Carunan Protektoraatti

Kertojana Willoam Irn

Herään 20 jalkaa pitkästä ja seitsemän leveästä sellistä. Katto on neljän jalan korkeudessa. Sellissä on viisi vankia sidottuna jalkarautaan. Tyhjällä kivipedillä on likaisenharmaa vangin uniformu. Minun? On yö. Vangit nukkuvat. Herätän hintelän, vanhan miehen. Käsi suun eteen, terävä stylus silmän viereen. Hänen nimensä on Papis. Hän sanoo olevansa "anarkisti ja terroristi pahinta sorttia". Hän on todennäköisesti pelkkä varas, jonka nälkä ajoi varastamaan limpun leipää. Herätän miehen, jonka Papis sanoo tuntevansa. Hänen nimensä on Harakka. Yritän saada selkoa tilanteeseen kuulustelemalla häntä. Turhaudun ja kiroan jumalia. Hän sylkäisee minua naamaan. Potkaisen häntä nivusiin, paiskaan hänen päänsä seinään ja potkaisen häntä varmuudeksi vielä muutaman kerran, kun hän makaa maassa ja ulvoo. Metakka tuo paikalle luottovankeja. He tivaavat, miksi en ole jalkaraudassa ja vangin uniformussa. Selitän heille, etten kuulu tänne. Argumenttini kaikuvat kuuroille korville. Vartijat kutsutaan paikalle. Saan selville, että olen Caruman vankisiirtokunnassa, joka sijaitsee saarella Etelänmeressä. Vartijat tarvitsevat vapaaehtoisia hoitamaan siirtokunnan kuvernöörin puutarhaa. Ilmoittaudun välittömästi; mitä tahansa, jotta pääsen sellistä. Papis tulee mukaani.

Puutarhassa on kookkaita pensaita, joista pitäisi muotoilla hevosia ja sen sellaista. Leikittelen ajatuksella veistää patsaista rivosti ja syytävästi osoittavia kyrpiä ja reheviä, karvaa tursuavia vittuja, kun näen kuvernöörin kartanon ikkunassa Jitan ur'Gaurin, jonka tunnen jostain, ehkä toisesta ajasta ja paikasta. Hän on kylpemässä, ja on satunnaisia kylpyvaahtohattaroita lukuunottamatta täysin alaston. Hänen muotonsa hivelevät silmiäni ja saavat aikaan poltetta jalkovälissäni. Suuntaan kohti Lady Jitania ja olen aikeissa kiivetä ikkunasta sisään. Hän alkaa huutaa ja solvata minua. Seipään niellyt upseerimies, jonka nimen saan myöhemmin selville olevan Curran säntää huoneeseen ja on ollakseen tykö Lady Jitanille. Hän puuskuttaa kuin hirvi kiimassa ja tapailee vyöllään roikkuvaa sapelia. Valehtelen hänelle olevani Lady Jitanin palvelija ja poistun paikalta. Suuntaan kohti kartanon vieressä olevaa palvelijoidan taloa, viskaten vangin ulkotakin pusikkoon. Siellä tarjoillaan kaalisoppaa. Tapan aikaa pelaamalla korttia, kunnes kyllästyn rahojeni loputtua. Suuntaan takaisin kuvernöörin talolle. Huomaan todeksi myös täällä sen, minkä olen huomannut jo monasti muuallakin; rahvas on ylhäisölle näkymätön, mikäli näyttää siltä kuin tekisi sellaisia asioita, joita rahvaan oletetaankin tekevän. Yläkerran tyhjästä huoneesta löydän parranajovälineet ja kapteenin uniformun.

Siistiytymisen ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntaan kohti juhlasalia, jossa mitä ilmeisimmin on alkamassa jonkinsorttinen juhlatilaisuus. Hovimestari, joka tuo minulle mieleen liian tiukkaan mustaan sukkaan puetun kurjen, pysäyttää minut ovella. Esittelen itseni; Kapteeni Irn, Etelänmeren sankari, tutkimusmatkailija ja lisenssin omaava privateeri. Resuméni ei kuitenkaan tee vaikutusta kurkeen. En kuulemma ole kutsuvieraslistalla. Katsoessani pompöösisti lievässä myötälaitaisessa toikkaroivia lihavia porsaita ja pyntättyjä, riikinkukkomaisia ylhäisnarttuja, mietin, että ehkä parempi niin. Tarjolla on jonkinlaista valkoista nestettä, jonka arvelen olevan grogilla terästettyä kookosmaitoa tai vastaavaa. He kutsuvat sitä "Jumalten juomaksi". Paikallistan Lady Jitanin salin toisella reunalla, seipään nielleen kiimaisen uroshirven käsipuoleessa. Hän ei ole tuntevinaan minua. Ei tietenkään. Hänen arvonsa vähenisi porsaiden ja riikinkukkojen silmissä, mikäli on tunnustautuisi rahvaan ystäväksi, olkoonkin merikapteenin. Joko näin, tai sitten hänen kiiluvat, nälkäiset silmänsä viestivät narkoottisesta tilasta tahi primitiivisestä viehtymyksestä tähän Curraniin. Päätän poistua paikalta, ennen kuin kurki usuttaa lakeijansa kimppuuni.

Helvetti, täällä on kuuma. Arvelen, että kyseinen saarenpahanen sijaitsee jossain etelämerellä. Suuntaan mutaista tietä poispäin kartanolta suuntaan, jossa arvelen kaupungin sijaitsevan. Tai kyläpahasen oikeastaan. Ei mitään verrattuna metropoleihin, kuten Chor-choran tai Wyrnesley. Havahdun mietteistä kuullessani tutun äänen huutavan nimeäni. Käännän katseeni ylös, ja havaitsen yläkerran ikkunasta huutelevan Auzerin (,jonka myös ilmeisesti tunnen jostain, ties mistä). Auzerilla, jonka muistan olevan puoskari pahinta sorttia ja ruumiiden kanssa hääräävä degeneraatti, joita myös tohtorismiehiksi ja alkemisteiksi kutsutaan, on kynnenaluset mustat kuivuneesta verestä. Hän on epäilemättä ollut mielipuuhassaan, leikkelemässä kuollutta kudosta. Lattialla on nippu vihreitä oksia, joissa olevista viilloista Auzer vaikuttaa valuttaneen kalpeaa kasvimaitia lasiin, jota hän koettaa parhaansa mukaan saada minua juomaan. Pohdin tätä hetken, sillä en ole vieras kokeiluille tahi narkoottisille aineille, mutta tulen tulokseen, että Auzer ottakoon ensin itse troppiaan. Ja näin hän tekeekin. Alan pian havaita vaikutuksia. Hänen silmänsä kiiluvat himosta, ja huomaan kuolaa hänen huulillaan. Huomaan hänen tapailevan veistä käteensä, ja otan askeleen taaksepäin. Keksin tekosyyn: "Voisin käydä hyvästelemässä emäntämme, ja suunnata kohti majataloa!" Auzerin kasvoille ilmestyy ilmeisen paranoidi ja mustasukkainen irvistys. "Minä tulen mukaan!", hän huutaa, ja sen kummemmitta puheitta, hän säntää ylös portaita, käsissään veitsi ja haarukka. Nostan käteeni puisen tuoliin ja seuraan häntä. Varmuuden vuoksi. Aavistukseni paljastuu ikävällä tavalla todeksi, sillä siinä vaiheessa, kun saavun emännän makuuhuoneeseen, näen Auzerin kumartuneenä hänen ylleen, leipäveitsi kohotettuna tappavaan iskuun! En emmi, vaan isken häntä voimieni takaa tuolilla selkään. Tuoli hajoaa pirstaleiksi, ja Auzer kaatuu hervottomana naamalleen. Akka alkaa huutaa: "Raiskaus, apua, raiskaus!". Tiuskaisen: "Turpa umpeen, akka! En koskis suhun vaikka maksettais!" ja poistun huoneesta raahatan tajutonta Auzeria nilkoista. Talon ulkopuolelle on kerääntynyt akan huudon herättämää väkeä. Huudan heille oven läpi: "Painukaa helvettiin rynkyttämästä! Akka vaan näki painajaisia." Vilkaisen ulos ikkunasta, josko väkijoukko tyytyi selitykseeni, ja havaitsen väkijoukon laitamilla seisoskelleen Lady ur'Gaurin. Päästän hänet sisälle ja sidon Auzerin tämän omalla vyöllä. Lady Jitra on selvästi järkkyneessä mielentilassa, kuten naiset usein ovat, milloin mistäkin syystä. Hän selittää jostain valkoista juomaa nauttineista ylhäismiehistä, jotka sekosivat ja alkoivat himoita ghuulien tavoin ihmislihaa. Korrelaatio juhlissa tarjotun "jumalten juoman" ja Auzerin nauttiman kasvimaidin välillä on ilmeinen. Yhtäkkiä ovi paiskautuu auki. Oviaukosta säntää sisään kuvernöörin sotilaita huutaen: "Te olette nähneet liikaa!" Samassa tapahtuu taittuminen.

Olen juhlissa, joissa on satamäärin naamiaisasuisia ihmisiä, sekä ylhäisöä, että porvareita. Luen runoja joukolle ihailevia herraskaisrouvia. Papis-niminen mies kuolaa kaulukselleni selittäessään, kuinka mahtavaa proosani on. Tiedän sen toki itsekin. Havaitsen ilmassa jännittyneisyyden. Jotain alkaa tapahtua.