"Things that go "BOOM! in the dark" - Tapahtumat

  • Jatketaan suoraan siitä, mihin viimeeksi jäätiin, eli neliskanttisesta huoneesta, josta ainoa mahdollinen tie eteenpäin on ilmeisesti sysipimeääkin pimeämmän pimeyden kätkemä. Edellisellä kerralla tehty tutkimus on jo todentanut, että pimeällä alueella ei juurikaan ole lattiaa, vaan pelkästään valtava ansakuoppa. Onnekkaasti käsikopelo on kuitenkin myös paljastanut pimeyden kätköissä olevalla päätyseinällä valmiiksi hakattuja ylöspäin vieviä otteita, joten jonkinlainen aavistus etenemisuunnasta sentään on.

  • Joukkio lähtee etenemään, Kyrialia omin siivin, Bessario levitaatioloitsun turvin ja Eidi sekä Silshara perinteisin menetelmin, Rheinhartin tarkaillessa tilannetta kaasufaasina. Noin kahdenkymmenen jalan korkeudelta paljastuukin tasanne, joka ei kuitenkaan ole tyhjä, vaan mitä ilmeisimmin hyvin yliluonnollisessa pimeydessä näkevien olentojen kansoittama. Kyrialia ja Bessarion jäävät ilmaan tasanteen viereen taistelemaan Eidin ja Silsharan onnistuessa puikahtamaan peremmälle tasanteelle

  • Taisto osoittautuu varsin tiukaksi, eirtyisesti mitä tulee Eidin ja Silsharan kimpussa pyöriviin vihulaisiin, joiden miekat tuntuvat varsin tarkasti löytävän haarniskan heikot kohdat. Henkihieverissä Eidi päättää syöksähtää etäämmälle voimiaan kerämään ja valtavan akrobaattisesti tämän onnistuukin tekemään. Enemmän kauko- kuin lähitaisteluun erikoistuneella Silsharalla sen sijaan ei valitettavasti käy läheskään yhtä hyvä tuuri, naisen pakomatkan pysähtyessä tasanteen reunalla seisovaan olentoon. Tämä osoittautuu kohtalokkaaksi ja naisen viiltelyn jo aloittaneet pimeyden olennot viimeistelevät työn. Silsharan viimeinen kirkaisu päättyy ikävän kuuloiseen märkään kurlutukseen

  • Tovereidensa nyt ilmeisesti jätettyä taisteluareenan ja ollessa siten pois alta ainakin suurimmaksi osaksi, Bessarion turvautuu tuttuun "When in doubt, burn things with fire" -dogmaansa, heittäen jonnekin lähipimeyteen tulipallon. Tämä saakin aikaan yllättävän ketjureaktion, sillä pimeyden olennot kuollessaan ilmeisesti räjähtävät tulipalloina taivaan tuuliin. Yhtä valtavaa humahdusta myöhemmin tasanne on huomattavastia tyhjempi. Äkisti alakynteen joutuneet viimeiset rassukat tapetaan, ennen kuin ne ehtivät hädin tuskin edes ajatella lisäjoukkojen hakemista.

  • Toistakymmentä infernaalista parannusta myöhemmin viisikosta nelikkoon kutistunut joukkio on valmis jatkamaan matkaansa pimeää huonetta seuranneesta, täysin autiosta ja miellyttävästi ainoastaan luonnollisella tavalla pimeästä huoneesta. Kahden erillisen eteenpäin johtavien ovien takaa paljastuu, yllättäen, kaksi erillistä käytävää, joista toista lähdetään tutkimaan, lievästi klaustrofobisen kentaurin jäädessä varmistamaan selustaa. Käytävän varrelta paljastuu rivi huoneita, jotka osoittautuvat lähinnä jonkinlaisiksi vaatimattomasti varustelluiksi majoitustiloiksi ilman mitään arvokasta. Käytävä päättyy oveen ja sen takaiseen huoneeseen, jossa tarkkakorvaiset heti kuulevat ovea vastapäätä olevan verhon takaa selvästi jotain epämääräistä möngerrystä. Piakkoin alkaa kuulostaa siltä, että jokin selvästi lähti kohti verhoa etenemään.

  • Nopeasti sankarit ryhmittyvät väijytykseen ja verhon takaa astuva pimeähiippari saa säilästä niin, että tuntuu. Olento ei kuitenkaan ole yksin ja seuraavalla sekunnilla kovin tutun oloinen pimeys jälleen peittää koko huoneen alleen. Seuraavassa taistossa Etulinja-Eidi saa jälleen kerran pahasti terää lapaluiden väliin, mutta naisen lopulta viimein vaipuessa kunniakkaan taiston jälkeen tajuttomuuden unholaan, Kyrialia viimeistelee työn. Henkihieverissä oleva Eidi raahataan Rheinhartin luokse, Bessarionin seuratessa perästä. Kyrialia lähtee tutkimaan eteenpäin maagin ja sotapapin jäädessä paikkaamaan Eidin pahimpia ruhjeita.

  • Verhon takainen oleva huone paljastuu jonkinlaiseksi pimeähiippareiden "huvihuoneeksi", sisältäen löyhkäävän kasan ruumiita. Surkutellessaan viiltojen heikkolaatuisuutta ja käydessään läpi puolihuolimattomasti ruumiita minkä tahansa arvotavaran toivosssa Kyrialia huomaa yllättäen osittain hautautuneen ja edelleen ilmeisesti elossa, joskin tajuttomana olevan köytetyn ja suukapuloidun aasimar-naisen. Vaistonvaraiset reaktionsa ainakin toistaiseksi hilliten demonitar arvelee aasimarista ehkä kuitenkin olevan edes jonkinlaista hyötyä ja palauttaa tämän tajullisten kirjoihin. Pieni juttutuokio ensi järkytyksestään toipuneen aasimarin kanssaa vakuuttaa Kyrialian tämän hyödyllisyydestä ja nainen lähettää tämän kävelemään kohti tovereitaan parannusta hakemaan, jatkaen itse tutkimuksiaan.

  • Muu ryhmä on hieman hämmentynyt Kyrialian kadottua käytävän pimeyteen ja aasimarin tullessa sieltä ulos. Esittelyjen ja selvittelyiden jälkeen kaikki ovat kuitenkin ainakin jossain määrin kärryillä tapahtumista, ainakin siihen asti, että Kyrialia antaa merkin itsestään ampumalla nuoleen kiinnitetyn lapun halki toisen käytävän...

  • Onnittellen itseään tehokkaasti kommunikointitavastaan Kyrialia kääntyy kannoillaan ja suunnista seuraavalle avaavattomalle ovelle. Takaa paljastuu sinänsä varsin mielenkiinnoton huone, johon kuitenkin tuo erikoisuutta seinästä vyöryvä varjorottalauma. Sinänsä aineettoman lauman puraisut tuntuvat tekevän varsin aineellista vahinkoa ruumiinvoimille, joten Kyrialia näkee parhaaksi taktisen vetäytymisen.

  • Muutamaa korkokengän kopahdusta myöhemmin demonitar onkin jälleen uhri... ehm, toveriensa luona rottalauma sinnikkäästi kintereillään. Koko poppoolle lauma ei ole kuitenkaan suurikaan ongelma ja se tuhotaan nopeasti.

  • Lisätutkimukset vielä tutkimattomassa siivessä paljastavat lisää tyhjiä huoneita, yhden ansan mutta myös yhden salaoven, jonka takaa paljastuu hyvinkin pölyyntyneen näköinen kapea käytävä. Käytävän ensimmäisen oven takaa löytyvä huone taas näyttää hämmentävän pölyttömältä ja tarkemmat tutkimukset paikallistavatkin salaoven myös tämän huoneen seinästä. Onnekkaasti huoneesta löytyy myös arkku, joka sisältää ryhmän uusimman jäsenen arvokkaan näköiset varusteet. Anan jäädessä pukemaan haarniskaa ylleen, päätetään järjestelmällisesti tutkia pieni pölyinen käytävänpätkä loppuun ennen uusinta salaovea.

  • Kyrialia ja Eidi etenevät käytävän ainoasta toisesta ovesta pienehköön, mitä ilmeisimmin kauan sitten hylättyyn varastohuoneeseen, josta heidän haukansilmänsä huomaavat jälleen uuden salaoven. Tämän takaa paljastuu jonkinlainen varaston ja toimiston yhdistelmä, jossa ainoa huomionarvoinen asia on pöydän takana tuoliinsa rojahtanut luuranko, jonka pääkallossa edelleen on kiinni kultainen silmäpaikka. Yritykset irroittaa silmäpaikka kantajastaan johtavat kuitenkin luurangon yhtäkkiseen henkiinheräämiseen mohrg'ina, joka välittömästi alkaa sohia lamaannuttavalla kielellään kohti naisväkeä.

  • Tilanne johtaa sankarien nopeaan pakkautumiseen pieneen huoneeseen ja viimein morgh on maissa, sen onnistuttua ainoastaan hetkellisesti lamauttamaan Eidin ja Kyrialian. Kaikki arvokkaan näköinen kerätään talteen ja jatketaan matkaa vielä tutkimattomaan salakäytävään.

  • Tämäkin käytävä osoittautuu äärimmäisen lyhyeksi, johtaen katossa olevan aukon luo. Pahaa-aavistamaton Eidi lähtee kipuamaan ylöspäin kohti pimeyttä, joutuen yht'äkkiä hirttoyrityksen kohteeksi jonkun tiputtaessa köysisilmukan ylhäältä päin kohti naisen kaulaa. Tähtäys on kuitenkin pahan kerran pielessä. Tästä suivaantuneena ovat pian kaikki joukkion M-kokoiset ylhäällä Bessarionin loitsun avulla, jonka jälkeen pahankerran yllätetyistä ryöväreistä tehdään hakkelusta Kyrialian manaaman pimeyden suojassa, jossa ainoa vastaus ryöväreiden hapuileviin armonaneluihin on vahingoniloinen nauru näiden sokeuden johdosta.

Henkilöt

Ei tavattuja ryhmään rauhanomaisesti suhtautuneita EPH-henkilöitä.


Takaisin Arkistoon tästä.

Edelliseen peliin tästä.

Seuraavaan peliin tästä.


Palkkiot

Ana tasolle 10
  • assasin's dagger
  • 3 x Potion of invisibility
  • 6 x Potion of CMW
  • goggles of night

Hädin tuskin kiinnostavaa

  • 6 x mwk hand crossbow
  • 6 x +1 leather armor
  • 12 x flawless citrines, yhden arvo "satoja"
  • golden eyepatch, arvo 100+ gp
  • 3 x +2 leather armor
  • 6 x mwk short sword
  • 18 x mwk rapier
  • 600 gp
  • 10 x mwk dagger

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped