Pyhän Äidin kirkko ei ole perinteisessä mielessä uskonnollinen organisaatio. Sen keskeiset opinkappaleet eivät ota kantaa tuonpuoleiseen elämään tai metafysiikkaan, vaan se ohjaa ihmisiä toimimaan elämässään oikein. Opilliselta sisällöltään se on pikemminkin poliittissosiaalinen liike kuin perinteinen uskontokunta. Ulkoisesti se muistuttaa vahvasti kristillistä luterilaista kirkkoa. Kirkot ja vastaavat tilat ovat tyypillisesti kirkkaita ja minimalistisia. Kirkko kannustaa myös katolista synnintunnustusta vastaaviin puhdistautumiskeskusteluihin papiston kanssa.

Kirkon perustyöhön kuuluu monenlainen hyväntekeväisyys ja opetustyö sekä moninainen sosiaali- ja terapiatyö. Pyhän Äidin kirkko on käytännössä valtionuskonnon asemassa Barrayarin keisarikunnassa, eikä sillä ole järjestäytynyttä lähetystyötä imperiumin ulkopuolella.

Perinteisiltä arvoiltaan Kirkko on vahvasti konservatiivinen. Se tukee vahvasti sukupuolittuneita perherooleja, korostaen erityisesti äidin asemaa lasten ja kodin hoitajana. Toisaalta se myös korostaa äidin oikeutta päättää näistä asioista, ja näkee hyvän äitiyden koko perheen, siis myös isän, hyvinvoinnin takaajana.

Kirkon opit on suunnattu lähinnä keski- ja alaluokkaisille barrayarilaisille.

Yläluokkaisilla barrayarilaisnaisilla on usein hyvin etäinen suhde sekä lastenhoitajien kasvattamiin lapsiinsa että mieheensä, jonka kanssa liitto on hyvin usein jossain määrin järjestetty. Heille Kirkko korostaa vähemmän äidin käytännön vastuuta ja korostaa enemmän äidin symbolista merkitystä perheen sydämenä ja naisten asemaa yhteiskunnan sosiaalisena omatuntona ja rauhoittajana. Lisäksi se tarjoaa käytännössä mahdollisuuksia kodin ulkopuoliseen toimintaan ja sosiaaliseen elämään.

Kirkon yksi tärkeitä merkityksiä on, että se ei ole minkään suvun palveluksessa ja se on käytännössä ainoa merkittävä kaikkialla Honoriksella toimiva organisaatio. Tässä roolissaan sillä on ollut sekä keisarin että senaatin tuki tai vähintäänkin hyväksyntä.

Vaikka Kirkko järjestään tukee Honoriksen ulkopuolella tapahtuvia sotatoimina, pääplaneetta Honoriksella Kirkko on ollut selkeästi aktiivinen rauhan puolesta toimija. Sen työntekijät ovat usein toimineet sukujen välisten neuvottelujen välittäjinä ja sovittelijoina, ja sen tiloja on käytetty mitä erilaisempien tahojen välisten kohtaamisten neutraalina maaperänä.

Rauhoittajan roolissa Kirkolle on pyritty muodostamaan eräänlainen erotuomarin rooli senaattorien kesken. Niinpä esimerkiksi Barrayarin lain mukaan mm. senaatin kokous on lainvoimainen vain kirkon nimeämän edustajan läsnäollessa. Tällä edustajalla on lisäksi rajoittamaton puheoikeus senaatin kokouksissa. (Vakiintunut termi tämän viran hoitajalle on Äidin Ääni.)

Kirkon aseman vahvistuttua senaatti on yrittänyt kumota näitä säädöksiä, mutta keisari on vetonnut nämä päätökset henkilökohtaisesti.

Samalla kun kirkkoa on viimeisten vuosikymmenten aikana nostettu ja noussut valtionkirkon asemaan, se on kerännyt huomattavan omaisuuden ja merkittävän määrän kiinteistöjä. Näitä suojaamaan on aivan tuoreena kehityksenä alettu muodostamaan kirkon omia turvajoukkoja, jotka on nimetty Manaajiksi. Manaajien univormu on kevyt musta voimahaarniska. Manaajien hiukset on värjätty tavallisesti kirkkaan valkoisiksi.

Manaajat ovat kaikki naisia, mikä herätti organisaation perustamisvaiheissa voimakasta yhteiskunnallista väittelyä ja vastustusta. Kysymys organisaation kieltämisestä pyöri senaatissa useamman kuukauden, mutta poliittinen vääntö aiheesta päätyi kuitenkin lopulta Kirkon voitoksi, ja tällä hetkellä Manaajien asema Kirkon fyysisen turvan takaajana näyttäisi vakiintuneen.

Kirkkoa johtaa yhdeksänhenkinen matriarkaatti, joka tosin kokoontuu melko harvoin, eivätkä matriarkat anna juurikaan lausuntoja julkisuudessa. Matriarkat ovat keisarin nimeämiä (ja senaatin hyväksymiä) elinikäisin mandaatein. Matriarkoille on jaettu omat vastuualueensa (seitsemän Honorikselle, yksi Komarrille ja yksi Sergyarille ja Cordelialle sekä harvoille imperiumin ulkopuolisille temppeleille). Kirkon byrokratiaa hoitavat matriarkkojen valitsemat kardinaalit, jotka pitkälti myös edustavat Kirkkoa ulospäin.

Muita virkoja ovat metropoliitat, piispat ja papittaret. Lisäksi kirkon sisäiseen järjestyksenpitoon ja muihin satunnaisiin tehtäviin käytetään kirkon omia Inkvisiittoreita. Myös Inkvisition kokoa on viime aikoina kasvatettu ja sen roolia laajennettu.

Kaikkien näiden virkojen avustajia kutsutaan akolyyteiksi, ajoittain tarkentavan etuliiteen kanssa. (Esim. metropoliitta-akolyytti, inkvisiittori-akolyytti.)

Johan Wehren muistiinpanoja [Kryptattu]