahtaalle. Tiikerin kaatuessa vanha mies näyttää surulliselta ja on vain hetkien kysymys kunnes Hallan viikingit voittavat hänet.

Nazrakin ja Gangasumin kaksintaistelu päättyy Nazrakin voittoon. Ratsun selästä taistelevalla Nazrakilla ei ole juuri ongelmia rosvopäällikön voittamisessa ja taistelu Seinaru Heikikosta on päättynyt.

Palkkio voitosta

Taistelun rankkuus oli yllätys seikkailijoille. Heistä jokainen tarvitsee hieman omaa aikaa taistelun jälkeen. Titos, Halla ja Ameiko hakevat tukea toisistaan, Nazrak taas rauhoittuu yksin linnan pihalla. Titoksen lähtiessä katsomaan toverinsa kuntoa, Halla ja Ameiko käyttävät kylpytilaa siihen, mihin se on tarkoitettu. Titoksen tarkistettua, että Nazrak on kunnossa ja kuultuaan naisten olevan kylvyssä, hän ja Nazrak lähtevät tutkimaan linnaa. Erilaisten aarteiden ja muiden hyödykkeiden lisäksi kaksikko löytää vankeja. Nuoria tyttöjä ja naisia lähialueilta, jotka ovat olleet linnassa palvelijoina ja viihdykkeenä. Kaksikko vapauttaa tytöt ja kertovat mistä löytyy kaksi parannustaitoista seikkailijatoveria, jotka voivat heitä auttaa paremmin. Tieto Gangasumin kuolemasta on helpotus monelle.


Shizurun pyhä symboli

Kaksikko löytää myös Shizurun pyhätön mutta päättävät jättää sen tutkimisen myöhemmäksi, kun Halla ja Ameiko ovat heidän kanssaan. Sen sijaan ruoka ja juoma kelpaavat niin heille kuin vapautetuille tytöille. Halla ja Ameiko liittyvät pian miesten joukkoon ja ovat hyvillään naisten vapauttamisesta. Ei mene kauaa kun pyhätön tutkiminen tulee ajankohtaiseksi.

Shizurun patsas on huonossa kunnossa mutta muuten kammio on saanut olla rauhassa. Lyhyt tutkimus tuottaa jonkin verran tulosta: patsaan jalustasta löytyy teksti "taivaallinen keisarinna, kosketa minua armollasi". Hetken tilannetta pohdittuaan Ameiko koskettaa tekstiä ja huoneen keskelle avautuu portaikko salattuun kammioon. Kammiossa on paljon erilaisia aseita, muutama haarniska ja muuta varustusta. Jiron suvun perintöase löytyy helposti. Ase ei ole Suishenin tavalla voimakas mutta arvokas. Seikkailijat yöpyvät linnassa, odottaen auringin nousua.

Epilogi

Aamun valjettua seikkailijat pohtivat mitä tehdä seuraavaksi. Lähteäkkö kohti yhdeksän moukan leiriä vai jäädä linnaan. Vastaus tähän tulee nopeasti kun torvi tervehtii linnan väkeä: metsästä valuu kohti linnaa ratsumiesten joukko, jonka keskellä kulkee myös karavaani. Ilmeisesti myös toinen osa Gangasumin joukkoa on nyt tuhottu. Osogenin ruohomaat on vapautettu rosvoista.

Aamupäivän kruunaa hetki, jolloin Ameiko luovuttaa Hirabashi suvun miekan Jirolle. Saatuaan aseen Jiro polvistuu Ameikon edessä, tarjoten miekkansa Minkain keisarinnan palvelukseen, ollen valmis antamaan henkensä hänen puolestaan jos se voi Ameikon pelastaa. Samoin yhdeksän moukkaa ovat hänen joukkonsa, kun aika kohdata Jadevaltias tulee. Ameiko ottaa valan vastaan ja on kiitollinen Jiron tuesta. Seikkailijat huomaavat nyt Ameikosta sen, että keisarinnan rooli ei näytä pelottavan heidän ystäväänsä vaan hän on valmis sitä kantamaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped