Jo pentuna Jagaira oli aina kiipeämässä korkeammalle kuin kukaan ja haastamassa itseään isommat ja vanhemmat painileikkeihin ja uhkarohkeisiin voimankoetuksiin. Toisin kuin veljeään Zerausta, häntä ei kiinnostanut lainkaan heimon vanhimpien tarinat kissakansan historiasta ja velvollisuuksista vartijoina tuonpuoleista pahuutta vastaan. Eräänä päivänä sisarusten kolutessa läheistä Osirionilaista rauniota, sortuva seinä yllätti heidät. Zeraus sai sysättyä Jagairan sivuun mutta hänen jalkansa jäi suuren kivenlohkareen alle satimeen. Vaikka Jaigaira yritti kaikkensa, hän ei saanut kiveä hievahtamaan kunnes jokin voima kulki hänen lävitseen aavemaiset kuiskaukset kohtalosta ja velvollisuudesta suhisivat hänen korvissaan ja leijonamaisella karjahduksella hän tempaisi kivenlohkareen sivuun, vapauttaen veljensä. Kuiskaukset eivät kuitenkaan kadonneet, niinpä väsyneenä ja hämillään Jagaira hakeutui heimon shamaanin puheille joka kertoi hänelle suurista kissapetojen hengistä jotka olivat selkeästi valinneet Jagairan ja antaneet hänelle tehtävän kulkea maailman loppuun asti metsästämään ja tuhoamaan muinaisen pahuuden ruumiillistumia. Jagaira oppi keskustelemaan henkien kanssa ja kanavoimaan suurten villikissojen raivoa, hänestä kehittyi taitava metsästäjä ja taistelija. Hänelle annetiin aseeksi heimon kallisarvoinen suurkirves 'Tiikerin Kita' joka kädessään Jagaira ja Zeraus suuntasivat itään, ja ylittivät Obeironin valtameren, heidän maailmansa lopun, Qadiraan. Sisarukset ovat jahdannut demoneita, epäkuolleitta ja muita hirviöitä Merazin aavikolla pitkään, ja heidän kykynsä huomattiin Vartijoiden järjestössä.