Pelipaikka vaihtuu Turkuun. Tarkka paikka löytyy alta. Turkuun mennään neljällä autolla, joiden kyytiläiset sekä lähtösäädöt listataan sivun alaosassa.

Ground Zero pidetään Turussa, la-su 9-10.2., ovensa sulkeneen Paavolan koulun kellaritiloissa. Osoite on Säkyläntie 616, Turku.

KUSKIT, vinkki teille: Suosittelen, että käännytte moottoritiemaisemista suunnilleen Piikkiön kohdalla Turun ohitustielle (40) eli kohti Raisiota ja Naantalia. Näin säästytte koukkaamasta turhan päiten Turun ydinkaupungin (!) kautta. Ohitustieltä lähdette Tampereen suuntaan, ja loppuohje tullee jonkun puhelimesta tai navigaattorista.

Kilometrin-kahden päässä kohteesta on Sale, joten jos jotakin kauppa-asiaa jää viime hetkiin, se onnistuu.

Pelin alku

Peli tapahtuu neljän tunnin jet lagilla turkuuntumisen vuoksi -- peli alkaa 12:34, mutta Johanneksenkadulla kello on puoli yhdeksän. Pahoittelemme tätä kömpelöä aikasiirtymää, mutta sillä silti mennään, sillä osa pelimateriaalista on aikaleimattua. Pelaajat, joiden hahmoilla on in-game kello, tasatkoon viisarinsa oikeaan aikaan ennen peliä. Pelitilassa on myös in-game -kello.

Peli aloitetaan ilmahälytyksellä 12:30 oikeaa aikaa, jossa vaiheessa kaikkien pelaajien pitää olla valmiina. Tästä ei jousteta, joten olkaa paikalla hyvissä ajoin, jotta olette valmiina ennen puoltapäivää. Paikalle voi saapua jo kahdeksalta aamulla.

Ennen peliä on siis aikaa vielä briiffailuun ja maskeeraukseen ynnä muuhun. Lisäksi käymme suojatiloissa ja toteamme muutaman perusasian, sillä hahmonne ovat käyneet suojassa useamman kerran (ainakin ne, jotka ovat osallistuneet harjoituksiin ja/tai rakentamiseen).

Hra ja rva Harrison (sekä Daniel, jolle suoja on ollut myös leikki- ja harrastetila) + Sergei Stanislavsky saavat vielä lisäbriiffauksen suojan teknisistä asioista (tai lähinnä siitä, miten niitä pelillisesti simuloidaan).

Lähempänä pelin alkamisaikaa pidetään pelitilan yläkerrassa rauhoittumis- ja hahmoonsiirtymis"tilaisuus" pelinjohtajien alustuksella. Tässä pelaajat kerääntyvät talojensa mukaisiin ryhmiin ja eläytyvät mahdollisuuksiensa mukaan kodissaan olevaan tilanteeseen kahdeksan jälkeen sunnuntaiaamuna.

Maailmallisesti ilmahälytys tulee kello 08:34 eli juuri, kun hahmot ovat lähdössä sunnuntaikirkkoon. Osa hahmoista on ehkä jo ykköset päällä, osa yöpuvussa, osa mukavassa sunnuntaipäivän vapaa-asussa. Kun ilmahälytys kuuluu, reagoikaa siihen jo kokonaan hahmoinanne. Eläytykää hälytyksen herättämään tilanteeseen kodissa ja kommunikoikaa keskenänne sen mukaan - kuitenkin huomioiden, että pelipaikan yläkerta ei ole varsinaista pelitilaa eikä propattu sellaiseksi.

Kun hahmonne lähtee liikkeelle ja kohti Harrisonien talon alla olevaa suojaa, siirtykää hahmoissanne alas portaita varsinaiseen pelitilaan.

Pelipaikasta:

Tila on lämmin, siellä on WC ja tilaa nukkua. Kyse on kuitenkin maailmallisesti väestönsuojasta, joten esimerkiksi yksityisyyden määrä rajoittuu aika lailla wc-tilaan.

Koska peli vaihtui Turkuun, patjojen kanssa voi olla hankalaa. Varautukaa siis siihen, että tuotte tullessanne yhden retkipatjan kukin. Niistä saa pinottua kohtuupehmeät patjat nukkumatilaan. Pelinjohto saa myös järjestettyä paikalle muutaman peiton ja tyynyn, mutta vielä kaivataan muutamaa lisäpeittoa ja tyynyä. Lakanat puolestaan kuuluvat hahmojen ennalta pakattuun hätätilareppuun (johon siis pakataan nopeaa lähtöä varten vaihtovaatteita ja henkilökohtaisia esineitä).

Myös makuupussi on ok ratkaisu jo vuonna 1962. Nykymateriaalit kelpuutetaan käytännön syistä, mutta ehkä kaikkein räikeimmät neonväripussit kannattaa jättää kotiin.

Pelinjohto huolehtii tilan siisteydestä ja peliin sopivuudesta niin lämmityksen kuin ruokailunkin osalta. Jos pelaajilta vaaditaan muita toimenpiteitä kuin liinavaatteiden roudaaminen paikalle, tiedotamme siitä erikseen.

Pelipaikan yläkerrassa on tilaa off-game vaatteille ja tavaroille. Ne ovat siellä myös turvassa, sillä rakennukseen ei ole pääsyä ulkopuolisilla.

Pysäköintitilaa koulun pihalla on noin 10-20 -kertaisesti automäärään nähden :)

Autokyydeistä: Meillä on neljä autoa käytössä. Merkitkää tänne keitä autoihinne tulee, niin pelinjohtokin tietää missä mennään. Lähtöajat ja -paikat ovat täysin kuskien määrättävissä. Bensoihin hupenevat rahat voidaan joko maksaa pelimaksuista tai ne voidaan veloittaa kyydissä olleilta, ihan miten parhaaksi katsotte.

Riikka (Maunula), 1 + 4 matkustajaa Lähtö 8:30 Maunulasta, Turussa noin 10:40. Voin ajaa joko Haagan läpi ja ykköstien alusta tai kehä I:stä ykköstielle. Kippaamme koirat Lohjalle, eli tavarat saa takakonttiin vasta sitten. Koirien vienti on laskettu matka-aikaan, mutta huono sää tai kyytiläisten tarpeen mukaan pysähdykset voivat hidastaa hieman. Oletan, että olemme perillä klo 11 mennessä joka tapauksessa.

  • Jori
  • Santeri
  • Senni
  • Tero

Matias (Arabia), 4 matkustajaa - Suunnitelman muutos: Pääsen lapsesta eroon jo perjantaina, joten voimme lähteä hiukan aikaisemmin. Näin jää paremmin aikaa valmistautua perillä. Poimin Sadun kyytiin n. klo 8 ja Meiran ja Aleksin Sörkän metroaseman luota n. 8:15. Siitä sitten suoraan Turkuun. Laitan kyytiläisille viestiä myös FBn kautta :)

  • Meira
  • Satu
  • Aleksi

Löffe (Mansku), 4 matkustajaa

  • Markus
  • Suviko?
  • Maria?
  • Demoss

Tiuku (Kilo/Pitäjänmäki -akseli), 4 matkustajaa. Lähtöaika 8:15 Pajamäen puolelta eli Mänzyltä, Pekan haen joko tätä ennen tai tämän jälkeen. Jos joku haluaa esim. Pitskun asemalta kyytiin, lähtöajan ympärillä onnistuu. Voin myös poimia esim. Leppävaaran asemalta tai Munkkiniemestä Turun motarin kupeesta.

  • Tiuku
  • Mänzy
  • Pekka

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped