Nabasu joka kasvoi aikuiseksi

Esipuhe

Sarenith 22. Vuosi 4709 AR

Xin-Shalastissa vietetty päiväretki uusina Shalastin maagin kastin edustajina päättyi dramaattisesti Lamasthun temppelissä, erään lamia matriarkan paljastettua sankarten todelliset tarkoitusperät. Takaa-ajajat ammuttiin rymisten alas taivaalta ja lopullinen eksytys tehtiin jalan ja magian manoovereilla. Nyt koko kaupunki kuhisee lamioita ja jättiläisiä, etsimässä sankareita. Mutta hepä karkasivat Hypogeumiin, eli kaupunkiin Shalastin alla.

Mitä unohdetut kadut kätkevät, auringon tavoittamattomissa?

Tapahtumat

  • Sankarit ottivat happea kuulomatkan päässä paikasta josta laskeutuivat Hypogeumiin. Ehkä liiankin kauan, sillä ensin Enryn havaitsi lähes näkymättömän yksinäisen tarkkailijan ja vartin kuluttua tulijättejä jo kapusi tutkimaan kaupunginalaista varjojen kaupunkia.
  • Sankarit pötkivät pakoon, mutta eivät saaneet jättiläisiä tiputettua lopullisesti kannoiltaan Hypogeumin sekavilla kujilla, sillä puoltatuntia myöhemmin jätit lopulta saivat sankarit kiinni! Ne kuitenkin rökitettiin pahemman kerran. Tulijätti luutnantin huulilla Karzoug kertoi sankareille terveiset; "Kaupungissani ei ole soppea, jossa te voisitte levätä. Muahahahaa!"
  • Enrynin aiemmin huomaama olento palasi pian taas kuikulemaan heidän peräänsä ja sankarit kutsuivat sen puheilleen. Nöyristelevä olento paljastui skulkiksi, ulkonäöltään muuntautumiskykyiseksi humanoidiksi. Hän esittäytyi Morgaviksi ja sankarten olevan Säästettyjen ("Spared") legendoihin kirjoitettut pelastajat. Skulkit nääs asuivat Hypogeumissa omissa oloissaan keräillen ja metsästäen nilviäisiä, mutta heidän vapautensa oli vienyt muutama kuukausi sitten eräs julma demoni ruhtinas.
  • Tara ilmoitti sankarit tehtävään, ennen kuin kukaan muu oli edes ehtinyt keskeyttää Morgivia kysymyksin. Morgiv ilostui ja lupasi johdattaa sankarit ongelman lähteelle ja skulk yhdyskuntaan turvaan jahtaajiltaan. Pitkän siirtymän aikana läpi Hypogeumin sankarten suuntavaistoa sekoitettiin pahemman kerran, mutta ainakin maanpäälliset kaupunginosat olivat tunnistettavissa vielä myös Hypogeumissa.
  • Skulk yhdyskunta tavoitettiin vasta kahdeksan tunnin kiemurtelevan ja luikertelevan marssin jälkeen. Sankarit kävelivät pelotta Margivin osoittamaan paikkaan ja haastoivat olevansa pelastajia!
  • Heidän kimppuunsa ryntäsi välittömästi tusina ghoulia ja puoli tusinaa bodakia, mutta niiden epäkuolleet kehot eivät kauaa kestäneet julmistuneiden sankareiden oikeuden miekkaa. Tosin bodakien lapseennuttavat voimat tekivät harmia sekä parille sankarille että parille viattomalle skulk siviilille.
  • Puuveistämö rakennuksen parvelta ilmestyi itse demoni, kutsuttune kaverineen. Tämä mahtava otus ei ollut koolla pilattu, mutta julma ja heikompiaan sortava nabasu-demoni. Sen toveri lähettiin kotiin Taran mahtavalla hyvyyden magian näytöksellä, mutta suur nabasu olikin vienyt jo monen skulkin elämän voimat, näin voimaaannutettuaan itsensä hurjaksi pedoksi. Se kuitenkin joutui pyrähtelemään ja teleporttaamaan karkuun Aarmanin nälkäistä miekkaa, eikä Tarakaan kodellut sitä sen lempeämmin. Päästettyään pari lapseennuttavaa katsetta se aiheutti kuitenkin kärsimystä sekä Taralle, että jälleen uusille skulk-siviileille. Viimeinen mulgaisu riittikin saattamaan sen morphoosin ja matkan materiaali maailman tasolle viimein päätökseensä ja se kutsuttiin takaisin Abykseen murhanhimoisten sankarten tapparoiden edestä upean välähdyksen saattelemana!
  • Skulkit olivat ylitse vuotavan kiitollisia, kun hirmuvalta oli päätetty ja antoivat sankareille parhaat makuusijat ja laihaa soppaansa.
  • Yömyöhään vielä otettiin hetki strategia palaveriin ja sankarit päättivät huomenna koittaa rynnätä Shahlariaan varastamaan Ebidwaria riimujättikenraaleilta, toivoen näin nostattavansa oman armeijansa ajamaan Xin-Shalastin ala-kaupungin sekasortoon, ennen kuin itse siirtyisivät Mhar Massifin rinteille ja karzougin viimeiseen linnoitukseen. Skulkien shamaani ja tietäjä Salara osasi kertoa monista Hypogeumin näkömättömistä kulkureiteistä ja lupasi myös auttaa pitämään uudet etsinpartiat poissa sankarten jäljiltä.

Xin-Shalastissa

  • Morgiv, skulk opas ja keräilijä, joka anoi sankareita auttamaan heimoaan.
  • Salara, skulk tietäjä ja shamaani, otti sankarit heimonsa suojelukseen.
  • Blugmorth, kivijättikersantti, joka oli johdattamassa mantujättien heimoa Xin-Shalastiin.
  • Jorgenmund, kivijättikenraali jättien sopeuttamis- ja työleirillä. Sormuksen kantaja.
  • Turengate, Grand Polemarch, Shalastin armeijan ylijohtaja on asuttanut Shahlarian linnoitusta, joissa opetellaan ase- ja sotataitoja. Eeppisen Ebidwarin laatija.
  • Ciranqwei, lamia harridan, Lamasthun ylipapitar House of the Beastissä. Sormuksen kantaja.
  • Ancient Blue Dragon, pitää majaansa jossain Temple Districtin rinteillä.

Magnimarissa

  • Justice Saralin Dyrren: Magnimarin tuomarineuvoston puheenjohtaja, joka lupasi palkita sankarit ruhtinaallisesti, kun toimittavat todisteen riimuherra Karzougin tuhosta
  • Trisia Silla, varisialainen tietäjä ja noitatohtori
  • Oliver, Trisian oppipoika
  • Frisnoboryr III, aasimar verta oleva Pharasman pappi
  • Paulus Radion, puolituismaagi, joka selvitti Vekkerien kabiinin sijainnin, jos yhteys sankareihin sattuisi katkeamaan. Ei ollut kovinkaan liikuttunut viettämään kabiinissa aikaa tahi tutustumaan sankareihin

Palaute

Jako

Palkkiot

Kun Karzoug on kuollut ja Magnimar saa ansaitsemaansa ylistetystä riimuherran tuhosta

  • 25 000 gp / per hlö
  • Kartano Magnimarista / kollektiivinen tasaosuuksin

Nabasun hovi

  • Bracers of armor +5
  • Ring of invisibility
  • Sihedron Ring

Tulijätti etsinpartio

  • Sihedron amulet

Massamurha Pedon Temppelissä

  • Sihedron Ring

Karzougin lahja

  • Sihedron riimu tatuointi

Mäkijättien joukko

  • Sihedron amulet

Kummituspuu

Viimeinen kaivanto

  • +4 Greataxe
  • +4 improved cold resistance padded armor

Vekkerien kabiini

  • +1 punching dagger
  • 5 000gp sack of gold dust a' 1 000gp, 40 pounds each
  • 3 000gp sack of gold nuggets a' 1 500gp, 40 pounds each
  • Mining Ledger

Ahneuden hautaholvi

  • 10 000gp kultaa ja jalokiviä haudan koristeluista 40 pounds

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped