Hintana Unohdus osa 5: Maailman Laidalla

(Kommenttisivu)

Pelinjohtajan muistiinpanoista

"Olette parakkien reunustamalla varuskunnan sisäpihalla. Takananne loimuavat liekit ja mustat savupatsaat kohoavat kohti korkeuksia."

"Putoat kuolemaasi työnnettynä ulos lentävän junan vaunusta."

"Valtava olento hengittää. Sen hengitys on kuin myrskytuuli. Sen sydämenlyönnit ovat kuin pajavasarat. Sen jalat ovat kiveä, ja sydän sulaa rautaa. Kuuluu matalaa kohinaa, kuin meren pauhua. Olet paikassa, jossa on pilkkopimeää ja aivan tyhjää. Tunnet itsesi painottomaksi. Aistit, ettet ole yksin, joskaan et näe tai kuule ketään."

"Alat havaita ympäristöäsi. Mustuudesta alkaa erottua yksityiskohtia. Matala, viisto katto. Karkea alusta, jolla makaat. Ehkä kuivista heinistä tai lehvistä. Yhtäkkiä, valoa. Kaistale kirkkautta mustuudessa. Valon eteen astuu kookas hahmo. Mies. Hän vaikuttaa jotenkin tutulta. Hän hymyilee. Valkoiset hampaat vilkkuvat hämärässä. Hänen huulensa liikkuvat ja leukansa kirskuvat. Hänen katseensa on nälkäinen, kuin pedolla. Hän astuu lähemmäksi ja kurkottaa kädellään."

"Alat havaita ympäristöäsi. Makaat tai istut kovalla ja karkealla alustalla, joka tuntuu keinuvan. Haistan suolan ja tunnet lämpimän tuulen kasvoillasi. Huulesi tuntuvat kuivilta ja halkeilleilta, silmiäsi polttelee ja kirvelee. Ylläsi on pilvinen yötaivas. Ainoa valo tulee yksinäisestä, kirkkaasta tähdestä matalalla horisontissa. Silmäsi alkavat tottua. Et ole yksin: Muutaman metrin päässä istuu pienikokoinen, laiha mies, jolla on jyrsijämäiset kasvonpiirteet. Mies vaikuttaa yhtä hämmästyneeltä kuin sinäkin nähdessään sinut."

"Alat havaita ympäristöäsi. Suolaisen merituulen ja suitsukkeiden tuoksu. Lempeä tuuli. Pehmeä silkkinen pielus, jolla makaat. Olet pienessä kammiossa, jonka seinät ovat vaaleaksi rapattua kiveä. Kammiossa on yleellinen vuode, jossa makaat, vaatekirstu vuoteen jalkopäässä, sekä tuoli ja pieni pöytä ikkunasyvennyksessä aukinaisen ikkunan alla. pöydällä on kuparinen putki. Ikkunan lasi on taidokas maalaus kaikissa sateenkaaren värejä. Se esittää rehevää puuta, jonka yllä on aurinko ja kuu, ja jonka juurissa makaa kietoutuneena valtava käärme."

Jitan on palmunlehdistä tehdyn laavun alla. Mies on saarelle haaksirikkoutunut Kapteeni Curran. Hän on laiha, likainen ja nälkiintynyt. On ilta. Saari on trooppinen. Maja sijaitsee kallionkielekkeellä parinsadan metrin päässä rannasta. Curranilla on musketti. Ruuti ja ammukset alkavat olla lopussa. Samassa kuuluu villi, eläimellinen huuto. Curran säntään musketilleen ja ulos majasta. Kuuluu pamaus ja Curranin sotaista mekastamista. Kuuluu uusi villi huuto, nyt lähempää. Jitanin kimppuun hyökkää tuntematon likainen muriseva pahanhajuinen mies, jolla on rääsymäiset vaatteet. Seuraa käsirysyä. Jitan kuulee Curranin mekastuksen kauempaa. Kuunsirppi tulee esiin pilvien takaa, ja Jitan näkee hyökkääjän kunnolla: kumara ryhti, pitkä sotkuinen ja likainen tukka ja parta. Silmissä villi, nälkäinen kiilto. Hampaat pitkät, keltaiset ja terävät. Kynnet pitkät, keltaiset ja koukkumaiset. Lähes alaston joitain sotilasuniformun rippeitä lukuunottamatta. Mies on selkeästi kiihottunut. Puurajasta säntää lisää miehiä. He vaikuttavat taistelevan Jitanista. Ainoa pakopaikka on kohti kielekkeen reunaa. Alhaalla on vettä, korkeita hammasmaisia kivirykelmiä ja kalliota vasten lyövät tyrskyt. Jitan loikka, osuu veteen, kolauttaa päänsä ja menettää tajuntansa

Yzlgrathe on parin metrin mittaisella vedessä kelluvalla puunkappaleella. Mies hänen seurassaaan on Papis. Kaiken järjen mukaan sen ei edes pitäisi kellua, kun sillä on kahden aikuisen miehen paino. Vedestä kuuluu kuplivaa ääntä lautan alta. Havaitsevat lautan reunasta kiinni pitävät pitkät, vaaleansiniset läpikuultavan oloiset sormet. Ikään kuin joku olisi puunkappaleen alla ja pitäisi siitä kiinni reunoista. Lautta ei ole aivan vedessä kiinni joka kohdasta. Se tuntuu leijuvan parin sentin korkeudessa. Puunkappale vaikuttaa olevan peräisin junasta. Kuluu aikaa.

Maata näkyvissä. Saari tai mannerta, mahdoton sanoa. Lautta vavahtaa ja vesi kuohuaa. Kuplia pintaan. Zefyyri rimpuilee, jokin on tarttunut siihen kiinni ja repii sitä pinnan alle. Lautalla pysytteleminen vaikeaa. Yhtäkkiä zefyyri kiskaistaan irti ja syvyyksiin, vetäen lautan mukaansa ainakin parin metrin syvyyteen. Näkevät hyökkääjän. Valtavan kokoinen, epämääräisen muotoinen kiemurteleva vääntelehtivä massa, vihreää, tummansinistä. Kammottava lemu (maku vedessä). Kirkas, vihreä valo jostain syvyyksistä, paniikissa räpiköivän zefyyrin kuolinkamppailu. Yzlgrathe ja Papis pääsevät takaisin pintaan. Lautta pulpahtaa myös, mutta ei enää kannattele kahta. Rantaan on mahdollista uida. Pintaan alkaa nousta kuplia ja jostain syvyyksistä näkyy lähestyvän iso, musta varjo.

Auzer löytää kammiosta puhtaat vaatteet: housuhamemainen alaosa, löysä, pitkähihainen edestä melko avoin paita ja tiukemmin istuva kirjottu liivi, sandaalit. Vaatteet ovat sopivan kokoiset ja mielyttävät päällä. Huoneen ovi on lukittu ulkopuolelta. Ikkunasta avautuu näkymä korkealta viidakon katon yläpuolelta. horisontissa näkyy meri. Kuparinen putki on kaukoputki. Ovelta kuuluu koputus. Avain lukossa, sitten ovi aukeaa. Ovensuussa seisoo pitkä, hoikka, vaaleaihoinen ja hyvin kaunis nainen, jolla on ylväs aatelisen olemus ja syvän violetit silmät. Hänen otsaansa koristaa ovaalinmuotoinen violetti kivi. Naisen ilme on tyyni. Hän niiaa, ojentaa kätensä ja odottaa Auzerin tarttuvan siihen. Sitten hän johdattaa Auzerin ulos kammiosta. Käytävät ovat kaikki valkoista rapattua kiveä. Seiniä koristavat seinävaatteet ja maalaukset, jotka esittävät fantastisia petoja ja vieraita maisemia. Nainen ei puhu mitään, mutta olettaa Auzerin seuraavan. Auzer on korkeassa tornissa, ja portaat johtavat hänet lukemattomia kerroksia alas, kunnes he tulevat ovelle. Oven toisella puolella on sali, jonne on katettu juhlaillallinen. Isäntää ei kuitenkaan näy. Nainen sanoo nimekseen Eris. Hän kertoo linnan isännän, olevan toisaalla, mutta varmasti palaavan pian. Kysymyksiin hän vastailee kierrellen ja arvoituksellisesti. Linnan isäntä on ilmeisesti voimakas alkemisti tai velho. Nainen kyselee Auzerin elämästä ja vaikuttaa kiinnostuneelta kaikesta kuulemastaan. Jossakin vaiheessa hän ilmoittaa olevansa väsynyt ja aikovansa mennä maate. Hän sanoo melko suoraan: "Isäntäni on poissa, mutta hän kehoitti minua olemaan mahdollisimman vieraanvarainen. Mikäli niin tahdotte, myös minä olen teidän käytettävissänne. Millä hyvänsä tavalla vain tahdotte."

Jitan herää. Hän on hämärässä luolantapaisessa lehvävuoteella. Vuoteen vieressä on kulho, jossa vettä, sekä kasa hedelmiä. Luolan suuaukko näkyy vaaleana reikänä kymmenkunnan metrin päässä. Hedelmät ovat makoisia ja vesi on raikasta. Jitanin päätä särkee. Ruhje, jota peittää sammaleesta tai vastaavasta tehty haude, josta lähtee voimakas tuoksu. Luolaan astuu sisään kookas, lihaksikas, jäntevä nuori savunahka-mies, jolla ei ole yllään kuin peniksen päälle puettu eläimen sarvi. Mies käyttäytyy ystävällisen oloisesti, puhuu vierasta kieltä ja osoittaa hedelmiä ja vesikulhoa. Hän kyyristyy tuijottamaan Jitania uteliaan oloisena.

Yzlgrathe pääsee rantaan. Aamu sarastaa. Rannassa on lisää puunkappaleita ja rojua. Näyttävät junanvaunun osilta ja matkustajien laukuilta jne. Ei ruumiita. Yzlgrathe ja Papis suuntaavat viidakkoon. Siellä hetken harhailtuaan he palaavat rantaan. Papis löytää hiekasta raahausjälkiä jalanjälkiä. Jäljet johtavat pieneen poukaman, johon on leiriytyneenä imperiumin sotilasosasto. Vaikuttavat haaksirikkoisilta. Ovat kurjassa kunnossa, likaisia ja nälkiintyneitä. Joillain sotilaista on uniformujensa lisäksi päällä selkeästi siviilivaatteita. Ylzgrathe verryttelee komentolihastaan hetken, saaden miehiin potkittua hieman sotilaallista ryhtiä. Komentava upseeri on ilmeisesti Kersantti Nanttes. Yksi sotilaista tunnistaa Yzlgrathen. Sotilas on Altvyrissä tavattu preetori Allom, joskin nyt imperiumin jalkaväkiuniformussa. Sotilaat arvelevat saarella olevan kannibaaliheimolaisia. Kertovat partion löytäneen junankappaleet ja matkatavarat, mutta ei ruumiita.

Seuraavat pari päivää ei tapahdu mitään erikoista. Jitan toipuu haavoistaan ja alkuasukasmies koettaa parhaansa mukaan tutustua tähän. Miehen nimi on mahdollisesti Khushpreet. Yzlgrathe viettää aikaansa sotilaiden kanssa, organisoiden nämä tiedustelemaan, keräämään ruokaa ja rakentamaan suojia. Auzer viipyy linnan vieraana, keskustellen Erisin kanssa ja kuljeskellen linnan käytävillä. Linna on valtavan kokoinen, ja suurin osa sen ovista on lukittuja. Palvelusväkeä ei löydy. Mahdollisia ajanvietteitä linnalla esim. lukeminen: kirjastossa on runsaasti kaunokirjallisuutta, filosofisia teoksia, runoutta ja epiikkaa, sekä erilaisia tieteellisiä kirjoja eri tieteenaloilta, kuitenkin keskittyen yleisteoksiin.

Sotilasleirissä tapahtuu kolmantena iltana jotain kummia. Yzlgrathe havahtuu hereille siihen, että pitkä, vaaleanharmaaseen kaapuun pukeutunut mies kulkee sotilaiden joukossa. Yzlgrathen ja miehen katseet kohtaavat. Mies on iätön. Hänen ihonsa on valkoinen, silmänsä kuin hehkuvat rubiinit. Hänen otsaansa koristaa ovaalinmuotoinen violetti kivi. Mies vaikuttaa jollain häiritsevällä tavalla hirvittävän tutulta. Hän sanoo voimallisella äänenpainolla: "Muista!" Samassa Yzlgrathe on jossain aivan muualla; monitahoisen prisman kaltaisessa pyöreässä kammiossa, jonka valaistus on punertava. Kammion keskellä on tähden muotoinen kristalli, joka hehkuu valoa ja värejä, jotka liikkuvat niinkuin ne olisivat elävä olento. Kammiossa ovat Yzlgrathen ja miehen lisäksi Auzer, Willoam, Jitan, kruununprinssi Windath, Allom ja useita muita. Kaikki ovat pukeutuneet harmaisiin kaapuihin ja käyttäytyvät arvokkaan ja vakavan oloisesti. Windath puhuu: "Mikä hinta unohdukselle, minkä olette valmiit maksamaan. Jotakin omastanne, jotakin arvokasta. Antakaa vapaasti niin saatte mittaamattoman paljon. Kirottujen ja unohdettujen nimeen." Windath hymyilee jotenkin pilkallisen oloisesti, tuijottaa suoraan Yzlgrathea ja sanoo vielä: "Magister, aloittakaa." Samassa Y tuntee viiltävää kipua; kuin joku olisi iskenyt valkohehkuisen veitsen hänen silmästään suoraan aivohin, ja kaikki katoaa häikäisevään ja polttavaan valoon.

Seuraavana aamuna metsään marssinut Yzlgrathe törmää Jitanin ja Khuspreetin leiriin. Khuspreet jähmettyy ensin kohdatessaan Yzlgrathen, mutta pakenee sitten juoksujalkaa.

Leirissä juuri palannut sotilaspartio on herättänyt hälinää. Heillä on sylit täynnä palkomaisia kasveja, joita kertovat löytäneensä sisempää viidakosta. Kaikki ovat nälissään. Arvuuttelevat, josko kasvit ovat syötäviä. Tulevat tulokseen, että ovat, sillä ne tuoksuvatkin suun kostuttavan herkullisilta, ja alkavat syödä. He havaitsevat kasvit varsin herkullisiksi maultaan.

Yzlgrathe päättää tehdä kaikkensa löytääkseen noidan, jonka uskoi sorkkineen päätään, ja johtaa miesjoukon viidakon uumeniin. Kuin onnenkantamoisena (tai mahdollisesti Auzerin tekemän alkemistisen kutsurituaalin avulla), he löytävät keskeltä saarta valkoisen tornin. Tässä vaiheessa Yzlgrathe ja Jitan ovat huomanneet sotilaiden popsivan palkoja. Koska on vain ajan kysymys, ennen kuin miehet sekoavat, he päättävät paeta; juuri sopivasti ensimmäisten petomaisten raivonhuutojen purkautuessa sotilaiden kurkuista.

Auzer herää ja menee aamiaiselle niinkuin tavallista. Tällä kertaa häntä odottaa ruokasalissa kuitenkin pitkä, harmaaseen viittaan pukeutunut kalpeakasvoinen mies, jonka silmien tilalle on valtavat rubiinit. Mies hymyilee ja kumartaa. Hän puhuttelee Auzeria nimeltä ja sanoo omaksi nimekseen Oladahn, sangvinarian jäsen ja entinen Imperiumin uskollinen alamainen. Mies puhuu kryptisia, vihjaa, ja antaa ymmärtää tietävänsä vaikka ja mitä, aikomuksenaan selvästi pumpata Auzerista tietoa. Tulokset ovat laihat.

Auzer avaa tornin laskusillan päästäen Yzlgrathen, Jitanin ja Papisin sisään. Hetkeä myöhemmin kaikki kolme taittuvat pois.