The Temple Of Empyreal Enlightenment 2013-05-092

Alla on esimerkki siitä, miten postaus tehdään. Valitse/maalaa hiirellä harmaa laatikko, jotta näet sen sisällön.

Postausesimerkki alkaa!

Jos kirjoitat mekaniikkaan liittyvää tekstiä,
se tulee tähän, ENNEN varsinaista postausta.
Huomaa, että kappaleen alkuun pitää kirjoittaa
prosenttimerkki, l (pieni L) ja prosenttimerkki.
Mainitse hahmon nimi.

Varsinainen teksti tähän. Mainitse hahmosi nimi vähintään kerran joka kappaleessa, niin ettei ole epäselvää, kenen toimia kappaleessa selitetään. Kirjoita postaukset sivun loppuun, tai jos hahmon tekoset sopivat paljon paremmin postausten väliin, sinnekin saa kirjoittaa. Korjatkaa typoja!

Postausesimerkki loppuu!

PJ: Veltzeh
Pelaajat: FranKc, Gomis, Jacen, Rei, Shade
Hahmot: Pulsu, Ulric Fenrir, Drugh, Lorgara Silverstream, Eleine Sharak

Klikkaa tästä päästäksesi sivun loppuun.


Alla olevasta listasta pääset eri osioiden alkuun.
Dakangin huone
Kokoontuminen puutarhan liepeillä
Lison luona
Juonittelua
Hamadan häirintä
Matkalla kryptaan
Tappelu
Ulkona
Yölliset puuhat
Uusi päivä
Juttelua
Yö tulee taas


Ylimaallisen valistuksen temppeli

Dakangin huone

"Hyvä on, mennään sisään", sanoo Liso ja katsoo vielä aasimar-vartijaan, joka nyökkää. Hän avaa oven ja kävelee viisi jalkaa leveään käytävään, joka kääntyy pienen matkan päästä vasemmalle. Käytävän varrella on yhteensä neljä ovea. "Nuo ovat aasimarien makuuhuoneet", sanoo Liso hiljaa. Siellä hän tapaa kolmannen aasimar-vartijan, jolle hän selittää tapahtumat lyhyesti. Aasimar, vaikka hän näyttääkin hieman epäuskoiselta ja on varuillaan, ei estele ryhmää. Hän avaa huoneensa oven ja menee sinne seisomaan ja katsomaan, jotta muut mahtuvat paremmin käytävälle.

Käytävä on sen verran kapea, että vain Liso, Drugh ja Ulric mahtuvat oven eteen katselemaan Dakangin huoneen ovea. Liso koputtaa oveen, ja menee pitkähkö aika ennen kuin Dakang tulee avaamaan oven yhtä lihavana kuin ennenkin. Hänellä on päällään sama varustus kuin aiemmin kaapuja ja kasvojen alaosan peittävää huivia myöten. Hän mulkaisee Drughia ja Ulricia hieman ärsyyntyneesti, mutta huomaa sitten Lison ja Drughin kantaman Wein.

"Koradan nimeen, temppeliämme on kohdannut tragedia", hän sanoo hiljaa ja tekee pienen rukouseleen.

"Vieraamme löysivät hänet keittiöstä. H-hän oli hirttäy..." Liso ei saa enempää ulos suustaan."

Dakang vilkaisee käytävään ja näkee muutkin ryhmästä. "Kiitos teille, kun huolehditte meistä näin, hyvät vieraat. Otan osaa suruusi, Liso. Voin ottaa hänet ja suorittaa tarvittavat riitit heti", hän sanoo ja ojentaa kätensä, jotta Drugh voisi antaa Wein hänelle.

Koska tätä selkeästi odotetaan, niin Drugh ojentaa Wein hänelle. Samalla hän vilkaisee huonetta jos siellä olisi jotakin erikoista näkyvillä. "Voimmeko autaa jotekin muuten. Olette olleet niin ystävällisiä meitä kohtaa, joten jos voimme auttaa vielä tässä, niin olen halukas", Drugh sanoo Dakangille.

Käytävällä sivummalla olevan Eleinen vartalo jännittyy hieman hänen kuullessaan Dakangin äänen, mutta veltostuu sitten tieflingin pakottaessa lihaksensa rentoutumaan tarkkailevan aasimar-vartijan vuoksi. Sen sijaan, että yrittäisi kurkistella oven tapahtumia, Eleine keskittyy vahtimaan Gastidemia.

Dakang ottaa Wein varoen käsiinsä. Hän katsoo Drughia lyhyen hetken rauhallisesti ja vastaa: "Ottakaa osaa messuihin ja rukoilkaa hänen sielunsa puolesta, jos voitte."

Drugh näkee tilavassa huoneessa suuren ja yksinkertaisen sängyn, kirjoituspöydän ja suuren vaatekaapin. Huoneen pohjoisseinällä on Koradan spiraali, joka koostuu kokonaan pienistä kaksisuuntaisista nuolista. Kaakkoisnurkassa on kierreportaikko, joka johtaa rukoushuoneen parvekkeelle. Huoneessa ei ole ikkunoita. Kirjoituspöydällä ja sen vieressä näyttää olevan lukuisia kirjoja ja paperinivaskoja.

Jos kukaan ei yritä estellä, Dakang nyökkää aasimar-vartijalle, joka kurottaa sulkemaan oven sillä aikaa, kun Dakang itse kääntyy ja lähtee kävelemään pois ovelta.

Pulsu tunkee ovesta sisään hartia edellä. "Hei me tultais kattomaan. Riitit on meille semmonen erityinen mielenkiinnon kohde. Gastidem ei tienny mitä täällä tehdään kalmoille ja sä vaikutat fiksummalta hepulta noin muutenkin. Voin näyttää vastapalveluksena mun köysitempun."

Eleinen leuka loksahtaa auki ja silmät melkein pullistuvat päästä. "PulSU!" hän kirahtaa hampaidensa välistä saatuaan puoli sekuntia myöhemmin leukansa takaisin paikoilleen. "Tuo ei taatusti ole sopivaa! Me LUPASIMME Lisolle, ettemme häiritse Dakangia." Tiefling kurottaa kätensä ja yrittää tarttua alkemista kauluksesta ja kiskoa kauemmas ovelta. Jos kaulus epäonnistuu, niin sitten viitasta.

Kun Pulsu tunkee sisään, sekä Eleine että aasimar-vartija yrittävät estää häntä, mutta (epäilemättä öljytty) alkemisti lipsahtaa sisään. Dakang katsoo häntä nuivasti. "Älkää tunkeilko tuolla tavalla."

Aasimar-vartija on kiihtyneemmässä mielentilassa. "Mitä sinä oikein teet? Dakangia ei saa häiritä! Mene heti pois!" hän sanoo ja näyttää siltä, kuin aikoisi seuraavaksi tarttua Pulsuun ja raahata hänet ulos.

Pulsu ei näe huoneessa sen enempää kuin Drughkaan.

Drugh: diplomacy 7, sense motive 0: Tarkoitus saada Dakang tilanteeseen jossa hän joutuu perustelemaan miksi emme saa osallistua tai päästämään meidät mukaan. "Muistuttaisin, että lupasimme käyttäytyä hyvin ja se koskee sinuakin", Drugh sanoo katsoen pulsua. "Tiedän miten paljon riitit kiinnostavat sinua ja tiedät niistä paljon ja että haluat kartuttaa tietojasi niistä, mutta tahdikkuutesi kaipaisi parantamista. Tietystihän Arvoisalla Johtajalla", Drugh katsahtaa Dakangia, "on selkeät ja ymmärrettävät perustelut miksi emme voi osallistua ja hän taatusti kertoo ne, jos vain annat hänelle tilaisuuden", hän vielä lisää.

Dakang katsoo hyväksyvästi Drughiin. "Kuoleman yhteydessä suoritettavat riitit ovat tärkeitä ja monimutkaisia, ja vain kaikkein kokeneimmat papit voivat suorittaa ne. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta teistä ei kukaan tainnut palvoa Koradaa?" Hän näyttää mietteliäältä. "Jos haluatte todellakin tutustua kuoleman riitteihin, teidän on käännyttävä Koradan uskoon, opiskeltava pitkään ja oltava hyvin kärsivällisiä. Kiireettömyys on hyve." Hän pitää hetken Weitä yhdellä kädellä ja tekee toisella pyhän liikkeen, joka muistuttaa Koradan spiraalia.

Drugh ei aisti Dakangissa minkäänlaista petosta.

Liso seisoo käytävällä käsi suun edessä ja tuijottaa Pulsua.

Eleine yskäisee. "Olen...olen pahoillani Pulsun puolesta, Liso. Hän toimii vä-välillä...äkkinäisesti", hän mutisee puolituiselle lattiaan katsellen. Vaikka hän näyttää katselevan alaspäin, soutavat silmät vuoroin kohti ovea ja vuoroin kohti Gastidemia. Hän kuulostaa niin aidolta, tiefling ajattelee Dakangista. Voisiko olla, että Gastidem oli vain valehdellut Dakangista pelastaakseen nahkansa? Hiljaa mielessään Eleine kiroilee infernaaliksi.

"Minne heidät laitetaan lepoon tämän jälkeen?" Drugh kysäisee ja lisää, "jos nimitätin voimme riittien jälkeen autaa vielä. Mutta pyydän anteeksi seurueemme huonotapaisen puolesta", Drugh sanoo.

Dakang alkaa vähitellen näyttää ärsyyntyneemmältä. "Voisitteko poistua? Riitit ja muut kuolemaan liittyvät asiat eivät valitettavasti kuulu ulkopuolisille."

Aasimar-vartija yrittää ohjata Pulsua ulos huoneesta, jotta saisi oven kiinni.

Eleine yrittää hässäkässä havainnoida aasimarin varustusta, kaiken varalta. Tieflingin sydän hakkaa hieman nopeammin, vaikkei hän varsinaisesti vielä odotakaan tilanteen kehittyvän taisteluksi. Hän perääntyy puolihuolimattomasti pari askelta, yrittäen päästä vinoittain Gastidemin taakse. Parempi olla maahisen takana kuin edessä, hänen varkaan vaistonsa kuiskaa.

Vartijalla näyttää olevan päällään vain hyvän näköinen rintapanssari, ja vyöllä roikkuu keihäs ja takerrutuspussi.

Pulsu katsoo tovereihinsa hölmistyneenä: "Hä? Ettekste enää muista mitä toi pätkä kerto aiemmin? Ja älä sinä turjake tuupi siinä!" Jälkimmäisen Pulsu osoittaa vartijalle.

"Olemme vieraina täällä, joten voisitko käyttäytyä", Drugh sanoo pulsulle ja tarttuu pulsuun johdattaakseen hänet pois ovelta. "Lupasit käyttäytyä hyvin", hän lisää.

Ulric pysyttelee tämän tilanteen ajan hiljaa. Häntä turhauttaa se miten hankalaksi tämä tilanne on menossa - Dakangissa on selkeästi jotain pahasti mätää, mutta ei oikein voi temppelin asukkaiden tähden vielä avoimesti miestä vastustaakaan... Ulric toivoo itsekseen ettei Pulsu vedä liian isoa kohtausta tässä tilanteessa jotta seikkailijaporukka pääsisi pian kokoamaan toimintasuunnitelmaa tai vastaavaa.

"Ehkä meidän olisi hyvä vetäytyä hetkeksi rauhoittumaan ja antaa asukkaiden hoitaa asiansa", Drugh ehdottaa. "Emme halua hankaluuksia, emmekä olla hankalia", hän sanoo muille jatkaen, "Haetaan ne välineet ja katsotaan jos se puuhastelu vähän rentouttaisi sinuakin Pulsu."

Nyt aasimar-vartija kyllästyy Pulsun kommentteihin ja työntää hänet ulos huoneesta käytävään, eivätkä Pulsun vastustelut auta. Tämän tehtyään hän seisoo oviaukossa ja alkaa sulkemaan ovea. Käytävällä on hyvin ahdasta ja Liso joutuu perääntymään aasimarin huoneeseen. Gastidem yrittää pysyä hiljaa joukon hännillä, missä on enemmän tilaa.

Koska tilanne Dakangin huoneen edustalla vaikuttaa olevan väistämättömästi päättymässä, Eleine kääntää selkänsä huoneen suuntaan ja rohkaisee ei-niin-ystävällisin elein ja ilmein Gastidemia kävelemään maahisen kintuillaan kaikkien Syvyyksien nimessä ulos käytävästä, jotta kunnon polunnäyttäjät pääsevät eteenpäin.

Gastidemia ei tarvitse kehottaa – heti kun se näyttää sallitulta, hän kävelee nopeasti pois ja pysähtyy rukoushuoneen verhon lähellä olevan ruokailuhuoneen oven ja seinän kulmaukseen, jotta on pois tieltä.

"Eli keittiön kautta puutarhaan on oma ehdotuksen", Drugh sanoo ryhmän perääntyessä pois. Hän kääntyy vielä katsoaan Liso ja auttaa hänet pois aasimar-vartijan huoneesta vilkaisten sitä samalla. "Olen pahoillani, mutta tässä ryhmässä näyttää olevan henkilöitä, jotka eivät ymmärrä parastaan tai muita", Drugh sanoo oiekasti pahoillaan olevana Lison puolesta.

Aasimar katsoo seikkailijoita ja erityisesti Pulsua vähän tuohtuneena mutta ei sano mitään.

Liso tokenee hetken kuluttua järkytyksestään ja tulee Drughin ja aasimar-vartijan auttamana ulos. "Tuota, öh, kiitos... Nyt haluaisin kuitenkin ehkä olla yksin..." hän sanoo vähän poissaolevasti.

Eleine kävelee ulos käytävästä Gastidemin jäljessä ja jää maahisen vierelle odottamaan muuta ryhmää ja Lisoa, hoputtaen maahista tekemään hieman tilaa käytävän kulmauksessa, jotta Eleine pääsee odottamaan muita ruokailuhuoneen viereiseen käytävään.

Kun polunnäyttäjät ovat poissa tieltä, Liso lähtee huonettaan päin. Pulsua työnnellyt aasimar menee hänen mukaansa ja puhelee hänelle, kun he kääntyvät kulmasta. Aasimar-vartija, joka seisoskeli äsken rukoushuoneen ulkopuolella käytävällä, menee nyt Dakangin huoneen käytävään ja sulkee oven, jättäen ylimääräiset henkilöt ulkopuolelle.

Drugh nappaa kiinni Eleinestä ja taluttaa tätä vähän kauemmas. "Olen ymmärtänyt, että sinulla olisi ihan hyvä kuulo, ja minua kiinnostaisi tietää kuuluuko rukoushuoneeseen ääniä Gastidemin huoneesta", Drugh kuiskaa Eleinelle. "Kaikkien pitäisi kyllä tietää suunnitelmasta ja vahtia ovia, jotta emme jää siitä kiinni", hän vielä lisää.

Eleine on hieman häkeltynyt ja jännittää vartaloaan aavistuksenomaisesti Drughin napatessa tämän yht'äkkiä kainaloonsa, mutta kävelee kuitenkin tottelevaisesti vielä hieman eteenpäin ruokailuhuoneen viereistä käytävää, vilkaisten vain nopeasti olkansa yli, että Gastidem ei livahda käytävältä minnekään. Kaksikon pysähdyttyä Eleine mutisee hiljaa katse lattiaa pyyhkien: "To-to-toki, mi-mielellänihän minä...". Sitten, kohottaen katsettaan arasti hän kuiskaa: "En kyllä usko sieltä kuuluvan mitään, onhan siinä monta seinää välissä... Mutta jo pelkkä huijarin huoneen tutkiminen on hyvä idea. Puhu muille, minä menen Gastidemin ja Lison kanssa rukoushuoneeseen - jahka Liso-parka nyt vain pääsee ulos... Vai aiotko ottaa maahisen mukaan?" Eleine kuiskaa, vilkuillen taas takaisinpäin kohti käytävän nurkkausta, jossa Gastidem seisoo.

"D:n huoneesta meni portaat, jotka taitavat johtaa viereiseen huoneeseen. En tiedä onko siinä välissä ovea. Ehkä se olisi vähän riskialtista kiivetä sinne", Drugh selittää. "Jos sinne kiipeää, niin silloin muita ei saa olla huoneessa. Valitettavasti huoneessa on myös ikkunat, joten sisälle näkee ulkoa. Jos menet yksin, niin sitten muiden pitää katsoa Gastidemin perään", hän jatkaa vielä.

Eleine näyttää hetken tavallistakin hämmentyneeltä, mutta sitten ilme kirkastuu. "Aa, tarkoitat kuuluuko ääniä Dakangin huoneesta. Ymmärrän, ymmärrän, ti-tietenkään ei silloin olisi hyvä, jos Liso ja Gastidem ovat kanssani rukoushuoneessa..." Hymy häivähtää ujoilla kasvoilla. Drughin puhuessa kiipeämisestä Eleine näyttää harkitsevalta: "Vo-voinhan minä yrittää, mutta eeeen tiedä onnistuuko se ilman apuvälineitä. Ja toisaalta taas, kiipeilykoukun kilahduksen Dakang saattaisi hyvinkin kuulla..." Eleine katselee Drughia arvioivasti. "Nä-näytät aika va-vahvalta", tiefling änkyttää kuiskaten. "E-en nyt muista kuinka korkealla parveke on, mu-mutta voisi kai sitäkin harkita, että no-nostat...m-m-minut?" Eleine nuolaisee huuliaan hermostuneena, ennen kuin jatkaa kuiskien: "Mutta ti-tietysti tämä on vain oletusta, rukoushuone ei välttämättä ole tyhjä ja niin poispäin... Tehdäänkö vaikka niin, että minä menen jo sinne kuuntelemaan ja sinä yrität saada toverimme vahtimaan ovia ja tulet sitten itse myös?"

"Tehdään näin", Drugh toteaa.

Neuvonpidon päätyttyä Eleine lähtee rukoushuoneeseen ja katselee, näkyykö paikalla ketään. Tiefling myös koettaa korva tarkkana kuunnella, kuuluko Dakangin huoneesta mitään.

Drugh kävelee muiden luo ja kuiskaa siten että Liso ja Gastidem ei kuulisi: "Jos rukoushuone on tyhjä koitan saada nostettua Eleinen kuuntelemaan Dakaning huonetta rukoushuoneen puolelta. Voisitteko vahtia ovia ja Gastidemia". Jos muut suostuvat, niin Drugh koittaa siirtyä paikallisilta mahdollisimman huomaamattomasti, toivottavasti tyhjään, rukoushuoneeseen.

Kun Drugh ja Eleine saapuvat rukoushuoneeseen, siellä ei ole ketään. He eivät myöskään kuule mitään parvekkeen suunnalta. Parveke on 15 jalan korkeudessa, joten sinne kiipeämiseen tarvittaisiin todennäköisesti koukku ja köyttä, mutta Eleinen on mahdollista tarttua sen rakenteisiin, jos Drugh nostaisi hänet suorille käsille. Puutarhassa he näkevät Pulaon, joka on nukkumassa kukkapenkissä ja ottaa auringon puutteessa valoa.

Ulric nyökkää Drughille myöntyvästi. "Thelvä", mies toteaa. Ulric hivuttautuu Gastidemin viereen, pitäen maahista tarkasti silmällä. Tästä ei Gastidemin pitäisi päästä livahtamaan.

"Joojoo." Pulsu ärähtää ja istuu lattian nurkkaan. " Siellä se nyt suorittaa jotain pimeitä rituaaleja, mutta me ollaan mieluummin kohteliaita ja vahditaan jotain halvatun tonttua." mutisee Pulsu itsekseen.

Gastidem näyttää kalpealta ja huolestuneelta tuijottaessaan käsiään.

"Nostanko?" Drugh kysyy tarjoutuen nostamaan Eleinen niin ylös kun pystyy.

Olen präntänny näköjään Hero Labiin, että
5 jalkaa 5 tuumaa pitkä (165 cm) Eleine painaa
126 paunaa (57 kg). Plus kamat 41 paunaa.
Eleine: Climb +4.

Eleine nyökkää, yrittäen samalla vimmatusti kuulostella, ettei kukaan juuri nyt ole tulossa rukoushuoneen pääovesta sisään. "Tilannetta saattaisi olla hankala selittää", hän ajattelee, samalla kun sydän hakkaa vimmatusti.

Drugh: Heavy load yläraja 230. Drugh nostaa ja auttaa kiipeämisessä. Hän laittaa pitkäkeihäänsä nojaamaan siten, että siitä saisi mahdollisesti apua kiivetessä.

Drugh nostaa Eleinen ylös ja saa pidettyä tämän ylhäällä rasituksesta huolimatta. Koska Drugh ei ole juuri Eleineä pidempi, Eleinen kädet eivät aivan yllä parvekkeelle. Hän pystyy kuitenkin hyppäämään sen verran, että saa kiinni parvekkeen kaiteen pylväistä ja kiipeää parvekkeelle. Hän toteaa, että ainakin puhujanpöntön taakse on helppo mennä piiloon, jos joku sattuu tulemaan sisään.

Eleine kuuntelee verhon vieressä ja kuulee hetken hiljaisuuden jälkeen juuri ja juuri, kuinka ovi avataan ja Dakangin ääni sanoo: "Hae Gastidem tänne."

Aasimar-vartija vastaa: "Selvä!"

Sitten rukoushuoneen verho-oven vieressä oleva ovi avautuu taas. Aasimar-vartija seisoo ovella ja vilkuilee hieman käytävässä hengailevia Pulsua, Ulricia ja Gastidemia, koska ei tajua, miksi he istuskelisivat käytävällä. "Gastidem, Dakang haluaa puhua sinulle."

Gastidem katsoo eteenpäin ja epäröi hetken. Hän on kuitenkin lähdössä, ellei kukaan aio estää häntä.

Parvekkeella Eleine kyykistyy hitaasti ja hiljaisesti, ettei puutarhassa valoa ottava puolituinen vahingossakaan näe häntä. Sitten hän raottaa hieman verhon eteläisen pitkän reunuksen alaosaa kuullakseen vähän paremmin, mitä portaiden alapäässä tapahtuu. Hän pakottaa itsensä hengittämään syvin, rauhallisin ja ennen kaikkea hiljaisin vedoin.

Kun aasimar-vartija tulee noutamaan Gastidemia, Ulric valpastuu. "Mihin Thakhangh Gathithemiä tharvithee?" Ulric kysyy. Hän ei oikein tiedä olisiko oikein yrittää fyysisesti estää Gastidemiä menemästä huoneeseen.

"Ai et tää sadisti kelpaa riitteihin mukaan vai hä?" Pulsu sanoo eikä ole yhtään sen näköinen, että meinaa päästää Gastidemia lähtemään.

Aasimar: intimidate: tulos 20
Pulsun DC intimidatea vastaan on 9, mutta tällä nyt ei varsinaisesti ole mitään mekaanista vaikutusta...

"Sadisti? Älä puhu roskaa!" töksäyttää aasimar, kun Pulsu alkaa panna vastaan. "Dakang haluaa puhua hänelle", hän vastaa Ulricille. "Se mistä he sitten puhuvat ei kuulu minulle!" Sen jälkeen hän tuijottaa Pulsua hyvin tuimasti. "Älä yritä estää Dakangin tahtoa! Saat muuten vielä katua!" Hieman lapsellisesta uhkauksesta huolimatta aasimar on tuskastuttavan vaikuttava.

Eleine ja Drugh kuulevat aasimarin, Pulsun ja Ulricin keskustelun hyvin rukoushuoneeseen.

Lorgara saa tarpeekseen mystisen murhakeittiön tutkimisesta ja suuntaa kirjastoon tutkimaan ja luetteloimaan kirjoja.

Aasimarilla on hanskat kädessä, mutta Pulsun mielestä vaikuttaa siltä, että yksi hanskan sormista on tyhjä.

Drugh kuulostelee mitä tapahtuu, mutta ei Eleinen paljastamisen pelossa viitsi vielä puuttua asiaan. "Kylläpä tuo Pulsu on pahansisuinen", hän pohtii mielessään. "Toivottavasti Ulric saa pidettyä häntä aisoissa."

Parvekkeella Eleine keskittyy olemaan hiljaa ja pitämään lihaksensa mahdollisimman rentoina - käytävän sananvaihtoa kuunnellessa ne tahtovat kuin itsestään jännittyä.

"Ykthithyithä athiaa thiith? No, the on thitthen khai heithänh välinenh athiantha", Ulric toteaa, ja katsoo viimeiseksi Pulsua ponnekkaasti, pyrkien viestimään tällekin että tässä nyt ei oikeastaan ole mitään mitä he voisivat epä-epäilyttävästi tehdä, vaikka mieli tekisikin estää Gastidemia menemästä. Aasimar-vartija kuulosti sitä paitsi niin uhkaavalta että saattaisi tosissaan suuttua jos Ulric ja Pulsu pistäisivät hanttiin.

Pulsu kaivaa 'suudelman' taskustaan näytille. "Kai sä taliaivo tiedät, että se oli ton tontun hupivekotin ku niitä sormia on katkonu koko ajan? Meikäläinen melkein kuoli tähän! Valistumista mukamas! Näppärästi kasvoi tätä hallusinaatioita aiheuttavaa kasviakin siinä pihalla, niin sai terät voideltua säännöllisesti. Teidät on koko porukka aivopesty ja pahasti kun ette oo tajunnu näitä, vaikka ootte ollu täällä ties kuinka pitkään! Aurinkokaan ei liiku taivaalla! HALOO!" Pulsu vaahtoaa aasimarille.

Drugh kuuntelee käytävältä kuuluvaa jutustelua ja peittää kädellä kasvonsa. "Kohta läski taitaa tummua", hän ajattelee mielessään. "Ainakin Dakanging Gastidemin keskustelun mahdollinen seuraaminen tullee olemaan aika mielenkiintoista."

"Pulsu eiiiiiii..!" Ulric ähähtää, mutta on jo liian myöhäistä. Ulric ei voi enää muuta kuin nostella käsiään voimattomasti ja toivoa että äskeinen ei olisi tapahtunut.

Pulsu: 4 pojoa vahinkoa (nonlethal)

Aasimar raivostuu ja alkaa huutaa takaisin. "Itse olet taliaivo! Rienausta! Ja mikä ihme 'aurinko' oikein on?!" Suutuksissaan vartija tirvaisee Pulsua suoraan naamaan nyrkillään, ja tuntuu vasta sitten tajuavan, että Pulsu yritti oikeasti kertoa jotain. Hän katsoo terää, jonka Pulsu otti taskustaan. "...Mitä? Siis, hallusinaatioita aiheuttavaa kasvia?" Hän katsoo sekä Pulsuun että Gastidemiin hämmentyneesti. Sen jälkeen hän siirtyy katsomaan Ulricia. "Viitsisitkö SINÄ käskeä tuon piruilijatyypin olla hiljaa ja selittää mistä hän oikein puhuu?"

Drugh kuuntelee käytävästä kuuluvaa keskustelua. "Onko todella niin, että Dakang on huijannut noita henkivartijoitakin? Tällöin niiden kanssa tappelu olisi ollut ihan turha riski. Ehkä tästä vielä saadaan keitettyä mielenkiintoinen soppa ja onneksi Eleine on kuunteluasemissa", Drugh ajattelee itsekseen.

Ulric hautaa kasvonsa käsiinsä kun Pulsua vedetään turpaan. Tämä oli ehkä arvattavissa, mutta... Oivoi.
Aasimarin lähestyessä Ulricia mies pyrkii kasaamaan itsensä, vaikka Pulsun ahdinko on valitettavasti herättänyt vahingonilon tuhahduksia Ulricissa. Ulric mulkaisee Pulsua, toivoen tämän nyt pitävän turpansa kiinni, ja selvittelee sitten kurkkuaan parilla rykäyksellä ennen kuin ryhtyy puhumaan.
"Krhm, thiith. The on valithetthavathi thottha. Gaththidhem oli athetthanuth thämän therävirithykhen puutharhatthanne thiathevan khilpikonnapatthaan thuuhun ja thivellyth theriä puutharhattha khasvavalla halluthinaathioitha aiheutthavalla kathvilla. Thoverini puhuu thottha, hän kokeili laithettha. Gaththidem on kathkonuth thormianne thällä hököthykthellä, ja hänen väitthämänthä Koradhan näyth olivath valithetthavathi kasvin aiheutthamia hallusinaathioitha. Gaththidhem thunnuthi jo meille", Ulric selittää, ja pitää pienen tauon ennen kuin lisää vielä: "Olen... Phahoillani."

Aasimar-vartija seuraa Ulricin selitystä kulmat kurtussa, yrittäen saada selvää tämän puheesta. Hän kuitenkin ymmärtää tarpeeksi ja kääntyy hitaasti katsomaan Gastidemia, joka näyttää hyvin avuttomalta. "Gastidem, puhuuko hän totta?" hän kysyy. Hänen tukkansa on tässä vaiheessa asteittain muuttunut punaruskeasta sinertävän violetiksi.

Gastidem liikahtelee hermostuneesti ja epäröi pitkähkön hetken, ennen kuin vastaa hiljaa: "T-tuota... kyllä." Hän pitää katseensa tiiviisti lattiassa.

Aasimar tuijottaa Gastidemia tuimasti ja puristaa kätensä nyrkkiin. "Belaka!" hän huutaa. Hyvin pian Lison mukana mennyt aasimar palaa. "Vahdi sinä tätä ovea hetki." Hän ottaa Gastidemia niskasta kiinni ja kääntyy Ulricia päin. "Haluan nähdä sen kasvin, josta puhuit. Tule." Hän lähtee kävelemään päin puutarhaa ja vetää Gastidemia perässään.

Pulsu pitää kiinni verta vuotavaa nenäänsä ja lähtee muiden perässä kohden puutarhaa. Toivoo kämmenensä suojaavan virneen.

Ulric lähtee vartijan perässä puutarhaa kohti.
Jengin päästyä puutarhaan Ulric katselee hetken ympärilleen kunnes tunnistaa etsimänsä kasvin, ja kipittää kilpikonnapatsaan lähistölle myrkkykasvimättään luo. "Thätthä. Then nimi on nhylkhylehti", mies selittää, polvistuen kasvin viereen.

Sillä aikaa, kun muut ovat matkalla puutarhaan, Eleine kuulee, kuinka Dakang tulee portaisiin ja alkaa kävellä niitä ylös.

Eleine vie kiinnipitämänsä verhon reunan takaisin paikalleen, uhraten liikkeeseen ylimääräisen sekunnin tai puolikkaan siten, että verhon heilunta otteen irrotuksen jälkeen pysyisi minimaalisena. Sitten hän pyörähtää ja liikkuu parilla nivusia venyttävän pitkällä mutta hiljaisella harppauksella parvekkeen eteläreunukselle. Reunukselle päästyään hän pyörähtää taas siten, että näkee jälleen parvekkeen verho-ovelle ja ottaa seikkailijan vyöstään Alchemist's Fire -pullon ja on tutkivinaan pulloa tarkasti. "Valheet, älkää hyljätkö minua nyt!" hän miettii kuumeisesti.

Drugh näkee Eleinen tulevan reunalle ja valmistautuu ottamaan tämän vastaan tai auttamaan nopeaan alastuloon.

Dakang kiipeää portaat ylös ja vetää verhon syrjään. Hänen massiivinen kehonsa pyörähtää heti Eleineä päin, ja hän mulkoilee tätä tuiman hämmentyneenä pari sekuntia. "Mitä ihmettä sinä täällä teet?" hän vaatii. "Luulin teidän ottaneen opiksenne."

"Aööö a-anteeksi, arvon Dakang, en kuullutkaan tuloanne", Eleine selittää, laskien "tarkastelemansa" pullon oikeassa kädessään alas vyötärön tasolle. "Tulin tänne vain teidän oman turvallisuutenne takia, kun kuulin teidän pyytävän Gastidemia sisään, vannon!" Eleine vakuuttelee ja kiirehtii jatkamaan: "Katsokaas, Gastidem ei ole ollut teille aivan rehellinen toiminnastaan. Itse asiassa, aivan päinvastoin. Hänen Ko-Koradan suudelmaksi ristimänsä rituaali pelkästään si-silpoo uskovaisianne - niin kuin nyt vaikka Pulao-parkaa - antaen heille vastineeksi pelkästään terään siveltyyn yrttiin pohjautuvia hallunisa-saatioita. Saimme sen selville, kun painostimme häntä ja olimme tulossa kertomaan sitä, mutta sitten törmäsimme Pulaoon ja-ja..." Eleine pitää tauon ja huokaisee. "Pelkäsin, että koska hän on onnistunut pitämään peliään niin pitkään ihan silmienne edessä, hänellä ehkä voisi olla jonkinlaisia maagisia voimia, jotka hän kuitekin onnistui salamaan meiltä, joten kiipesin tänne vain varmistamaan, ettei hän yritä mitään ollessaan kahden kesken. EN ole kuin ystäväni alkemisti, jonka jo tapasittekin... en yritä vakoilla rituaalianne millään muotoa."

Dakang näyttää jokseenkin epäuskoiselta, mutta hänen ilmeensä muuttuu hieman, kun Eleine jatkaa Gastidemin syyttelyä. "Vai niin... Voi olla, että Gastidemin toimet ovat olleet pahantahtoisia, ja aioin juuri puhua hänelle siitä. Minä kuitenkin tiedän, että hän on vain maahinen, eikä teillä ole mitään syytä pelätä minun puolestani, sillä Korada suojelee minua. Koettelette silti kärsivällisyyttäni uskomattoman paljon, joten viitsisitkö laskeutua parvekkeelta ja pysyä poissa häiritsemästä?" Dakang jatkaa. Hän vaikuttaa aika ärsyyntyneeltä. Sen jälkeen he kuulevat aasimar-vartijan selvän äänen puutarhasta.

Puutarhassa aasimar katselee kasvia hyvin vakavana, ja kun hän vielä lisäksi näkee avatun patsaan, hänelle ei jää kovin paljoa epäilyksiä Gastidemin pahoista aikeista. Hän näyttää vihaiselta ja puristaa Gastidemin nuttua kädessään. "Dakang on varmasti saanut tämän selville ja haluaa sen takia puhua Gastidemille!"

"No yritys hyvä, mutta ei oikein tämä toiminut", Drugh harmittelee mielessään, "Nyt emme pääse enää kuuntelemaan hänen keskusteluaan Gastidemin kanssa. Pitänee miettiä sen kryptan tukimista, jos kerran Dakang on ainoa joka siellä käy".

"Nä-näyttää siltä, aasimar-vartija on piakkoin tuomassa Gastidemin luoksenne..." Eleine virkkoo katsellen puutarhnan tapahtumia ikkunasta, laittaen pullon kädestään takaisin seikkailijanvyöhönsä. "Vo-voinko vielä kysyä, kuuluuko Koradan uskontoon olennaisesti sormien tai vastaavien menetys, vai miten e-ette osannut epäillä Gastidemin mainostamaa Koradan suudelmaa seurakuntanne sormimäärän pienentyessä...? Oletteko aivan varma, ettei Gastidemin ole onnistunut käyttämään jonkinlaista mieltä manipuloivaa magiaa?"

"Lakkaa nyt vitkuttelemasta ja mene! En voi nyt olla varma Gastidemista, mutta selvitän tämän itse", tuhahtaa Dakang.

"Ku-kuten haluatte", Eleine änkyttää, kiipeää reunukselle ja hyppää alas, varoen ettei osu Drughiin.

Eleine: 1 pojo vahinkoa (non-lethal). Eleine hyppää alas hieman liian varomattomasti ja teloo ranteensa.

Dakang ei jää katsomaan hänen peräänsä, vaan poistuu parvekkeelta ja menee takaisin omaan huoneeseensa.

Drugh kuuntelee Dakangin poistumista. "Harmi että hän tuli parvekkeelle, mutta oletko kunnossa?" hän kuiskaa Eleinelle.

"Ky-kyllä, luulisin", Eleine änkyttää kuiskaten takaisin, pudistellen hieman rannettaan. Rannehuotrassa olevan tikarin pyöreä pää oli alastullessa onnistunut painumaan ikävän kipeästi ranteen kämmenpuolella olevia jänteitä vasten. Eleine tuo suunsa niin lähellä puoliörkin korvaa kuin voi ja kuiskaa: "Luulen, että Da-dakangilla on aika tarkka...ku-kuulo. Meidän ei varmaankaan pi-pidä puhua tässä liikaa." Ojentautuen jälleen kauemmaksi Eleine osoittaa vuoroin salin verho-ovea, salin pääovea ja puutarhaa kohti, kohottaen jokaisen kohdalla kysyvästi kulmakarvojaan, muodostaen lopuksi sanan "mennäänkö" huulillaan.

Drugh osoittaa pääovia ja nyökkää. Näin ei tarvitse kulkea aasimarin ohi.

Eleine nyökkää ja osoittaa itseään ja sitten pääovea, nostaen toisen käden etusormen pystyyn. Seuraavaksi hän osoittaa Drughia ja sitten pääovea, nostaen toisesta kädestä tällä kertaa sekä etu- että keskisormen pystyyn. Vain vaivoin hänen onnistuu tukahduttaa esiinpyrkivä virnistys, jonka aiheuttaa ajatus siitä, miltä heidän pantomiiminsa mahtaa näyttää, jos joku vilkaisee puutarhan ikkunoista saliin sisään.

Eleine: Perception +5.

Olettaen Drughin ymmärtäneen mitä yritti viestiä, Eleine kävelee ripein askelin salin pääovelle taakseen katsomatta, kääntyy ja tarkistaa, että parveke todellakin on tyhjä. Jos on, Eleine näyttää Drughille "Tie vapaa" -merkin ja kävelee ulos ovesta.

Kun molemmat ovat lopulta poituneet huoneesta Drugh avaa taas suunsa puhuen kuitenkin hiljaa: "Pitäisikö meidänkin mennä puutarhaan ettei Pulsu saa aikaan tappelua?"

Eleine tuhahtaa hieman halveksuvan kuuloisesti: "Kyllä, v-va-varmaankin se olisi hyvä idea."

Kokoontuminen puutarhan liepeillä

Sillä välin puutarhassa:

"Siis hetkinen. Etkö sinä tiedä mikä on aurinko?" kysyy Pulsu aasimarilta edelleen nenästään kiinni pitäen.

"No en, miten niin? Liittyykö se johonkin?" kysyy aasimar-vartija.

"Ööh... Sä taidat olla kotoisin täältä? Niinku täältä temppelistä? Et mistään läheisestä kaupungista tai muualtakaan. Golarion ei sano mitään ehkä?" Pulsu yrittää raottaa mysteeriä ilman että saa nyrkistä tällä kertaa.

"No joo joo", aasimar myöntelee. Hän katsoo Pulsua kuin tyhmää, kun tämä kysyy Golarionista. "No kyllä minä nyt sentään tiedän, missä maailmassa täällä ollaan!" Aasimar näyttää kyllästyneeltä keskusteluun ja lähtee kävelemään takaisin sisään temppeliin, kun Ulricillakaan ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Hän kävelyttää Gastidemia mukanaan.

Pulao ei ole herännyt missään vaiheessa. Hän tuhisee edelleen kukkapenkissä.

"Kummastuttaa, että tiesikö hän että olit siellä, vai oliko tämä huonoa tuuria?" Drugh jatkaa hiljaista puheluaan Eleinelle samalla kun he ovat menossa puutarhaan.

"E-een tiedä...", Eleine sanoo näyttäen epävarmalta. "Y-yritin kyllä olla mahdollisimman hiljaa..." Otsaa menee mietteliäille rypyille. "Ei luulisi, että hän olettaisi ke-kenenkään temppelinväestä kiipeilevän siellä, joten mahdolliset maagiset ansat tai hälyttimet voimme varmaankin sulkea pois." Tieflingin ääni muuttuu lauseen loppua kohden itsevarmemmaksi hänen päästessä puhumaan omimmasta alueestaan. "Mu-mutta en tiedä... ehkä, ehkä hänellä on vain hyvin tarkat korvat?" Eleine lopettaa epävarmasti, kaksikon kävellessä hitaasti eteenpäin. Eleine yrittää samalla vahtia, mitä ympäristössä tapahtuu. Näkyykö Lisoa?

Pulsu viittaa Ulricille Aasimarin perään. Seurataanko?

Ulric nyökkää Pulsulle. Hyvä suunnitelma.

Liso meni omaan huoneeseensa, joten häntä ei löydy matkan varrella rukoushuoneesta puutarhaan. Sen sijaan Eleine ja Drugh kohtaavat kirjaston kohdalla Gastidemia taluttavan aasimarin, joka menee heidän ohitseen, jos häntä ei estetä.

Durgh katselee tulijoita. "Anteeksi, mutta käsittääkseni menit parin kumppanini kanssa pihalle. Kai he ovat kunnossa?" Drugh kysäisee aasimarilta tietäen että tällä ja Pulsulla olivi vähän yhteenottoa.

"Tietenkin", vastaa aasimar ja katsoo Drughia hieman oudosti.

"Katsos kun hän on joskus vähän ärsyttävä, vaikka vaikka ei varsinaisesti pahantahtoinen olekkaan. Niin joskus voi tulla vähän konflikteja", Drugh vastaa. "Muuten nyt kun siinä olet, niin olemme ihmetelleet miten te olette tänne päätyneet?" hän utelee aasimarilta.

Koska maahinen vaikuttaa olevan tukevasti aasimarin otteessa Drughin puhuttaman aasimarin otteessa, Eleine vilkuilee kirjastoon. Näkyykö siellä tuttuja?

"Ai jaa, niin", vastaa aasimar. Hän alkaa taas näyttää kärsimättömältä, kun Drugh kyselee. "Minä synnyin täällä, niin kuin kaikki muutkin. Mutta ei minulla oikeastaan ole aikaa tähän, vien nyt Gastidemin Dakangin puheille!" Hän jatkaa matkaansa.

Eleine näkee kirjastossa Miriyan ja Di Duangin, jotka ovat vilkaisseet ovelle, mutta he näyttävät jatkavan kirjojensa lukemista.

Drugh katselee aasimarin ja Gastidemin perään. "Kerran jo jäimme kiinni, joten riski on suurempi. Etenkin kun emme tiedä miten hän viimeksi havaitsi kuunteluyrityksen. Olisikohan muilla muita ideoita.", Drugh kuiskaa Eleinelle.

Eleine lähtee hitaasti kävelemään käytävää eteenpäin päästäkseen hieman kauemmaksi kirjaston ovesta ennen kuin vastaa kuiskaten: "E-en tiedä... Dakang vaikuttaa, krhm, ihmiseltä, joka arvostaa yksityisyyttään, varmaan hän on vuorannut huoneensa seinätkin lyijyllä, en tiedä auttaisiko edes magia, vaikka meillä sitä olisikin...Huoneessa ei mu-muuten arvatenkaan näkynyt ikkunoita, kun pääsit sinne kurkistamaan? Mutta kysytään toki U-Ulricilta, pieni kokoontuminen on joka tapauksessa hy-hyvästä...Pu-pulsulla on varmasti ideoita, mutta, *kröhh*"...

Pienen tauon jälkeen Eleine jatkaa: "Ti-tietysti, nyt kun Dakang, Gastidem ja ainakin kaksi aasimaria ovat...poissa tieltä hetkellisesti, voisimme yrittää sisään k-kryptaan? Riskit ovat tosin hu-huomattavat, olen varma, että jos siellä on jotain, mitä Dakang todella haluaa piilottaa, hän ei ole luottanut pe-pelkkiin kieltoihin. Mutta toisaalta, jos odotamme yöhön, annamme hänelle a-aikaa valmistautua." Eleinen haroo äkkiä hiuksiaan turhautuneena ja aloittaa seuraavan lauseen tavallisella äänellä ennen kuin muistaa alentaa äänensä kuiskaukseksi. "EN TOSiaan tiedä, Drugh! Kaikki riippuu niin paljon siitä, kuinka paljon Dakang epäilee meitä, ja kohta hän kokoustaa sen maahisen kanssa...En pidä tästä yhtään!"

"Jos Gastidem kertoi totuuden että Dakang tiesti hänen touhuistaan, niin eivät ne aasimarit ole huoneessa olleet. Ei siellä ikkunoita ollut. Päivällä on riskinä myös muut asukit, jotka kulkevat ympäriinsä" , Drugh tiivistää samlla kun kävelee puutarhan suuntaan tavoittaakseen toiset.

Eleine nyökyttelee Drughin kertoessa, ettei Dakangin huoneessa ole ikkunoita. "Niin", Eleine jatkaa epäröiden, "tietysti meidän tulisi kryptaan päivällä murtautuessamma vahtia, ettei ku-kukaan juuri silloin huomaa mitä teemme... Mu-mutta ka-kaikessa on riskinsä; mitä enemmän annamme Dakangille aikaa, sitä todennäköisemmin hä-hän ehtii valmistella meille jonkinlaisen yllätyksen, jos arvaa aikeemme. Su-su-suurin riski jo nyt lienee, että hän on suojannut kryptan jollain maagisella hälytyksellä, joka antaa hänelle tiedon mahdollisista tu-tunkeilijoista. Silloin olemme ongelmissa menimme kryptaan sitten yöllä tai päivällä, ko-koska tajutessaan meidät tunkelijoiksi Dakang voisi kryptaa tutkiessamme lietsoa temppelinväen hyvin vihaiseksi, ja kun tulisimme takaisin " - Eleine tekee nopean kurkunleikkauseleen - "jollemme löydä hyvin vakuuttavia todisteita Dakangin pahuudesta. Tosin, mi-minun on vaikea kuvitella temppeliläisten olevan erityisen vaarallisia vihaisenakaan, mutta ne...ne aasimarit ovat toinen juttu. Eikä, eikä kenenkään tilanteeseen syyttömän tappaminen tule kysymykseen."

"Se-sekin on tietysti yksi vaihtoehto, että odotamme nyt pap-pari päivää, suoritamme muita tehtäviämme ja toivomme, etteivät Dakangin epäilykset ole liikaa heränneet... Ja vasta sitten alamme katsella sopivaa tilaisuutta mu-murtoon. To-toivoisin kovasti, että Dakang olisi meidän leikkikentällämme, e-eikä toisinpäin, mutta..." Eleine kohauttaa olkiaan turhautuneena. "Mutta kysytään, mitä mieltä Ulric ja Pulsu ovat. Ja se veitsi... En kerta kaikkiaan ymmärrä sitä veistä!" Viimeisen virkkeen Eleine mutisee niin hiljaa, että tuntuu lähinnä puhuvan itselleen.

Eleine havahtuu ajatuksistaan Pulsun ja Ulricin juuri kävellessä esiin nurkan takaa. "Kas, siinä paha missä mainitaan!" hän sanoo vaimealla, mutta selkeästi yllättyneellä äänellä - unohtaen jopa änkyttää. "O-olimmekin juuri tulossa luoksenne... Tuota, ööh, olisiko kovin vaivalloista, jos palaisimme takaisin puutarhaan? Se...se lienee turvallisin paikka puhua", Eleine jatkaa, alentaen äänensä hyvin hiljaiseksi. "Va-vai oliko teillä jo-jonkinlainen suunnitelma Dakangin ja Gastidemin keskustelun vakoilemiseksi?" hän kuiskaa viimeiseksi, katsellen Ulricia ja Pulsua kysyvästi ja vilkuillen ajoittain Drughia kuin tukea hakien.

Ulric yllättyy kun aasimaria seuraillut kaksikko törmääkin Drughiin ja Eleineen. Mies kuuntelee Eleinen puheet tarkkaan ennen kuin vastaa. "Ei meillä... Oikeathaan olluth mithään thuunnithelmaa. Aioimme vain theurailla Gaththidhemin viennytthä varthijaa", Ulric toteaa. "Onkho theillä thuunnithelma? Thaittheko mithään thelville?"

"Emme. Jotenkin joko Dakang huomasi että parvekkeella oltiin, tai sitten kävi vain huono tuuri", Drugh vastaa Ulricille.

Eleine nyökyttelee vieressä Drughin selitykselle, ennen kuin jatkaa puhettaan: "U-ulric, sinullakaan ei i-i-ilmeisesti ole mitään salakuuntelua helpottavia loitsuja...? Jos ei, niin pa-palaammeko puutarhaan? Rukoushuoneesta on tietysti sinne suora näköy-yhteys ja Pulao nukkuun siellä, mutta voimmehan aina teeskennellä tutkivamme sammakkopatsasta sa-samalla, kun puhumme... Ja Pulao olisi ehkä muutenkin syytä herättää ja lähettää Lison luokse, lu-luulen, että poikien olisi nyt hyvä olla ä-äitinsä seurassa."

"No? Vieläkö me ollaan ja odotetaan vai mentäskö ihan vaikka katsomaan mitä ne puuhaa? Gastidem selittää Dakangille ihan mitä huvittaa ja siitä sitten riemu ratkeaakin. Nuo vahtikoirat lyö lujaa!" Pulsu osoittaa nenäänsä. "Me voitas saada vielä joku yllätys tehtyä tai ainakin torpata noitten suunnittelut. Ei Dakang tule antamaan meidän pilata sen kivaa elämää täällä ihan noin vain." Pulsu vuodattaa puoliääneen jahka kaikki ovat kuulolla.

"Minua häiritsee se, että Dakang on mukamas kuolematon ja ollut täällä pitkään, muut ovat syntyneet täällä, mutta kenellekkään Dakang ei ole kertonut että he ovat tasku-ulottuvuudessa. Tuleeko täällä edes pimeä yöllä kun aurinkoa ei ole?" Drugh sanoo muille.

Ulric pudistaa päätään Eleinen kysymykselle. "Ei valitetthavathi ole", mies vastaa. Aasimar kuuntelee Pulsun ja Drughin puheita ja hieroo koiramaista leukaansa mietteliäästi. "Voi olla etthei thule pimeää. Emme ole kysyneeth khenelthäkään... Thämä on muuthenkhin hyvin outhoa... Olen henkhilökohthaithethi thithä mielthä, etthä kryptha thaatthaa avatha thäthä mytheeriä enemmän kuin vain Dakangin varjothaminen - varsinkin kun hän on thelkeäthi thithä mielthä etthä pithää kaiken thalattha", Ulric juttelee.

"Pitäisikö meidän selvittää tuleeko täällä pimeä? Onhan täällä paljon asukkaita", Drugh kysäisee-

"Meillä on kaikilla kurkut viillettynä auki aamun koittaessa. Jos täällä aamu koskaan koittaa..." Pulsu nurisee.

"Täytyy...täytyy sanoa, että jaan hieman Pulsun huolen", avaa Eleine suutaan vuorostaan. "E-e-en haluaisi löytää se-sellaista itsemurhaan pakottavaa veistä tyynyni alta me-mennessäni nukkumaan tai ruokailuhuoneessa olevasta repustani... Jos se veitsi siis oli Da-dakingin tekosia. En kyllä keksi ketään...ketään muutakaan." Eleine tuntuu mutisevan viimeisen lauseen taas enemmän itselleen.

"Krhm, mmmietin vain", hän jatkaa korottaen ääntään taas vaimeaksi puheääneksi, katsellen toki lähinnä lattiaa, "että olemme... olemme Gastidemin menetettyämme hieman me-menettäneet tilanteen hallinnan, sen mitä meillä oli. Pelkään, että Dakang ja Gastidem vo-voivat nyt halutessaan keskenään keittää kokoon jonkin valheen Gastidemin petoksesta, jonka varjolla meidät ajetaankin pois temppelistä, eikä maanista maahista. Nnnyt, kun meillä vielä on aikaa, voisimme nopeasti kerätä temppelinväen puutarhaan ja paljastaa heille Gastidemin petoksen. Siten, jo-jos Dakang yrittää väittää jotain muuta, temppelin väki ei ehkä menisi retkuun aivan niin suurisilmäisinä typeryksinä. Aasimarihan uskoi teitä, vai mitä?" Eleine kysyy, katsellen lähinnä Ulricia. "Ti-tietysti, voin olla tässä aivan väärässä, Gastidemin käytöksestä päätellen hä-hän ei varsinaisesti odottanut kahdenkeskistä hetkeään Dakangin kanssa, ehkä heidän ke-keskinäinen avunantosopimuksensa on nyt mennyttä", Eleine lopettaa epävarmasti, mutta vetää sitten syvään henkeä ja jatkaa:

"Väkeä puutarhaan kerätessä voisi my-myös helposti selvittää epäilyksiä herättämättä, tuleeko täällä öisin pimeä, va-vaikkapa sanomalla, että "Hei, meillä olisi puutarhassa hieman näytettävää, ehditkö tulla katsomaan, ei kai täällä vielä pimeä tule?" Lu-luulisin, että joku tarttuu syöttiin, ja kertoo mitä haluamme kuulla... Olen sa-samaa mieltä kanssanne, että krypta on ehdottomasti tutkittava. On...on vain äärimmäisen tärkeää, ettei Dakang saa selville, kun tunkeudumme sinne, koska jos saa, olemme pelanneet hänelle erittäin hyvän tilaisuuden nostattaa temppelinväki ja a-a-aasimarit meitä vastaan. Ja mi-mitä tahansa todisteita toisimmekaan kryptasta näytille, hän vo-voisi lähes varmasti väittää, että toimme ne mu-mukanamme ja me, ei hän, olemme itse asiassa demoneja valepuvuissa. E-en tiedä, olisko mahdollista livahtaa sinne huomaamattomasti, kun Dakang i-itse on jo kryptan sisällä...? Ta-tarkoitan, eikö We-wei pidä haudata sinne?" Tiefling katselee tovereitaan ja lattiaa kysyvästi hetken, ennen kuin kääntyy Pulsun puoleen.

"Ja mikään suora hyökkäys Dakangin huoneistoon ei tule kuulonkaan!" hän sanoa napauttaa äkkiä hiljaa mutta kiihtyneesti, korostaen sanojaan tökkäämällä etusormellaan Pulsun palleaa. "Etkö juuri huomannut, ja pe-peräti kahteen otteeseen, kuinka kiihkeästi aasimarit häntä puolustavat?! Joutuisimme lähestulkoon tappamaan heidät!" Eleine kyräilee alkemistia nyreästi pienen hetken. "Muuten, nykyinen nenäsi ympärys ei paranna ulkonäköäsi; ole hyvä, saat tämän lahjaksi nenäverenvuotoja varten. Olen aika varma, että tulet tarvitsemaan sitä usein loppuelämäsi aikana", Eleine sanoo, ojentaen vyössään olevasta taskuta kangasnenäliinan alkemistille.

Ulric hieroo leukaansa mietteliäästi ja sisäistää Eleinen puheita mielessään. Mies on jonkin aikaa hiljaa ennen kuin selvittelee kurkkuaan kröhimällä ja avaa kitansa: "Luulen, etthä Gaththidhemin paljahtthaminen muille themppelin athukkhaille voithi olla parath vaihthoetthomme. Oleth thäythin oikeattha thiithä, etthä Dhakhang voi käänthää heidäth meithä vathaan kothka vain haluaa, muttha joth theemme thämän paljaththukthen, voimme voitthaa heidäth puolellemme, edeth othan heithä. Thuo äskeinen varthija thunthui uthkhovanh meithä oikhein mainiothi khun näythhimme hänelle patthaan, therävirithelmän ja kasvipuskath.
Muttha oleth myöth oikeattha thiithä etthä Dhakangh on ithe menottha krypthaan hauthaamaan Weithä - thikhi, joth haluamme ehthiä thinne ennen kuin Dhakhang on thiellä ithe thai ennen kuin hän ehthii laitthaa thinne mithään thaika-anthoja, meidän pithäithi melkein mennä sinne välitthömätthi..." Ulricin loppulause katoaa epämäräiseksi tuhinaksi ja murinaksi kun mies raapii päätään ilmeisen turhautuneena. Hän ei oikein tiedä mikä olisi paras tapa toimia.

"Kukaan ei voi syyttää meitä valehtelusta jos kerromme totuuden. Meillä on todisteet ja yksi aasimar uskoi ja Gastidem tunnusti hänelle. Jollei tämä aasimar ala valehtelemaan Dakangin käsystä, niin totuutta ei helposti voi kyseenalaistaa. Näin meistä tulisi totuuden puhujia ja salaisuuksien paljastajia asukkaiden mielestä. Ongelma on että jos Dakang on jotakin muuta kuin miltä näyttää me olemme hänelle entistä suurempi uhka", Drugh sanoo ja hetken päästä jatkaa vielä, "Onko missään sanottu että asukkaat haudataan kryptaan? Siellä olevien pyhimysten takia sinne ei pääse muut kuin Dakang on se mitä meille on sanottu"

"Mhinä vain sain sellaisen käsithykhen etthä Wei haudatthaithiin krypthaan koska thäällä ei ole hauthuumaathakhaan", Ulric toteaa Drughille. "Paithi joth ajatthelin vain omiani ja häneth vaikka polthethaan."

"No en ole aina ollut läsnä, joten saattaa olla että olen ymmärtänyt väärin. En varmuudella tiedä", Drugh sanoo kohottaen olkapäitään.

Eleinekin menee hetkeksi mietteliääksi. "Totta, nyt kun sa-sanotte, niin kukaan ei varmaankaan suoraan ole sa-sanonut, että vainajat haudattaisiin kryptaan...Voi hyvin olla, että...että olen tehnyt vain o-omia päätelmiäni" hän lopettaa äänen vaimentuessa lähes kuulumattomiin.

Pienen kiusallisen hiljaisuuden jälkeen Eleine jatkaa, lähinnä Drughia vilkuillen: "Se on tietenkin to-totta, että mahdollinen paljastuksemme lisää uhkaamme Dakangin silmissä, mutta toisaalta, jos G-G-Gastidem vasikoi meistä hyvin...hyvin lavealti, olemme luultavasti joka t-t-tapauksessa Dakangin ongelmalistan kärkipäässä. Muuten", hän aloittaa äkkiä uuden lauseen, "kun kerran ka-kaikki olemme htä mieltä siitä, että k-k-krypta on tutkittava, niin...niin olisiko järkevää, että ennen kuin lähdemme keräämään asukkaita kokoon, te-teemme sen sitten tai emme, niin vilkaisette hieman tuota pöytien vieressä o-olevaa laudoitettua ovea?

Vilkuillen tovereitaan Eleine kiirehtii jatkamaan: "Tu-tutkin sen jo aiemmin ansojen varalta, mutta voisi olla hyvä myös katsoa, kuinka helposti laudat lähtevät irti. Ja jos ne lähtevät irti he-helposti, miksipä ei voisi myös vilkaista hyvin no-nopeasti sisään? Voin jäädä vahtimaan käytävää si-siksi ajaksi. Ja jonkun pitäisi e-ehkä myös vahtia, että Pulao pysyy puutarhasssa kauneusunillaan. Mu-mutta kannatan ky-kyllä tot-totuuden paljastamista Gastidemista asukkaille ennen kuin menemme kryptaan. Emme tiedä, mitä kryptassa o-on, ja olisi hienoa, että olisimme tehneet edes jo-jotain näiden hyväksikäytettyjen asukkaiden hyväksi ennen kuin... ta-tarkoitan siis, siltä varalta että...ti-tiedättehän?"

Ulric nyökkäilee. "Voithimme tothiaan tharkithaa krypthan oven ennen kuin harkithemme thinne menemithä, muuthen emme vältthämätthä ole lainkaan niin huomaamatthomia kuin kuvitthelemme."

"Selvitetään mitä voimme tässä odotellessa. Joitain outoja patsaita siellä nyt ainakin oli. Ja varmaan meidän kannattaa hankkiutua niin hyvään asemaan paikallisten kanssa kuin mahdollista, eli jos kerromme Gastidemin huijauksesta heille", Drugh sanoo mielipiteensä.

Eleine nyökkää lyhyesti ja sanoo vaimeasti: "Pa-paras kai alkaa sitten kryptan o-ovien kanssa, emme tiedä, kuinka kauan Dakang on G-Gastidemin kanssa... Pulsu?" katsoen nyreän kysyvästi nenäliinaa pitelevää alkemistia.

"No mennään hautaan omin jaloin niin ei tartte kenenkään kantaa meitä sinne. Saadaan vähän hämmennystä aikaiseksi vihdoin. Saa noi joku muu olla pihalla juonesta välillä, vaikkakin tuo huiviplösö." Pulsu toteaa ja niistää verta nenästään. "Ton vahtikoiran mä tapan jos se hipaiseekin mun ylvääseen klyyvariin toiste." Pulsun nenä on alunperinkin näyttänyt pilaantuneelta perunalta, nyrkinisku ei auttanut.

"Va-varmasti voisit yrittää, mutta epäilenpä..." Eleine mutisee päätään puistellen. Kohauttaen sitten olkiaan hän sanoo hiljaa: "Palaan hieman lähemmäksi k-ki-kirjaston ovea. Yritän... yritän vi-viivyttää ketä tahansa tänne tulevia mahdollisimman ko-kovaäänisesti, jos siitä olisi jotain apua, mutta... mutta e-en voi taata mitään. Jos henkilö on kovin päättäväisesti tulossa tä-tänne päin..." Hänen äänensä vaimenee kuulumattomiin. Vilkaisten nopeasti tovereitaan hän kävelee nurkan taakse käytävää kirjaston ovelle päin kymmenisen jalkaa.

"Mutta mitä saavutamme sillä että nyt tunkeudumme sinne? Jos menemme lautojen läpi, niin kaikki näkevät että menimme sinne vaikka meitä kiellettiin", Drugh kysyy.

"Emme kai me nyth mene läpi? Vaan kokeilemma vaan kuinka thiukathi laudath ovath khiinni", Ulric toteaa hämmentyneenä.

Pulsu on kaivanut pommin taskustaan. Siinä lukee 'kotiavain'. "Tällä aukeaa lautahökkeli helposti." Kuullessaan kellojen kilinää, livauttaa pommin pois näkyvistä.

Seikkailijaryhmä kuulee kellojen kilinää ja pian vakavan näköinen Tamtei ilmestyy käytävään. Eleine katselee häntä kysyvästi, mutta arvelee muiden kuulevan kellojen kilinän ilma ylimääräistä meluamistakin.

Päästyään pöytien luokse Tamtei katsoo ryhmää epäröiden, mutta pujottelee sitten heidän ohitseen. Hän menee puutarhaan, herättää Pulaon, ja hetken kuluttua molemmat puolituispojat kipittävät takaisin makuuhuoneita päin. Tamtei pysähtyy myös kirjaston kohdalla ja pyytää Miriyaa ja Di Duangia mukaansa. Naiset jättävät kirjansa pöydälle ja menevät puolituisten mukaan.

Drugh: Sense motive +0 Puolituisten kulkiessa ohi Drugh kysäisee näiltä: "Anteeksi, mutta onko taas alkamassa jokin rukoushetki?"

"Öm, ei... äiti sanoi, että isälle on tapahtunut jotain ja käski hakea Pulaon", vastaa Tamtei. Drugh on sitä mieltä, että poika on huolestunut.

Nähdessään myös Miriyan ja Di Duangin lähtevän puolituisten mukaan Eleine perääntyy takaisin tovereidensa luo ja puhuu vaimealla äänellä: "Nä-näköjään myös Miriyan ja D-Dii...Duang lähtivät puolituisten mukaan..." Pienen hiljaisuuden jälkeen hän kiirehtii jatkamaan. "Se-sekään ei vä-välttämättä tarkoita mitään, vo-voisin hyvin kuvitella, että Liso haluaa kertoa u-useimmille ystävistään samalla kertaa. Jos haluatte, voin y-yrittää ujuttautua heidän mukaansa, vo-voisin sitten ainakin ju-juosta varoittamaan teitä, jos kyseessä onkin jo-jokin Dakangin yritys kääntää temppelinväki meitä vastaan... To-toisaalta, meillä on nyt u-uskoakseni vähintäänkin mu-muutamia minuutteja, joiden aikana e-ehtisimme ainakin pintapuolisesti tutkia kryptan ja ehkä palata ta-takaisinkin, ennen kuin kukaan hu-huomaa mitään. M-m-miten haluatte? A-ainoa ylellisyys, mitä meillä ei ole, on a-a-aikaa; lähestymistapa on valittava n-n-nopeasti."

Ulric pohdiskelee hetken. "Voithi olla varmempaa oth meneth heidän mukhaantha, Eleine. Ehkhä meidän ei nyth kannatha kuin tharkithaa krypthan ovi ja thitthen ethiythyä ithekhin muualle?"

Eleine nyökkää ja lähtee ripein askelin poistuneiden temppelin asukkaiden perään. Juokseminen voisi herättää epäilyjä, ja toisaalta, koska joukkion määränpää on oletettavasti tiedossa, löytämisen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia.

Ulric katsoo hetken Eleinen perään ja kääntyy sitten taas Drughin ja Pulsun puoleen. "Tharkishthethaanko thitthen pikaithethi the krypthan ovi?"

"Pulsu?" Drugh katsoo kysyvästi tätä kohti. "Ainoa mitä minä oikeastaan osaan ovelle tehdä on mennä siitä läpi voimalla, mutta eikös ne laudat aika heppoiselta näytä", hän lisää katsellen ovea.

Drugh toteaa, että laudat oven edessä ovat lähinnä näön vuoksi. Ne voisi todennäköisesti vetää irti vaikka yhdellä kädellä. Pulsua hän ei enää näe, koska alkemisti seurasi Eleineä.

"Kath, Pulsu thaithi lähtehä", Ulric toteaa yllättyneenä, hänkään ei ollut huomannut Pulsun karkaamista. Pulsu on aika ninja. "Drugh, milthä thuo laudoithut thinuthä näytthää?" Ulric kysyy toisen mielipidettä.

Käytävässä Drugh vastaa Ulricille. "Sanoisin että nuo laudat irtoavat melkein henkäyksellä kohti, sitä en tiedä saisiko ne takaisin niin että ne eivät näyttäisi irroitetulta. Ne taatusti irtoavat jos vaikka rymän sisäisen kiistelyn aikana joku tulisi tönäistyä niitä kohti.

Ulric nyökkäilee Drughille ja katselee lautoja. "Aivan, aivan..." Mies katselee vähän ympärilleen pikaisesti, mutta ketään ei taida näkyä. "Krypthaan päätheminen on sitthen varmaankhin nopeaa ja helppoa. Meidänh ei tharvinne thehdhä mithään ethijärjethelyithä - mennään muiden perään ja thullaan thitthen myöhemmin yhdetthä thuthkimaan krytphaa. Thophiiko?" Ulric kysyy.

"Ok. Se mikä mietityttää on, että onko kryptassa jotakin, joka antaa meille todisteita. Jos ei, niin käytämmekö vieraanvaraisuuden loppuun käymällä siellä ellemme pysty peittelemään jälkiämme", Drugh vastaa muille hiljaa. "Minulta jäi reppu ulos, joten voisin hakea sen", Drugh sanoo vielä muille.

"Sithä ei valithetthavathi thiedhä ennen kuin menemme krypthaan", Ulric toteaa vaisusti. "Hae thoki reppusi", mies sitten vastaa Drughin toteamukseen.

Drugh hakee reppunsa ja samalla ohi kulkiessaan vilkaisee muita kryptan ovia ja oliko sinne ikkunoita. Hän näkee, että kryptaan tai sinne johtavaan käytävään ei ole ikkunoita. Sisäpihalla olevat ovet ovat tukevasti laudoitettuja, mutta kyllä nekin saattaisi saada rikki. Niiden rikkomisesta lähtisi kuitenkin kova meteli.

Palattuaan muiden luokse Drugh katsoo muita ihmetellen. "Sisäpihan ovet paremmin laudoitettuja, joten sielä ei kyllä sisälle pääse. Mistäköhän Dakang kulkee sinne?" hän sanoo.

Ulric hymähtää itsekseen miettiväisen näköisenä. "Dhakhangilla on mithä ilmeithemmin yhä vain enemmän thalaithuukthia", mies toteaa nyreästi. Mysteeri syvenee. "Muttha, Dhrugh, liithythäänkhö nyth Eleinen ja Pulsun seuraan?"

"Joo mennään vain", Drugh sanoo vähän ärtyneen oloisesti. Selkeästi Dakang alkaa käydä hänen hermoilleen.

Ulric nyökkää Drughille ja lähtee kävelemään sinne päin mihin Eleine ja Pulsu lähtivät aiemmin.

Lison luona

Eleine seuraa temppelin asukkaita, eivätkä he vaikuta kiinnittävän häneen juuri huomiota. Eteishallissa näkyy yksi aasimar-vartija ja Gastidem, jotka ovat ilmeisesti menossa ulos. Muut temppelin asukkaat ovat selvästi kokoontumassa jonnekin puolituisten huoneen paikkeille, mutta koska käytävät ovat aika ahtaita, Eleinen pitäisi tunkemalla tunkea heidän ohitseen päästäkseen Lison luo.

Eleine vilkuilee aasimarin ja Gastidemin perään, mutta päättää jäädä muun temppelinväen joukkoon. "A-anteeksi, mitä täällä tapahtuu?" hän kyselee hiljaisella äänellä - oletettavasti - lähellä olevalta Di Duangilta.

Di Duang kääntyy Eleineä päin, mutta hänen sijastaan Tamtei vastaa. "Mitä? Justhan mä kerroin sille... öh, puoliörkille. Etkö sinä ollut ihan siinä vieressä?" hän kysyy uteliaana.

Eleine: Bluff +5, Diplomacy +3

Eleine hätkähtää, kääntää katseensa alaspäin ja tuntuu vasta nyt huomaavan myös Tamtein. "A-ai, Tamtei... Ööh, ee-en minä niin tarkkaan kuunnellut mitä puhuitte, nuo pukusi pienet kellot helisivät niin sointuvasti, että taisin kuunnella niitä", Eleine selittää yrittäen näyttää häpeilevältä - mikä ei ole vaikeaa. "Olin-- olin juuri tulossa kirjastoon vähän vielä kyselemään teiltä temppelin päiväjärjestyksestä, mutta sitten kun lähdittekin kaikki tänne, niin..." Eleine kohauttaa olkiaan, selittäen asiaa sekä Tamteille että Di Duangille.

"Ai?" Tamtei ei oikein tunnu ymmärtävän, mutta sitten Di Duang sanoo: "Minä voin kyllä jatkaa, mene sinä vain edeltä." Tamtei kohauttaa olkapäitään ja lähtee menemään. Di Duang jatkaa: "Niin, mitä halusit tietää? Ai, odota, Liso sanoo jotain..."

Eleine nyökkää, napsauttaa suunsa kiinni ja antaa Lison sanoa sanottavansa, yrittäen seurailla temppelinväen kasvoja nähdäkseen heidän reaktionsa.

Koska Eleine ja Di Duang ovat jonon hännillä, he eivät näe Lison huoneeseen, mutta kuulevat kuitenkin hänen puheensa, jos eivät puhu päälle. Liso selittää aika hiljaisella äänellä, hitaasti ja hieman rönsyillen, kuinka Eleine ja muut löysivät Wein. Hän ei vielä pääse edes mainitsemaan, että Wei on kuollut.

Pulsu on maleksinut lähemmäs tungosta. Katselee ketkä kaikki ovat kuulemassa. Kaivaa nenäänsä ja kuntelee Lison puhetta.

Liso pääsee puheessaan kohtaan, jossa hän mainitsee, että Wei löytyi kuolleena. Hän ei enää nyyhki, vaikka kuulostaakin surulliselta. Eleine huomaa, että ainakin lähimmät henkilöt (Di Duang, Miriya ja Zhuang) reagoivat uutisiin, ja oletettavasti muutkin, mutta heidän kasvojaan ei näy. Asukkaat vaikuttavat tulevan surullisiksi, mutta he eivät järkyty. Tamtei yrittää ensin väittää äidilleen vastaan, mutta luovuttaa pian. Sen jälkeen Liso jatkaa ja selittää, että hän vei ruumiin seikkailijoiden avustamana Dakangille. Hän mainitsee, että yksi heistä rupesi vähän liian uteliaaksi, mutta sivuuttaa sitten itsensä toteamalla, että eihän sillä ole väliä. "Nyt voimme vain kunnioittaa hänen muistoaan", hän sanoo viimeiseksi.

Di Duangin vieressä oleva Miriya kuiskaa vanhemmalle naiselle: "Surullista... mutta Wei oli toisaalta ollut aika masentunut..."

"Kyllähän sitä joskus sattuu", yrittää Di Duang lohduttaa.

"A-anteeksi", Eleine kuiskii änkyttäen. "Si-siis, onko tälläistä käynyt joskus ennenkin? Tarkoitan, t-teidän elinaikananne?"

"Oha tää aika masentava mesta pidemmän päälle. Ja vaarallinen." Pulsu on saanut verta vuotavan nenänsä jotenkuten tyrehdytettyä.

Di Duang jättää Pulsun huomiotta ja katsoo Eleineä hieman vaivautuneena. "Kuule, nyt ei ole oikea aika puhua tuollaisista asioista..."

Muut temppelin asukkaat lohduttavat Lisoa ja alkavat sitten siirtyä pois käytävältä ja puolituisten huoneesta. Muut menevät huoneisiinsa, mutta Hamada näyttää olevan menossa eteisaulaa päin. Gastidemia taluttanut aasimar-vartija on palannut ja seisoskelee rukoushuoneen verho-oven edessä.

Juonittelua

Di Duangin sanomasta hieman nolostunut Eleine käy muun väen mukana mutisemassa vielä osanottonsa Lisolle jä tämän pojille. Tämän jälkeen Eleine perääntyy ja jää katselemaan ympärilleen hämmentyneen mietteliäänä. Nähdessään Hamadan lähtevän kohti eteisaulaa Eleine lähtee ripeästi tämän perään, vilkuillen vielä äskettäin Gastidemia taluttanutta aasimar-vartijaa. "Gastidemin olinpaikka olisi kiinnostavaa tietää, mutta toisaalta, sen kyselyyn ei juuri nyt ole aikaa...ja muutenkin aasimar-saattaisi hieman ihmetellä kiinnostusta", Eleine ajattelee.

"He-hei! Hamadan", Eleine sanoo ääntään korottaen, yrittäen tasapainolla äänenkäytöllisesti surumielisen tilanteen ja ympäristön edellyttämän hiljaisuuden ja toisaalta kuuluvuuden välillä, koettaen samalla tavoittaa miehen ennen kuin tämä ehkä jatkaa matkaansa puutarhaa kohti vievälle käytävälle.

Hamada käännähtää ympäri juuri ennen kuin hän astuu aivan meditaatiohuoneen edessä olevalle käytävänpätkälle? "Öh?" hän kysyy. Hänen yleiskielensä on selvästi murteellisempaa kuin esimerkiksi Di Duangin, mutta ei kuitenkaan haittaa kommunikointia. "Anteeksi mitä?"

Pulsu osaa tieniä ja oletan että sillä kielellä mennään Pulsu morottaa ensin Hamadaa tieniksi. "Mä voin kääntää jos ei luonnistu, Ellu." Jatkaa tämä infernaaliksi Eleinelle.

Eleine hätkähtää hieman Pulsun puhuessa infernaalia, nyökkää sitten aavistuksen vastentahtoisesti alkemistin ehdotukselle, ja tokaisee lyhyesti infernaaliksi: ["Auta, jos tarpeen"], jatkaen sitten yhteiskielellä puhumista Hamadalle. "Ni-niin, anteeksi kun häiritsen, ymmärrän, että... e-että tämä on hyvin surullinen hetki teille, mu-mutta olemme hieman u-ulkopuolisina surun li-lisäksi pienen hämmenyksen vallassa sen suhteen, miten... miten tä-tämä vaikuttaa temppelin ru-rutiineihin ja ka-kaikkeen sellaiseen. Ta-tarkoitan, onko tiedossa jo-jonkinlainen muistotilaisuus tai v-vastaava? Mi-miten ensi y-yö, järjestättekö jonkinlaiset va-valvojaiset?... Ja siis, voimme hyvin nukkua vaikka puutarhassa, e-emme millään muotoa halua nyt vaikeuttaa pu-puolituisten elämää tai a-aiheuttaa kenelläkään ylimääräistä vaivaa n-n-nukkumisjärjestelyjen johdosta... U-ulkona kai tulee pimeää ö-öisin? E-eikä sadetta ilmeisesti ole t-t-tiedossa, joten vo-voimme aivan hyvin nukkua ulkona?" Jos Hamada vaikuttaa siltä, ettei ole täysin ymmärtänyt, Eleine viittoilee kärsimättömästi Pulsua kääntämään.

Hamada nyökkää kohteliaasti Pulsulle ja nyrpistää hieman nenäänsä seikkailijoiden infernaalille, kieli kun ei kuulosta erityisen miellyttävältä. "Tuota... ei kai se niin paljon vaikuta? En minä oikein tiedä. Kyllä Dakang jotain siitä sanoo. Mikä on valvojainen?" Hän katsoo Eleineä selvästi kummissaan, kun tämä kysyy, tuleeko pimeää. "Siis... tietysti... Ei, ensi yönä ei sada."

Pulsu tulkkaa hämmenystä aiheuttavan kohdan tieniksi. Lisää itse, edelleen tieniksi: "Niin kait täällä on pimeää joskus? Vaikka aurinko ei tänne tasku-ulottuvuuteen paistakaan."

Hamada tuijottaa Pulsua ja pudistelee epäuskoisena päätään.

Eleine katselee hieman kummastuneena Hamadaa ja epävarman ärtyneesti Pulsua. "Mitä se nyt taas sanoi?" hän miettii itsekseen.

Ulric saapuu hiukan kireänä kävellen paikalle ja maleksii Eleinen ja Pulsun vierelle sanomatta mitään.

Drugh vetelehtii Uliricin perässä paikalle saapuen sopivasti nähdäkseen Hamadan tujottamiset ja pään pudistukset. "Mitä nyt hän on nyt taas tehnyt", Drugh miettii, mutta ei uskalla kysyä.

"A-ai hei, Drugh, Ulric," Eleine sanoo, kasvot kirkastuen. "Löysittekin jo... Drughin repun puutarhasta, huomaan. Oliko se vaikeaa?" tiefling jatkaa, lukiten katseensa molempien kasvoihin hetkeksi. Vain hieman liian pitkän tauon jälkeen Eleine jatkaa puhettaan, ääntään vaistonvaraisesti hiljentäen: "Li-liso kertoi ju-juuri ka-kaikille, mitä... mitä Weille tapahtui. O-olin juuri P-P-Pulsun kanssa keskustelemassa Hamadanin" - kädet viittovat ensin Pulsuun, sitten Hamadaan - "ka-kanssa siitä, mi-miten tä-tämä vaikuttaa temppelin rutiineihin..." Kääntyen hieman enemmän Hamadania kohti kuin varmistusta hakeakseen, Eleine selittää: "Ja siis, siis, jos oikein y-ymmärsin, niin D-Dakangin sanoo sitten asiasta tai ma-mahdollisista seremonioista, mu-mutta periaatteessa, krhm, ööh, asia ho-hoidetaan varsin pi-pienimuotoisesti... eikö totta?" Tässä välissä Eleine katsahtaa kysyvästi Hamadaan.

"Tuota, niin", sanoo Hamada ja vaikuttaa hermostuneelta, kun seikkailijat alkavat lisääntyä käytävässä. "Nimeni on kyllä Hamada, ei Hamadan..."

"Varmistin myös, että voimme hyvin yöpyä ulkosalla jos haluamme, öisin on pi-pimeää ja e-ensi yönä ei p-pitäisi sataakaan...Muut a-a-asukkaat menivät hu-huoneisiinsa, pa-paitsi Gastidemin n-nnäin menevän ulos a-aasimarin seurassa, e-en tiedä missä hän nyt on... Va-varmaankin nyt olisi joka tapauksessa hyvä hetki esitellä asukkaille... siistimäämme puutarhaa?" Eleine katselee kysyvästi kaikkia kolmea toveriaan, ja kääntyy lopuksi katsomaan vielä Hamadaa uteliaasti: "Mi-mihin sinä mu-muuten olitkaan menossa?"

"Nää taliavot ei ymmärrä ihan oikeasti olevansa omassa pikku kalamaljassan näköjään", toteaa Pulsu infernaaliksi. "Haluutsä et tulkkaan ton juttuja? Nää ei ymmärrä mun toverit sivistyneiden kielien päälle", hän jatkaa tieniksi Hamadalle.

Drugh kuuntelee Pulsua ymmärtämättä sanaakaan ja kiroilee örkiksi. "Ei. Siinä se oli johon sen jätin", Drugh vastaa Eleinelle. "Nyt on varmaan tuon valitettavan tapauksen johdosta vähän erikoiset iltarutiinit teillä", hän kohdistaa sanansa Hamadalle.

"Öm... öm... ei tarvitse, kyllä minä ymmärrän mitä he sanovat, tavallaan", mutisee Hamada Pulsulle tieniksi. "Minä halusin vain mennä meditoimaan vähän ja rauhoittua", hän jatkaa yleiskielellä. "En minä halua ajatella mitään erikoisuuksia, täällä on nyt jo liiankin ihmeellistä!" hän vinkaisee.

"Olenh phahoillani etthä olemme häirinneeth thinun normaalia elämääthi", Ulric toteaa Hamadalle anteeksipyytävästi. "Themppelissänne on vain niin omanlaisia thapojaan, erilaisia khuin theillä misthä me thulemme, jothen kythelemme athioitha kothka emme halua loukatha theithä thiethämätthömyydellämme..." Ulric selittää, vaikka ajattelee mielessään, että Pulsu ehkä haluaakin loukata asukkaita.

"Ti-ti-tietenkin," Hamadan ahdistuksesta ja hämmenyksestä nolostunut Eleine komppaa änkyttäen Ulricia. "E-emme tietenkään halua pi-pidätellä sinua... Ha-haluaisitko e-ehkä mennä puutarhaan me-meditoimaan? Tai jos et me-me-meditoimaan, niin ainakin k-katselmaan sitä - pu-puutarhaa, siis, tarkoitan? Si-siistimme sen, ja a-aa-ainakin Di Duang oli sitä mieltä, että siellä o-oli oikein hienon nä-näköistä..." Eleine ehdottaa. "Toki voit ta-tarhan nähtyäsi myös sanoa me-meille, jos se mi-mielestäsi kaipaisi vielä siistimistä", hän lisää ujo hymy kasvoillaan.

"Olen pahoillani, mutta emme vainymmärrä kaikkai tapojanne. Emme halua loukata", Drugh lisää.

"Öh, juu, niin... ymmärrän kai..." Hamada vastaa lähinnä Ulricille ja näyttää hieman hämmentyneeltä kaikesta saamastaan huomiosta. Hän tuijottaa meditaatiohuoneeseen. "Minä ajattelin vain meditoida nyt, mutta voin katsoa puutarhaa myöhemmin... Vai tuota, haluatteko välttämättä että tulen katsomaan sitä nyt?"

"Ei tietenkään. Tietysti vasta sitten kun ehdit tai siltä tuntuu", Drugh vastaa Hamadalle. "Eleine varmaan kokee puutarhat itse rentouttavaksi ja siksi ehdottaa sitä. Koska nythän siellä näkyy sen Koradan spiraalli. Ulkoilma, kevyt tuulenvire ja lämmin auringonpaiste tekee hyvää mielelle", hän lisää vilkaisten Eleine toivoen, että tämä ei pahastu kun hän vastasi.

Eleine: Diplomacy +3, jos soveltuu.
Aid Drughille, jos myös heittää Diplo-
matiaa.
Eleine nyökyttelee kuumeisesti Drughin sanoille. "Ni-niin, tee toki niin kuin itse ha-haluat", hän änkyttää Hamadalle. "To-tosin,tuota...joskus, jo-jos...teen itse a-asioita eri...eri tavalla ta-tai eri paikoissa, kuin o-olen tottunut, niin tuntuu, että...että opin niissä eri ta-tavalla tekemisissä pa-paljon enemmän. Jo-jos ymmärrät, mi-mitä tarkoitan?" Eleine katsoo Hamadaa kysyvästi, nolon ja epävarman näköisenä. "E-en ti-tietenkään t-t-tiedä, päteekö tämä my-myös....myös meditaatioon", hän kiirehtii lisäämään mutisten, enimmäkseen lattiaan tuijotellen.

Hamada ei oikein tiedä mitä sanoisi, joten hän mumisee jotain. "Niin, joo, ehkä... Mutta menen nyt meditaatiohuoneeseen", hän toteaa, ja puikkelehtii muiden ohi meditaatiohuoneeseen mikäli häntä ei estellä. Ovella hän epäröi hetken ja heilauttaa sitten ovea niin, että se menee melkein kiinni, mutta jää kuitenkin raolleen.

"Noh, vo-voimme varmaan y-yrittää tulla h-hakemaan häntä myöhemmin..." Eleine mutisee hiljaa muille. "Va-va-varmaankin voisimme lähteä nyt k-keräämään muita a-asukkeja puutarhaan...? He lienevät e-edelleen huoneissaan." Tiefling katselee epävarmasti tovereitaan.

Ulric nyökkää Eleinelle. "Parempi hoithaa athia mahdollithimman pian", mies toteaa.

Eleine nyökkää takaisin. "Öööh, P-Pulsu, vo-voisit oikeastaan me-mennä jo edeltä p-p-puutarhaan, v-voit miettiä hyvää tapaa esitellä G-Gastidemin pa-patsasta me-meidän kerätessä y-yleisöä?" hän ehdottaa.

"Häh? Miksi me sitä nyt kaikille halutaan esitellä? Gastidem on varmaan pyhitetty hengiltä jo kuitenkin. Noi lampaat märehtii ees-taas eikä niitä tunnu pahemmin hetkauttavan mikään. Mennää ny kattomaan se hautakammio ni ei tarvi olla täällä kaivamassa VERTA NENÄSTÄ päivätolkulla." Pulsu osoittaa aiempaa vinompaa nenäänsä sormellaan näin sähistessään puoliääneen.

Drugh katselee Pulsua ja hautaa kasvot käsiinsä. "Olisitko ystävällinen ja sulkisit suusi. Korada on kuitenkin anteeksiannon jumalaluus, joten ei Gastidemin pitäisi olla hengenvaarassa", Drugh kuiskaa Pulsulle.

"Krhm, luulen Pulsun ky-kyllä ta-tarkoittaneen Ga-gastidemin olevan vaarassa D-Dakangin taholta, joka tuskin o-on erityisen harras Koradan seuraaja", Eleine kuiskuttelee, katsellen vuoroin Drughia anteeksipyytävästi ja Pulsua ärtyneesti. "Me-mennään nyt a-ainakin hieman kaummaksi tästä, voimme sitten jatkaa neuvonpitoa" Eleine kuiskaa, luoden merkitsevän katseen meditaatiohuoneen raollaan olevaan oveen ja viimeisen nyreän vilkaisun Pulsuun, ennen kuin liikkuu käytävällä peremälle, meditaatiohuoneen nurkan taakse.

"No sitä nimenomaan... Nää laumaeläimet ei saa aikaiseksi vihaista lynkkaysjoukkoa, vaikka niiden henki riippuisi siitä. Tässä on joku juoni ja näitä imbesillejä käytetään hyväksi. Edes mulle ei mene läpi mikään laupeus tai muu sonta. Nuo on kasvatettu ruoaksi tai jotain. Mille? Miten? Miksi? Ei me tiedetä ja meidän kaikkien henget on vaarassa. Tanssitaanko me vielä varovaisesti tän kuvainnollisen lieskan ympärillä, kunnes kärähdetään vai pitäiskö edes pikkasen tökätä kepillä..." Pulsu jatkaa hädin tuskin saaden pidettyä äänenpainonsa kurissa.

Drugh seuraa Eleineä ja vilkaisee muita ja antaa merkin seurata. Kun he ovat siirtyneet vähän etäämmälle, niin ettei heitä kuultaisi hän sanoo: "Jos odotamme että illalla paikka rauhoittuu ja sitten menemme tutkimaan kryptaa. Mitä mieltä olette?"

"No tuota", Eleine aloittaa poikkeuksellisen mietteliään kuuloisella äänellä. "Va-vaikken olisikaan uskonut sanovani tätä, n-niin P-Pulsun sanoissa saattaisi olla ideaa... ainakin vä-vähän", hän lopettaa happamasti alkemistia vilkaisten. "T-tai siis, tilanne vaikuttaa nyt hy-hyvin rauhalliselta, a-asukkaat näyttävät ve-vetäytyneen kukin omiin oloihinsa suremaan, ku-kuten vaikkapa Hamada... Ja t-tosiaan, he t-tuntuvat suhtautuvan ko-koko asiaan jo-jotenkin oudon la-lauhkeasti. Hyvänä puolena o-olisi nyt sekin, e-ettei Dakang ole e-ehtinyt valmistella mitään va-varotoimia - ta-tai ainakaan lisää sellaisia k-k-kryptassa jo olevien lisäksi... "K-kryptahan ei ole iso, ehtisimme ny-nyt ehkä ka-kartoittaa vähintäänkin t-t-tilanteen siellä. Tiedättehän, n-nopeasti sisään ja ulos? Jos havaitsemme, e-että si-siellä o-onkin jotain, joka...e-edellyttää ajan viettämistä, voisimme si-sitten tehdä u-uuden visiitin illalla?" Eleine lopetaa kysyvästi, pureskellen huuliaan samalla kun takaraivossa kolkuttelee kryptan herättämän uteliaisuuden lisäksi voimakkaasti ajatus Pulsun vaikuttavan siinä määrin kiihtyneeltä, että tämä saattaisi tunkeutua kryptaan vielä yksinäänkin, jos silmä välttäisi. "Katastrofi." Sormet harovat otsatukkaa hermostuneesti. "V-voin tietysti vielä käydä a-asuintiloissa, öhm, tunnustelemassa i-ilmapiiriä, mutta vaikutelma, jonka sain...on, että - että a-asukkaat eivät ole erityisemmin li-liikkumassa."

"Jos menemme kryptaan nyt niin en usko että pystymme peittelemään käntiämme siellä. Eli jos mitään ei löydy, niin edessämme on todennäköisesti taktinen vetäytyminen, sillä Dakang saa paikalliset vastaamme. Meillä on kirjaston indeksointikin kesken.", Drugh sanoo.

Ulric näyttää hyvin mietteliäältä.
"Vhaikkha minua inhotthaakhin ajathuth thiithä etthä thaathamme thäythin menetthää then luotthamukthen jotha themppelin asukkhailla on meihin, haluaisin selvitthää mithä thäällä oikhein thapahthuu ja mithä krypthattha on mahdollithimman phian. Shillä joth Dhakhangilla on thiellä jothain - niin khuin hyvin varmathi on - niin mithä phidemphään odothamme, thithä varmemmin hänkhin alkhaa epäillä meithä ja järjethää thinne jothain paljon ikhävämpää. Thällä hetkhellä minutha thunthuu, etthä mithä nopeammin thelvithämme mithä krypthattha ja thäällä koko themppelithä thapahthuu, thithä suuremman palvelukhen theemme themppelin athukkhaille", Ulric lopettaa pitkän puheensa.

Drugh katselee muita ja nauraa. "Nyt ovat mailmankirjat sekaisin kun minä olen eniten suoraa toimintaa vastaan", hän sanoo. "Taitaa olla jo liian myöhäistä teroittaa aseet", hän mutisee. "Menemme varmaan sisältä ja jos koitamme saada laudat siten että ne saisi takaisin tai jopa näyttämään että emme ole menneet sisälle", hän kuiskaa matkalla.

"Se...se lienee vi-viisainta", vierellä asteleva Eleine myöntelee kerkeästi kuiskutellen, vilkaisten sitten Pulsua epäluuloisesti, ja sihisee tälle: "K-kuulitko? Ei mitään pommeja t-tai sen sellaisia..."

"Joo." toteaa Pulsu. "Vasta sitten, kun jotain äänekästä hyökkää kimppuun."

Hamadan häirintä

Tässä vaiheessa seikkailijat kuulevat lähestyviä askelia ja osaavat sulkea suunsa hyvissä ajoin. Sitten käytävästä ilmestyy yksi aasimar-vartijoista. "Anteeksi..." hän sanoo ja on menossa heidän ohitseen puutarhaa päin. "Eikun... hetkinen, sinullahan oli se Gastidemin laitteen terä?" hän kysyy Pulsulta. "Saisinko sen? Minun pitää viedä kaikki sen patsaan tai minkä lie osat Dakangille tutkittavaksi."

pulsu diplottaa -3 ja kalastelee aideja kavereilta "Jaa.. Joo, onhan se mulla. Aattelin säästää sen muistona. Niittasi meikäläisen melkein jaloiltaan nimittäin. Voin kyllä tulla esittelemään ku oon jo vähän pällistelly sitä. Säästys Dakangilta aikaa. Vai mitä sanoo toverini kirjavat?" Pulsu näkee opportunistina tilaisuuden päästä seuraamaan Gastidemin ja Dakangin jutustelua. "Kuka teistä sen kasvin tunnisti, mä olin vähän tillintallin ku siitä puhuttiin... Ulric? Tuu sä peesiin ny ainaki."

Ulric aidaa Pulsua Diplomacy +4:llä "Ömh, niin", Ulric aloittaa kröhisten ja jatkaa, "Me thothiaan thiedhämme jo - thoverini khädesthä phithäen jos sallitthe huonon sanavalinnan - khuinkhu thämä laithe thoimii, me voithimme hyvin thulla ehtitthelemään henkhilökhohthaithethi khuinkha the thoimii..."

Tässä eivät avustukset auta... "Mitä? Kuinka te noin paljon tiedätte? Onko teillä jotain tekemistä sen laitteen kanssa?" aasimar kysyy pistävästi. "Vai tarkoititteko, että te tutkitte laitteen myös?" Aasimar ei kuitenkaan näytä kovin tyytyväiseltä. "Anteeksi nyt, mutta Dakang toivoisi, että ette enää sekaantuisi niin paljoa kaikkeen. Tietysti on hyvä, että paljastitte Gastidemin huijauksen, mutta älkää nyt koko ajan olko tunkemassa Dakangin luokse." Aasimar katsoo Pulsua hetken ennen kuin muistaa, mitä hänen pitikään sanoa. "Tuota... Olen aika varma, että Dakang sallii sinun pitää terän, jos haluat, mutta hän haluaisi tutkia sen nyt itse."

Eleine yrittää parhaansa mukaan kätkeä hermostuksensa, katseen sinkoilessa Pulsun ja aasimarin välillä. Tiefling yrittää kuumeisesti miettiä jotain ulospääsyä tilanteesta, mutta muita kuin erittäin riskialttiita tapoja ei tule mieleen. "Eipä mennyt pitkään, ennen kuin ensimmäiset epäilykset jo lausuttiin", hän miettii synkästi. "Terän antaminen lienee nopein keino päästä hänestä eroon."

Drugh: Diplomacy +7 ja intimidate +9 (+11 taitaakin olla vain taistelussa). Taitaa olla liian myöhäistä aidata, joten omana heittona. "No olemme nyt kuitenkin jonkin verran mailmaa kiertäneet ja erinäisiä ansoja nähneet, lisäksi Gastidem tunnustaessaan esitteli sen toimintaa, joten meille siinä ei juuri ole mitään tutkimista enää. Mutta jos meitä ei sinne haluta, niin voimme kokoontua jonnekkin ja auttamaan sen tutkimisessa", Drugh sanoo avuliaisesti, mutta päättäväisesti. "Mitä harmia siitä muka voisi olla? Se vain säästää HERRA temppelinjohtajan aikaa. Ja jos tuomme jopa Gastidemin mukaan, sillä hänen on helppo esitellä sitä uudestaan. Missä hän nyt onkaan?" Drugh kysyy. "Jos Dakang ja aasimarit saadaan johonkin toiseen huoneeseen, niin ehkä hänen huonetta voisi tutkia hetken rauhassa", Drugh ajattelee itsekseen.

Aasimar vaikuttaa vähän hämmentyneeltä ja aika kärsimättömältä. "Mitä? Kuinka te voisitte tutkia sitä jos se on Dakagilla ja... äh, älkää nyt tehkö tästä liian monimutkaista", hän toteaa päätään heilutellen. Hän ei vaikuta vihaiselta tai edes erityisen ärsyyntyneeltä, hänenen keskittymiskykynsä vain ei selvästi riitä kovin pitkälle. "Gastidem on nyt ajettu pois, ettei hän voi tehdä enempää pahaa."

"Me OLEMME jo tutkineet sen ja Gastidem vielä näytti sen toiminnan. Mitä tutkittavaa siinä vielä on? Saitko sinä määräyksen ehdottomasti viedä sen Dakangille?" Drugh jatkaa. "Ja karkoitettu minne? Auringoton tasku-ulottuvuus. Minne hän täällä muka menee", hän vielä kysyy.

"Joo, minun pitää viedä se Dakangille", vastaa aasimar. "Ja taasko tätä? Aurinko? Tasku-ulottuvuus? Kai tekin epäilisitte jotain ihmeen ryhmää, joka tulee tuolla tavalla häiritsemään ja puhumaan kummallisilla sanoilla? Dakang varmasti arvostaa sitä, että huomasitte Gastidemin petoksen, mutta minun mielestäni hän on ihan oikeassa ollessaan varovainen! Kai hän haluaa varmistaa itse, että te ette tehneet Gastidemin vekottimelle jotain. Minä kai luottaisin teidän sanaanne tuon laitteen kanssa, kun Gastidemkin sen myönsi... mutta parempi olla varma!" hän selittää innoissaan.

"Koska Pulsu ei välttämättä ole halukas luopumaan siitä, niin jospa neuvottelemme asiasta samalla kuin siirrymme lähemmäs muita", Drugh sanoo. "Eihän meillä ole mitään salattavaa koskien sen luovuttamista jos näin haluat Pulsu", hän lisää vilkaisten Pulsua.

"Mä tuon vekottimen ja esittelen samalla, säästyy Ison Deen aikaa samalla ku ei joudu pähkäilemään. Gastidem tunnusti ja on häipynyt joten mitä tässä on hätänä? Ei kai se tonttu uskaltaisi haastaa Dkangin päätöstä? Mieluusti tutkailen tätä vekotinta sen aikaa, jos Dakang aikoo perehtyä vasta myöhemmin. Meillä oli juttu vähän kesken tässä nii jos meet sanomaan et tos kohta tullaan." Pulsu koittaa sommitella sanojaan jotenkuten ystävälliseen äänensävyyn vartijalle. Muistaa nyrkiniskun kuitenkin vielä.

Aasimar muuttuu taas uhmakkaammaksi. "Anna nyt vain se terä ja jättäkää tutkiminen Dakangille. Hän ei aio ottaa teitä vastaan, varsinkaan sen viimekertaisen tunkeutumisen jälkeen! Kai te nyt sen ymmärrätte?"

"Tunkeutuminen, tutkiminen? Mitä sinä siinä selität? Osassa ei ole mitään tutkittavaa enää. Se on tutkittu ja toiminta esitetty. Ja minne on tunkeuduttu. Keittiöön, rukoushoneeseen vai Dakangin valtakuntaan. Herra kuolematon temppelinjohtaja ilmeisesti on hyvää pataa Koradan kanssa koska tämä on hänelle pitkän iän antanut, mutta silti Gastidemin huijaus meni muka häneltä huomaamatta. Mielestäni hän ei välittänyt pätkääkään teidän sormistanne, vaan antoi huijauksen jatkua vuosia. Olkoon ottamatta meitä vastaan, mutta jos Pulsu ei siitä osasta halua luopua, niin tilanne on vähän hankala teille. Jos kerran tarjoudumme tuomaan sen ja esittelemään ennen hänen tutkimistaa, niin miksi se ei muka käy? Mitä salattavaa hänellä on? Ja toiminnan esittely ei ole vaikeaa testataan vaikka Hamadalle", Drugh sanoo tuskastuneena aasi-aasimariin, tarttuen Pulsusta ja ottaen suunnan kohti meditaatiohuonetta ja Hamadaa.

Pulsu virnistää leveästi vartijalle paljastaen paholaismaisen terävät hampaansa ja lähtee Drughin mukaan.

Tilanteessa sivustakatsojaksi silmät pyöreinä jäänyt Eleine sanoo: "Öööhm", ei erityisesti kenellekään ja jää seuraamaan aasimarin reaktiota lammasmainen ja jonkinlainen kiusaantuneen ja anteeksipyytelevän välimuotoinen ilme kasvoillaan. Tieflingin hämmentyneessä päässä pyörii hädin tuskin muotoutunut ajatus: "No... Tämäpä oli odottamatonta! Mitenkähän tilanne kehittyy?"

"Niin TE väitätte, että se on tutkittu!" Aasimar katsoo Drughia todella kummissaan, kun tämä ei tajunnut, että hän tarkoitti Pulsun änkemistä Dakangin huoneeseen. "Dakangin huoneeseen tietysti." Seuraaville Drughin sanoille hän vain pyörittelee silmiään, eikä ehdi vastata Dakangin kyseenalaistuksiin. "Kuule nyt, te käyttäydytte todella omituisesti! Ihan kuin yrittäisitte salailla jotain kun ette anna sitä terää ja vaaditte oikein esitellä Gastidemin laitetta ihan omien halujenne mukaan! Mitä TE ette halua Dakangin tajuavan? Te tässä olette epäilyttäviä emmekä me!" hän inttää.

"Kyllä hän sen tulee saamaan, ole huoleti ja me emme tule paikalle esittelemään sitä hänelle", Drugh lähes huutaa olkansa yli mennessään.

Drugh pyyhältää meditaatiohuoneeseen ja avaa suunsa. "Olen pahoillani, mutta tarvitsemme sinun apuasi", hän sanoo koittaen vähän vielä malttaa mieltään. Hamada ei kuitenkaan ole se aasimar joka häntä ärsyttää. "Toverillani tässä on yksi esine ja hän esittää sen sinulle ja sen toiminnan. Lopuksi haluan, että kertot ymmärsitkö ja jäikö jotakin epäselvää sen toiminnasta. Kun on valmista pääset jatkamaan meditaatiota", Drugh lisää hivenen ärtynyt sävy äänessään.

Hamada säpsähtää ja pudottaa pitelemänsä lasikuulat. "Tuota... mitä? Mi-minulla oli meditointi kesken." Hän metsästää lasikuulia, mutta muutama on pyörinyt huoneen toiselle puolelle, eikä hän halua lähteä paikaltaan. "Enkö voisi saada olla rauhassa nyt?"

Drugh: Diplomacy +7, indtimidate +9. Drugh katselee kuulien vierimistä ja käy hakemassa ne Hamadalle. "Olen ERITTÄIN pahoillani, mutta et ennen kuin tämä on tehty. Valitettavasti olit lähin ja sappeni alkaa kohta kiehua. Ajattele tätä vaikka meditaationa minulle ja miten olisit avuksi lähimmäiselle", hän sanoo erittäin päättäväisesti. "Ellet sitten tiedä missä olisi joku kuka tämän haluaa seurata."

Aasimar-vartija tulee kuuntelemaan meditaatiohuoneen ovelle ärtyneen näköisenä, mutta ei sano vielä mitään.

"Öh... no, hyvä on sitten", sanoo Hamada, panee lasikuulat taskuunsa ja nousee ylös, valmiina lähtemään. "Tuota, miksi haluatte esitellä jotain? Eikö Arkem voisi..." Hänen äänensä hiipuu, kun hän tajuaa, että he olivat juuri riidelleet käytävällä.

Muut lähtivät niin yhtäkkiä liikkeelle, että Ulric jäi täysin hämmentyneenä vain katsomaan jälkeen, ja kipittää hiljaa muiden perään näiden lähtiessä meditaatiohuoneelle.

"No Pulsu testaa selitystä", Drugh sanoo otsasuoni pullistellen ja väillä puristellen käsiään nyrkkiin rystyset vaaleina.

Hamada tuijottaa Drughia pelästyneesti.

Pulsu kaivaa terän esille. "Laitetaanko myrkkyä kans vai riittääkö et verta lentää?"

"Hmmmm...", Drugh pohtii ääneen mulkoilen aasimaria, mutta pudistaa sittne päätään, "Ei tarvitse edes verta. Ota vaikka jokin kepakko tai jotakin. Eiköhän täällä ole verta vuosien saatossa vuodatettu jo tarpeeksi mukamas Koradan nimissä ja hänen kuolemattoman palvojansa silmien alla". Pulsun selostaessa Drugh välillä mulkoilee Arkemia vieläkin vihaisena.

"Mjoo, ei täällä ollu pappiakaan parantamassa." Pulsu asettelee terän näyttävästi ja valmitautuu demonstraatioon ylpeänä.

Pulsu löytää saappaastaan rikkaruohon paksun ja kovan varren.

Hamada tuijottaa nyt sekä Pulsua että Drughia todella pelästyneesti ja katsoo välillä Arkemiin. Arkem näyttää hämmentyneeltä ja valpastuu.

Sisään livahtanut Eleine seurailee tapahtumia ujosti etäämpää huoneen kirjastoa läheisimmästä nurkasta, nojaten seinään kädet tiukasti puuskassa, Hamadaa ja Arkemia vilkuillen. "Hyvä hyvä" tiefling ajattelee nähdessään näiden reaktiot. "Ainakin he reagoivat sentään jotenkin. Ehkä Dakang ei olekaan saanut heitä aivan tylsämielisiksi.

Pulsu leikkaa rikkaruohon terällä poikki. "Ja sillälailla meinasi meikäläiseltäki lähteä sormi."

"Noin, eikös oikeastaan näytä aika yksinkertaiselta laitteelta. Osaisitko nyt selittää sen toiminnan?" Drugh kysyy Pulsun selitysten jälkeen.

"Öh, en... eikun siis, öö, tietysti! Tuota..." sopertaa Hamada. Kaikki paitsi Ulric tajuavat, että Hamada yritti äsken antaa sen vastauksen, jonka he halusivat kuulla, riippumatta siitä, ymmärsikö hän mitään.

Eleine liikahtelee vaivaantuneena seinän vierustalla. "Hamada saattaisi - tosin sekään ei ole varmaa - ehkä tajuta asian paremmin puutarhassa... Toisaalta, miespolo on niin paniikissa ja koko asia hänelle niin uppo-outo...Pystyyköhän hän edes tajuamaan tästä mitään?" Eleine miettii kiemurrellessaan. Pakottautuen avaamaan suutaan, joka äkkiä tuntuu kovin kuivalta, tiefling selvittää kurkkuaan: "KRhm, KRhm...Josko - josko puutarhaan?" hän ehdottaa epävarmasti, kädet entistä tiukemmin puuskassa.

Ulric on aika hämillään Eleinen kiemurtelusta, mutta no, mitäpä Ulric tietäisi? Mies on valmiina seuraamaan porukkaa puutarhaan.

"Mjaa mitäs me siellä?" Kysyy Pulsu Eleineltä vinosti virnottaen.

"No... Äääh, siis, mi-mietin vain, josko - josko terän idean saisi, ööh, sa-saisi vielä pa-paremmin selitettyä Ha-hamadanille si-siinä pa-patsaan lähellä. Ni-niin tuota, ti-tietenkin siltä varalta, e-että sinulle jäi tässä jotain epäselvää?" Eleine vilkuilee kysyvästi Hamadania, ja jatkaa vielä anteeksipyytävään äänensävyyn: "Olin...olin a-aistivani pientä e-epävarmuutta edellisestä va-vastauksestasi. Ko-korjaa toki, jos erehdyin?"

"En minä haluaisi sotkeentua tähän enempää!" parahtaa Hamada, kun hän tajuaa, että seikkailijat saattaisivat haluta hänen tulevan puutarhaan vielä kaiken tämän jälkeen. "Minä en yhtään ymmärrä mitä te oikein yritätte... tai siis haluatte... tai mitä vain. Mi-miksi minun pitäisi tietää tuosta terästä jotain? Onko se jotenkin tärkeä? Anteeksi hirveästi..."

Eleine yrittää pitää kasvonsa peruslukemilla ja puree kieltään, vaikka sisimmässään vaikeroikin ja kurkun tienoilla pyörii jo tukku infernaalisia kirouksia. "Vaikuttaa siltä, että olin tarpeettoman toiveikas", kumisee hänen päässään lakonisesti. Hiuksiaan turhautuneesti haroen ja tovereitaan vilkuillen hän yrittää miettiä, miten parhaiten selittäisi asian Hamadalle ja tulee samalla vilkaiseeksi tämän neljää sormea vajaita käsiä. Tiefling puhaltaa ilman keuhkoistaan syvänä (aavistuksen sihisevänä) huokauksena ja sitten, yrittäen pitää äänensä rauhallisena ja lempeänä: "A-anteeksi...Y-yritetäänpä selvittää tätä to-toisin. Siis, mi-mitäpä jos sinä pu-puolestasi kertoisit - kertoisit meille, mitä neljälle sormellesi on t-t-tapahtunut. N-näin alkajaisiksi."

"Öh, tuota... minä menetin ne, kun kokeilin Koradan suudelmaa", Hamada sanoo jokseenkin häpeissään. "Ei olisi pitänyt yrittää ennen kuin tiedän enemmän..."

"Ja nytte ku tiiät että se oli Gastidemin kepposia, joiden Dakang antoi jatkua nenänsä alla ties kuinka pitkään, niin mikäs on fiilis?" Pulsu tiedustelee virnistellen edelleen.

Drugh: Diplomacy +7 Drugh koittaa rauhoittua ja puhuu ystävällisesti Hamadalle. "Mekaaninen laite ja osoitettuun kohtaan kun laittaa jotakin se saa aikaan terän liikkeen. Ei ole suuri terä, mutta riippuen kohdasta johon se osuu, niin voi tulla vain pieni haava tai pahimmassa lähteä koko sormi. Eikös vaikuta aika yksinkertaiselta jos unohtaa pienet osat millä se on toteutettu - eikös?" Drugh selittää rauhallisesti, vaikka ei välttämättä itsekään ymmärrä ihan kaikkien pienten osien tarkoitusta. "Eikös toiminta itsessään olekin terävän suoraviivaista? Terässähän sitten voisi olla vaikka huumaavaa ainetta, joka vie pois kipua ja aiheuttaa harhanäkyjä, kuten se pihalla kasvava joku lehti, mikä se nyt olikaan Ulric?" hän jatkaa vielä.

Hamada katselee alaspäin ja tunkee kätensä taskuihinsa, kun seikkailijat jatkavat vihjailua asioista, joista hän ei tiedä mitään. "Mitä? Gastidemin mitä?" hän kysyy ihmeissään.

"Lopeta nyt tuo valheiden levittely!" huudahtaa Arkem Pulsulle. "Jos Dakang olisi tiennyt, että Gastidem oli pahantahtoinen, hän olisi tietysti pannut sille pisteen!" Hän kääntyy Hamadaa päin ja jatkaa: "Gastidem myönsi, että hän... siis että ilmeisesti sillä Koradan suudelma -laitteella ei ole oikeasti Koradan kanssa tekemistä? Niinkö se oli?"

Hamada näyttää selvästi valkoisemmalta ja tuijottaa Arkemia. "Minä... mutta... O-onko se ihan varma, että... siis, missä se vika on? Onko Koradan suudelman tarkoitus toimia niin kuin öh, Drugh kuvaili vai ei? Onko Gastidem paha vai se laite? Ei kai sitä ole kirottu? Olemmeko me saaneet siitä jonkun kirouksen? Voi ei! Korada meitä auttakoon! Voiko Dakang tehdä jonkun, öö, antikirouksen?"

"En tiedä..." aloittaa Arkem, ja sitten hänen päänsä päälle syttyy pieni kynttilän liekki – kirjaimellisesti. "...Mutta sitä varten se laite olisi varmaan TUTKITTAVA!" hän tiuskaisee.

"Nylkhylehthi", Ulric toteaa hiukan myöhässä, hän oli tyytyväisenä antanut tovereidensa hoitaa puhumisen ja ollut kerrankin onnellinen ettei hänen tarvitse ölistä lyhyellä kielellään. "The aiheutthaa halluthinaathioitha, ja valithetthavatthi Gaththidhem thunnutthi meille käytthäneenthä laithettha thuomaan theille halluthinaathioitha, ei oikeitha uthkonnollithia kokemukthia. Olen... Pahoillani", mies selittää anteeksipyytävästi, Ulricia harmittaa aina jos joku pilailee ihmisten uskonnon kustannuksella.

Eleine katselee aasimar-Hamada -duoa säälin, pettymyksen ja ärtymyksen sekaisin tuntein. "Tilanne ei tunnu etenevän...Miten voi olla, ettei minkäänlainen vihjailu Dakangista ota tuulta purjeisiinsa? Oletteko sokeita!?" hän kirkuu mielessään. Tiefling tuntee alkavan päänsäryn oireita. Kipu tuntuu painottuvan vasempaan silmään. Sulkien silmänsä hetkeksi hän nojaa päätää kämmeniinsä ja hieroo sormenpäillään ohimoitaan. "Ilmeisesti", hän mutisee itsekseen.

"Ei näissä mitään kirousta ole. Ja Korada varmaan tietää miksi hän näin toimi. Tarkoitukseni oli vain osoittaa että tässä mekaanisessa laitteessa ei ole mitään sen kummempaa tutkittavaa, mutta olkoon", Drugh toteaa sävyyn, joka alkaa muistuttaa temppelin asukaitten välinpitämättömyyttä. "Jos näitä ei liikuta minkään, niin mennään penkomaan se krypta. Sitten joko asiat varmaan selkeytyvät, tai lähdemme täältä, joten ei mitään väliä", hän ajattelee mielessään. "No Pulsu saat päättää jos haluat antaa sen terän Arkemille, niin hän pääsee Dakangin luokse ja me muualle häiritsemästä Hamadan rentoutumista", Drugh sanoo Pulsulle.

Oliko kyseinen vartija se, joka murjoi Pulsun klyyvaria?
-> Pulsun mielestä ei ole.
"No on tää kyl aika hieno et taidan pitää. Teidän vahtien tavat jättää vähän toivomisen varaan muutenkin." Pulsu toteaa ja osoittaa turvonnutta nenäänsä.

Hamada vaikuttaa hyvin pöllämystyneeltä, mutta kun hän kuulee jotain sen suuntaista, että he jättäisivät hänet rauhaan, hän valahtaa yhdelle matoista ja tuijottaa järkyttyneenä eteensä.

"Samat sanat", kirskuu Arkem Pulsulle. Hän näyttää hetken siltä, kuin aikoisi vain ottaa terän pois Pulsulta kuin tikkarin lapselta, mutta ei kuitenkaan tee niin. "Koradan kiitos, että kärsivällisyyteni riittää." Hän saapastelee tiehensä ja puutarhaa päin kuin uhmaikäinen lapsi.

"Jahas, taitaa nylkylehti lähteä kanssa tutkittavaksi pois puutarhasta. Nyt kun se käyttäjä on karkoitettu, niin se pitää repiä pois. Jos Dakang olisi vähänkään vaivautunut poistumaan huoneestaan, niin hän olisi varmaan sen kasvin huomannut ja voinut poistaa sen ennen ongelmaa. Nyt tyydytään poistamaan kaikki todisteet siitä mitä on tapahtunut. Mitä merkitystä niillä on enää kun Gastidem tunnusti? Ja kuolematon Koradan palvelija, olisi luullut että hän tietää ettei se ollut mikään Koradan riitti. Ei tainut itse koskaan kokeilla, aivan kuin olisi tiennyt sen olevan huijausta", Drugh puhelee muille siten että Hamadakin kuulisi.

Hamada vilkaisee vaivaantuneena ja surullisena Drughiin.

Pulsu pakkaa terän tyytyväisenä Pulsu's rope of suicide climbingin viereen reppuunsa. "No jokos me hoidetaan hommat loppuun vai haluutteko jäädä vänkäämään lisää siitä paikallisten kanssa et niiden elämä on alusta loppuun huijausta?"

Drugh vilkaisee Hamadaa ja totetaa lyhyesti: "Anteeksi". Sitten hän nyökkää Pulsulle. "Mennään", hän sanoo muille ja lähte kävelemään puutarhan suuntaan. Koska puutarhan ovi on lähellä sisällä olevaa kryptan sisäänkäyntiä, niin hän vilkaisee osuikohan arvaus oikein ja kasvi katoaisi puutarhasta. "Valmistaudutaan menemään heti kuin kukaan ei huomaa", hän sanoo ja kun kukaan ei näe hän taas kerran tutkii lautoja, että pääsisikö kryptaan siten, että heidän ei huomattaisi olevan siellä.

Laudat voi poistaa helposti, mutta käytävän sisäpuolelta niitä ei enää saa paikoilleen. Jonkun pitäisi jäädä ulkopuolelle laittamaan niitä, tai sitten heidän pitää toivoa, että kukaan ei satu tulemaan käytävään. Vaikuttaa kyllä siltä, että kaikki asukkaat ovat toistaiseksi vetäytyneet huoneisiinsa.

Eleine livahtaa Drughin perään, vilkaisten surullisena Hamadaa ennen astumistaan ulos huoneesta. Tiefling jää maleksimaan kirjaston oviaukolle, näennäisesti tarkastellen kirjastoa ja siellä kirjoja luetteloivaa Lorgaraa, mutta todellisuudessa odottaen, että Arkem palaa takaisinpäin puutarhasta.

Ulric katselee vielä hetken Hamadaa hyvin surumielisenä. "Olen hyvin phahoillani", mies kuiskaa ja lähtee sitten talsimaan Eleinen perään.

Puutarhassa Arkem katselee hetken Gastidemin laitetta ja nylkylehteä. Hän ottaa kasvista muutaman lehden irti (mutta ei koko kasvia) ja tunkee ne taskuunsa, ja sitten poimii laitteen ylös. Kun hän kiikuttaa laitetta pitkin käytäviä, hän mulkoilee vastassa olevia seikkailijoita hyvin nyrpeästi. Hän kuitenkin menee vain ohi ja katoaa Dakangin huoneeseen vievään käytävään.

Ei ole hankalaa huomata, että hyvin pian kun Arkem on mennyt, myös Hamada lähtee meditaatiohuoneesta ja suuntaa makuuhuoneita päin.

Matkalla kryptaan

Eleine siirtyy kirjaston ovelta Drughin luokse kryptan ovelle, olkansa yli vilkuillen. "M-m-miltä vaikuttaa?" hän kysyy vaimealla äänellä laudoitusta tarkastelevalta puoliörkiltä.

"En oikein osaa sanoa, mutta jos emme pysty peittelemään, niin sitten vain menemme asiaa sen kummemmin peittelemättä", Drugh sanoo tutkien lautoja. "Siis heppoisesti nämä ovat kiinni kuten aikaisemmin jo tutkimme, mutta jos olisi vain muutama lauta jonka irroittamalla pääsisimme sisään. Ja kumpaan suuntaa tämä ovi mahtaa avautua", hän pohtii.

Oven saranat eivät näy, joten se aukeaa työntämällä.

"Ovi aukeaa sisäänpäin, joten jos saamme jonkun laudan irti siten että pääsemme puikantamaan välistä, niin ehkä menoamme ei huomata", Drugh vastaa hetken päästä. "Liimalla voisimme ehkä laittaa laudan pysymään paikallaan siten että sen irroitusta ei huommataisi, mutta onkohan kenelläkään limaa mukanaan?"

Ulric ehtii näillä main Eleinen ja Drughin luo, olihan mies seurannut Eleineä meditaatiohuoneelta tänne. Ulric katselee ovea ja laudoituista pohdiskelevasti. "Mithä joth irrotthaithimme vain laudan thai phari alhaaltha ja ryömisimme sisään? Latthianrajastha puutthuvia lauthoja thutkin huomaisivath kethkään muuth kuin puolithuitheth, ja heillä on juuri nyth hiukan muuthakin ajathelthavaa", Ulric ehdottaa.

"Tutkisiko joku tuon oven? Se saattaa myös olla lukossa", Drugh sanoo matkakumppaneilleen.

Alempia lautoja kyykistellen tutkinut Eleine havahtuu ja ponkaisee pystyyn. "A-aivan...! Siis, mi-minä tu-tutkin sen jo aiemmin. Lu-luulin ma-maininneeni asiasta, ku-kun viimeksi jätin teidät tänne Ulricin ka-kanssa... Mu-muistin va-varmaankin väärin", tiefling änkyttää kasvot punaisina. "Mutta, mutta siis, en lö-löytänyt ovesta ansoja... Lu-lukitusta en ole tarkistanut, mu-mutta kaipa sen saa selville vain kokeilemalla", hän sanoo ja tarttuu oven kahvaan, olettaen, ettei sen edessä ole lautaa. Tiefling painaa kahvaa ja koettaa työntää ovea auki. "Mi-missä P-pulsu muuten on?" hän kysyy, vilkuillen äkkiä ympärilleen hermostuneena.

Drugh varmistaa aseensa ja ottaa pitkästäkeihäästä tukevan otteen, jos vaikka avautuvan oven takana on joku joka hyökkää heti.

Ovi ei ole lukossa ja aukeaa aika helposti. Oven edessä olevia lautoja on niin vähän, että he pääsisivät jo nyt ryömimään niiden alta, ainakin jos ottavat reppunsa selästä siksi aikaa. Oven takaa paljastuu näkymä käytävään, jossa on yhteensä seitsemän patsasta syvennyksissä pohjoisseinällä. Käytävä on valaistu huonosti, sillä useimmat taikavalot eivät enää pala. Jäljellä on vain kaksi, ja nekin ovat himmeitä. Käytävä on silti vaikuttava ja osa pyhiä ritareita esittävistä patsaista on kaiverrettu dramaattisiin asentoihin. Jotkin esittävät rukoilijoita, joiden päät on painettu alas ikuiseen mietiskelyyn ja joilla on käsissään lasipalloja. Käytävän toisessa päässä näyttää olevan samanlainen ovi kuin minkä tiennäyttäjät juuri avasivat, mutta se on kiinni. Lattialla on hieman roskaa ja ilma haisee homeiselta.

Ulric: Perception +1 Ulric kuikuilee käytävään varuillaan. "Hethi khun Pulsu thulee, mennään thithään, ja thuljethaan ovi perätthämme", mies ehdottaa.

Eleine: Perception +5 "K-k-kannatettava ehdotus...K-kas, siinähän P-pulsu jo saapuukin!", ympärilleen vilkuillut Eleine toteaa helpottuneen kuuloisena nähdessään käytävältä ryhmää kohti vitkaan valuvan alkemistin. Saatuaan alkemistin paikallistettua tiefling laskeutuu takaisin kyykistelemään maahan ja katselee hänkin käytävään.

"No menoksi", sanoo Drugh ja työntää reppunsa lautojen alta ja ryömii itse perästä. Sitten hän laittaa repun takaisin selkäänsä ja pitää keihästä valmiina. "Viimeinen laittaa oven kiinni", hän sanoo.

Kryptan käytävässä ei näy eikä kuulu mitään.

Drughin tieltä äkkiä sivuun siirtynyt Eleine livahtaa puoliörkin perässä lautojen ali, varoen ettei ruhjoisi kantamiaan alkemistintulia. Päästyään toiselle puolelle tiefling ponnahtaa pystyyn, liikkuu oven taakse ja alkaa sieltä kurkistellen silmä tarkkana vahtia tulosuuntaansa lautojen läpi, jotta voi äkkiä sulkea oven, jos näkee temppelin asukkaita tulevan. Samaan aikaan hän viuhtoo hermostuneesti kädellään Pulsulle ja Ulricille.

detect secret doors extractina, Pulsu pitää yllä keskittymistä toistaiseksi "Venatkaas hetki. Tää saattaa tulla tarpeeseen." Pulsu kuiskaa ja kaivaa taskustaan pienen putelin ja hörppää sen naamaansa yhdellä luontevalla kulauksella. "Nyt löytyy paremmin piilotetut aarteet sun muut."

Pulsu ei ainakaan vielä näe mitään piilotettua.

Kun Ulric on sanssa tullut käytävään ja ovi suljettu, niin Drugh ottaa muutaman asekeleen eteenpäin. "Niin muuten, minä näen pimeässä, pärjäättekö te?" hän kysyy.

"Ei hätiä, mä oon varmaan dokaillu just oikeet tropit ku nään sillai mustavalkosena vaikka olis ihan pilkkopimeää." Pulsu kuiskuttaa tarkkaavaisena. Eleinelle sanoo: "Ottaako neiti kärkisijan niin mä voin tutkailla huolettomammin?"

Eleine: swift action: ase esiinrannesuojuksesta.

Hermostuneesti käytävää mittaileva Eleine nyökkää vastaukseksi Drughin ja Pulsun kysymyksiin ja siirtyy joukkion keulille, alkaen edetä käytävän päähän. Askellustapa ja ympärillekatselu antavat vaikutelman, että tiefling odottaa hetkenä minä hyvänsä astuvansa ansalaatan päälle - mikä on täydelleen oikea vaikutelma. Jostain Eleinen käteen on myös ilmetynyt tikari, jota hän pitää valmiina.

Drugh seuraa perässä valmiina auttamaan pitkäkeihäällään jos joku koittaa hyökätä kimppuun.

Yksikään patsaista ei hyökkää Eleinen kimppuun, eikä hän löydä käytävästä mitään erikoista. Kun hän lopulta pääsee melkein käytävän päähän, hän ihmettelee ovea ja patsasta ja tajuaa, että patsas on viritetty heilauttamaan kivisiä siipiään oven edessä seisojia päin.

Eleine: Ase pois. Disable Device +7
Perception +5, jos tarpeen.

Eleine kohottaa kätensä varoituksena muille ja sanoo vaimealla äänellä olkansa yli takana tulijoille. "Ansa. Odottakaa hetki vähän kauempana, yritän purkaa sen, jos mekanismi sen vain sallii." Kun toverit ovat peräytyneet aavistuksen, Eleine tunkee tikarin takaisin rannekoteloonsa, onkii sitten esiin varkaan työvälineensä, huokaisee syvään ja ryhtyy edistämään asiaa.

Eleine: 14 pojoa vahinkoa. Eleine saa työkalunsa hyviin asemiin ja alkaa purkaa ansaa. Juuri kun hän luulee saaneensa ansan purettua, patsas nirskahtaa, ja Eleine ehtii nähdä häntä päin syöksyvän enkelin hyvin yksityiskohtaisesti ennen kuin sen siivet murjovat hänet verta vuotavana lattiaan.

Ulric hätkähtää järkyttyneenä kun Eleine juoutuu patsaan murjomaksi. "Eleine!" mies huudahtaa ja kipittää naisen vierelle.

aid healiin, litku pelkkää fluffia Pulsu epäröi ajatuksen verran. Jos patsaat eivät nirhaa Ulricia maihin, lähtee hän auttamaan Eleinen ensi-avussa kaivamalla putelin taskustaan. "Mul on täs apteekista jäämistöä, pitäis auttaa verenvuodon tyrehdyttämisessä ja shokkiin..."

Drugh: Aid healiin +0. Drugh koittaa siirtää Eleineä varovasti kauemmas patsaasta. "Onko kenelläkään parannusta?". Drugh koitaa auttaa ja katsella mistä veri vuotaa pahiten ja tukahduttaa sen vuotoa. "Hänellä taisi olla parantavia juomia", Drugh muistelee ääneen ja kaivaa sellaisen valmiiksi jos muuta parannusta ei löydy ja juottaa sen.

Eleine stabilisoitui (muut eivät kyllä tiedä sitä).
Mitä tekee Ulric?

Ulric: Cure Light Wounds d8+1 Ulric kaivaa taskustaan parannussauvansa ja heilauttaa sillä Eleineä. "Koita kesthää..."

Eleine saa 9 hp!

"Emme tiedä mitä on edessä, joten olisi hyvä jos hän olisi vielä paremmassa kunnossa", Drugh katselee arvioiden vielä selkeästi vahingoittunutta Eleineä. "Jos tämä ansa on jo näin paha, niin ties mitä Dakang on viritelly tänne", hän murehtii.

Ulric: CLW-sauva d8+1 Ulric nyökkää Drughille ja heilauttaa sauvaansa toistamiseen. "Thoivotthavathi hän thuotha thokenee..", mies mutisee ja kääntyy sitten Pulsun puoleen. "Pulsu, mhinulla on omani, Eleinen ja Lorgaran parannussauvath... Ethkö sinäkhin osaa khäytthää sellaistha? Olisi varmaan thurvallisempaa jos kaikki sauvath eiväth olisi samalla henkhilöllä."

"Tota, kai joo. Voiko kokeilla varuiksi? En oo tämmöstä ennen kokeillu." Pulsu ottaa Eleinen sauvan. "Ootko Ellu jo voimissas?"

Eleine saa 4 hp.

Eleine silmät räpsähtävät auki ja hän kiemurtelee itsensä puoli-istuvaan asentoon yskien, sylkäisten verisen limaklöntin käytävän lattialle. Vauhkosti pyörivien silmien katse osuu lattialla lojuvaan patsaaseen. Tiefling sylkäisee uudestaan, tällä kertaa tähdätymmin. "[Tuo Helvetin enkeli]", hän mutisee infernaaliksi huohottaen, ennen kuin havahtuu huomaamaan lähistöllä oleilevan huolestuneen toveritrion. Selvästikin traumasta häiriintyneen verenkierron toiminta on jo lähes normalisoitunut, sillä verta tuntuu jo riittävän kasvojen ihon allekin Eleinen punastuessa hillittömästi. "Olen... olen k-k-kamalan p-pahoillani. T-t-t-tällaista ei koskaan, k-k-koskaan tapahtunut Osirionissa!", hän parahtaa. "Olinko...olinko t-tajuttoman p-pitkäänkin? E-en kai?" tiefling kyselee kuumeisesti, kiskoen itseään seisoma-asentoon

"Et, onneksi. Täällä saattaa olla muitakin ansoja odottamassa. Hassua suojella ansoin temppelin omaa kryptaa. Mitäköhän Dakang haluaa suojella?" Drugh vastaa.

Tässä näin kun on hetken aikaa vähemmän hektinen väli, Ulric kaivelee jostain taskuistaan muistiinpanovälineitä ja tekee merkintöjä siitä minkä rotuisia henkilöitä käytävän patsaat esittävät ja millaiset asennot niillä on.

knowledget jos sanovat jotain niin niitä Pulsu havahtuu takaisin arkeen havaitessaan Ulricin muistiinpanovälineet. Ryhtyy järjestelmällisesti tutkimaan patsaita ja kirjaamaan ylös olennaisia. "Otetaas virallinen osuus tässä välissä kun ei oo kukaan häiritsemässäkään." Kähisee Pulsu puoliääneen.

Eleine: Perception +5, take 20 Eleine pudistelee päätään vastauksena Drughin kysymykseen, ehkä osoittaakseen tietämättömyytensä tai selvittääkseen hetkellisen tajuttomuuden viimeiset hämmentävät rippeetkin pois mielestään. Tasattuaan hetken hengistystään hän sanoo Drughille valjusti hymyillen: "Sen selvittämiseen o-on kai vain y-yksi tapa", ja kumartuu tutkimaan oven ansojen varalta Ulricin dokumentoidessa ympäristöä. Suoritettuaan tutkimuksensa Eleine suoristautuu ja olettaen, että ansoja ei löydy, kokeilee, onko ovi lukittu. "Ja-jatkammeko matkaa?" hän kysyy muiden puoleen kääntyen.

"Ei tämä odottamalla parane. Minun puolestani voidaan jatkaa vaikka heti. Oletteko valmiina? Drugh kohdistaa kysymyksen Pulsulle ja Ulricille.

Tiennäyttäjät ovat ehtineet tutkiskella ovea ja patsaita hädin tuskin puolta minuuttia, kun käytävälle johtavan oven takaa kuuluu ääniä. Vaikuttaa siltä, että joku repi juuri laudat pois oven edestä välittämättä metelistä. Sen sileän tien ovi myös aukeaa, ja yksi aasimar-vartija, varmaankin Belaka, astuu käytävään. Muut aasimarit ovat hänen takanaan. Heillä on keihäät valmiina. "SEIS!" huutaa Belaka. "Emme salli teidän häpäistä pyhää kryptaa ja temppeliämme yhtään enempää! Lähtekää nyt tai hyökkäämme!" Belakan vaatteet hulmuavat kuin dramaattisessa tuulessa, vaikka käytävässä ei tietenkään tuule. Arkemin tukka muistuttaa palavaa nuotiota.

[Voi paska], ovea kohti käännähtänyt Eleine sanoo infenaaliksi, kasvoillaan lähes koominen kauhun ja hämmästyksen sekainen ilme. "Mutta teitä vain käytetään hyväksi! Ettekö näe, että teitä kaikkia käytetään hyväksi!? Te olette vain hänen hyväuskoisia orjiaan! Ja jos te pakotatte, niin olen valmis asettamaan vaikka henkeni peliin, jotta saan teidät vapautettua hänen otteestaan" tiefling kirkuu mielessään aasimareille raivon ja uhman täyttämällä äänellä. Varsinaisesti ulos hänen huuliltaan tulee kuitenkin ainoastaan "ÖÖööhm...", neuvoahakevan katseen epätoivoisesti poukkoillessa toverista toiseen, samalla kun hänen toinen kätensä kuin varkain tavoittelee oven kahvaa hänen selkänsä takana.

Eleine saa kätensä ovenkahvalle, eivätkä aasimarit reagoi.

Ulric: Diplomacy +4 Ulric hätkähtää kun aasimarit pelmahtavat paikalla ja piirtää yhden muistiinpanoviivansa ihan väärään paikkaan. Mies tunkee muistiinpanovälineet takaisin taskuihinsa ja kääntyy aasimareja päin, yrittäen näyttää rauhalliselta. "Etthe the thithä halua thehdä", Ulric toteaa mahdollisimman rauhallisesti.

"Hyvä!" sanoo Belaka. Hän ei ole hyökkäämässä kimppuun, mutta pitää silti vielä keihäästään kiinni. Hän astuu pois ovensuusta. "Tulkaa nyt pois sieltä", hän pyytää.

Drugh: Diplomacy +7 Drugh vilkaisee miten muut ovat asemoituneet ja siirtyy peittämään Eleinen ja eteenpäin vievän oven. Hän koittaa vähän viivytellä jotta Eleine saisi aikaa avata oven. "Joko sieltä löytyy jotakin paljastavaa tai edessä on lähtö ja tehtävän kesken jääminen", hän ajattelee mielessään. "Me emme halua tapella, etenkään teitä vastaan, sillä ymmrätääkseni te olette hyvä kavereita, mutta teillä on täällä jotakin vialla. Ja nyt tarkoitan jotakin muuta kuin Gastidemin huijausta ja sitä että se huijaus mukamas tepsi Dakangiinkin. Eikös hänen olisi pitänyt tietää että sellaista Koradan riittiä ei ole olemassakaan. Tai sitten että teille ei ole kerrottu että olette tasku-ulottuvuudessa jonka loi mahtava velho satoja vuosia sitten ja jonne pääsee vain magialla", Drugh selittää koittaen antaa Eleinelle aikaa toimia hänen selkänsä takanaan ja toivottavasti saaden jotakin järkeä näiden aasimarien kalloon.

Drughin ja Ulricin hoitaessa puhumisen Eleine kokeilee tuskallisen hitaasti, mutta toivon mukaan äänettömästi painaa oven kahvaa alaspäin. Kahvan saavutettua alaasentonsa hän yrittää hi-taas-ti työntää ovea hieman auki, kokeillakseen onko se lukossa. Jos työntäminen ei tuota tulosta, Eleine kokeilee myös oven vetämistä - kiroillen mielessään sitä, ettei tullut painaneeksi mieleensä saranoiden puolta, mutta uskaltamatta kääntää katsettaan pois aasimareista asian tarkistamiseksi.

Pulsu työntää muistiinpanovermeensä takaisin reppuunsa, nostaa repun selkään, kaivaa povitaskusta pienen putelin, noukkii lattialta lekansa ja askeltaa Drughin ja Ulricin leveiden ja panssaroitujen selkien taakse. Katsoo ovea ja Eleineä hieman epätoivoisen oloisena.

Belaka pudistelee päätään Drughille, kun tämä aloittaa puhumisen, ja osoittelee taas keihäällään. Arkem ja kolmas aasimar katsovat toveriaan hieman kummissaan. Hän ei kuuntele Drughin puhetta yhtä lausetta enempää. "Älä yritä viivytellä! Lapsellista! Tulkaa nyt pois! HEI!" Hän huutaa, kun Pulsu lähtee kävelemään pois päin ja Eleine alkaa avata ovea. Sitten hän lähtee hyökkäämään.

Tappelu

Inska
Arkem: 21
Pulsu: 17
Ulric: 17
Belaka: 15
Drugh: 14
Eleine: 10
Colim: 3

Arkem ehtii kuitenkin epäileväisimpänä toimimaan ensin ja juoksee käytävään. Hän ei juuri pidä Pulsua uhkana, vaan ohittaa tämän ja menee uhkailemaan Drughia keihäällään.

Eleine kirkaisee läpitunkevasti. "Kryptassa on jotain! Ja se yrittää tulla tänne!" Huuto on suunnattu yhtä paljon varoittamaan hänen tovereitaan kuin aasimareja. Tiefling näyttää nojaavan oveen kuin yrittäisi estää jotakuta työntämästä ovea auki kryptasta käsin.

Arkem vilkaisee Eleineen epäilevästi.

Drugh näyttää hämmentyneeltä. Hän ei tiedä bluffaako Eleine vai onko kryptasta tulossa Dakang, koska hän on ainoa joka saa mennä sinne, vai onko siellä jotain muuta.

"En minä huijaa!" Eleine yrittää rääkyen vakuutella. "Katso vaikka tovereitani: he ovat tästä aivan yhtä yllättyneitä kuin minäkin! P-p-pyydän, perääntykää kaikki vähän, en tiedä kuinka kauan saan ovea pidettyä!" tiefling anelee.

Pulsu silminnähden empii ja on neuvottoman oloinen. Hän jopa huomasi ryskeen, joka kuului, kun Eleinen pitelemää ovea yritettiin hakata auki.

Ulric katselee ovea hermostuneen oloisena eikä oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä.

Pulsuun osuu ja hän ottaa 6 pojoa vahinkoa. Belaka ei näe ovea kaikkien seikkailijoiden takaa ja huutaa: "Olette jo yrittäneet viivyttää ihan tarpeeksi! Joka kerta olette huijanneet!" Sen sanottuaan hän syöksyy Pulsun kimppuun...

"Haista sinä enkelinperse vit..." ehtii kuulua Pulsun suusta tämän yrittäessä reagoida Belakan toimiin.

...ja keihästää hänet. Pulsu kaatuu tajuttomana maahan.

Arkem ei myöskään tunnu kiinnittävän kryptan oveen huomiota, joskin hän tuijottaa silti kauhistunutta Eleineä ja näyttää päättämättömältä.

Drugh selkeästi suuttuu Belakalle, mutta uskoen jättää iskemättä tätä odottaen mahdollista oven takaista kohdetta. "Hullu", hän huutaa Belakalle, "Jos selviämme tästä, niin saat turpaasi".

Eleine katsoo tyrmistynyt kauhun ilme kasvoillaan, kuinka keihäs uppoaa Pulsun kylkeen. Ennen kuin alkemisti ehtii edes osua maahan, Eleinen ilme on vaihtunut tasaiset, valkoiset ja terävät hampaat paljastavaksi raivokkaaksi irvistykseksi ja silmien iirikset selvästi punaisemmiksi. "ME EMME YRITÄ HUIJATA!" hän kirkuu aasimareille turhautuneena, liikkuen nopealla askeleella Ulricin vierelle, käännähtää tuijottamaan ovea ja kaivaa seikkailijan vyöltään pienen putelin, jota puristaa nyrkissään. "Ainakin Drughia ja Ulricia on nyt varoitettu," välähtää hänen mielessään, samalla kun hän taivuttaa rannettaan tutulla liikkeellä, jolloin pullottomaan käteen ilmestyy tikari.

Kun Eleine ei enää pidä ovea kiinni, se levähtää auki ja sieltä astelee hyvin panssaroitu ja aseistettu luusoturi. Eleine heittää pullon lähes vaistomaisesti ja osuu kauniisti keskelle luusoturin rintapanssaria. Tuli jäytää epäpyhiä luita ja roiskuu myös kahden muun liikkuvan luurangon päälle.

Eleine ottaa 7 pojoa vahinkoa. Luusoturi kävelee määrätietoisesti Eleinen eteen ja lyö tätä pitkämiekallaan suoraan pernaan.

Kryptan puolella näkyy nyt kaksi huonommin varustautunutta luurankoa.

Aasimarit käyttävät seuraavan vuoronsa puhumiseen.
Ulric saa yrittää tiivistää puheita vasta omalla vuorollaan,
koska näiden puhumiseen menee aikaa.
Aasimarit haukkaavat äänekkäästi henkeä, kun ovi levähtää auki ja he näkevät luurangot. He suorastaan halvaantuvat päättämättömyydessään ja alkavat puhua nopeatempoisesti ja osittain toistensa päälle taivaallisella kielellään, mikä kuulostaa epätahtiselta kuorolaululta. Vain Ulric saa heidän puheistaan selvää. <"E-epäkuolleita?! Uskomatonta! O-onko tämä valetta? Voiko tämä olla valetta? He ovat niin epäilyttäviä, mutta eivät he voineet tuota tehdä sillä aikaa, kun olivat täällä!"> sanoo Arkem. <"Minä... onko se mahdollista? Ovatko he oikeassa? Dakang on todella sallinut tämän...?"> jatkaa Belaka. Colim, ainut aasimareista, jota tiennäyttäjät eivät ole ennen nähneet, saa viimeisen sanan. Kun hän puhuu, kymmenkunta etäiseltä kuulostavaa triangelia säestää hänen sanojaan. <"He ovat ulkopuolisia, mutta jos he eivät tosiaan olleet täällä aiemmin, he eivät ole voineet tehdä tuota. He ovat oikeassa! Tässä on jotain mätää! Eikä epäkuolleiden olemassaoloa voi sallia! Ne on tuhottava!">

Ulric kavahtaa kun luurangot yhtäkkiä syöksyvät sisään, mutta mies yrittää keskittyä sen verran niiden katseluun jos muistaisi, mitä nämä hirviöt nyt ovatkaan. Onneksi Ulric ei ollut vielä ottanut parannussauvaa kädestään, ja Eleine on hollilla, joten mies koittaa epätoivoisesti parannella toveriaan. Aasimarien puheita kuunneltuaan Ulric vielä huudahtaa näille taivaallisella kiellellä: <"Älkhää olko hölmöjä, emme me noitha luurankhoja thänne thuoneeth! Thuhothaan ne yhdhessä!"> Ulric ottaa vapaaseen käteensä nuijansa valmiiksi ja liikahtaa pikaisesti.

Eleine saa 4 hipaa takaisin.

Ulric tunnistaa epäkuolleet kahdeksi tavalliseksi luurangoksi ja yhdeksi kovemmaksi ja älykkääksi luurangoksi (skeletal champion) ja tietää, että epäkuolemaisuutensa lisäksi ne ovat immuuneja kylmälle ja vain tylpät aseet tehoavat niihin kunnolla. Ne eivät osaa mitään erikoista, joskin luusoturi on selvästi parempi taistelija.

Toivuttuaan hämmästyksestä Drugh tipauttaa pitkäkeihään, koska ahtaassa käytävässä siitä ei ole hyötyä, huutaen: "Pois tovereideni kimpusta saasta!" Koska aasimarit näyttävät hämmästyneiltä käyttää hän tilanteen hyväkseen ja siirtyy luurangon viereen samalla kiskoen esiin hopeoidun vasaransa ja lyö tätä voimiensa takaa.

Arkemilla on tilaisuus tökätä Drughia tämän lähtiessä, mutta hän ei tee niin.

Drugh heilauttaa vasaraansa, mutta ei osu luisevaan taistelijaan.

Luusoturin perässä tulee huonosti varustautunut luuranko, joka astelee johtajansa viereen ja huitoo Drughia terävillä sormillaan. Se ei kuitenkaan osu.

Colim kävelee patsaskäytävään, jotta kuulisi muiden puheet paremmin. Aasimarit eivät vielä kerkeä vastata Ulricille.

Toinen luuranko yrittää tunkea myös taisteluun, mutta ei mahdu, vaan haparoi oviaukossa.

Eleine: Move: Light mace pullottomaan käteen.
Hyökkäys G4:än. Attack +4 (finesse)
dmg. 1d6+1. Lopuksi 5-ft. step. taakse.
Eleine vetää vyöltään kevyen metallinuijansa ja humauttaa raivokkaasti kiljaisten häntä mäjäyttänyttä luurankoa, liikkuen sitten hieman taaksepäin.

Eleinen nuija kolahtaa luusoturin kilpeen.

Drugh ottaa 8 pojoa vahinkoa. Luusoturi ei näe syytä jahdata Eleineä, vaan siirtää huomionsa Drughiin ja viiltelee puoliörkkiä ilkeästi pitkämiekallaan.

Ulric: faivari H3:een, CLW-sauvalla 1d8+1 hipaa Drughille -> Drugh saa 6 hp. Ulric ei oikein mahdu luurankojen kimppuun, mutta Drughiin näyttää sattuvan, joten mies hivuttautuu hiukan lähemmäs ja koettaa parantaa toveriaan.

Drugh: Power attack Hammer, light silvered +2, 1d4+4 ja kilpi esille (ei käsittääkseni AoO:ta) Drugh huutaa kivusta, mutta ei peräänny, vaan lyö luurankosoturia uudestaan. "Haistakaa paska valeaasimarit. Te ja kirotut luurankonne ette saa minua elävänä, kiroan teidät", hän huutaa vihollisille ja ottaa kilven esille selästään. Drugh onnistuu takomaan vain luusoturin panssaria.

Drugh teki AoO:n. Toinen luuranko tunkee kaveriensa välistä ja näyttää olevan menossa Eleineä päin, mutta Drugh kumauttaa sen vasarallaan tuhannen päreiksi.

"Älä rienaa! Haluatko apua vai et?!" huutaa Belaka Drughille. Sen tehtyään hän tutkii Pulsua ja yrittää sitoa tämän haavoja. Hän ei osaa tehdä sitä, mutta tajuaa, että Pulsu ei ole vuotamassa kuiviin. "Hän ei ole hengenvaarassa", hän toteaa.

Ulric ja Eleine saavat opata, jos ihan tosissaan haluavat... "Korada ei hyväksy epäkuolleiden olemassaoloa!" tiuskaisee Arkem, ottaa keihäänsä ja astelee Eleinen ja Ulricin välistä lyömään luusoturia. Hän ei kuitenkaan osu. Colim ei vielä kerkeä tekemään mitään.

Ensimmäinen luuranko yrittää viillellä Drughia ruosteisella sapelillaan ja kynnellään, mutta ei osu.

Eleine: drop dagger, move J3
std. action: potion of CLW käteen
Eleine tiputtaa tikarinsa, sujahtaa Pulsun viereen ja irrottaa seikkailinvyöstään uuden pullon, kyykistyen alkemistin viereen ollen selvästi aikeissa juottaa pullo tälle. "Toivottavasti nyt otin oikean pullon", tiefling ajattelee äkkinäisesti tunkiessaan pulloa Pulsun huulten väliin, tukiessaan tämän päätä nuijansa varrella samalla hieman pystympään asentoon, jottei alkemisti tukehtuisi parannusliemeen.

Drugh ottaa 20 pojoa vahinkoa. Luusoturi ei arvo kohteiden välillä kovin pitkään, vaan vaivihkaa tähtää miekallaan tarkasti Drughin keskivartaloon. Kun kävelevä kuollut sitten iskee, sen miekka menee suoraan läpi puoliörkin panssarista ja varrastaa hänen sydämensä.

Drugh katsoo hölmänä miekkaa kääntää päätään. "Kirottu saatanan idiootti", hän sanoo kääntäen päätään Belakan suuntaan, lyhistyen maahan samalla.

Arkem valahtaa silminnähden valkoiseksi.

Eleine kääntää päätään kuullessaan Drughin kilven kolinan. Hetkeksi näky salpaa tiefligin hengen ja mustuu väreilee hänen näkökentässään, samalla kun aika tuntuu hidastuvan. Jostain, tietämättä mistä Eleine kuitenkin löytää voimaa vetää ilmaa keuhkoihinsa - vielä kerran. Ilman virratessa keuhkoihin tajuntaan tuntuu samoin virtaavan kirkkauden hippunen. "Ulric! Paranna häntä, mutta älä liikuta! Peräänny vain tänne päin! Ne saattavat hyökätä hänen kimppuunsa, jos yrität raahata häntä!" naistiefling kirkaisee, suostumatta edes ymmärtämään mahdollisuutta, että puoliörkki voisi olla kuollut, käännähtäen sitten välittömästi kahden aasimarin puoleen, anellen: "Teidän täytyy vi-viivyttää niitä hetki! Vain hetki - pyydän!" Pullon suu on harhautunut tuoksinassa kauemmas alkemistin huulilta, mutte tiefling alkaa jälleen korjaamaan asiaa.

Ulric: CLW-sauva 1d8+1 -> Drugh saa 8 hipaa! Ulric tuijottaa lyhistyvää Drughia äärimmäisen järkyttyneenä, mutta Eleinen huuto hätkähdyttää miehen, ja tämä koskettaa Drughia parannussauvallaan. Samalla mies huutelee taivaallisten kielellä, toivoen, että aasimarit kiinnittävät siihen enemmän huomiota. <"Nuo luuranghot ovath liian vahvoja, meidhän on phaetthava! Autthakhaa meithä thiirthämään thoverimme thurvaan, pyydhän!">

Ulricin onnistuu puhua lähes täydellisesti, kun hän aktivoi tikun ja parantaa Drughia, jonka haavat sulkeutuvat silmissä. Drugh ei kuitenkaan herää vielä.

Arkem ei tajua, mitä hänen pitäisi tehdä, joten hän vain suojaa itseään niin hyvin kuin pystyy.

Belakakin näyttää järkyttyneeltä ja katsoo Eleineen. "Pitääkö minun kantaa hänet?" hän kysyy, tarkoittaen Pulsua.

Colim ottaa keihäänsä ja menee varovaisesti tökkimään sillä huonommin varustautunutta luurankoa mutta ei osu siihen. "Hivuta tuo rienaaja pois sieltä, niin suojaan häntä", hän sanoo Ulricille.

Luuranko yrittää viillellä Arkemia, mutta lyönnit menevät auttamatta ohi.

Eleine: Full-round CLW-potion
Pulsun kurkkuun. Tuleeko tajuihinsa?
Pulsu saa 9 hp takaisin.
Eleinen ehdotus Pulsulle: Omalla
vuorollaan Pulsu redittää pommin
ja kun E:n väistäessä suora linja
vihollisiin muodostuu, heittää sen.
Olettaen, että aasimarit, U ja D
pois tieltä.
Eleinen ehdotus aasimareille:
Standardina fighting defensively
sitten peräytyminen Pulsun taa tai
rinnalle.

"Ei!" Eleine kivahtaa Belakalle, kääntäen taisteluun harhautuneen katseensa takaisin alkemistiin. "Liiku vaikka viitisen jalkaa taaksepäin, me tarvitsemme vähän tilaa kohta!" Samantien hän kääntää kuitenkin päänsä ja huutaa Ulricille "Raahaa Drugh niin kauas kuin pystyt!" Sitten Eleine hulauttaa juoman Pulsun kurkkuun läpsytellen alkemistia samalla poskille. Alkemistin silmien avautuessa harittaen Eleine selittää tilannetta epätoivoisen kiihkeästi infernaaliksi: "[Kryptasta tuli luurankoja. Aasimarit yrittävä viivyttää niitä. Älä vahingoita heitä, tarvitsemme heitä Dakangia vastaan. Drugh meni nurin. Ulric yrittää raahata häntä tänne. Me tarvitsemme pommin, tajuatko? Tiedän, että sinulla on niitä. Nouse pystyyn, ja kun minä väistän edestäsi, heität pommilla luurankosoturia.] Olkansa yli Eleine huikkaa aasimareille: "Keskittykää puolustautumaan ja peräytykää sitten taaksemme! Tarvitsemme suoran linjan luurankosoturiin!"

Belaka siirtyy hieman taaksepäin eikä tee muuta.

"Selvä", vastaa Colim Eleinelle.

Luusoturi huitoo kylmän rauhallisesti Arkemia, mutta miekka kolisee aasimarin panssariin.

Ulric: Drugh kyytiin ja siirrytään L4:ään. Ulric nyökkää pontevasti Eleinelle. "Thelvä!" mies huudahtaa, kumartuu ja tarttuu Drughia parhaansa mukaan kainaloista ja lähtee raahaamaan toveriaan mahdollisimman nopeasti suoraan taaksepäin.

Uusi inska
Luuranko 1: 20
Arkem: 20-
Colim: 20--
Pulsu: 17
Eleine: 10
Belaka: 10-
Luusoturi: 9
Ulric: 9-
Drugh: 9--

Luuranko huitoo Colimia sapelillaan ja sormillaan, mutta aasimar väistää otuksen kömpelöt iskut helposti.

Luurangon hyökkäyksen jälkeen Arkem ja Colim perääntyvät varovasti tiennäyttäjien taakse.

5ft ruutuun J4 pommi lentää +4 touchiin 1d6+6 dmg splashin DC 15 jos en väärin muista Pulsu nousee ylös, astahtaa lähemmäs luurankoja ja heittää pommilla vaarallisemman näköistä. "Ampu tulee! Ja parannusta tuohon tolvanaan!" Alkemisti parahtaa nähdessään tajuttoman Drughin vieressään.

Pulsun pommi lentää kauniisti päin enkelipatsasta, mutta siitä roiskuu silti tulta luusoturin päälle. Sen luut sihisevät ja kytevät, mutta se ei vieläkään tuhoudu.

Pulsu kiroaa tajutessaan olevansa etulinjassa.

Eleine 5-ft step. I3
movella alchemist fire käteen
ready action: heitto, kun sotu-
ri on 10 ft. päässä. +4 touch,
1d6 dmg nyt ja seur. kierroksella
+ splash.
Pulsun pommitusta käännähtänyt katsomaan Eleine kirskuttelee hampaitaan turhautuneena, astuu askeleen lähemmäksi, kiskaisten vyöltään toisen alkemistintulen, jota pitää heittovalmiudessa. "Antaa tulla, kirotut! Poltan teidät tuhkaksi!" hän kirkuu luurangoille, heristäen nuijaansa toisessa kädessään.

Belaka ei oikein tiedä mitä tekisi. "Mitä nyt?"

Colim vastaa: "Odota. Jos nuo tulevat päin ja he ottavat askelen taaksepäin, me voimme iskeä."

Eleine ottaa 10 vahinkoa. Luusoturi lähtee kävelemään päin Eleineä. Eleine heittää pullon juuri ennen kuin se on liian lähellä, ja osuu siihen. Sen luut jatkavat palamistaan, mutta se ei vieläkään pysähdy. Eleinen eteen tultuaan se survoo miekan läpi hänen olkapäästään. Eleine valahtaa maahan.

Uusi inska
Luuranko 1: 20
Arkem: 20-
Colim: 20--
Pulsu: 17
Eleine: 10
Luusoturi: 9
Belaka: 9-
Ulric: 9--
Drugh: 9---

"Voi ei!" sanoo Belaka. Hän ei jaksa odottaa pidempään, vaan astelee Eleinen paikalle lyömään luusoturia. Hän sohii keihäällään minne sattuu ja näyttää huolestuneelta.

Ulric: Drughin kanssa P4:ään ja CLW-sauvatus 1d8+1 Drughiin Ulric puree huultaan huomatessaan Eleinen kaatuvan, mutta haluaa saada tajuttoman Drughin ensin turvaan, ja jatkaa puoliörkin raahaamista suoraan taaksepäin, ja kun ollaan turvassa muun porukan takana, Ulric toivoo että parannussauvassa on tänään hyvä kosketus.

Drugh saa 3 hipaa takaisin. Ulric tökkää Drughia tikulla ja onnistuu parantamaan häntä. Drugh tulee hädin tuskin tajuihinsa, mutta on vielä heikossa kunnossa.

Drugh avaa silmänsä ja vaistomaisesti koskee rintaansa ja volkaisee verisiä käsiään noustessaan pystyyn ja vilkaisten ympärilleen. "Pitää päästä taakse. Täällä on kolme ovea. Minulla on happoa etäältä heitettäväksi. Repussa yksi ja vuolaukissa yksi", hän sanoo.

"Aiotteko päästä nuo hirviöt riehumaan pitkin temppeliä?" Pulsu parahtaa toimettomille aasimareille. "Kyllä minun piekseminen tuntui maistuvan."

"Mitä? No ei tietenkään!" älähtää Arkem Pulsulle.

Luuranko kävelee Belakan eteen ja osuu miekallaan, mutta panssari suojaa tehokkaasti aasimaria.

Arkem kiirehtii Belakan taakse ja ottaa kiinni Eleinestä mutta ei kerkeä vielä kiskomaan häntä pois.

Colim kävelee Pulsun eteen ja huitaisee luusoturia. Hän ei osu siihen.

Pulsu nakkaa pikaisesti pommin luurangon taakse. Se räjähtää lattiaan ja napalmia roiskuu epäkuolleiden päälle. Tuli kärventää ne molemmat niin pahoin, että ne hajoavat ja kolisevat maahan!

Eleine menettää yhden hipan, eli menee -3:een.

Belaka huokaisee helpotuksesta ja kääntyy katsomaan Eleineä. Hän yrittää sitoa tämän haavoja, mutta ei oikein osaa. "Tuota..."

jos inikalla ei ole sen ihmeemmin väliä niin Pulsu toimii seuraavasti
->Eleine saa 6 hipaa.
"Annas kun mä." Pulsu ottaa taskustaan parannussauva ja käyttää sitä Eleineen. "Pitäkää tota ovea silmällä ettei sieltä ny ihan heti hyökkää mitään muuta kimppuun." Pulsu tokaisee muille yleisesti.

Eleine tulee tajuihinsa, räpsyttelee silmiään pöllämystyneesti kryptan lattialla maaten hetken aikaa, ennen kuin kipuaa kyykkyasentoon käytävän seinää vasten nojaamaan, silmäillen samalla taistelukenttää, yrittäen hahmottaa tapahtumien kulkua.

Colim kääntyy pikaisesti katsomaan kryptaan vievää ovea.

"Hienoa Pulsu", Drugh sanoo hyväksyvästi luurankojen tuhoamiselle ja Eleinen parannukselle. "Tuo yksi oli aika kova, olen hädin tuskin tajuissani", hän sanoo ja katsoo verisiä vaatteitaan, "Sielä voi olla vielä jotakin muuta, joten koko krypta pitäisi tarkistaa".

"Koska ette nähtävästi enää yritä tappaa meitä, oletan että olitte sittenkin vain sokeita, ettekä pahoja ja yhteistyössä noiden kanssa", Drugh sanoo katsellen aasimareja.

Belaka suoristautuu ja väistää Pulsun tieltä. Aasimarit asettuvat tiennäyttäjien ja kryptan väliin, kun sattuvat sillä puolella olemaan. "Tappaa? Emme me teitä tappaa halunneet, vaan pysäyttää teidät, ennen kuin teitte mitään typerää. Silti on hyvä, että nuo kammotukset on tuhottu, kiitos siitä teille", sanoo Belaka. "Emmekä me tietenkään ole minkään epäkuolleen puolella... Korada ei hyväksy sellaista."

"Ja miten niin muka olisimme sokeita?" kyselee Arkem, jolla on parempi olo nyt, kun hän saa talloa epäkuolleiden liikkumattomia luita.

Ulric: CLW-sauvatus 1d8+1 Drughiin, Diplomacy +4
-> Drugh saa 7 hipaa.
Ulric mulkaisee Drughia pahasti. Nyt varsinkin kun aasimarit ovat seikkailijoiden puolella tuntuu epämukavalta solvata heitä. "Ei hän mithään tharkhoitthanuth", Ulric toteaa ja heilauttaa ohimennen parannussauvallaan Drughia, ennen kuin jatkaa jutteluaan. "Khiithos avusthanne, olimme aikha pintheetthä. Ja etthe thelväthikhään osanneeth oddotthaa epäkhuolleitha, jothen olethan etthä etthe thothiaan thienneeth etthä Dhakhang on anthanuth thellaithen romutha pyhätthä krypthatthanne."

Drugh:Diplomacy +7 "Ei pahalla, mutta kaikki mitä olemme kertoneet on totta. Keittiössä oli veitsi, joka koitti saada Ulricin tappamaan itsensä. Olemme tasku-ulottuvuudessa, jossa ei ole aurinkoa ja kaikki kokemuksemme huusi, että jotakin on pahasti vialla. Olimme vain huolissamme täällä asuvista", Drugh sanoo, "Mutta jos olemme nyt kaikki sitä mieltä, että asiat eivät ole kunnossa, niin arvostaisimme apuanne. Joten tutkimmeko kryptan muiden mahdollisten epäkuolleiden varalta ja selvitämme tämän asian ja syyt?"

aid diploon drughille -3:lla "Mä veikkaan et tonne kannattaa kurkata ennenku mennään Dakangin puheille. Jos nuo epäkuolleet on lymyilly huomaamatta, niin siellä voi olla jotain muutakin ikävää odottamassa." Pulsu komppaa Drughin juttuja. Noukkii kädestä pudonneen putelinsa ja kulauttaa siitä pienet. "Tiedättekö keitä tänne on haudattu? Ei vaan ollu tuttuja nämä?"

aid D:n diploon +3 "K-kannatan k-k-kryptan tutkimista. Olen... olen aika varma, että e-epäkuolleet e-eivät olleet t-tuolla vain turhan tähden",kyykkyasennosta seisomaan ylösponnistava Eleine virkkoo ja kävelee hieman huterin askelin hakemaan maahan pudottamansa tikarin, jonka laittaa takaisin rannekoteloonsa. Tikaria rannekoteloon vielä aavistuksen vapisevin sormin tunkiessaan hän jatkaa: "V-varsinkin, kun lu-luurankoja tyypillisesti käytetään juuri va-vartioitiin... Tai niin olen ainakin kuullut jostain", hän lisää nopeasti perään, aasimareja vilkaisten. "T-t-tosin, ennen kuin etenemme mihinkään, v-voisin ottaa hieman li-lisää p-parannusta. Pulsu, a-annan luvan käyttää sauvaani. A-anna mennä - ole hyvä!" Eleine sanoo pontevamman kuuloisesti, tieflingin sisun alkaessa ilmeisesti jälleen löytyä samaa tahtia kalpeille kasvoille palaavan normaalin ihonvärin kanssa.

parantaa Eleinen täysiin voimiin
-> Eleine saa 7 hipaa. Tikusta kuluu 1 charge.
"Aa joo. Tökitään menemään. Keihin kaikkiin osu? En ollu varsinaisesti paikalla koko aikaa." Pulsu kokeilee kädellä kohtaa kyljessään, mihin keihäs häntä osui hetki siten.

Belaka kuuntelee seikkailijoita otsa kurtussa, eikä hänen ilmeensä siitä sen paremmaksi muutu. "Kuulkaa nyt, minä en vieläkään voi uskoa, että Dakang muka välttämättä olisi minkään tämän takana. Tietysti se vaikuttaa vähän epäilyttävältä, sen myönnän, mutta mistä te muka tiedätte, että Dakang ei ole vain lukinnut luurankoja tuonne, jotta ne eivät voi tehdä pahaa? Jos Dakang ei vaikka tiennyt, miten niistä pääsisi eroon turvallisesti, tai jos ne ovat jotenkin tulleet tänne vasta hyvin hiljattain eikä hän tiennyt niistä? Hän on toki mahtava, mutta ei sentään kaikkitietävä kuten Korada itse!" selittää aasimar turhautuneena. "Ja tämä veitsijuttukin on hämärä. Mistä minä tiedän, että se on totta?"

"Ja mitä te vieläkin jatkatte tästä tasku-ulottuvuudesta? Miksi te olette niin varmoja, että tämä on joku tasku? Te varmaan oletatte, että teidän kotiulottuvuutenne on se ei-tasku. Onko teillä sille jotain muita todisteita kuin se, että joku on sen teille kertonut?" jatkaa Arkem. "Ja oikeastaan... Mitä väliä sillä on, vaikka tämä olisikin joku tasku?"

Colim ei sano mitään, vaan tarkastelee epäkuolleita todettuaan, että kryptasta ei ole tulossa enää mitään muuta. "En minä heitä tunnista." Hän poimii vasaran ja keihään lattialta ja ojentaa ne Drughille. Sen jälkeen hän menee varovaisesti sulkemaan kryptan oven.

"Minun pitää silti pyytää teitä poistumaan. Oli hienoa, että pystyitte tuhoamaan nuo hirvitykset, mutta se oli selvästi hirveän vaarallista ja tehän selvisitte vain, koska teillä on tuollainen mahtava siunattu taikaesine. Tai useampia..." sanoo Belaka ja osoittaa Pulsulla olevaa tikkua. "Aion kyllä kertoa Dakangille, että autoitte noiden tuhoamisessa, ehkä hän sitten antaa teidän jäädä pidemmäksi aikaa. Voitteko odottaa ulkona sen aikaa?"

Ulric pureskelee huultaan, hän ei haluaisi itse ruveta tappelemaan kenenkään kanssa. Ulricin mielestä Arkem on ihan oikeassa, eihän sillä mitään väliä ole että temppelin asukkaat ovat tasku-ulottuvuudessa... "Thuotha", Ulric kröhii ja jatkaa, "en halua aiheuttthaa theille huoltha, muttha joth the vain olithi mahdollitha, olithi hienoa thaadha audhithentthi Dhakangin kanttha, kerthoa hänelle näithä hirveithä epäkuolleitha... Jos voisith pyythää hänthä näkemään meithä then thamalla kun meneth ithe rapoirthoimaan hänelle. Ymmärrän joth hän ei ehdhi khun thäällä on thapahthunuth niin paljon kaikkhea muuthakin, muttha olithi hyvä päästhä jutthelemaan hänelle. Antheekthi kaikhetha vaivatha mithä olemme aiheutthaneeth..."

Belaka näyttää ymmärtäväiseltä mutta kuulostaa kärsimättömältä. "Olen pahoillani, mutta ette pääse hänen luokseen. Kerron kyllä hänelle tästä kaikesta."

"Sanoo teille mitä haluatte kuulla. Jonka jälkeen saatte käskyn tappaa meidät ja Dakang saa jatkaa pimeitä puuhiaan epäkuolleiden kanssa." Pulsu urahtaa. "Me emme ole edelleenkään nostaneet kättämme teitä vastaan vaikka syytä olisi ollutki." Pulsu osoittaa kyljessään olevaan umpeutunutta haavaa.

Arkemin kärsivällisyys alkaa loppua ja hän huutaa Pulsulle. "Nyt menette tai saatte katua!"

Drugh: Diplomacy +7. Ei taida diplomacy enää näillä toisto miinuksilla kannattaa "Anteeksi, parannuksesta huolimatta minua vähän hekottaa. Valuihan sydänvertani juuri luostarinne lattialle", Drugh sanoo ja istuu alas. "Millanen jumaluus Korada oikein on?", hän kysyy ja katsoo ihmetellen aasmareja. "Me tulemme tänne ja putsaamme teille puutarhan, jossa Koradan pyhä symboli on peittyneenä kavillisuuteen hoidon puutteen takia. Me paljastamme täällä teitä fyysisesti vaihingoittaneen huijauksen. Me paljastamme teitä mahdollisesti tulevaisuudessa uhkaavan luurankojen muodostaman vaaran. Me vuodatimme veratamme puolestanne maahan ja lähes KUOLIN. Me emme ole nostaneet sormeammekaan vahinoittaaksemme teitä. Me olemme auttaneet teitä kuvainnollisesti menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden suhteen, silti te olette vahingoittaneet meitä, uhkailette meitä, Dakang kieltäytyy tapaamasta meitä ja puheidenne perusteella Dakang on karkoittamassa meidät. Siis millainen jumalauus tämä Korada oikein on?" Drugh kysyy ihmetellen.

"Lopeta tuo rienaus!" tiuskii Belaka. "Te ette selvästikään ymmärrä mitään ja yritätte vielä väännellä meidän mieliämme miten haluatte!" Hän osoittaa taas seikkailijoita keihäällään. "Liikettä!"

"Minä yritän ymmärtää, mutta te ette kerro. En minä mieliä vääntele, vaan kerron mitä näen. Ja mitä minä rienaan? Ja tai mitä? Ainoa jonka ymmärrän on että sinä nyt ainakin selkeästi vihaat meitä. Minä vain yksikertaisesti kysyn, koska en tiedä Koradasta muuta kuin mitä minulle on täällä kerrottu. Emmekö putsanneet esiin Koradan pyhän symbolin puutarhasta? Emmekö paljastaneet valheellisen Koradan suudelman. Eikö meidän ansiosta nuo kolme kryptasta pois tulleet kolme luurankoa ole tuhottu?" Drugh kysyy. "Ja jos ette halua meidän menevän tuonne, niin tarkistakaa te nyt muiden asukkaiden takia se krypta. Ja jos ette sitä edes halua asukkaita suojellaksenne tehdä, niin kai voimme auttaa edes viemään nuo epäkuolleiden luut pois Koradan pyhästä luostarista?" hän jatkaa.

"Kerro mitä? Teille pitää selittää kaikki ties kuinka monta kertaa ettekä te siltikään ymmärrä! Enkä minä teitä vihaa!" Belaka huutaa. "Olette tunkeneet nenänne joka koloon. Kyllä me sen tajuamme, että oli hyvä, että paljastitte Gastidemin huijauksen ja tuhositte luurangot! Mutta että on pakko rikkoa sääntöjä ja tunkea kryptaan ja Dakangin huoneeseen ja syyttää häntä näistä kauheista jutuista! Minä en voi uskoa, että Dakang muka olisi näiden pahuuksien takana! Hän ei ole koskaan kohdellut meitä huonosti ja on aina pitänyt meistä huolta! Eikö teillä ole mitään kunnioitusta Koradaa ja Dakangia kohtaan? "

"Ei siellä kryptassa mitään muita liikkuvia luurankoja ollut. Jos Dakang niin haluaa, tarkistamme sen läpikotaisin", sanoo Colim. "Minun puolestani saatte viedä mennessänne nuo luurangot pois." Muut aasimarit eivät vastusta ja ovat valmiita perääntymään pois niiden päältä – niin, että he ovat edelleen tiennäyttäjien ja kryptan oven välissä.

Drugh alkaa keräilemään luita ja luurankojen varusteita repustaan ottamaansa säkkiin. "En minä Dakangia äsken syytellyt. Toverini valitettavasti on vaikea luonne ja ehkä vähän vainoharhainen, joten hänen puheistaan ei paljoa tarvitse välittää. Ja olen kyllä todella pahoillani että toverini tunkeutui väkisin Dakanging huoneeeseen. Itse olette sanoneet nettä Dakang ei ole kaikkitietävä, joten täytyyhän tiedän hänen turvallisuutensa varmista. Ja kun Dakang ei luurangoista tiennyt ja tarvitsee teidät henkivartijoikseen, niin eikös tiedän tehtävänne ole varmistaa että krypta on hänelle turvalinen. Jääköön teistä vaikka yksi varmistamaan että me emme tule perässä. Ja jos siellä on jotakin sen verran että itse selviytyisi, niin teillä on vielä meidät auttamassa. Ainutlaatuinen tilaisuus. Ehkä Dakang jopa oli ajatellut että tapattaisitte itsenne jos koitatte putsata kryptan ylivoimaisista epäkuolleista, eikä siksi ole kertonut mitään. Nyt ne eivät enää ole niin ylivoimaisia. Kolme on tuhottu ja enää pitää varmistaa että muita ei ole, sillä siellä voi olla vaikka joku älykäskin epäuollut, joka ohjasi luurankoja ja tietää olevansa parhaillaan alakynnessä ja jää vain odottamaan kunnes olemme poissa ja tappaa ensimmäisen yksin krptaan menevän", Drugh vielä koittaa puhua edes aasimmarit tutkimaan kryptan, vaikka heitä ei sinne sallittaisi. "Eiköhän siinä ollut kaikki luurankojen luut", Drugh lopettaa luut ja varusteet kerättyään.

Luurankojen varusteissa oli kaksi rikkinäistä sapelia, kaksi rikkinäistä ketjupaitaa, rintapanssari, raskas teräskilpi ja hyvältä näyttävä pitkämiekka.

Arkem siirtelee luita kasaan, jotta ne on helpompi sysätä säkkiin. Hän ei voi olla ihmettelemättä joitakin luunkappaleita, joista hän ei yhtään tiedä, mistä ruumiinosasta ne ovat kotoisin. Hän ja Belaka näyttävät vieläkin aika kärsimättömiltä.

"Minusta tuossa on järkeä", sanoo Colim vastauksena Drughin puheille. "Minä voin jäädä tähän odottamaan. Käykää te viemässä heidät ulos ja kysymässä Dakangilta, pitäisikö krypta tutkia."

Arkem ja Belaka näyttävät vähän siltä, että he eivät haluaisi tehdä aivan kuten Colim sanoi, mutta eivät ala väittää vastaan. "Oletteko nyt valmiita, vai keksittekö vielä jotain viivyteltävää?" kysyy Belaka.

"Jos en keksi niin varmaankin autat tolla keihäälläs?" Keventää Pulsu tunnelmaa ja noukkii viimeisiä luunkappaleita ja muita luurangoista jääneitä säkkiin.

Belaka tuhahtaa.

Eleine tuhahtaa takaisin ja lähtee niskojaan nakellen siirtymään ulos kryptasta, mutisten samalla itsekseen hiljaa infernaalia: ["Mokomat aasit... sokeita ja kuuroja taluttamassa toisiaan kuoppaan... Hulluja nuo temppelin asukit...]

"Jos aluksi jätämme nämä luut ihan vain luostarin ulkopuolelle", Drugh sanoo matkalla.

Arkem ja Belaka saattavat seikkailijat temppelin ulkopuolelle ja menevät sitten takaisin sisään, sulkien ovet perässään.

Eleine pujahtaa joukosta hetkeksi hakemaan reppunsa ruokasalista.

Ulkona

"Sekoitammeko soppaa, vai jäämmekö odottamaan? Ulkoa sisään tai houkutellan Colim pihalle ja yksi luokahtaa sisään. Tosin jos siellä jokin on vielä, niin yksin ei ehkä kannata mennä. Tai jos tuntuu että kaikki eivät ole ihan meitä vastaan, niin matalan linjan pitäminen huomiseen olisi ehkä ihan hyvä juttu. Ellei Dakangilla ole keinoa päästä kryptaan huomaamatta ja hävitä todisteita, siis jos hän edes on osallinen. Niin monta kysymystä, eikä vastauksia", Drugh kuiskailee muille kun aasimarit eivät ole kuulolla. "Jos kukaan muu ei ole kiinnostunut, niin tässä on muutamia varusteita jotka ovat parempio kuin mitä omani", hän sanoo ja jatkaa, "Eli jos haluamme antaa veden asettua hetken, niin voisin vaihtaa haarniskan."

"Minunh mielehthäni meidän pithäithi odotthaa", Ulric toteaa kuiskaten ja jatkaa, "Olemme aiheutthaneeth jo niin paljon päänvaivaa thempphelin varthijoille etthä he vahvthivath meithä varmaan juuri nyth khuin haukath. Leväthään nyth ja kahtthothaan mithä thaamme aikaithekthi huomenna, jos se khaikhille thopii? Jos Dhakhang ei hyökkhää khimppuumme thällä aikhaa, niin ehkhä olemme olleeth liian häthikhöithyjä, ja jos hyökkhää, olemme oikeattha, ja voimme ehkä thaada varthijoiltha apua." Ulric lopettaa puheenvuoronsa, ja yllättyy siitä että Drugh haluaa pukeutua luurankojen vanhoihin vaatteisiin, mutta nyökkää puoliörkille. "Ole hyvä vaan, Dhrugh."

Mekaniikan kautta Pulsu ehdottaa diplomaattista aid-ketjua mahdollisilla take ten -heitoilla jos gm sallii. Pulsu joutuu diplot heittämään joka tapauksessa kun on niin kovin hurmaava. Identify käyttämättä. Pulsu käy läpi mikstuuroitaan, suorittaa puoliääneen laskutoimituksia ja penkoo taskujaan. "Joo voidaanhan me lepuuttaaki. Oliks tällä tehtävällä varsikaista aikarajaa ylipäätään? Vähän näyttäs siltä että menee tappeluksi vartijoiden kanssa väkisinkin. Meidän tarvii se krypta tutkia joka tapauksessa. Meikäläistä ne ei kuuntele ainakaan. Herra Collie oli vähän tasapäisemmän oloinen ku kaverinsa, jos mietitään etukäteen mitä sanotaan ja esitetään asia sillai porukalla ja rauhassa..." Pulsun spekulointi vaimenee. "Niin hei mulla on tämmönen tunnistamistroppi käyttämättä. Oliko mitään maagista noissa kamoissa?"

"E-en ainakaan muista mitään a-aikarajaa mainitun..." Eleine mutisee epävarmasti. "O-on ihan t-t-totta, että jokin pääsy sinne kryptaan on saatava. Tai vaihtoehtoisesti v-voisimme yrittää suoraan painostaa totuuden ulos D-Dakangista, jos aasimarit vaikuttavat kovin sidotuilta kryptan vartiointiin... M-mutta yritetään huomenna vielä puhua heille järkeä, j-jos vaikka he olisivat halukkaampia kuuntelemaan pyöriteltyään koko yön t-tilannetta ja sanomaamme mielessään."

"En tiedä onko näissä maagista, mutta panssari on paljon parempi kuin omani ja pahoin pelkään että jokin tappelu vielä tulee", Drugh vastaa Pulsulle, "ja karkeasti sanoen miekka tuntuu terävämmältä kuin oma vastaava".

Ulric koittaa tässä ohimennen aistia että onko luurankojen tarvikkeissa mitään maagista voimaa. Niissä ei ole.

"No tarkistetaan nämä ja siirrytään sitten pihalle. Jos majoittaudumme sinne", Drugh sanoo ja on hetken hiljaa, "Olettaen että meidän annetaan majoittua sinne".

"J-jaa niin siis puutarhaan, vai?" Eleine kysyy, katsoen Drughia epävarmasti. "Sopii minulle."

"Puutarhaan, mahdollisesti lähelle ovensuuta, niin voimme vahtia samalla kryptan sisäänkäyntejä. Jos Dakang on ihminen, niin hän tarvitsee valoa", Drugh lisää mutisten vähän hiljempaa, "Toisaalta taas jos hän on itsekin jonkinlainen epäkuollut, niin hän ei tarvitse valoa".

Osaako Pulsu sanoa aasimarien eeppisestä sisäänkäynnistä jotain knowledgeillaan tai spellcraftilla?
...Siis mitä?
"Tuleeko täällä edes pimeää? Eihän temppelin asukeista kuin ihmiset ja puolituiset tarvitse valonlähteitä nähdäkseen. Pimeys ei välttämättä auta meitä lainkaan, etenkin ku voi olettaa et aasimarit kyttää aika tarkkaan meidän perään jos mennään lähemmäs. Tutkittasko luut tässä ajan kuluksi? Se kai kuulu tehtävään sillai." Pulsu alkaa levitellä luurankojen kappaleita pihalle noin kutakuinkin oikeaan järjestykseen anatomian mukaan.

Eleine: Aid, Perception +3 "Kyllä täällä tulee pimeä, etkö ollut paikalla kun selitin?!" Eleine kivahtaa ärtyneen kuuloisena, mutta napsauttaa sitten äkkiä suunsa kiinni, kuljettaen kättään silmiensä edestä väsyneen oloisesti. "A-a-anteeksi, Pulsu... Et, et ehkä ollutkaan. T-tämä paikka alkaa kai k-käydä hermoilleni...Siis, a-ainakin temppelin asukkaiden mukaan t-tulee pimeää. En – en ti-tietenkään tiedä, voiko siihenkään tietoon... täysin luottaa." Punastuneena ja alkemistia epävarmasti vilkuillen Eleinekin kyykistyy luiden äärellä, yrittäen parhaansa mukaan auttaa Pulsua.

Drugh seurailee muiden luurankojen kokoamista samalla kuin vaihtaa harniskan ja laittaa vanhan säkkiin. "Noin, nyt on vähän parempi suoja jos vielä joudumme taisteluun", hän sanoo kun haarniska on päällä. Samalla hän laittaa oman miekkansa myös reppuun remmillä kiinni ja laittaa uuden huotraan.

Eleine ja Pulsu harrastavat palapelin kokoamista kymmenisen minuuttia ja kokoavat luista kolme ihmisen luurankoa. Niistä ei löydy mitään erikoisia jälkiä. Muutama luunkappale puuttuu, eikä Pulsukaan jaksa miettiä, onko kullakin luurangolla oikea määrä ranne- ja jalkaterän luita jäljellä.

Drugh: perception +0. Kun luurangot on koottu, niin Drugh siirtyy vähän lähemmäs luostaria ja kuulostelee jos sieltä kuuluisi jotakin. "Pitäisiköhän meidän mennä katsomaan mikä siellä on tilanne. Jos vaikka olisivat saaneet luvan mennä kryptaan ja ovat ongelmissa - epäilen kyllä että eivät lupaa saaneet", hän sanoo muille. "Meillähän on mukaan annetut varusteet siellä pihalla ja ruokaa oli muistaakseni useammaksi päiväksi. Minulla alkaa olla taas vähän nälkä", Drugh vielä lisää.

Drugh kuulee vaimeaa pienten kellojen kilinää. Joku on ilmeisesti kävelemässä eteisessä.

"No, mennäänkö? Voisi samalla vilkaista mitä kaikkea meillä oli tarvikepaketeissa. Ruokaahan oli kai pariksi viikoksi. Ja jos annamme tilanteen vähän rauhoittua, niin asukkailta voisi kysellä vielä enemmän Koradan uskonnosta", Drugh mutisee kuunnellessan vatsansa murinaa.

Luurankojen ääreltä seisomaan nousevan Eleine nyökkää Drughille, pyyhkien samalla luupölyä housuiltaan molemmin käsin. "P-pulsu, saitko mitään i-irti luurangoista?" hän kysäiseen alkemistilta ohimennen.

"Paljon luita, höhö. Vähän kärähtäneitä, ei pistäny mikään silmään erikseen. En tosin oo mikään velho tai epäkuolleisiin erikoistuja." Pulsu kuittaa ja viittoo Drughia käymään edellä temppelille.

"Selvä. Tule Ulric", Drugh sanoo ja lähtee menemään takaisin sisälle luostariin kun kaikki seuraavat.

"Huh? Uh, thelvä!" Ulric hihkaisee. Hän oli selkeästi ollut omissa ajatuksissaan muiden puuhaillessa muuta. Varmaankin stressannut itseään pohtimalla temppelin asukasparkoja, raukkaparka. Ulric seuraa Drughia nyt kun hänen huomionsa on herätetty.

Kun tiennäyttäjät avaavat taas temppelin ulko-ovet, he näkevät Pulaon, joka juuri ja juuri ei ehtinyt kävellä rukoushuoneen nurkan taakse. "Hei? Eikös teidän pitänyt olla karkotettuja tai jotain?" hän kysyy uteliaasti.

Drugh: Diplomacy +7. "Täh? Ei kukaan meille ole mitään sellaista sanonut. Ja olisihan se outoa, sillä mehän siivosimme teille puutarhaan Koradan pyhän symbolin esiin, paljastimme Gastidemin huijauksen ja tuhosimme luostarista kolme luurankoa, jotka uhkasivat kaikkia asukkaita täällä. Miksi meidät olisi karkoitettu? Mitä pahaa me muka olemme tehneet?" Drugh kysyy hämmästyneen näköisenä luetellen heidän hyvä tekosiaan koittaen saada osan asukkaista tietoiseksi tapahtuneesta ja ajattelemaan. "Vai mitä?" hän kysyy katsoen tovereidensa suuntaan.

aid diploon -3:lla "Kuka ihme väitti että meidät on karkoitettu? Ehkä kuulit väärin vain." Pulsu yrittää kompata Drughia ja näyttää viattomalta.

"Häh? Arkem sanoi, että teidän ei pitäisi tulla takaisin, mutta ehkä mä sitten kuulin väärin", sanoo Pulao ja kohauttaa olkapäitään. "Oota, mitä? Luurankoja? Siis tekö menitte kryptaan ja tuhositte luurankoja? No huh huh, siitä Dakang kyllä vasta suuttuisikin!"

"Emme me kryptassa ole käyneet", Drugh sanoo. "Ne luurangot tunkivat ovesta ulos kryptasta. Kuka täällä nyt kertoilee mitä satuja ja kenellekkin. Ja jos meidät on karkoitettu, niin eikös se olisi hyvä sanoa miksi. Etenkin kun me olemme tehneet täällä vain hyvää. Puutarha ja sen pyhä symboli on siivottu. Kai kuka tahansa jumaluus haluaa että hänen pyhä symbolinsa on esillä omassa luostarissa. Eik kai kukaan hyvä jumaluus halua että huijari asuu hänen luostarissaan ja saa palvojat silpomaan käsiään. Lisäksi mitäköhän olisi käynyt jos emme olisi olleet tuhomassa luurankoja kun ne tunkivat esiin kryptasta", Drugh sanoo ihmetellen ja jatkaa, "millainen jumaluus tämä Korada on? Aasimarit syyttivät minua rienaamisesta kun koitin sitä kysyä heiltä. Nimittäin kun Korada on hyvä jumaluus, niin ei kai silloin pitäisi rankaista hyvistä töistä. Täällä on jotakin pielessä, sillä missään hyvän jumalan palvontapaikassa jossa olen ollut ei ole toimittu näin. Hyvistä töistä on palkittu, ei rankaistu karkoituksella. Aivankuin olisimme sotkeneet jonkun puuhia ja suunnitelmia".

"No jos meidät on mukamas karkoitettu, niin onko sitten täällä olleet varusteemme 'takavarikoitu' Dakangin omaan käyttöön? Pistää vihaksi tällainen epäreilu ja mielivaltainen kohtelu. Ja mitää ei edes kerrota meille", Drugh sanoo harmistuneena. "Mutta sinä ja suurin osa asukkaista ei ole tehnyt meille väärin Pulao ja kiitokset teille. Meidän pitää nyt vamraan miettiä mitä teemme. Vaikka vääryys ja epäreilu kohtelu tuntuu pahalta, niin emme halua asukkaille vaikeuksia", Drugh sanoo ystävällisesti.

"Siirrymmekö puutarhaan Koradan symbolille miettimään mitä tehdä", Drugh kysyy muilta.

Pulao nauraa, kun kuulee Drughin selostuksen luurangoista. "Älä nyt, ei luurangot liiku! En mä usko noihin satuihin." Kun Drugh jatkaa, hän ei ymmärrä mitään, tuntee itsensä hyvin ylimääräiseksi ja yrittää hiipiä pois paikalta. Drugh ei huomaa, kun Pulao katoaa vaivihkaa nurkan taakse. Pulsu sen sijaan huomaa sen.

Lopetettuuaan puheensa Drugh huomaa että Pulao on kadonnut. "Hmp, tämä nykyajan nuoriso. Toista se oli omassa lapsuudessani. Silloin oli syö tai tule syödyksi - siis ennen kuin päädyin kaupunkiin", Drugh sanoo vähän närkästyneenä. "Mutta siis eikös täällä ole ketään selväpäistä? Di Duang nyt oli ainakin ystävällinen kun opasti meitä täällä. Ehkä hänellä olisi asiasta selvempi käsitys. Mitä tuumitte?"

"Mä olen ihan selvä!" huudahtaa Pulao nurkan takaa. Sen jälkeen seikkailijat kuulevat kellojen kilinää, kun puolituinen kipittää käytävässä kauemmas.

"Emmä oikein tajua näitä tyyppejä. Voidaan kokeilla, hoida sä toi puhuminen. Veikkaan että saadaa aasimareilta keihästä naamaan jahka näkevät meidät." Pulsu on neuvottoman näköinen. "Olishan se kiva olla saamatta turpiinsa tietenkin..."

"Ainakhin meillä voi olla pharemphi thuuri thulla ymmärrethyikthi joth emme vaivaa lapsia juthuillamme", Ulric toteaa Drughille ja Pulsulle. "Dhi Dhuangh thunthui muuthenkin olevan hyvin perillä themppelin asioistha, hän voisi olla hyvä vaihtoehtho keskusthelkhumppaniksi."

"Krhm, mikäpä - mikäpä siinä", Eleinekin myöntyy Drughin ehdotukseen. "Yritetään vältellä a-a-aasimareja niin hyvin kuin taidamme... Vaikka t-toisaalta, tuskin maineemme voi täällä enää - enää huonontua", tiefling lisää, ilottomasti. "E-en myöskään ehkä kovin järin t-toivekas D-di D-d-duangin suhteen, kun miettii, millaisilta m-muut asukkaat ovat tuntuneet... Mutta yritetään, kaikin mokomin, onhan teht-, krhm asiamme yhä kesken", nainen lopettaa, ei järin toiveikkaan kuuloisena.

"Pulao, oletko vielä siellä?", Drugh kysyy kun kuulee kellojen kilinää. "Nimittän hän voisi etsiä Di Duangin ja pyytää tulemaan heidän luokseen, jos vain on vielä kuuloetäisyydellä. Näin voitaisiin vältää konfliktit aasimarien kanssa jotka ovat mukamas karkoittaneet heidät", Drugh ajattelee.

Kellojen kilinä loppuu, ja tiennäyttäjät kuulevat Pulaon: "Mitä?"

"Voisitko katsoa jos löydät Di Duanging ja puutäisit häntä tulemaan etuovelle. Jos odotamme häntä siellä. Olisi hyvin ystävällistä jos pystyisit.", Drugh kysyy ystävälliseti lapselta. Tämän jälkeen hän kääntyy muiden puoleen. "Tämä meille kertomaton karkoitus on vähän ikävä käänne. Jos yksi aasimar jäi kryptan lähistölle saattaa tulla hankaluuksia, joten jos koitamme ensin puhua Din kanssa ja odotamme oven ulkopuolella", hän ehdottaa muille.

Eleine nyökkää, arpiset kasvot synkistyen Drughin mainitessa karkoituksesta ja lähtee jo askeltamaan takaisin ulos.

Pulsu kohauttaa olkapäitään ja seuraa muita pihalle.

"Thoki", Ulric toteaa ja seuraa muita.

"Öö, okei", vastaa Pulao. Seikkailijat kerkeävät nähdä Pulaon kävelevän makuuhuoneita päin, kun ovat menossa ulos.

Vain muutaman hetken odottelun jälkeen Di Duang ja Belaka tulevat pääovien läpi pihalle. Belaka aloittaa: "Minä kerroin Dakangille, että te autoitte luurankojen tuhoamisessa. Hän oli kiitollinen, mutta ei voi silti sallia teidän enää tulla temppeliin, kun rupesitte rikkomaan sääntöjä. Teidät on siis karkotettu." Hän kääntyy lähteäkseen, mutta lisää vielä: "Niin, Dakang sanoi, ettei tiennyt epäkuolleista mitään ja oli kovin hämmästynyt. Hän kävi tarkastamassa kryptan, mutta siellä ei ollut enää mitään muuta. Hän aikoo varmaan panna kryptaan lisäsuojia, jotta niitä ei enää pääse sinne." Jos Belakaa ei kuulustella sen enempää, hän menee takaisin sisään.

"Karkoitettu sääntörikkomuksesta? Siis meille sanottiin että kryptaan ei saanut mennä ja emme sielä ole olleet. Mutta mieti mitä olemme sanoneet. Ehkä koet valistuksen kun käytät itse aivojasi. Ja menetkös siitä sitten", Drugh sanoo Belakalle.

Belaka tuhahtaa suureen ääneen ja kääntyy vielä Drughiin. "Pah! Lopeta tuo älytön saivartelu! Te olitte patsaskäytävässä ja olitte selvästi menossa kryptaan! Olipa pieni onni onnettomuudessa, että ne kävelevät luukasat estivät teitä pääsemästä sinne!" hän raivoaa. Hänen vaatteensa lepattavat kuin niitä puhallettaisiin suurella ilmavirralla ylhäältä päin, ja kun hän kääntyy ja astelee läpi oviaukosta, hänen viittansa heilahtaa olemattomassa tuulessa mahtipontisesti.

"Öh, tuota..." Di Duang ei oikein tiedä, miten reagoisi Belakan tunteenpurkaukseen. Hän näyttää jokseenkin kaihoisalta mutta puhuu vielä ystävällisesti. "Olen pahoillani, että näin kävi... Minun olisi varmaan pitänyt olla selvempi siitä, ettei kryptaan saa mennä... Anteeksi", hän aloittaa. "Halusitteko kysyä jotain?"

diplomatiaa pulsu-style eli aid -3 "Eihän tää sun vika oo mitenkään. Meillon jokunenkin juttu. Ööh, Drugh jos sä viittit jotenki sillai yks asia kerrallaan." Pulsu yrittää olla mukava Di Duangille.

Kun Belaka on kadonnut, Drugh katselee Di Duangia vähän hämmentyneenä. "Nyt en tiedä missä oikein mennään. Jäimme ulos kannettuamme epäkuolleiden luut pois luostarin alueelta koska meillä oli vähän erimielisyyksiä aasimarien kanssa. Ajattelimme antaa tilanteen rauhoittua. Nyt hän sanoo meille että emme voi enää tulla ja meidät on karkoitettu. Todella outoa, etenkin kun meillä on paljon varusteita vielä temppelissä", Drugh sanoo hänelle. "Mutta siis me emme ole olleet kryptassa. Kryptaan ei saanut mennä ja emme sielä ole olleet. Sieltä tunki kolme epäkuollutta jotka aasimarien avustuksella tuhosimme ja nyt kaikki käyttäytyvät kuten olisimme ei toivottuja. Haluaismme vähän keskustella kanssasi, sillä pelkäämme puolestanne", hän lisää.

"Ihan niin kuin hän sanoi, m-me p-p-pelkäämme puolestanne, hän p-puhuu ihan totta", Eleinekin yrittää kiihkeästi vakuutella. "J-joskin, o-olimme kyllä k-k-kryptaan vievällä käytävällä, e-emmehän muuten olisi nähneet koko luurankoja... Mutta", tiefling kiirehtii anovaan ja anteeksipyytelevään äänensävyyn jatkamaan "kun me-meistä tuntuu, että täällä o-on jotain vialla! Y-yritimme vain-- e-etsiä selitystä." Nainen haroo hiuksiaan, yrittäen tuskastuneen miettiä lisätuke väitteilleen. "T-täällä vain tapahtuu k-kaikenlaista... outoa. E-esimerkiksi, oletko nähnyt G-g-gastidemia viime aikoina?"

Di Duang kurtistaa kulmiaan. "No, jos olitte menossa kryptaan, se on kai melkein sama juttu, kai? Dakang kai ajattelee niin. Minä en oikein tiedä mitä minä ajattelisin sellaisessa tilanteessa..." hän pohdiskelee. "Teillä on vielä tavaroita temppelissä? Voitte tietysti hakea ne! Tai siis, ehkä olisi parempi että minä haen ne... Kyllä minä voin sen tehdä. Ette te minun mielestäni mitenkään pahoja ole tai mitään. Öh, vähän liian uteliaita ehkä." Hän näyttää selvästi hämmentyneeltä, kun sekä Drugh että Eleine ilmaisevat olevansa huolissaan. "Olette huolissanne meistä? Tuota... sehän on... siis, olen imarreltu? Mutta en oikein ymmärrä. Kai ne luurangot olivat paha juttu, mutta nehän on nyt tuhottu, eikö? Olen varma, että Dakang olisi suojellut meitä, jos ne olisivat jostain syystä hyökänneet." Hän näyttää hetken mietteliäältä. "Gastidem? Arkem sanoi jotain, että hänet on nyt ajettu pois."

"Olen huolissani, koska en mitenkään ymmärrä miten kolme epäkuollutta luurankoa pystyy ilmestymään kenenkään tietämättä hyvän jumalan temppeliin laudoitettujen ovien taakse. Ei ne ovien ja lautojen jäpi kulje. Jos ne olisivat menneet sisään, niin poissa olevat laudat olisi huomattu. Ja eikös teillä kuitenkin puutarhassa oleilla hyvin paljon?" Drugh vastaa. "Kuinka hyvin pystyisit tunnistamaan temppelin vanhoja asukkaita luurangoista?" hän kysyy vielä yllättäen, "haluaisin vain varmistaa".

"En minäkään tiedä, miten ne olisivat voineet sinne tulla. Toivottavasti Dakang saa sen selville." Di Duang on mietteliäs. "No, ennen tätä päivää puutarhan läpi ei kyllä nähnyt sinne. Mutta en minäkään tiedä, miten ne olisivat sinne voineet päästä ilman, että kukaan olisi huomannut." Hän näyttää järkyttyneeltä, mutta vain lievästi, kun Drugh kysyy luurangoista. "E-en kyllä tiedä. Ne ovat aika karmivia näkyjä muutenkin eikä niitä ihmisten sisältä koskaan näe..."

"Ja Gastidem, en oikein tiedä mitä ajatella hänestä. Kun sainne hänet kiinni testistään, niin hän tunnusti meille ja mielestämme hän ei valehdellut kun kertoi meille asioita", Drugh sanoo vielä.

"Niin, kuulin siitä jotain... Hänkö sanoi, että oli vain keksinyt Koradan suudelman?" varmistaa Di Duang. "Onhan se ikävää... Mutta ei kai sille enää mitään voi. Kyllä minun mielestäni oli parasta karkottaa hänet."

"Ajattelin lähinnä tunnusmerkkejä kuten suuri kallossa ollut haava, puuttuvat sormet tai vastaavia. Mutta emme ehkä osanneet koota niitä oikein, joten ehkä se on turhaa", Drugh myöntyy. "Mutta eikös Dakang kuitenkin käy kryptassa välillä? Ja minä kun vain en voi käsittää miten ne olisivat päässeet sinne jättämättä jälkiä", hän on hetken hiljaa ennen kuin jatkaa, "muuta kuin ettää ne olisi päästetty sinne ja jäljet peitelty tai ne ovat olleen siellä aina".

"Öö... en kyllä muista, anteeksi", pahoittelee Di Duang. "En minä oikeastaan tiedä, kuinka usein Dakang käy kryptassa. Ei kyllä kovin usein, minä en ainakaan ole koskaan suoraan nähnyt hänen menevän sinne. Muistaakseni joku kertoi hänen käyneen siellä, kun olin ihan pieni", hän jatkaa ääneen ajattelua.

"Ja mitä puutarhaan tulee, niin miksi hyvä jumala antaa peittää puutarhassa olevan pyhän symbolinsa. Olisi luullut että Dakang haluaa jumalansa pyhän symbolin näkyvän", Drugh lisää hetken kuluttua.

"No... siis, eihän Korada sen puutarhan symbolin antanut peittyä", sanoo Di Duang lievästi nolona. "Meidän vastuullammehan sen siivoaminen on, mutta ei ketään meistä ole huvittanut, kun se kuitenkin näkyi meidän mielestämme tarpeeksi hyvin. Onhan se nyt hienompi, ehkä meidän pitäisi tästä eteenpäin hoitaa sitä paremmin. Minä en vaan tiedä kasveista mitään. Mutta ehkä kirjastossa olisi joku kasveihin liittyvä kirja.

"Eikö temppelin johtajan asia ole huolehtia teistä, temppelistä ja Koradan palvonnasta. Kyllähän Dakang olisi voinut määrätä puutarhan puhdistettavaksi", Drugh huomauttaa.

"Gastidemista puhuen, karkoitus oli hyvä, mutta emme tienneet miten toimia. Kokemus on opettanut meidät epäilemään, jotta pysymme elossa, elämämme kun ei ole ollut niin turvaisaa kuin täällä temppelissä. Kun esitimme todisteet Gastidem tunnusti, mutta sanoi että hänen toimensa tiedettiin ja hyväksyttiin. En tiedä voiko olla totta, mutta mielestämme hän puhui totta ja taas meidät karkoittanut henkilö ei suostu meitä tapaamaan ja kertomaan mitään. Ymmärrät kai että ulkopuolisina syntyy epäilys", Drugh koittaa selittää asian diplomaattisesti.

"No... öm... minä en voi ollenkaan tietää, puhuiko Gastidem totta... voi, minun on vieläkin hankala uskoa, että Gastidem ei ollutkaan oikealla asialla! Siis, se on outoa, mutta tiedän, ettei sille voi mitään ja... En yhtään tiedä, mitä tässä pitäisi ajatella." Di Duang katselee hetken jotain pihakiveä ja sanoo hiljaa: "Minä en oikeastaan... en oikein ymmärrä, kun en ole koskaan ollut ulkopuolinen täällä. Tai muuallakaan."

"Se on nyt meidän siunauksemme ja kirouksemme, koska olemme ulkopuolisina täällä, niin näemme asiat eri tavalla ja syntyy kysymyksia. Ongelma on että meille ei vastata", Drugh toteaa lakonisesti.

"Ja, *krhmm*, G-Gastidemin tapauksessa m-meistä t-t-tuntui hieman oudolta, e-että D-Dakang, joka sentään on sangen pitkään elänyt Koradan palvelija, e-ei tiennyt, e-että Koradan suudelma oli vain huijausta. Ja v-vieläpä varsin ilkeämielistä sellaista!... V-varmasti olet huomannut kuinka monet arkipäiväiset asiatkin muuttuvat paljon vaikeammiksi, kun sormia puuttuu, vai mitä?" Eleine vuorostaan puhuu Di Duangille, kuulostaen kiihtyneemmältä puheenvuoronsa loppua kohti, mutta tuntuu sitten tajuavan sen itsekin, ja nolostuneen kuuloisena lopettaa: "Ta-tarkoitan, jos jonkun luulisi tuntevan K-koradan palvontamenot, niin Dakangin, eikö totta?"

Hetken hiljaa mietittyään Di Duangin sanomaa Drugh jatkaa: "Olet ollut täällä aina? Kuoleeko täällä usein asukkaita? Me kun näimme tämän ikävän tapauksen Wein kanssa". Drughin silmät välähtävät kun hän muistaa yhden asian. "Siihen liittyen muuten. Yksi asia joka saa meidät olemaan huolissamme teistä on se että kun menimme keittiöön, niin Ulric sanoi että hänelle tuli pakottava tarve ottaa keittiön pöydältä veitsi ja viiltää oma kurkkunsa auki. Tuo vaukutti kovin maagiselta ja hän vaivoin pystyi estämään sen, vai miten se oli Ulric?", Drugh kertoo kääntyen Ulricin puoleen. "Tiedän ettet halua olla yleensä äänessä, mutta jos kerrot omin sanoin", hän ehdottaa.

"Niinh, the veithi thothiaan thai minuth thunthemaan halua riisthää henkheni, muttha thitthen the meni hethi ohi. Eikä veithi olluth maaginen. En oikein osaa sanoa siithä muutha", Ulric toteaa vähän anteeksipyytävänä kun ei osaa selittää asiaa paremmin.

"No, niin..." Di Duang myötäilee Eleineä. "En minä tiedä, miksi Dakang ei tiennyt sitä. Mutta siis, ei kai hänkään kaikkitietävä ole? Vai pitäisikö hänen olla?" Sitten hän katsoo taas Drughiin ja näyttää mietteliäältä. "No... on täällä kyllä muutama henkilö tappanut itsensä. Isäni kuulemma teki niin, mutta olin niin pieni, etten muista siitä mitään. Ja Wein tytär. Hän oli kyllä luonteeltaankin sellainen, etten ihmettele. Korada heitä siunatkoon... Ja se yksi matkalainen, joka asui täällä pitkään jonkun aikaa, en minä muista koska se oli, mutta aika kauan sitten..." Hän näyttää taas kummastuneelta. "Keittiö? Kai me voimme vain pysytellä poissa sieltä. Emmehän me tarvitse sitä."

"En usko että keittiö on se ongelma. Ennemmin uskoisin että välillä jokin pakottaa syystä tai toisesta asukkaita itsemurhiin. Teille kuitenkin opetetaan meditaatiota ja Dakangin pitäisi antaa henkistä opastusta temppelin johtajana. Ja jos hän on kuolematon, niin luulisi hänelle sitä kertyneen. Ja mikä johtaja se on joka lukkiutuu huoneeseensa eikä kerro jumalansa oppeja ja auta muita valistumaan", Drugh sanoo.

"Kyllähän hän antaa opastusta, joka päivä on kolme tai neljä rukoushetkeä!" sanoo Di Duang iloisesti.

"Mutta ymmärrät varmaan että täällä on niin paljon hämäriä asioita, että kun ulkopuolisena tulimme tänne, niin huolestuimme. Ja edelleen en tiedä miten ne luurangot mula olisivat huomaamatta päässeet kryptaan. Mielestämme olemme vain auttaneet kaikkia ja silti meidät karkoitetaan. Jos kerran krypta on niin pyhä että sinne ei saa mennä, niin miten ne luurangot ovat sielä voineet olla. Meidän käytävään meno huomattiin heti, mutta luurankojen ilmaantumista sinne muka ei. Harvoin epäkuolleita noin vain liikkuu ympäriinsä ja päätyy laudoitettujen ovien taakse", Drugh lisää hetken päästä.

"No, kai sitten niin... Minua nyt ei niin huolestuta. Minä en tiedä mitään, mutta luotan siihen, että Dakang selvittää kaiken minkä voi ja kertoo sitten meille", sanoo Di Duang.

"Mistä muuten ne aasimarit ovat tulleet?" Drugh vielä kysäisee ja lisää, "Gastidemista jos vielä sanotaan, niin hän vätti Dakangin tienneen kokeen olevan valheellinen ja hyväksyneen sen. Gastidemin puheista emme voi aivan varmoja olla, mutta meistä tuntui että hän puhui totta."

"Kyllä hekin ovat täällä aina asuneet. Ömm... Arkem on muistaakseni Miriyan isoisän eno. Muista en tiedä." Hetken kuluttua Di Duang jatkaa: "No tietenkin jos Gastidemilla oli pahat aikeet, hän yrittäisi puhua pahaa Dakangista, eikö? Ooh, ehkä HÄN sai jotenkin ne luurangot kryptaan! En kyllä yhtään tiedä miten..."

"Miksi Dakangilla on muuten semmonen huivi? Onko kukaan nähny koskaan ilman sitä? Vaikutti sillälailla oudolta et joku käyttäs jatkuvasti huivia naamansa edessä." Pulsu yrittää osallistua keskusteluun, nyt kun Di Duang on selvästi kuuntelutuulella. "Vai sanoko joku jo siitä... Oon ollu vähän sekasin sen jälkeen ku Belaka pamautti mut melkein hengiltä."

"No se on tietenkin Koradan pyhä huivi. Muistaakseni viitisen vuotta sitten se tipahti häneltä vahingossa saarnan aikana, mutta en minä mitään erikoista huomannut. Miksi olisi outoa, että sitä pitää koko ajan?" kysyy Di Duang ja kuulostaa uteliaalta. "Onko vaatteidenkin pitäminen outoa teistä?" Hän näyttää aika anteeksipyytelevältä, kun Pulsu sanoo Belakan melkein tappaneen hänet, mutta ei osaa sanoa siihen mitään.

Eleineltä pääsee pieni tahaton hihitys Di Duangin kysyessä vaatteista, mutta koska Di Duang kuulostaa aidosti uteliaalta, hän tukahduttaa sen nopeasti: "E-ei toki, ei P-pulsu varmaankaan sitä... t-tarkoittanut. Ähm, ihan uteliaisuudesta va-vain...niin, siis, onko sillä huivilla joku – joku symbolinen merkitys? Vai m-miksi se on pyhä?" tiefling kysyy mutisten, yhtä paljon sivulle kuin Di Duangia vilkuillen.

"Ei vaatteissa mitään, niillä suojataan kehoa ympäristöltä ja sit on tää siveellisyysaspekti. Ei Dakangilla ole sitten huono itsetunto kun piilottelee naamaansa? Yks syy jatkuvaan naaman piilotteluun on yleensä syyllisyys tai tai ryöstöaikeet. Miltä Dakang näyttää ilman huivia? En osaa kuvitella oikein." Pulsu haeskelee ylipäänsä jotain säröjä Rakkaan Johtajan julkikuvasta.

"Öö, no siis, huivissa on ne pyhän hiljaisuuden symbolit, nuolet, ja kai se jotenkin symboloi hiljaisuutta, kun ei näe hänen suunsa liikkuvan?" ehdottaa Di Duang. "Ei kai hän sitä ihan turhamaisuuttaan pidä, vaikka hän nyt onkin aika lihava."

"Onko teillä muuten jotakin kirjaa Koradan palvonnasta", Drugh kysäisee.

"Toki, useimmat kirjaston kirjathan kertovat ainakin jotain Koradasta. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Aika monet ovat Koradan palvojien kirjoittamia elämänkertoja", vastaa Di Duang.

"Miten tavallinen huivi sitten on pyhä? Pulsun naamalla oli samat symbolit, joten eikös hänen naamansa sitten ollut pyhä? Silti Belaka löi häntä niin että veri lensi", Drugh kysyy ihmeissään. "Minä en tiedä mitään Koradasta, mutta kokemuksesta tiedän sen että epäkuolleita vilisevän paikan puolustaja on paha. Mitä en ymmärrä asiassa että hän onkin pyhä. Jos olisimme aamulla kysynet Gastidemistä, niin olisit varmaan sanonut, että hänkin on pyhä, mutta hän oli vain huijari."

"No eihän se ole tavallinen huivi, kun siinä on ne symbolit!" naurahtaa Di Duang. Hänelle "pyhä" ei varmaankaan ole täysin sama asia kuin seikkailijoille. Hän näyttää hämmentyneeltä, kun Drugh selittää naamaan piirretyistä symboleista ja Belakan hyökkäyksestä. "Eivät maalaukset haavoittumista estä. Miksi luulet että ne estäisivät? Olisi kyllä ehkä ollut parempi, jos ne olisivat estäneet, mutta ei kai sellaisia maalauksia ole olemassakaan..." Hän vastaa vähän kiivaammin, kun Drugh puhuu taas epäkuolleista. "Eihän niiden ollut tarkoitus olla täällä! Ei Korada haluaisi sellaisia. Dakang ei puolustaisi mitään epäkuolleita!" Hän miettii taas vähän, kun Drugh mainitsee Gastidemin. "Ei kai kukaan henkilö paitsi pappi voi olla pyhä? Gastidem oli pyhiinvaeltaja – tai siis väitti olevansa. En minä häntä pyhäksi olisi sanonut."

"Hän käyttäytyy kuin pahis, mutta on hyvis ja me teimme hyviä asioita, joten mielestäni olemme hyviksiä, mutta meidät karkoitetaan kuin olisimme pahiksia tämän hyviksen toimesta", Drugh sanoo selkeästi turhautuneena. "Haluan vain ymmärtää, autatko minua ymmärtämään? Vai olisiko joku muu, joka voisi auttaa tai jokin kirja joka selittää, ihan mitä tahansa?" hän pyytää Di Duangilta.

"Ei Dakang tietenkään käyttäydy kuin 'pahis'! Ja – anteeksi nyt – ette te tavallaan ole minusta käyttäytyneet niin hyvin kuin väität. Pulsu kuitenkin tunkeutui Dakangin huoneeseen ja sitten yrititte mennä kryptaan, vaikka se on kiellettyä", vihjailee Di Duang mutta aika sovittelevaan sävyyn, koska hän ei halua haastaa riitaa. "Dakang antaa teille varmasti joskus anteeksi, jos jaksatte olla kärsivällisiä ja noudattaa hänen tahtoaan." Hän jatkaa: "Kyllä minä haluan auttaa teitä ymmärtämään miten vain voin. Hm... Liso ja Zhuang ovat minua vanhempia joten ehkä he... mutta toisaalta Zhuang on halunnut keskittyä enemmän meditaation opetteluun ja Liso on opetellut tarinoita, joten minä tiedän varmaan eniten yleisiä asioita. Mutta en osaa sanoa, olisiko jotain hyvää kirjaa, anteeksi..."

"Jos tiedän että jossakin on ollut epäkuolleita luurankoja, niin en mene yksin tarkistamaan onko siellä enemmän. Jos minulla olisi varaa siihen, niin en tarvitsisi hekivarijoita. Jos tarvitsen, niin joko tiedän että niitä ei ole enempää tai niistä ei ole vaaraa minulle. Kumpikaan ei ole hyvä asia. Näin tällä hetkellä näen Dakangin, mutta selkeästi olen väärässä, joten olen aivan umpikujassa ja eksyksissä", Drugh jatkaa hetken kuluttua.

Di Duang näyttää taas kysyvältä. "Mitä tarkoitat? Dakang meni katsomaan kryptaa aasimarien kanssa, tai niin Pulao ainakin sanoi minulle. Ja aasimarithan ovat hänen henkivartijoitaan ihan vapaaehtoisesti. Muistaakseni Dakang on joskus sanonut, ettei välttämättä tarvitsisi henkivartijoita, mutta on kiitollinen siitä, että he haluavat niin innokkaasti pitää hänestä huolta." Sitten hän hämmentyy selkeästi ja katsoo taakseen. "Näet Dakangin? Mitä? Öh?"

"Se oli kärjistetysti sanottu. Pahoittelen, mutta tarkoitin että koitan itse tuomita toisia tekemistensä perusteella, koska oman ulkomuodon takia minua on kohdeltu taustani takia, eikä tekemisten. Siksi tämä ehkä on vähän arka paikka minulle", Drugh sanoo vähän anteeksipyytävästi koska tämäkään keskustelu ei suju odotetusti - tai no ehkä tämän pitäisi olla jo odotettua.

"Olimme kyllä kryptan käytävällä, mutta sitä ei mielestäni ollut kielletty, joten ymmärsin varmaan väärin. Kuitenkaan emme olleet kryptassa ja tuhosimme sieltä tulleet kolme epäkuollutta luurankoa, joden olemassaoloa ja pääsyä sinne vain en ymmärrä. Tuollaiset tyhmät epäkuolleet eivät osaa peitellä jälkiään. Ja olivatko aasimarit hänen kanssaan kryptassa vai ei?"

"Öm, en tiedä", vastaa Di Duang. "Kai?"

"Jos Liso on sinua vanhempi, niin Wei oli kaiketi myös. Mitä hän yleensä puuhasi?" Drugh kyselee vielä vähän lisää koittaen mielessään miettiä miten tämän saisi etenemään. "Toisiko muiden kanssa keskustelu jotakin uutta, vai ärsyttäisikö se vain asukkaita. Olisiko jossakin kirjassa jotakin joka osottaisi myös Dakangin huijariksi", pyörii hänen mielessään. "Olisiko keskustelua mahdollista siirtää lähemmäksi puutarhaa, vaikka ulkopuolella pysyttelisimmekin?" hän kysäisee. "Näin ehkä saisimme valvottua pihaa vähäsen", hän ajattelee vielä.

"Wei halusi kovasti onnistua Koradan suudelmassa ja hän yritti lukea paljon kirjoja, mutta hän ei yleensä jaksanut lukea niitä loppuun. Hän tietysti vietti aika paljon aikaa Lison ja poikien kanssa. Hän käveli usein metsässäkin, tässä lähellä." Ehdotukseen siirtymisestä Di duang vastaa: "Toki."

"N-nii-in?" Eleinekin innostuu puuttumaan puheeseen. "Voisimme vaikka jatkaa k-keskustelua siinä puutarhan uloskäynnillä. Se on...jotenkin vielä...rauhallisempi ympäristö kuin tämä." Hän katsoo Di Duangia anovasti. "Osaatko, muuten, y-yhtään arvioida, milloin – milloin täällä tulee pimeä? Kun tuota, siellä – m-mistä me tulemme, taivaalla kiertää va-valo, jota kutsumme auringoksi, ja pimeä t-tulee aina, kun se laskee. Mu-mutta t-t-täällä en näe sellaista ollenkaan, joten olemme vähän e– eksyksissä", tiefling selittää hieman avuttoman oloisena Di Duangille, taivaalle viittoen.

"Ihanko totta? Kuulostaa tosi oudolta!" hihkaisee Di Duang. "Täällä alkaa hämärtyä noin kolmen tunnin päästä ja sitten puolen tunnin päästä tulee pimeää. Tai no, ei ihan pimeää, taivaalla on tähtiä, mutta niistä ei tule kovin paljon valoa."

Viiden henkilön ryhmä kiertää temppelin eteläpuolelta puutarhan eteen.

"Tuota noin. Di Duang, oisko mahdollista että sä vaikka hakisit meille lainaksi jokusen avainkirjan kirjastosta. Liittyen temppelin historiaan, perustamiseen ja sillai. Voitas yrittää ymmärtää tätä paikkaa paremmin. Jää vaikka seuraksi lueskelemaan jos sulla ei kummosempaa tekemistä ole. Osaisit kuitenkin vastata kysymyksiin aika hyvin, kun meillä niitä tulee kuitenkin mieleen. Jos me lampsitaan takaisin sisälle niin nuo kolme vahtia voi saada hepulin." Pulsu saa vihdoin suunnitelmansa muotoiltua sanoiksi, jotka eivät oletettavasti ole erityisen loukkavia.

"Ja ehkä kirjat joita Wei luki ennen valitettaa tapahtumaa", Drugh koittaa sanoa ystävällisesti. "Ehkä hän löysi jotakin jonka takia hänelle 'tapahtui itsemurha'", Drugh pohtii mielessään. Hän alkaa olla turhautunut ja uudet deat ovat vähissä. "Hapolla ehkä saisi kryptan oven auki hiljaa, mutta siellä on pakko olla jokin häytyssysteemi. Muuten he eivät olisi tienneet että olemme tulossa. Ellei epäkuolleet kommunikoineen Dakaning kanssa jotenkin. Seinät ovat liian paksut jotta niistä pääsisi riittävän nopeasti ja hiljaa läpi. Ehkä jokin tunneli kryptan alle, mutta miten kivilattiasta pääsisi läpi ja onkohan maaperä edes kaivettavaa. Tai jos Wei käyskenteli metsässä olisikohan sieltä löytynyt jokin salakäytävä kryptaan. Sitä kautta epäkuolleita saisi tuotua metsän kautta", hän pyörittelee ajatuksia mielessään.

"Mmmh, niin, ei haitthaa myöskhään vaikkha thoisith kirjoja jotkha on khirjoithetthu thaivaallisella kielellä, osaan sithä", Ulric toteaa ohimennen Di Duangille ennen kuin tämä lähtee kirjastoon.

"En usko että aasimarit olivat kryptassa, sillä he eivät heti epäkuolleiden tuhoamisen jälkeen olleet halukkaita menemään tarkastamaan sitä", hän sanoo jun ajatus epäkuolleista taas tuli hänen mieleensä. "Käykö Dakang koskaan temppelin ulkopuolella vai onko hän huoneessaan rukoushetkiä ja kryptassa käyntejä lukuunottamatta?" Drugh kysäisee.

"No..." Di Duang epäröi hieman, mutta myöntyy sitten. "Enköhän minä voi teille joitakin kirjoja tuoda. Mutta kai voitte antaa ne takaisin yöksi? Ai niin, ja voin tuoda kaikki tavarannekin temppelistä. En tiedä, mitä kirjoja Wei luki. Tässä viime päivinä hän ei kyllä lukenut mitään..." Hän vilkaisee Drughiin kysyvästi. "Ei, hän ei poistu temppelistä lainkaan." Kun Di Duangille on kerrottu, mistä hänen pitää käydä hakemassa tavarat, hän lähtee matkaan.

Ulricin mielestä Di Duang selvästi jätti jotain sanomatta puhuessaan Lorgarasta. Di Duang tulee minuuttien päästä takaisin raahaten kaikkia tavaroita ja pientä kirjaläjää. Kirjaläjässä on yhteensä seitsemän kirjaa ja jokin käärö. "Hei! Se teidän kaverinne, Lorgara, oli tuota... siis, hän sanoi, että häneltä menisi kirjaston kirjojen listaamiseen vielä 35 tuntia. Hän sanoi myös, että nämä kirjat olisivat ehkä tärkeitä, ja olen samaa mieltä." Hän ottaa yhden kirjoista ja käärön. "Ja nämä eivät kuulemma ole ollenkaan Koradan pyhiä tekstejä mutta että teitä ehkä kiinnostaa jostain muusta syystä?" hän sanoo ja antaa ne Ulricille. "Voin jäädä tänne lukemaan teidän kanssanne, jos se sopii, ja voin sitten viedä kirjat takaisin."

"Satuitko mainitsemaan tästä erehdyksestä ja siitä että meidän toivotaan pysyvän poissa?" Drugh kysäisee ottaessaan osan kirjosita. "Ja kiitoksia paljon", hän sanoo Di Duangille. Hän vilkaisee jos ymmärtäisi kirjoista mitään.

"Joo... hän sanoi kuulleensa jotain aiemmin..." vastaa Di Duang.

Eleine arvelee itsekseen, ettei todennäköisesti ymmärrä kirjoista palaneen puoliörk... puupennin vertaa, mutta katselee toiveikkaasti Pulsun ja Ulricin suuntaan. "Ehkäpä heillä olisi jotain ideoita materiaalin läpikäymiseen, joissa voisin auttaa?" tiefling mietiskelee.

"Mitäs kaikkea sä meille toit..." Pulsu ihastelee valikoimia. "Mitäs kieliä me muute osataan taivaisten lisäksi?" Nyökkää Pulsu Ulricin suuntaan. "Alotatko sä vaikka Korada-aiheisista, niin me muut tutkitaan näitä muita?"

"OSaan taldanen lisäksi valitettavasti vain örkkiä", Drugh sanoo vähän nolostellen, koska hän kuitenkin yrittää esittää normaalia älykkäämpää puoliörkkiä.

"Minhä osaanh vielä sylvaanhia ja draconhicia", Ulric toteaa.

Common, abyssal, infernal, draconic, tien, thassilon, ancient osiriani, old azlanti on Pulsun kielivarasto jos olennaista Pulsu vilkuilee kirjat läpi. "Mitäs kaikkea täällä onkaan... Älä oo Drugh tommonen, ei kaikki oo yhtä lahjakkaita ku vaik meikäläinen."

"Koska täällä on ollut epäkuolleita, niin meidän olisi varmaan hyvä sopia vahtivuorot yön ajaksi. Koska en osaa taikoja, niin minun ei tarvitse saada yhtenäistä unta", Drugh sanoo muille kaivellen ruokaa esiin mukaan saaduista tavaroista, jotka Di Duang toi pihalta.

Eleine: Aid Pulsulle/Ulricille "Samoin mi– minun k-kohdallani, v-voin varmaankin ottaa t-toisen keskellä yötä olevista", Eleine toteaa hiljaa, vilkaisten samalla Pulsua aavistuksen happamasti, mahdollisesti alkemistin edellisen kommentin vuoksi. "J-jos siinä on jotain kirjoja, krhm, i-infernaaliksi" – Eleine katsahtaa nopeasti Di Duangia – "ni-in minä voin kyllä auttaa niissä, sinä voit sitten k-k-keskittyä muihin – kun kerran olet niin lahjakaskin."

Di Duang ei oikein osaa vastata, kun Eleine kutsuu häntä lahjakkaaksi, joten hän vain hymyilee ystävällisesti. "Meillä on kirjoja vain yleiskielellä, tieniksi ja taivaallisella kielellä, ja pari muilla kielillä, mutta ne ovat vain käännöksiä. Voin toki auttaa tieninkielisten kirjojen kanssa!" Hän asettuu lukemaan seikkailijoiden kanssa, mutta tylsistyy nopeasti. Jos kukaan ei pyydä häntä kääntämään, hän etsii mieluummin kuvia kirjoista. Niitä on aika paljon, ja ne kuvaavat Koradaa tai hänen palvojiaan.

Ulric tutkii Di Duangin antamia "ylimääräisiä" kirjoituksia ja saa taikatunnustelun jälkeen selville, että ne ovat scroll of lesser restoration ja manual of calm reflection.

He selaavat ja lukevat kirjoja kolme tuntia. Siihen mennessä he saavat käytyä kirjat suunnilleen läpi mutta eivät saa mitään sen suurempaa tietoa irti niistä. Niissä ei ole mitään mikä olisi ristiriidassa Dakangin tai temppelin asukkaiden puheiden kanssa. Yhdessä kirjassa kerrotaan hieman laajemmin Vantianin pyhästä kaupungista, jonka Dakang mainitsi saarnassaan, mutta sekään ei vaikuta millään tavalla erikoiselta. Sitten valo alkaa vähetä ja tähtiä ilmestyy tummenevalle taivaalle.

"Oletteko valmiita?" kysyy Di Duang. "Veisin nyt kirjat takaisin. Voin tuoda teille huomenna aamulla lisää."

"Mmm, minhä olenh valmis", Ulric toteaa tutkittuaan tässä kolmisen tuntia tekstejä. Mies haluaa mielellään saada Di Duangin hetkeksi pois paikalta, sillä hänen on tehnyt jo kolme tuntia hirveästi mieli kertoa muille siitä oudosta tuntemuksesta jonka hän sai aiemmin Di Duangin puheista.

"Joo, tää on olluki pitkä päivä." Pulsu haukottelee ja katselee ympärilleen hakien kätevää nukkumaleirin paikkaa.

"Häh? Mitä? Kuka? Missä?" Drugh pomppaa pystyyn unesta, "Joko on mun vuoro vahtia? Venatkaa laitan haarniskan takas päälle". Hetken heräiltyään hän näkee Di Duangin: "Jaa, en tainut vielä nukkuakkaan kovin pitkään."

"Kiitos avustasi, D-d-di Duang", Eleine änkyttää. "Älä– äläkä huoli, P-p-pulsu, ihan kohta pääset jo levolle – heti vahtivuorosi jälkeen", tiefling lisää, äänessään ehkä aavistus enemmän hilpeyttä kuin mitä yleisesti pidettäisiin sopivana.

"Hyvää yötä!" Di Duang hymyilee ja lähtee viemään kirjoja takaisin. Hän jättää ylimääräisen kirjan ja käärön, ellei joku välttämättä halua antaa niitä takaisin.

Kun tiennäyttäjät kuuntelevat Di Duangin kellojen kilinän ja askelten vaimenemista, he tajuavat, että äänet kuuluvat pitkälle ja että he ovat aivan Dakangin huoneen vieressä.

Di Duangin poistuttua Ulric katsahtaa vielä varovasti ympärilleen, ja viittelöi sitten tovereitaan lähemmäs ja kuiskaa muille: "Minustha thunthuu, ettei Dhi Dhuang kerthonuth ihan kaikkhea kun hän puhui Lorgarastha silloin aiemmin. Olen vähän huolissani."

"No voimme varmaan hyvillä mielin nukkua. Huomenna ehkä voimme koittaa selvittää näitä väärinkäsityksiä, sillä pakkohan Dakangin on oltava ymmärtäväinen jos hän johtanut tätä temppeliä sukupolvien ajan ja on Koradan pyhä palvelija", Drugh sanoo vaimentamatta ääntään ja kaivaen esiin liidun tai kirjoittamiseen sopivan hiilen sekä pergamenttia. Hän kirjoittaa pergamentille: "Meidän on vamraan paras kommunikoida kirjoittamalla". Näytettyään sitä muille hän pyyhkii tekstin pois.

Eleine nyökkäilee nuoleskellen huuliaan hermostuneesti, änkyttäen "A-aivan varmasti, D-drugh." Hän ojentaa kätensä Drughille kirjoitusvälinettä käyttöönsä pyytäen ja kirjoittaa: "Pitäisikö yrittää hiipiä yöllä kirjastoon tarkistamaan? Ikkuna rukoussalista puutarhaan ongelma?" pyyhkien tekstin pois kaikkien sen nähtyä.

"Tuskin muuta on ansoitettu kuin kryptan ovi, joten kirjastoon voimme varmaan päästä ilman huomiota", Drugh vastaa kirjoittamalla. Samalla hän siirtyy ensin Dakangin seinustalle siten että rukoushuoneesta ei näy ja painaa korvansa seinään kiinni ja tämän jälkeen samoin kryptan seunustalle. "Jos aasimar vahtii rukoushuoneessa, niin emme pääse huomaamatta sisälle puutarhan poikki", hän vielä kirjoittaaa hetken kuluttua.

"Dakang on todennäköisesti avain tähän sotkuun. Tarkkaillaan ensin josko saataisiin vihiä jostain hyödyllisestä. Eli kuunnellen. Kirjastoon vasta myöhemmin ehkä?" Pulsu riipustaa maahan ja sotkee hetken päästä kengällään kirjaimet.

"Haluaisin kyllä käydä myös kirjastossa tarkistamassa asioita, jos vain pääsemme sinne varovasti. Olen nyt huolissani Lorgarasta", Ulric kirjoittaa taskustaan kaivamaansa paperilappuun ja näyttää sitä muille.

"Niin minäkin. Mutta Dakang&aasimarit ovat meitä kohtaan hyvin epäluuloisia. Joku melkein varmasti vahtii rukoussalissa. En tiedä, onnistuuko livahtaminen mitenkään" – mitenkään-sanaan paksu alleviivaus – "huomaamatta. Ehkä emme kuitenkaan häviä mitään, jos pari tuntia tarkkailemme?" Eleine kirjoittaa kulmikkaalla käsialallaan. Normaalilla äänellä hän sanoo: "O-onpa kaunis tähtitaivas!" ja pyyhkii sitten tekstin pois

"Kyllä. Olet oikeassa", Drugh sanoo ääneen. "Kaikki vai yksi hiipien?" hän kirjoittaa ja pyyhkii sen pois hetken kuluttua. Sitten hän tekee uudet kuunteluyritykset sekä Dakangin huoneeseen että kryptaan.

Drugh ei kuule Dakangin huoneesta eikä kryptasta mitään.

"Oikhein khaunis", Ulric toteaa ääneen, ja kirjoittaa sitten: "En ole kovin hyvä hiipimään, ja herättäisimme varmasti vähemmän huomiota jos emme lähde liikkeelle isona ryhmänä, tosin jos jäämme kiinni, olisi tietenkin parempi jos emme olisi yksin."

Pulsu ja Ulric vilkuilevat taivasta ja huomaavat, että se ei ole ihan oikean tähtitaivaan kaltainen. Taivaalla ei siis ole tähtiä, vaan vain jotain valoilmiöitä, jotka matkivat niitä. Kukaan tiennäyttäjistä ei osaa sanoa, ovatko tähtikuviot normaaleja – Avistanissa tai Garundissa varmaan eivät, mutta Tianjingista he eivät osaa sanoa mitään.

Pulsu katsahtaa Drughin ja Ulricin varusteita ja kirjoittaa: "Ei taida olla herroista hiipijöiksi. Jos ahistaa niin voin tulla mukana. En oo hiippailua pahemmin harrastanu sitten." Ääneen Pulsu lausahtaa "Eipä oo tuttuja tähtikuvioita nämä täälläpäin."

"Mutta jos lepäämme nyt. Ei kai sieltä metsästä uusia epäkuolleita hiivi, joten voimme varmaan nukkua kaikki", Drugh sanoo ja kirjoittaa, "Minä voin ottaa ekan vahdin nukuin jo useamman tunnin".

"Sopii minulle. Voin vahtia kun olen saanut hiukan unt-" Ulricin kirjoitus jää kesken, kun tämä yhtäkkiä muistaa jotain. "Ah!" mies hihkaisee ja noukkii maasta Di Duangin sinne unohtaneet kirjan ja käärön. Mies jatkaa kirjoituskeskustelua: "Di Duangilta jäi tänne nämä kaksi kirjoitusta. Ne voivat olla tärkeitä. Voisin lukea ne ennen kuin itse menen nukkumaan."

"Sopii m-minulle", Eleine sanoo, haukotellen äänekkäästi. "T-toivottavasti yöllä ei nyt ala sataa", hän sanoo hieman poissaolevasti, kirjoittaen samalla: "Siitä vain, U. Minä voin ottaa toisen vahdin. Vahtivuoroni jälkeen voin yrittää ryömiä pihan poikki, jos mitään ei ole tapahtunut. Kävely ei liene vaihtoehto, jos joku, jolla on pimeänäkö, katselee ulos salin ikkunasta. Toisaala, ryömimisäänet eivät varmasti kuulu saliin.Kenet herätän vahtiin?"

Vastaukseksi Eleinelle Pulsu osoittaa itseään sormella ja alkaa asettua pitkälleen.

Koska Drugh pitää ekan vahtivuoron, niin hän tarjoaa omaa peittoaan Eleinelle, jos tällä ei ole omaa mukana. Sitten hän koittaa vilkaista sisäpihalle niin että näkisi onko rukoushuoneessa tai kirjastossa ketään vahtimassa heitä.

"K-k-kiitos", Eleine änkyttää kiitollisena. "On-- on k-k-kyllä mukavaa, että lainaat joka ilta p-peittoasi", hän lisää mahdollisten kuuntelijoiden varalta, ennen kuin taittelee peiton kaksinkerroin pehmikkeeksi ja heittää päälle makuukäärönsä. Sen jälkeen nainen kiskoo saappaat jalastaan, latoo aseensa kenkien viereen ja sujahtaa kevyt nahkapanssarinsa päällään makuukäärönsä sisälle, käpristyen kyljelleen sikiöasentoon.

Pulsu ei vaivaudu riisumaan panssareitaan, tahi kenkiään. Makuukäärönsä on niin repaleinen, että siitä voi päätellä Pulsun käyttävän sitä jatkuvasti. Noin minuutti pitkälleen asettumisen jälkeen Pulsu ryhtyy kuorsaamaan pätkivää ja rykivää ääntä pitäen.

Ulric istahtaa maahan lukemaan ensin kääröä, sitten kirjaa.

Ulric: +1 vs. mind-affecting spells (kestää vain päivän loppuun eli muutaman tunnin) Käärössä ei ole mitään kummallista. Kirjaa tunnin luettuaan Ulric pystyy vastustamaan mieliloitsuja paremmin.

Luettuaan käärön ja kirjan Ulric painuu nukkumaan, riisuen ensin nahkapanssarinsa.

Yölliset puuhat

Pimeä tulee ja ensimmäisen vahtivuoron aikana ei tapahdu mitään. Pulsua käy nuolemassa kaksi rottaa ja yksi hiiri, jotka toteavat miehen myrkylliseksi.

Kun Drughin vahtivuoro loppuu, niin hän herätää Eleinen kuiten oli sovittua. Tämän kömpiessä ylös Drugh poistaa haarniskan ja nappaa peittonsa takaisin itselleen käpertyäkseen nukkumaan.

Eleine: Perception +5 Uninen Eleine pyyhkii unihiekkoja silmistään ja haukottelee äänettömästi pystyyn könytessään. Saappaita jalkaan kiskoessaan ja aseita vyöttäessään naistiefling silmäilee kuorsaavaa Pulsua pistävästi - tavalla, joka antaa ymmärtää, ettei alkemistin esittämä viehkeä nocturno ole ollut aivan paras mahdollinen kehtolaulu. Huokaisten alistuvasti Eleine istahtaa maahan risti-istuntaan temppelin sisäpihaa vahtimaan, sekä silmillään että korvillaan. Tasaisin väliajoin tiefling nousee pystyyn ja kävelee jalkojaan verrytelläkseen; samalla hän vilkaisee myös temppelin ulkopuoliseen metsikköön, vaikkei varsinaisesti oletakaan siellä mitään havaitsevansa. Eleine vaihtelee vahtipaikkaansa siten, että istuu vuoroin Dakangin huoneen viereisellä seinustalla ja vuoroin kryptan viereisellä, yrittäen kuulostella mahdollisia ääniä myös seinien takaa.

Eleine ei havaitse mitään hyönteisiä kummempaa elämää ympäristössä. Temppelin sisältä ei myöskään kuulu mitään.

sleight of hand +7 Pulsu piilottelee torakoita, joita noukkii makuupussistaan välipalaksi. Eleinen saatua Pulsun hereille omaan vahtivuoroonsa, mies venyttelee, kiroilee hiljaa ja noukkii vaivihkaa makuupussistaan jotain pientä purtavaa. Näyttää peukalollaan Eleinelle Tiennäytäjien keskinäisellä viittomakielellä, että aikoo käydä metsänrajassa tarpeillaan enen E:n hiippailukeikkaa.

Eleine: prone, stealth +9
perception +5.
Eleine pyörittelee silmiään ja tuhahtaa, mutta jää kuitenkin odottamaan kärsimättömästi saappaanteräänsä ruohikkoon polkien. Alkemistin suoritettua asiansa ja palattua Eleine viittoo tätä jäämään vahtiin ja menee paikkaan, johon ei pitäisi olla näköyhteyttä temppelistä. Maahan mahalleen pudottautuen hän alkaa möngertää sisäpihan poikki kohti puutarhan oviaukkoa. Hi-taas-ti. Ryömiessään Eleine pitää aina 10 jalan jälkeen minuutin tauon, yrittäen samalla päätään nostamatta kuulostella, tapahtuuko ympäristössä mitään huolestuttavaa.

Aivan kuin aistien että jotakin on tapahtumassa Drughin hengityksen tahti muuttuu aavistuksen ja kääntää kylkeään. Hetken kuluttua hengityksen tahti muuttuu taas tasaiseksi.

Kymmenen minuutin päästä Eleine pääsee onnistuneesti määränpäähänsä ilman, että mitään tapahtuu. Hän ei havaitse mitään liikettä, puhetta tai muutakaan toimintaa matkansa aikana. Vain yksi ilmeisesti nylkylehteä maistellut peltomyyrä yritti tunkea sisään hänen hihastaan.

Pulsun jäätyä yksikseen yrittää hän olla kovin tarkkaavainen ympäristön suhteen. Kaivelee hampaankoloistaan torakanjalkoja kynsillään ja miettii että mitähän jännää niistäkin saisi uutettua.

Valtavasta tylsyydestä huolimatta Pulsu on hereillä kuin pieni pöllö.

Eleine: Perception: +5, take 20 Päästyään oville Eleine painaa päänsä ja korvansa ovea vasten, koettaen oikein tarkkaavaisesti kuunnella, onko toisella puolela ketään. "Jos Dakang on määrännyt kryptan vartioitavaksi, tästä ei kyllä mennä yhtään mihinkään", tiefling ajattelee pelokkaasti.

Eleine seisoo oven takana hiljaa minuutin, mutta ei kuule mitään.

Eleine: Perception +5, Stealth +9 Reitti vaikuttaa selvältä, joten Eleine raottaa ovia hieman ja silmäilee parhaansa mukaan molempiin suuntiin. Jos mitään huolestuttaavaa ei näy, tiefling livahtaa sisälle niin hiljaa kuin mahdollista.

Oven takana ei ole ketään eikä mitään kuulu. Eleine pääsee sisään pitämättä ääntä.

Eleine: Perception +5, Stealth +9 Sisään päästyään Eleine vilkaisee nopeasti, miltä kryptan ovi näyttää nykyään, hiipien ovelle kuuntelemaan – tai katselemaan, jos ovessa on sopivia rakoja – onko kryptan eteiskäytävällä ketään. Jos käytävä on tyhjä, Eleine lähtee hiipimään kohti kirjastoa. Hiipiessään Eleine yrittää kovasti kuunnella ympäristöään, ettei tulisi yllätetyksi.

Patsaskäytävän ovi on taas laudoitettu ja tällä kertaa laudat näyttävät siltä, että ne eivät lähde vain nostamalla. Laudoitus ei kuitenkaan näytä tukevalta, ja ne lähtevät varmasti irti vetämällä. Kirjastoon vievällä käytävällä ei ole ketään. Eleine hiipii kirjaston ovelle, joka on hieman raollaan. Hän kuulee kirjastosta pientä tuhinaa.

Eleine: Perception +5, Stealth +9 Eleine kurkistaa oven raosta tuhinan lähdettä. Jos ääntelijää ei heti näy, tiefling työntää ovea auki hiljaa ja hitaasti nähdäkseen paremmin. Mikäli ääni lähtee nukkuvasta Lorgarasta eikä Eleine havaitse kirjastossa muita, hän pujahtaa huoneeseen ääneti.

Lorgarahan se siellä nukkuu pöydän ääressä naama kirjassa.

Eleine: Perception +5 Eleinen pujahdettua kirjastoon hän astelee nukkuvan haltian viereen ja yrittää varovaisesti herättää hänet, kuulostellen samalla ettei käytävällä liiku ketään.

Lorgara herää ja tuijottaa Eleineä.

Eleine säpsähtää hieman Lorgaran herätessä, mutta nostaa sitten toinnuttuaan etusormensa huulilleen sihisten hiljaa "Shhhs", ennen kuin jatkaa haltiaa lähemmäksi kumartuen: "O-oletko k-k-kunnossa, Lorgara?? U-ulricille tuli D-di D-d-duangin jutuista tunne, e-että hä-hän salasi meiltä jotain sinuun liittyvää, joten hiivin tänne t-t-tarkistamaan, että sinulla – sinulla on k-kaikki hyvin. O-onhan? Onko – onko sinulla mitään aavistusta, m-mitä D-duang olisi mahdollisesti salannut? Lö-löysitko jotain e-erityisen kiehtovaa?" Eleine kuiskuttelee kysymyksiään Lorgaralle hermostuneesti huuliaan nuoleskellen, koko ajan kirjaston ovelle vilkuillen. "Meidät – meidät m-m-muuthan on siis – p-potkittu ulos D-dakangin ansiosta", hän sihisee lopuksi aavistuksen kitkerästi.

Lorgara näyttää kireältä ja vastaa hyvin lyhyesti: "Minulla ei ole mitään hätää." Kun Eleine toteaa, että heidät on karkotettu, hän huokaa. "Niin." Hän alkaa taas lukea edessään olevaa kirjaa.

"Kuinka – kuinka k-k-kauan luulisit, että sinulla vielä menee kirjojen läpikäyntiin? Olitko hereillä silloin, kun D-di kävi t-täällä?" Eleine kyselee vielä lisää, hieman hämmentyneenä mutta edelleen kuiskaten.

"Kolmekymmentä", sanoo Lorgara nostamatta katsettaan. "Olin. Taisin valittaa hänelle, että olin harmissani", hän mumisee.

Eleinen vartalo jännittyy hieman: "Ha-harmissasi? Jo-jostain erityisestä syystä? Me-meillekö?" tiefling kuiskii surkean kuuloisena, lattiaan vilkuillen.

"Niin", huoahtaa Lorgara, katse yhä tiiviisti kirjassa.

Eleine: Sense Motive +1 Eleine vääntelee käsiään onnettomana. "A-anna anteeksi, Lo – Lorgara... Jouduimme –jouduimme vähän niin k-kuin olosuhteiden u-uhriksi... Yritimme k-kyllä parhaamme, m-mutta emme saaneet ketään vakuutettua D-d-dakangista, vaikka k-kryptassa olikin pari luurankoa. J-ja ihan o-oikeasti luulimme, että saamme kolmisteen hoideltua jutun ja kun tunnut viihtyvän niin hyvin t-täällä k-k-kirjastossa..." Eleinen kuiskuttelu vaipuu hiljaisuuteen, ennen kuin hän kysyy epävarmasti: "Sinulla – sinulla siis o-oikeasti o-on kaikki hyvin? E-etkä ole löytänyt k-kirjoista mitään viitteitä, joiden avulla voisimme t-todistaa Dakangin huijariksi? Jospa – jospa minä tästä sitten, t-tuota, menen...?" Eleine kuiskailee epävarmasti, tehden epämääräisen viittoman kohti ovea, tutkiskellen Lorgaran reaktiota.

"Joo, kaikki hyvin. En ole löytänyt mitään, valitettavasti. Tai onneksi", mumisee Lorgara.

Eleine ei havaitse Lorgaran puheissa mitään muuta kuin vaivaannusta.

Eleine: Stealth +9, Perception +5 Nolostuneen näköinen Eleine perääntyy ovelle ja luikkii vähin äänin kohti muiden seikkailijoiden leiriä, samalla hitaalla, mutta - toivottavasti - äänettömällä tyylillään, vahtien, ettei kukaan vain näe häntä.

Eleine pääsee ongelmitta takaisin. Ilmeisesti kukaan ei ole varsinaisesti pitämässä vahtia. Aasimarejakaan ei näy tai kuulu.

Perille päästyään Eleine päästää syvän helpotuksen huokauksen ja nousee pystyyn, kunhan on varmistanut, ettei temppelistä ole näköyhteyttä. Pyyhkien maanmurenia, kasvinpalasia ja myyränkarvoja huolekkaasti yltään nainen vilkuilee vartiossa ääneti istuvaan Pulsuun. "Mahtaneeko tuo olla edes hereillä?" tiefling arvuuttelee mielessään.

Pulsu katsahtaa Eleinen suuntaan jahka tämä lakkaa hiiviskelemästä ja pitää ääntä. Nostaa kulmakarvaansa kysyvästi.

Eleine astelee sen verran lähemmäksi Pulsua, että pystyy toisaalta puhumaan tälle madalletulla äänellä, mutta toisaalta välttyy altistumasta liikaa Pulsun ominaistuoksulle. Kyykistyen nainen selittää hiljaa infernaaliksi: "[Lorgara oli ihan kunnossa. Hän oli harmistunut siitä, että olimme hankkineet itsellemme häädön... Minkä Di Duang tietenkin kohteliaasti jätti mainitsematta. Tiedätkö, minkäänlaista vartiointia ei näyttänyt olevan ja oven laudatkin näyttivät siltä, että ne lähtisivät vetämällä. En tiedä pitäisikö vain herättää muut ja...]" Eleine tekee pienen eleen kädellään, jättäen kysymyksen ilmaan leijumaan Pulsun eau de colognen keralle.

"Kuulus varmaan meteliä? Ei varsinaisesti huvita saada uutta selkäsaunaa. Vai onkohan täällä ketään hereillä ylipäätään? Ihme mesta Rovagug soikoon. Näkyskö se kauas että laudat on irti?" Pulsu on empivällä tuulelle.

["Niin, kyllähän siitä ääntä tulisi, mutta ajattelin, että ehtisimme kuitenkin näkemään kryptan, ennen kuin aasimarit ehtivät paikalle... Vaikka toisaalta, jos ne eivät tuon tarkemmin sitä vahdi tai laudoita, niin ensi yönä olisi ihan yhtä hyvä tilaisuus - ja voisimme varoittaa Ulricia ja Drughiakin etukäteen..."] Eleine vaipuu mietteliääseen hiljaisuuteen, ennen kuin töksäyttää: ["Noh, ehkä minä painun kuitenkin takaisin nukkumaan. Herätä Ulric sitten aikanaan"] Sitten tiefling levittää makuukäärönsä, ottaa taas saappaat jalastaan ja pujahtaa nukkumaan.

Pulsu käyskentelee ympyrää nukkujien lähettyvillä jottei nukahtaisi ja yrittää olla tarkkaavainen. Herättää Ulricin vuoronsa päätteeksi ja jatkaa uniaan.

Ulric: Perception +1 Ulric nousee omalla vuorollaan hereille ja tarkkailee tulta ja ympäristöä.

Ulricinkaan vahtivuorolla ei tapahdu mitään.

Uusi päivä

Ulricin vahtivuoron päättyessä taivas alkaa taas hiljalleen vaaleta ja "tähdet" kadota näkyvistä.

Valoisuuden muuttuessa Drugh raottaa silmiään. "Jaa, jokos on aamu?" hän kummastelee ja aloittaa aamutoimensa. Otta miekan mukana ja käväisee pikaisesti metsässä ja palttuaan pukee haarniskan päälleen. "Mitäs evästä saimmekaan mukaan?" hän kummastelee ja kaivaa varustekasasta esille syötävää. "Turha omia säilykkeitä on syödä jos mukana on pilaantuva ruokaa".

Eleine herää Drughin puuhailun ääniin ja nousee pöllämystyneen näköisenä istuma-asentoon makuukääröstään ja katselee ympärilleen. "Xbmldzrsfdk", hän toteaa. Katkonainen yöuni on tehnyt tehtävänsä.
Patsasteltuaan horteisesti ympäriinsä aamutoimiaan tehden tiefling viimein nyykähtää istumaan nuotion äärelle, nyökäten puoliörkille hyvät huomenet ja penkoo sitten varustekasasta esiin omenan, alkaen järsiä sitä samalla kun pikku hiljaa heräilee. "U-ulric, oliko" – leveä haukotus – "oliko siinä Lorgaran e-erilleen ottamassa k-kirjassa mitään mielenkiintoista? Voisin vähän lueskella, aamuni ei vain oikein lähde k-käyntiin ilman - ilman luettavaa", Eleine selittää aasimarille.

Pulsu kuorsaa vielä, hänen makuupussinsa paljastuu päivänvalossa joksikin purjekankaiseksi teltan ja sadetakin välimuodoksi. Siinä on reikiä ja kirjavanruskeita tahroja ympäriinsä.

Muiden heräillessä Ulric nousee seisomaan ja venyyttelee jäykkiä lihaksiaan. Eleinen kysyttyä kirjasta Ulric nostaa kirjan maasta ja ojentaa tiimitoverilleen. "Thiinä on jothain thaianomaitha. Kerthoo milen kethkitthämithetthä", mies toteaa, ja painuu itsekin hetkeksi omille asioilleen metsään, palaten pian istuskelemaan muiden luo.

"Uusi päivä, uudet kujeet. Ilmeisesti yö meni ongelmitta?" Drugh kyselee. "Mielen keskittämisestä? Saattaisi olla hyvää luettavaa kaikille, sillä se eilinen veitsitemppu tai vastaava saattaa toistua", hän lisää.

"K-kyllä, e-ei mitään erikoisempaa t-tapahtunut ainakaan minun vahtivuorollani", Eleine sanoo poissaolevasti, lehteillen laiskasti kirjan sisällysluetteloa. Muistaen äkkiä jotain hän nappaa muistiinpanovälineistä paperin sekä kynän ja kirjottaa nopeasti: " Lorgaralla on kaikki hyvin. Tosin hän on meille vihainen, koska hankimme itsellemme karkoituksen temppeliltä. Hän ei ollut löytänyt vielä kirjoista mitään mielenkiintoista", näyttäen tekstiä Ulricille ja Drughille. "Jo-jospa minä – syvennyn nyt t-tähän, niin s-saatte te muutkin sitten lukea", nainen toteaa, laittaen jalkansa risti-istuntoon ja laskien kirjan sisäreisien päälle, kumartuen sitten lukemaan. Pienen hetken jälkeen hän kuitenkin nostaa katseensa ja luo ärtyisän katseen kuorsaavaan Pulsuun: "U-uskaltaako joku herättää hänet? E-en tiedä, kuinka heittovalmiina hänen p-p-pomminsa ovat...Me – me vissiin vain o-odottelemme nyt Di D-Duangia, vai kuinka?"

"En tiedä mitä muuta voimme tehdä kuin keskustella asukkaidne kanssa. Ellemme sitten koita tunkeutua kryptaan seinän läpi", Drugh sanoo.

Eleine nyökkää hajamielisesti, ollen jo syventynyt kirjaan.

Di Duang ilmestyy puutarhan ovista ja tulee tiennäyttäjien luo. "Hyvää huomenta! Tuota... Dakang pyytää, että voisitteko siirtyä jonnekin muualle, jotta ette häiritsisi hänen työskentelyään", hän sanoo. "Hän nimittäin kuulee juttelunne tuonne huoneeseensa."

"Hänellä on kyllä tarkat korvat, eihän tässä kuule edes omia ajatuksiaan Pulsun kuorsaukselta", kirjaa lukeva Eleine sanoo poissaolevasti, nostaen äkkiä katseensa säikähtäneenä ja melkien pudottaen kirjan: "A-a-anteeksi, a-anteeksi, sanoinko – sanoinko minä sen ä-ä-ääneen? Voi k-kamala – minä – tuota..." Tiefling katselee naama hehkuen epätoivoisesti ympärilleen yrittäen keksiä sulavaa puheenaiheen vaihtoa.

"No missäköhän emme häirtsisi hänen työskentelyään? Metsästä jos kerran vaeltelee epäkuolleita, niin emme kyllä sinne haluaisi mennä. Ja se vaikeuttaisi meidän oppimistamme keskustelusta sinun ja muidne asukkaiden kanssa joten palvella Koradaa", Drugh kysyy.

"Metsässä epäkuolleita?" kysyy Di Duang ja huolestuu selvästi. "Voi ei! N-näittekö yöllä jotain? Aikovatko ne hyökätä kimppuumme?" hän kysyy hiljaa.

"Missä pystymme puhumaan rauhassa ilman että häiritsemme Dakangia? Olemme olleet jo niin paljon häiriöksi. Palataan tähän aiheeseen sittne kun emme enää häiritse häntä", Drugh sanoo.

Di Duang on varuillaan ja vaikuttaa hämmentyneeltä. "No... Toisella puolella temppeliä?"

Eleine nyökkää lammasmaisesti: "Ha-haluatko t-tulla meille seuraksi tällä p-pienelle aamukierrokselle?" tiefling kyselee ujosti Di Duangilta.

"Toki", vastaa Di Duang.

"Voi tätä. Jos olisimme tienneet kuinka herkkä kuulo hänellä on. Silti sanoisin että nukkuminen tässä on turvallisempaa", Drugh sanoo noustessaan ja lähtiessään kiertämään rakennusta. "Emme nähneet uusia epäkuolleita. Kyse vain on lähinnä siitä, että jos ne jostakin olivat vain itsesään tulleet kryptaan, niin ainoa vaihtoehto on metsä. Se taas tarkoittaa että metsässä on epäkuolleita paljon", Drugh selittää kun ovat päässeet kryptan pään nurkan taakse. "Annas kun selitän ajatuksenjuoksuni. Jos kolme luuranko on itsestään kryptaan tullut, kun epäkuolleet ovat yleensä yksin ellei joku niitä komenna, tarkoittaa se että kolme kertaa huomaamatta luuranko on kulkenut metsästä kryptaan. Tämä voi vain tarkoitta että niitä on siellä todella paljon. Jos sinusta tuntuu että ajatukseni on väärä, niin korjaatko. En nimittäin ole ehkä ymmärtänyt kaikkea, kun Koradankin kohdalla olen vielä sekaisin", hän selittää matkalla.

"Voi ei!" toteaa Di Duang, mutta ei näytä siltä, kuin hän ymmärtäisi kovin hyvin.

Drughin ja Di Duangin lähtiessä jo kiertämään rakennusta Eleine sulloo nopeasti joitakin arvokkaimpia muistiinpanovälineitä mukaan reppuunsa. "Kyllä varas varkaita epäilee," miettii hän hymyillen ohimennen itsekseen. "Mutta ne puolituispojat ovat kyllä uteliaita... Jollei sitten Wein poismeno ole hillinnyt heitä", miettii hän äkisti synkistyen. Tiefling vilkuilee kryptan kätkevää temppelinsiipeä. "Näinköhän minä näin Aram Zeyn antamissa tavaroissa myös murtautumisvälineitä...? Paras mennä kasalle tarkistamaan, jahka saan kirjan luettua", nainen muistuttaa itseään.
Havahtuen ajatuksistaan hän huomaa Drughin ja Di Duangin jo kadonneen nurkan taakse. Tiefling sulkee reppunsa ja sen toiselle olkapäälle heittäen kiiruhtaa kaksikon perään, kirja yhä kädessään. "U-ulric, tuletko?" hän kysyy ystävällisesti ajatuksiinsa vaipuneelta aasimarilta. Pulsun ohikulkiessaan nainen potkaisee hyvin kevyesti Pulsun saappaan pohjaa kopahtavan äänen säestyksellä. "Hei! O-olemme siirtymässä t-temppelin etupuolelle, meinaatko nousta?"

"Mutsikamoon..."kuuluu hiljainen urahdus alkemisti makuuvaatteen uumenista. Tovin päästä Pulsu alkaa kuitenkin räpytellä silmiään ja ryhtyy aamutoimiinsa. Toimet sisältävät runsaasti kummallisen hajuisia litkuja sekä jauheita. "Mitä meillä on tänään plääninä?" kysäisee apteekkari mittalaitteidensa ihmettelyn seasta.

"Hmm? Thokhi", Ulric toteaa ohimennen ajatuksissaan ja nousee seisomaan, lähtien hitaasti seurailemaan Eleineä. "Emme khai päätthäneeth vielä mithään konkreetthistha", mies toteaa Pulsun kysymykseen.

"Juu emme!" nurkan taakse katoava Eleine huikkaa. "T-tule t-t-toiselle puolelle, niin mietitään!"

Pulsu jättää tököttinsä hetkeksi oman onnensa nojaan ja saapuu toiselle puolelle. "Mitäs mitäs. Mitä mielessä?"

Eleine laskee repun tavaroineen maahan ja istahtaa sen vierelle, ottaen kirjan esiin. Pulsun kysymys vetää hänet hetkeksi mietteliääksi. "E-en oikein tiedä", hän sanoo hiljaisella äänellä, Drughin ja Di Duangin jutellessa kauempana. "Emme - emme varmaan voi mennä t-t-temppeliin sisään, joten jos haluamme puhua a-a-asukkaiden k-kanssa...p-pitää varmaan odottaa, että - että he tulevat ulos." Sitten tiefling syventyy taas kirjaan.

Drugh keskustelee Di Duangin ja muiden temppelin etupuolella piipahtavien, epäilemättä uteliaiden temppelin asukkien kanssa koittaen kysellä ja selittää sekä kyseenalaistaa asioita heidän kanssaan, yrittäen saada heidät ymmärtämään, että jotakin outoa tapahtuu. Sekä mitä kaikkea outoa on tapahtunut ennen seikkailijoiden tuloa. Välillä hän syö mukaan annettuja eväitä tarjoten maistiaisia asukkaille jos nämä haluavat maistaa.

Eleine: Aid D:n Diplo-
macyyn +3. Haluaako joku
kirjan?
Eleine lueskelee kirjaa. Tunnin verran lueskeltuaan hän laskee kirjan pois, nousee ylös jaloittelemaan ja käväisee vähäeleisesti tarkistamassa, että Aram Zeyn mukaan antamat murtautumisvälineet ovat edelleen ryhmän saapumispaikassa. Sitten hän liittyy ujosti puoliörkkiä vilkuillen tämän seuraan jututtamaan temppelin asukkaita, yrittäen parhaansa mukaan auttaa, mitä änkytykseltään pystyy.

Eleine: +1 vs. mind-affecting spells (kestää päivän loppuun) Eleine saa kirjan luettua.

Ulric maleksii puolihuomaamattomasti Eleinen ja Drughin jäljessä keskustelualueelle.

Tiennäyttäjät keräävät kaikki omat ja heille annetut tavarat temppelin pääsisäänkäynnin läheisyyteen.

Tiennäyttäjät juttelevat asukkaiden kanssa aamupäivän aikana, kun nämä tulevat ulos aamutoimilleen, kävelylle tai muuten vain. Asukkaat kuuntelevat kyllä Drughia ja uskovat, että jotain outoa on tekeillä. Heillä ei tosin ole yhtään enempää tietoa kuin tiennäyttäjilläkään, ja lisäksi he kieltäytyvät uskomasta, että Dakang tai aasimarit voisivat olla minkään pahan takana. Zhuang antaa puolifilosofisen selityksen, että he eivät voi kuin luottaa johtajaansa, koska heillä ei ole muutakaan. Hän on sitä mieltä, että heidän elämänsä on aivan hyvä sellaisena kuin on. Muut eivät tunnu osaavan ajatella yhtä syvästi, vaikka heidät saa kyllä ajatuksiinsa.

Nyt muutkin kuin Di Duang suostuvat kertomaan, että temppelissä on aiemminkin tehty itsemurhia. Ne ovat aina olleet hyvin selviä itsemurhia eivätkä ole tapahtuneet erityisesti keittiössä. Asukkaat eivät vaikuta enää kovin surullisilta Wein kuoleman takia, eivät edes muut puolituiset.

Temppelin nuorimmat asukkaat eli Miriya, Hamada ja puolituispojat maistavat tarjottuja kuivamuonia, mutta maku ei todellakaan vakuuta heitä.

Ulric ymmärtää, että temppelin asukkailla ei ole valtaa tai halua vaikuttaa Dakangin tai aasimarien asioihin mitenkään.

Drughia harmittaa asukkaiden suhtautuminen. Hän ymmärtää kyllä tämän, että heillä ei muutakaan ole, mutta silti. Epäkohtia on ja niiltä ummistetaan silmät. Hän ei tiedä enää muuta vaihtoehtoa kuin murtautua uudestaan kryptaan. Tämän takia hän tarkistelee rakennusta ja millainen katto siinä on, sillä seinän läpi ei hiljaa pääse menemään.

Katolle ei näe. Alhaalta voi nähdä vain, että seinän yläpuolella on luultavasti jonkinlaisia litteitä ja pyöristettyjä kivilaattoja. Räystäitä tai muutakaan ei ole. Tarkastaakseen koko katon pitäisi kiivetä joko puuhun ja katolle itselleen.

Eleine on surullinen asukkaiden puolesta."Yksinkertaiset orjuutetut raukkaparat! Kuin karitsalauma Dakangille, josta hän silloin tällöin teurastaa ravinnokseen", tiefling miettii synkästi. Jossain vaiheessa aamupäivää hän pyytää Di Duangin käväisemään varmistamasssa että Lorgaralla on kaikki hyvin sekä kysymässä naishaltialta, paljonko aikaa tämä uskoo tarvitsevansa vielä kirjaston läpikäyntiin ja onko tämä löytänyt mitään kiinnostavaa.

Di Duang käy juttelemassa Lorgaralle ja palaa kertomaan, että katalogiin menee vielä varmaan 30 tuntia. Sen jälkeen Di Duang lähtee takaisin sisälle.

Puolenpäivän aikaan asukkaiden hetkeksi kaikottua naistiefling istahtaa maahan pureskelemaan päivän toista omenaa, kysellen hedelmäliha hampaiden välistä roiskuen muilta kumppaneiltaan heidän ajatuksiaan: "Mftno? Mifthäs nytht?"

"Jaa. Lomailemme?" Drugh ehdottaa. "Ehkä sen selväpäisimmän aasimarin kanssa voisi jutella. Nimittäin kiinnostaa pääsivätkö edes he kryptaan ja onko täällä metsissä ollut paljon epäkuolleita, sillä jostakin niiden luurankojen oli pakko tulla", hän jatkaa ja kun kukaan ryhmän ulkopuolinen ei ole lähettyvillä hän kirjoittaa, "Katolta kryptaan?"

"Vai mennäänkö ryminällä?" Pulsu vastaa piirtelemällä viivoja maahan.

"Minusta olisi parempaa jos emme herättäisi liikaa epätoivottua huomiota, minusta tuntuu että meitä tarkkaillaan jo valmiiksikin", Ulric kirjoittaa maahan, ja puhuu sitten ääneen: "Jos aasimarith vain thuosthuvath jutthelemaan kanssamme, voisimme khysellä heilthä krypthatha, ja ehkhä onkho Dhakhang yhthään thuopeampi meithä kohthaan."

"Katolta kryptaan voi olla vaikea, tarpeeksi ison aukon tekeminen äänettömästi ja huomaamattomasti...??? Saisimmekohan taivuteltua tai huijattua aasimareja hetkeksi unohtamaan kryptan vartioinnin?? Ovesta on edelleen melko esteetön kulku", Eleine raapustaa pienellä tikulla maahan, ennen kuin pyyhkii jalallaan tekstin. "Mi-miksipä ei...", tieflingnainen vastaa Ulricin ehdotukseen pohdiskelevasti. "C-c-colimhan oli muistaakseni – muistaakseni maltillisimman oloinen."

"Juu. Ehkä saisi jotakin irti uutta", Drugh sanoo kirjoittaen, "ääntä lähtee ovistakin. Puu kaatuu kryptan päälle?" Lopuksi hän taas pyyhkii kirjoitukset pois.

"Niin lähteekin. Tarkoitan vain, että katon kautta murtautuminen voi oikeasti viedä aikaa, " – viimeisen sanan alle raivokasta suttausta alleviivaukseksi – "riippuen katon rakenteesta. Varsinaista huomaamatonta tapaa päästä sisään ei ehkä tässä vaiheessa ole? Puun kaatuminen melun peittämiseksi ja harhautukseksi hyvä idea. Tosin sitten pitäisi jakaantua, yhdelle puun kaataneelle saattaa tulla kovat paikat?" Eleine raapustelee. Nainen heiluttaa keppiään niin vimmaisesti, että se viimeisen kysymysmerkin kohdalla katkeaa ja hänen on lähdettävä etsimään uutta.

"Yritykset ovat vähissä, meihin voidaan suuttua", Drugh kirjoittaa katsoen että kukaan asukas ei huomaa ja pyyhkii kaikki näkyvät tekstit pois muiden luettua sen.

Juttelua

Kun joku temppelin asukkaista tulee sopivasti lähistölle, Eleine saa jotenkin änkytettyä tälle, että karkotetut haluaisivat vaihtaa pari sanaa Colimin kanssa.

Paikalle sattunut Tamtei selittää, että Colim on nukkumassa, mutta herää illalla joitain tunteja ennen auringonlaskua. "Mutta kai minä voin käydä kysymässä, jos hän tulisi nyt", Tamtei sanoo.

"Antaa koisata, meillä ei ole kiire. Sitä vastoin luettavaa on paljonkin." Pulsu vastaa Tamteille.

Eleine nyökkää. "Hänen herättämisensä pelkästään jututettavammeksemme tuskin ainakaan parantaisi hänen mielialaansa." Jahka Di Duang tai joku temppelin aikuisista tulee maisemiin, Eleine pyytää häntä menemään kirjastoon ja tuomaan sieltä Lorgaran antamia kirjoja. Tiefling tutkiskelee (ja katalogisoi) kirjoja Colimin oletettuun heräämisaikaan asti.

Tamtei kipittää tiehensä.

Di Duang tulee taas jossain vaiheessa vierailulle ja tuo lisää kirjoja. Hän ei kuitenkaan voi kanniskella ympäriinsä niin paljon kirjoja, että se auttaisi katalogin tekemisessä. Kirjoista ei löydy enempää tietoa.

Drugh: +1 vs. mind-affecting spells (kestää päivän loppuun) "Juu, ei kannata herättää. Kyllä sitä ehtii", Drugh myötäilee Pulsua sanomisia. Hän itse kuluttaa aikaa jutellen ihmisten kanssa ja selvitellen ajatuksiaan: "Kuoleeko täällä muuten kuin itsemirhan kautta? Miten kuolleiden kanssa menetellään? Ketkä tekee ja mitä temppelissä? Tuleeko kaikki ruoka maagisesti? Onko täällä kylmä joskus? Tarvitaanko lämmitystä?" Sopivalla hetkellä hänkin lukaisee sen yhden oppaan, jota muutkin ovat jo lukeneet.

Drugh saa kysymyksiinsä jonkin verran vastauksia: Ihmisiä kuolee myös vanhuuteen tai sairauksiin; muun muassa Zhuangin molemmat vanhemmat menehtyivät aika vanhoina johonkin flunssaan. Kaikki taudit tuntuvat tulevan metsästä, yleensä jonkin pienen loukkaantumisen seurauksena, kun joku on onnistunut repimään ihonsa terävään oksaan tai katkaissut jalkansa kiipeillessään puussa. Kuolleet viedään aina Dakangille, joka varmistaa, että sielu pääsee eteenpäin. Kukaan ei tiedä mitä hän tekee ruumiille, mutta yleisin teoria on, että hän muuttaa sen hyväksi energiaksi, joka sekin matkustaa taivaaseen. Dakangia ja aasimareja lukuun ottamatta temppelin asukkailla ei ole kovin selkeitä rooleja. Liso yleensä käskee muita tekemään kotitaloustöitä, Zhuang viettää eniten aikaa meditointiin ja erityisesti Miriya pitää lukemisesta. Kaikki ruoka tehdään taikaruokapöydän avulla. Useimmat kuitenkin syövät välillä marjoja tai muita kasveja metsästä käydessään siellä kävelyllä. Temppelissä ei ole pääsääntöisesti kylmä eikä lämmitystä tarvita. Keittiössä on uuni, jota ei käytetä. Kylmintä on silloin harvoin, kun jostain syystä sataa kaksi päivää putkeen, jolloin saattaa vilustua.

Drugh kävelee välillä levottomasti sinne tänne ja koittaa miettiä asioita. Hänen ajatuksensa kuitenkin tuntuvat vain kiertävän samaa rataa. Lopulta hän istuu alas ja alkaa teroittaa miekkaansa.

Colim herää ilmeisesti myöhään iltapäivällä, sillä hän tulee niihin aikoihin pihalle katselemaan tiennäyttäjiä. Hän katselee heitä hieman unisen näköisenä. "Huomenta. Oliko teillä jotain asiaa?" hän kysyy kilinän säestämällä äänellään.

Drugh: Diplomacy +7 Koittaa jatkaa omien aivojen käyttön edistämistä kysymyksillä ja tarjota apua epäkuoleiden arvoituksen selvittämiseksi. OOC-ketjussa mielesäs olevia ajatuksia/kysymyksiä. "Juu. Ystävällistä tulla kysymään. Aluksi haluaisimme kiittää teitä avusta, sillä luurankojen kanssa olisi ollut aika tiukkaa", hän vastaa. "Meille jäi epäselväksi mitä näitte kun tarkistitte kryptan. Oliko sielä muita epäkuolleita, tai ruumita tai muuta huolestuttavaa?" hän jatkaa ja aloittaa erinäisten kysymysten esittämisen ja omien tietojensa kertomisen epäkuolleita koskien. "Haluamme vain tietää että olette kaikki turvassa."

Colim vaikuttaa vähän tylsistyneeltä, mutta vastailee kysymyksiin ihan tahdikkaasti, joskin hyvin lyhyesti. "Kryptassa oli sarkofageja, ei muuta." Kun Drugh jatkaa selon tekemistä epäkuolleista ja niiden mahdollisista olinpaikoista ja murtautumisreiteistä, Colim keskeyttää: "Dakang kertoi meille eilen rukoushetken aikana, että ne luurangot olivat varmaan tulleet kryptaan laudoitetun oven läpi. Ja hän sanoi, että kaikki epäkuolleet eivät ole tyhmiä. Kukaan meistä ei ole nähnyt epäkuolleita ennen." Häntä ei kiinnosta puhua itsemurhista tai kuolemariiteistä, eikä hän vaikuta tietävän niistä mitään. Hän pudistelee vähän päätään, kun Drugh selostaa tiennäyttäjien avustuksista. "Kuulin kyllä tuosta, mutta ei se auta. Olkaa kärsivällisiä, niin eiköhän Dakang anna teidän tulla takaisin sisään muutaman viikon päästä." Hän vaikuttaa vähän närkästyneeltä. "Minua ei haittaa, jos te oleskelette tässä ulkopuolella, mutta voisitteko olla häiritsemättä meitä? Jos te löydätte jotain todisteita, mistä niitä epäkuolleita tulee tai jotain muuta vaarallista, niin kertokaa, mutta muuten teidän kannattaa vain olla kärsivällisiä." Sen sanottuaan hän lähtee takaisin sisään.

"Ja laittoivat laudat takaisin oveen, kun kukaan ei huomannut mitään", Drugh sanoo katsellen Colimin postuvaa selkään. "Kuvittelenko, mutta käyttäytyykö hän jotenkin eri tavalla kuin viimeksi? Yhtäkkiä kaikki onkin taas hyvin ja omilla aivoilla ei tarvitse ajatella", Drugh kysyy muilta hiljaa. Tämän sanottuaan Drugh koittaa muistella näkikö muiden käyttäytymisessä eroja sen jälkeen kun he olivat syöneet temppelin ruokaa tai käyneet rukoushetkessä.

Temppelin asukkaat eivät käyttäytyneet eri tavalla. Koska tiennäyttäjät näkivät Colimin vain hyvin lyhyesti eilen, hänen käytöksestään tai sen muuttumisesta on hankala sanoa mitään.

"Miten kuutamolla pitää olla että semmosesta ¤#%&£n makuisesta ruoasta tulee kylläiseksi päivästä toiseen..." Muistelee Pulsu taianomaista lounasta temppelin sisällä. "Ja ihan mielellään vielä."

Eleine on seuraillut kirjojen lukemisen ohessa Drughin yrityksiä saada temppelin asukkaista irti jotain järkevää ja kiemurrellut mielessään turhautuneena puoliörkin vähäeleisimpienkin omaan ajatteluun kannustavien kysymyksien karahtaessa kiville. Colimin poistuttua nainen ponnahtaa takaisin seisomaan ja askeltelee hermostuneesti eestaas, turhautuneena otsahiuksiaan haroen. "M-mitä sinä nyt selität siitä ruuasta?! Hyvinhän se näytti si-sinulta menevän alas!" hän purkaa turhautumistaan viattoman sivullisen rooliin joutuneeseen Pulsuun.

"Ilmast safkaa." Toteaa Pulsu ilman sen ihmeempää reaktiota Eleinen pomppimiseen. Kurkattuuaan ympärilleen ettei kuuloetäisyydellä ole temppelin asukkaita, Pulsu jatkaa tovereilleen. "Lomaillaanko kunnes kunnes Lorkku saa meille faktat kasaan? Jos Di Duang jaksaa kärrätä meille kirjoja niin voitte Drugh ja Ulric jututtaa näitä tampioita arjen kurjuudesta vähän väliä."

Ulric nyökkää Pulsulle. Koko porukalle hän kuiskaa: "Minustha thunthui aiemmin, etthä themppelin asukkhailla ei yksinkerthaisesthi ole mahdollisuuttha thai voimaa vaikhutthaa Dhakhangin thai hänen henkhivarthijoidentha asioihin – thodennäköithethi aasimarithkhaan eiväth voi vasthusthaa Dhakhangia. Thämä on vain spekhulaathiotha, muttha."

Drugh varmistaa että kuuloetäisyydellä ei olisi muita. "He ovat kaikki heikkoja. Ei omia ajatuksia, eli päättäväisyyttä, vain tylsyyttä", hän sanoo muille hyvin hiljaa kuiskaten, "En tiedä onko normaalia vai ei, mutta täällä on taatusti jotakin vialla. Jatkuvia itsemurhia, mutta ketään ei kiinnosta."

"Tietääkö kukaan miten ruumit saa katoamaan?" Drugh kysäisee edeleen hiljaa kuiskaten hetken päästä. "Jos kerran kuolleita ei haudata, niin mitä niille sitten tapahtuu? Itse en ole koskaan kuullut siitä että ruumita muutettaisiin energiaksi", hän jatkaa puhuen hiljaa, "ja sitten se Dakangin luonnottoman hyvä kuulo."

"No, sy-syöminen tulee ainakin mi-mieleen", Eleine kuiskaa, värähtäen lievästi inhosta. "T-t-tosin, luulisi siitä jäävän - jäävän sen verran...sotkua, e-e-että jopa nuo hitaalla käyvät aasimarit hu-huomaisivat jotain... E-ei mi-millään pahalla, U-ulric!" tiefling lisää nopeasti loppuun hieman nolostuen. "Eipä ole minulla kokemusta ruumiiden hävittämisestä...P-p-pulsun ehdotus voisi – voisi kyllä olla hyvä... Voisin hu-huomenissa yrittää taivutella D-di Duangia auttamaan meitä a-auttamaan Lorgaraa. Vaikka Lorgara varmaankin saa k-k-katalogisoinnin valmiiksi huomispäivän aikana joka t-t-tapauksessa."

"Otetaan rennosti, mutta meitähän ei kielletty etsinästä todisteita epäkuolleiden alkuperästä", Drugh sanoo ja koittaa muistella miltä katot käyttivät sisätiloissa. Oliko välikattoa tai muuta. Jos kerran ovet pitävät ääntä, niin olisiko muutaman kattotillen poistaminen hiljaisempaa.

Drugh muistelee katon olleen samaa kiveä kuin seinienkin.

Eleine: Perception +5 "Se on k-k-kyllä totta", Eleine myönnyttelee kerkeästi puoliörkkiä. Drughin vaipuessa ajatuksiinsa Eleine katselee joutilaasti temppeliä. Murtovarkaan mieli ei ole kuitenkaan koskaan joutilaana ja Eleine huomaa pohtivansa, pääsisikö temppelin katolle jostain läheisestä puusta kiipeämällä.

Eleine ei näe ainakaan tällä seinustalla yhtään sopivaa puuta.

Eleine: Perception +5, muiden
seinustojen puut + outoja juttuja
metsässä. Diplomacy +3 Di Duangiin.
Eleine talsii penkomaan Aram Zeyn varusteista itselleen välipalaa ja rojahtaa sitä nakerrellen istumaan, mietiskellen. Syötyään ja muruset yltään karisteltuaan hän sanoo muille hiljaa: "Voisin - voisin k-käväistä vähän, tuota, hiiv - kävelemässä tässä ympärillä ja t-tuolla metsässä. E-en - en kyllä odota mitään löytäväni, tu-tuntuu k-kovin kätevältä, e-että kaikki taudit o-ovat sopivasti t-tulleet te-te-temppelin ulkopuolelta..." Eleine tekee noin kahdenkymmenen minuutin katselukierroksen, jonka jälkeen hän alkaa odotella Di Duangia ulkosalle. Jos Di Duang näyttäytyy, Eleine yrittää parhaan taitonsa mukaan suostutella tätä avustamaan kirjojen kanssa.

Eleine löytää kaksi puuta, joiden oksat näyttävät tarpeeksi vahvoilta ja ylettävät sen verran lähelle temppeliä, että niiltä voisi hypätä katolle ilman vakavia ongelmia.

Eleine tapaa myös Di Duangin, mutta hänellä on juuri sillä hetkellä hieman kiire tiskien kanssa, joten hän ei ehdi auttaa.

"Jos jokin vaikuttaa asukkaiden mieliin, niin voisikohan sen kirjan lukemisesta olla hyötyä heille?" Drugh pohtii mielessään. Koska myöskään juttelulla ei ole saatu aikaan sen kummempaa, niin Drugh päättää kierrellä myös ympäriinsä katsellen olisiko jotakin sopivaa puuta kaadettavaksi ja pilkottavaksi. Jos kerran välillä tulee kylmä, niin sen tekosyyn varjolla voisi tehdä polttopuita, joiden tekemisen äänellä ehkä onnistuisi peittämään jonkin muun vähän äänekkäämmän toiminnan. Hän ei oikein osaa tehdä enää muuta. Takaraivossa kaikuu ääni, joka kertoo että jotakin on häneltä mennyt ohi koska hän ei vain tiedä ja osaa, harmittaa häntä suunnattomasti.

Kaadettavia puita löytyy, ja Drugh bongaa jopa pari itsestään kaatunutta vanhaa puuta. Ne eivät todennäköisesti ole parasta polttopuuainesta, koska ovat olleet ulkona ja sateessa, mutta parempaa puuta ei ole.

Olivatko puut lähellä D:n
asuinsiipeä?
Palattuaan leiriin Eleine raportoi katollepääsyvaihtoehdoista, kunhan temppelin asukkaita ei ole lähistöllä. Samalla hänen mieleensä kuitenkin juolahtaa kysymys: "Olivatkohan puut lähellä Dakangin siipeä?" ja hänen suunsa jää auki kesken änkytyksen. Hieman selvitettyään ajatuksiaan hän jatkaa havainnointinsa raportoinnin loppuun ja ehdottaa sitten muille, ettei illan aikana enää tehtäisi ihmeempiä, vaan mentäisiin nukkumaan samoilla vahtivuorojärjestyksillä kuin aiemminkin.

Toisesta puusta pääsee kryptan päälle ja toisesta tallin.

"Jos varusteissa on kirves, niin voisin hakata aukkaille polttopuita. Jos tulee sadepäiviä, niin voivat kuivatellla ja lämmitellä. Onhan se puiden teko äänekästä, mutta minkäs teet", Drugh sanoo hiljaa ja vinkkaa silmää.

Eleine väläyttää nopean salaliittolaisvirnistyksen, mutta menee sitten pohtivan näköiseksi ja mutisee: "I-ihan hyvä idea kyllä, mutta - mutta ehkä sitä e-ei ole vielä tänään tarpeen – tarpeen aloittaa. Mi-mistä sen tietää, miten k-k-katto on rakennettu, voihan se olla ajan ha-hampaan purema, eikä – eikä p-puun hakkuuta tarvittaisi. Huono k-katon ku-kunto olisi sääli, sillä minulla on valitettavasti – valitettavasti unissakävelijätaipumusta ja ymmärrättehän, voi olla, että kävelen erehdyksessä katolle ja...Itse asiassa, minusta tuntuu, että tulevana yönä levottamat jalat voivat hyvinkin vaivata minua. Voi voi sentään." Tiefling puistelee päätään pienen hymyn väreillessä suupielissä, ennen kuin jatkaa "Mu-mutta odotetaan, että Lorgara saa työnsä va-valmiiksi. Yön – yön jälkeen olemme viisaampia, monella t-tapaa."

"Selvä, kun kerran tiedät mitä teet", Drugh vastaa, "voinemme jopa aloittaa aikaisilla unilla."

Drugh. Taistelun jälkeen jäi 4 HP:tä maksimista. "Muuten osaako joku taikoa parannusta? Tuo haava kivistää vielä aika pahasti", Drugh kysyy muilta rintaansa hieroen.

"P-pulsu, voit – voit kyllä käyttää D-drughiin minun sauvaani, jos haluat. Si-siis, jos se sopii Drughille", Eleine ehdottaa ujosti.

"Mhinäkhin voin khoitthaa paranthaa thinuth loithuillani thai sauvallani", Ulric toteaa Drughille. "Muttha olen varma etthä Eleinen sauva thoimii ihan yhthä hyvin."

"Aa! Jos – jos sinulla o-on loitsuja, niin k-k-käytä vain niitä, en – en usko, että yöllä t-tapahtuu sen enempää k-kuin viime yönäkään", Eleine toteaa Ulricille ystävällisesti.

Ulric: Cure Light Wounds 1d8 + 1,
plus 20 % mahdollisuus loitsun olla onnistumatta
koska vocal component.
Drugh: 9 hp takaisin.
Ulric nyökkää Eleinelle ja koittaa parantaa Drughia hyvien vibojen kosketuksellaan.

Yö tulee taas

Illemmalla Di Duang tulee kertomaan, että Lorgara ei ole vieläkään saanut katalogia valmiiksi, mutta että se varmaan onnistuisi huomenna päivällä.

Pimeä tulee kellontarkkaan ja aivan samaan tyyliin kuin aiemminkin. Mitään erikoisempaa ei tapahdu.

Eleine: Stealth +10, Perception +5,
Climb +5, Acrobatics +8. Ei haarniskaa.
Oman vahtivuoronsa päätyttä Eleine silmäisee, ettei kukaan temppelin asukkaista tai aasimareista ole keksinyt unissakävellä katselmaan seikkailijoiden leiriä. Jos ketään ei näy, hän Pulsun herätettyään etsii hiljaisesti varusteistaan köyden, hiippailee syrjemmälle, riisuu haarniskansa ja köysi mukanaan hiippailee kryptaa lähellä olevan puun luokse, vahtien hermot pinnassa, ettei mikään outo elikko hyökkää hänen kimppuunsa yöllisessä metsässä.
Käyttäen köyttä apunaan hän kiipeää puuhun mahdollisimman hiljaa. Oikealla korkeudella päästyään hän pakottautuu olemaan paikallaan muutaman minuutin ja tarkkailee ympäristöään. Jos mitään huolestuttavaa ei näy tai kuulu, hän yrittää hypätä katolle. Laskeuduttuaan hän jähmettyy kuulostelemaan uudelleen, vaikuttaako joku havainneen hänen toimintansa.

Eleine ei kiirehdi ja pääsee kiipeämään puuhun ja hyppäämään katolle ilman ongelmia. Kun hän odottaa, mitään ei tapahdu, joten kukaan ei ole ilmeisesti huomannut mitään. Katto on tosiaan tehty samasta kivestä kuin seinätkin. Myös siinä on hieman mustia läiskiä ympäriinsä. Se viettää hieman, jotta vesi ei pääsisi kertymään sen päälle. Katto näyttää olevan kunnossa. Siinä ei ole reikiä tai luukkuja. Eteläosassa on uunin savupiippu.

Tiefling huokaisee syvään, hipsii takaisin katon reunalle ja tiputtautuu hallitusti takaisin maan pinnalle. Hän irrottaa köytensä ja hiipparoi sitten takaisin – metsän kautta kiertäen ja kevyen haarniskansa päälleen pukien – toveriensa luokse, käy pitkälleen ja ummistaa silmänsä. "Miten... miten Syvyyksien nimessä pääsemme kryptaan...?" on hänen viimeinen unelias ajatuksensa ennen nukahtamista.

Yön aikana ei tapahdu mitään. Pulsun makuupussiin on taas pesiytynyt hiiriä.

Pulsu syö aamiaiseksi harvinaisen proteiinipitoista puuroa.

Drugh hoitaa aamutoimet ja puheutuu haarniskaan. "Ilmeisesti kaimmi meni yöllä hyvin? Onko jotakin jota olisi hyvä tietää? Onkohan Dakangilla niin hyvä kuulo, että hän kuulee jos joku pieraisee unissaan?" hän kyselee ja muistuttaa nyt kun itse muistaa että Dakangin hyvän kuulon tarkkuutta ei tiedetä.

Aamuväsymyksestä kärsivä Eleine saa hysteerisen naurukohtauksen Drughin arveluista ja pärskii omenaansa ympäriinsä hyvin epäelegantisti - Pulsu saa aamupuuronsa myös hedelmää. Vakavoiduttuaan muutamaa karkaavaa hihitystä lukuunottamatta ja niistettyään omenanmurenat nenästään Eleine vilkaisee kaikkia ja raapustaa maahan: "Katto on samaa materiaalia kuin seinätkin. Ei luukkua ei reikiä kryptan yllä" Varmistettuaan, että kaikki näkivät tekstin hän pyyhkii sen pois jalallaan näyttäen vakavalta.

Pulsu nyppii omenanpalasia puurostaan nyrpeänä ja kirjoittaa ensimmäkseen jyrsityllä hiiren jalalla maahan: "MITES NOI VARTIOI YÖLLÄ? MÄ EN AINAKAAN HOKSANNU MITÄÄN LIIKETTÄ." Saatuaan virkkeet valmiiksi, Pulsu jatkaa jalan imeskelyä.

Eleine pudistaa päätään vastaukseksi Pulsulle, tuhahtaen samalla lievästä inhosta alkemistin kirjoitusvälineelle. Tuhahduksen seurauksena jonnekin onteloon jäänyt viimeinen omenanmurunen irtoaa ja putoaa naisen nenästä.

Ulric tyrskähtelee seikkailijatovereidensa keskustelulle ja ruokaseikkailuille, koittaen itse pitää omat ruokansa sisällään. "Kryptaan pääseminen mistään muualta kuin sisätiloista vaikuttaa aika mahdottomalta tässä vaiheessa", mies kirjoittaa maahan ja pyyhkii tekstin kaikkien sen luettua.

"Hapolla laudat ja kiinnitykset heikommaksi ja sitten toivottavasti hiljaa sisään", Drugh kirjoittaa maahan ja sitten pyyhkii kirjoituksen pois. "Ensi yönä?" hän raapustaa hetken kuluttua ja pyyhkii sen sitten pois.

Pulsu nyökkää Drughille ja jos muilla ei ole enempää asiaa, painelee tämä matkalaboratorionsa ääreen keittelemään päivän rohdoksia. Hetken päästä käy noukkimassa Eleinen nenästä tippuneen omenanmurenan ja sijoittaa tämän pieneen putkiloon talteen.

"Jollemme sitten hyökkää suoraan Dakangin kimppuun mieluummin? Entäpä jos kryptaan joukolla tunkeutumisen sijasta vain yksi" - alleviivaus sanaan "yksi" -" yrittäisi yöllä tunkeutua kryptaan, mutta tekisi sen hyvin äänekkäästi ja vetäisi aasimarit sinne, samalla kun muut hyökkäävät Dakangin kimppuun?" Eleine raapustelee, lisäten sitten: " Luultavasti asukkaat suuttuvat, mutta ainakin he olisivat vapaita Dakangin ikeestä. Ja jos meillä on onnea, voimme hänen huoneestaan löytää todisteita, joiden avulla saamme asukkaita estettyä lynkkaamasta meitä. Vähän sama juttu kuin kryptan kanssa siis. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, kumpikin käy minulle. Voin olla vapaaehtoinen murtautuja, jos tarpeen."

Ulric pohtii hetken ja kirjoittaa sitten: "Ja voi olla, että jos temppelin asukkaat ovat jollain tapaa hengellisesti nujerrettuja tai hallittuja, se voi raueta jos hankkiudumme Dakangista eroon. Ajatus on riski, mutta se on varmaan toimivampi kuin yrittää mennä vain kryptaan, sillä Dakang tässä on varmasti kaiken takana, ei krypta." Ulric näyttää taas miettivän hetken ennen kuin jatkaa: "Mutta se olisi tosiaan hyvä tehdä yöllä, kun mahdollisimman vähän asukkaita on liikkeellä. Samalla voimme nyt päivällä yrittää saada Di Duangin avulla Lorgaran tänne, ja kysyä, voisiko hän auttaa meitä tässäkin asiassa."

"Onko Dakang hallitsija, vai myös hallittu?" Drugh kirjoittaa kysymyksen maahan ja putsaa vanhan ja kirjoittaa, "Tehtävämme oli vain tutkia krypta".

Eleine miettii tovin, ennen kuin kirjoittaa "Se on totta. Emme voi tietää, piileskeleekö kryptassa vielä jotain Dakangiakin pahempaa. Pelkään vain, että Dakang on jo asettanut sinne hälytyksiä ja joudumme niitä aasimareja vastaan. He ovat viattomia vaikkakin hyväuskoisia. Lisäksi hyvin panssaroituja. Krypta tilana vaikea taistelupaikka." Tiefling pyyhkii tekstin ja aloittaa sitten uuden.
"Mutta emme voi tietää, kumpi meidän kannattaisi tehdä. Täytyy vain valita. Jos D ja P lupaatte vahingoittaa aasimareja niin vähän kuin mahdollista, niin minä puolestani voin suostua yrittämään kryptaa ensi yönä. Toivon todella, että sieltä löytyy jotain, jolla voimme vapauttaa nämä raukat vankilastaan. Miten sinne on tarkoitus mennä? Katonko kautta vai Dakangin siiven ohitse?"

"Jos ehdimme kryptaan, niin tulevatko aasimarit perässä? Ja aina oven voi koittaa lukita perässä", Drugh kirjoittelee. "Jos D teki luurangot, niin siellä saattaa olla jo uusia. Yksin meno on riski" hän jatkaa.

"Miltä se katto näytti? Pääseekö sieltä edes kryptaan? Voi olla että ainoa tuntemamme reitti on ovesta", Ulric kirjoittaa.

Drugh nyökkää samalla kun kaivaa repustaan esiin happopullon. "Tätä nauloille irottamisen helpottamiseksi? Ei ääntä?", hän kirjoittaa. "Onko Lorgarasta muuten uutisia? Mitäköhän hän on syönyt ja miksiköhän ei ole tullut meitä moikkaamaan?" Drugh pohtii ääneen.

"Olen - olen kuullut, että haltiat selviävät a-aika vähällä ravinnolla..." Eleine ehdottaa epävarmasti, vilkaisten samalla Drughin pitelemää happopulloa ja kohauttaa olkiaan. "K-kaipa hän on tehnyt sitä k-katalogia, hän tuntui o-ottavan sen kovin - kovin vakavasti. Silloin - silloin k-kun näin häntä" - nainen vilkaisee nopeasti, ettei ketään asukeista näy lähistöllä - "hä-hän suorastaan havahtui yöuniltaan jatkamaan sitä. Ehkä hänkin nyt t-t-tulee ulos, kun katalogi on valmis?" tiefling lopettaa toiveikkaasti.
Vastaukseksi Ulricin kysymykseen Eleine raapustaa: "Katto näytti ehjältä. Ei sen kautta mihinkään pääse, mutta ajattelin, että voisimme päästä sen yli puutarhaan ilman, että joudumme kulkemaan aivan Dakangin huoneen seinän ohitse" Tiefling vilkaisee kysyvästi aasimarmiestä. Jos Ulricilla vaikuttaa nähneen vastauksen, Eleine pyyhkii kysymyksen ja vastauksen pois.

"Onko hiipiminen äänekkäämpää kuin kiipeily?", Drugh kirjoittaa maahan. Kiipeilystä voisi kuvitella tulevan kyllä myös ääniä. Joka tapauksessa äänekkäintä on varmaan oven avaaminen. "Aasimarit vartioivat. Onko paikkaa, reittiä tai aikataulua?", hän vielä raapustaa ennen kuin pyyhii tekstit pois.

"Kiipeily voi hyvinkin olla äänekkäämpää, mutta olisimme silloin kauempana Dakangin siivestä, joten lopputulema voi kuitenkin olla kannaltamme parempi? Vaikea sanoa, paljon liikkuvia osia" Eleine raapustelee, ja lisää ennen tekstin pyyhkimistä vielä: "Ei tietoa vartioinnista, en ole kummallakaan kerralla nähnyt ketään. Tietysti, jos haluamme olla varmoja, voin mennä ensi yöksi vahtimaan puutarhaan tai katolle sitä laudoitettua ovea ja katsoaa, näkyykö aasimareja kierroksella. Ei heillä ainakaan mitään pysyvää ovivahtia ole."

"Jos ansan ääni hälytti viimeksi, niin ei sillä ole merkitystä. Tai jos ei ollut ääni, niin siellä on jokin muu hälyytyssysteemi", Drugh kirjoittaa vilkaistuaan että ryhmän ulkopuolisia ei ole paikalla.

**Taktiikkapalaverin jälkeisessä epämääräisessä tulevaisuudessa (aiempaa keskutelua voi vielä yllä jatkaa!)**

Suoritettuaan aamutoimensa ja käytyään tiskaamassa puisen puurokipponsa metsästä löytämässään purossa Eleine ottaa pienet aamutorkut odotellessaan uutisia Lorgarasta. "Paras nukkua ensi yötä varten hieman varastoon", aamu-uninen tiefling selittelee itselleen.

"Voisimme varmaan tarjota kirjaa luettavaksi Di Duangille, Zhuaniglle tai Miriyalle, ehkä jopa Colinille - tietysti pihalla. Tämä siis jos jokin täällä vaikuttaa heihin", Drugh ehdottaa.

Ulric nyökkää Drughille. "Hyvä idhea. Jos jokhu menee thästhä ohi, voisimme myös pyythää heithä khäymään hakhemassa Lorgharan jutthelemaan khanssamme ihan kasvokkhain, jos hän on saanuth thyönsä pääthökseen", Ulric juttelee.

Jossain vaiheessa aamua sekä Di Duang että Zhuang tulevat erikseen katsomaan tiennäyttäjiä. He molemmat suostuvat lukemaan kirjan ja jaksavat keskittyä tarvittavan tunnin ajan. Heillä on sen jälkeen hieman itsevarmempi olo, mutta ei muuta. Zhuang ihmettelee hieman, miksi kirjassa ei ollut mitään Koradasta, ja haluaa mennä kirjan lukemisen jälkeen meditoimaan.

Iltapäivällä selvästi liikaa valvoneen näköinen Lorgara tulee pois temppelistä ja pysähtyy hiljaisena toveriensa eteen. Hän ojentaa Ulricille pienen paperinivaskan, jossa on katalogi kirjoista. "Minun tehtäväni lienee tehty", hän sanoo ja alkaa kävellä temppelin mäkeä alas siihen suuntaan, mistä he tulivat pari päivää sitten.

Ulric ottaa paperinivaskan vastaan, ja katsoo kummissaan Lorgaran perään. "Ai... Jaa. E-etkhö jää thänne kantthamme?" mies huhuilee orpona Lorgaran perään.

"Varmaan parempi, että en", vastaa Lorgara.

Pitkiksi venähtäneiltä aamu-uniltaan noussut Eleine katselee Ulricin vierellä pöllämystyneenä ja haikeana Lorgaran selän kadotessa kohti metsikköä. Viimein tiefling kääntyy Ulricn puoleen: "Mitähän – mitähän noissa mahtaa o-olla?" hän kysyy aasimarilta – ja äänensävyn perusteella myös puolittain itseltään – varovasti.

Ulric huokaisee Lorgaran perään, ja vilkaisee sitten Eleineä. "Varmaankhin kathalogi kirjasthostha", mies toteaa. Varmistukseksi Ulric rupeaa pikaisesti selaamaan papereita.

Drugh myös katselee poistuvan Lorgaran selkää. "No ainakaan hän ei ole enää vaarassa", hän mutisee.

Eleine vilkaisee papereja selaavaa aasimaria. "Siellä – siellä ei varmaankaan ole mi-mitään sellaista, mitä voisimme käyttää D-d-dakangia vastaan?" hän kysyy aavistuksen lohduttomasti.

Papereissa on tosiaankin vain lista kirjoista eikä mitään sen ihmeempää. Kirjojen nimissä ei ole mitään, mikä puhuisi Dakangin puolesta tai häntä vastaan.

"Onko suunitelmamme valmis?" Drugh kirjoittaa maahan.

"Nyt kun Lorgara on lähtenyt, meidänkin ehkä pitäisi, muutoin saattaisimme vaikuttaa epäilyttäviltä. Tehdään leiri ilman tulta kauemmaksi metsään ja hiivitään sieltä ensi yönä kryptaan? Pimeyshän ei kenellekään meistä ole ongelma. Toivottavasti vain vältämme aasimarit. Jos te muut alatte pakkailemaan tavaroitamme, niin minä voin puhua pihalle ihmettelevään tulevien temppelin asukkaiden kanssa ja väittää heille, että mekin lähdemme. Ei tunnu mukavalta huijata heitä, mutta se on heidän omaksi parhaakseen", Eleine raapustelee kolmikon jalkojen juureen.

"Mjoo, aletaas pakkailemaan sitten." Pulsu toteaa ääneen ja alkaa asetella tököttejään, jotka lojuvat pitkin pihaa, takaisin asianmukaisiin pakkauksiin.

Di Duang ja puolituispojat käyvät ihmettelemässä pakkaamista ja toivovat, että tiennäyttäjät tulisivat vielä takaisin sitten muutaman viikon päästä. He eivät näytä ollenkaan epäilevän tarinaa lähdöstä.

Sivujako! Jatkakaa täällä: The Temple Of Empyreal Enlightenment 2013-05-09 3

Klikkaa tästä sivun alkuun.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped