Grigori Yefimovich Rasputin.

- Luulasin linnan tapahtumien jälkeen, sankarit siirtyivät takaisin Kannussarveen juhlimaan voittoaan lohikäärmeestä. Heillä oli nyt käsissään avaimet matkan jatkamista varten. Pablo päätti jättää siskonsa Kannussarveen, sillä hän oli selkeästi katatonisessa tilassa ja hän tarvitsisi hoitoa, ei vankeutta tai kuolemaa. Pablo ja komentaja Pharamol tekivät sopimuksen Estellan hoidosta, ja kevään koittaessa hänet vietäisiin itään kunnon hoitoon.

- Palattuaan takaisin Baba Yagan mökille ja laitettuaan karhuntaljan ja kaksipäisen kotkan pataan, alkoi mökki heilua ja täristä entiseen tapaan. Oudot näyt ja visiot maailmoista, ulottuvuuksista sekä aikakausista vilahteli ohitse, ja koko mökki tuntui olevan räjähdyspisteessä. Lopulta tärinä lakkasi, ja taas uusi konfiguraatio oli tutkittavana. Outojen oviaukkojen takaa löytyi niin outoja höpöttäviä tonttuja, nukke joka toisteli sanaa "vasilisa" sekä tulisia pääkalloja, jotka olivat polttaa sankarit hengiltä. Yhdessä huoneessa oli outoa kieltä puhuva suunnaton Alruuna, joka kutsui itseenä nimellä Otesanek. Huone joka oli tehty piparkakkuseinistä ja karkkipöydistä paljastui mädäntyneeksi lumoukseksi, joskin Pablon piti silti ottaa haukkua.

- Yhdessä huoneessa oli vain kynttilä, jonka kirkas valo riisti odottamatta heidän varjonsa, jotka katosivat oven karmin alta. Oven takana heitä ei kuitenkaan odottanut varjoja, vaan luurankomainen hahmo mustassa papinkaavussa, pidellen viikatetta. Hän kutsui itseään Arkkumieheksi, Baba Yagan "serkkupojaksi". Arkkumies osasi kertoa maailmasta oven takana, kutsuen sitä "sodan maailmaksi, joka on kokenut vallakumouksen keskenmenon". Baba Yagan sielun rippeet ovat täällä, ja niitä pitää hallussaan hullu munkki Rasputin. Jotta talven valta voidaan pysäyttää, Rasputinin on kuoltava!

- Mökin ulkopuolella odotti luminen erämaa, ja pienen peltoaukeaman päässä oli palaneet kylän rauniot, sekä outo metallinen rakennelma. Sankarit lähtivät lähestymään kylää, kunnes Akarielin jalan alta kuului "naks" ja koko mies oli lentää taivaan tuuliin. Yht'äkkiä kylän raunioista alkoi kuulu outoa huutelua, ja pian he olivat oudon ja rajun hyökkäyksen kohteena. Tuliaseita käyttävät ihmiset ampuivat yhteislaukauksilla La Gordan hengiltä, vain tämän oudon sieluyhteyden pelastaessa hänet kadotukselta. Räjähteiden lkeskitys hidasti etenmistä, mutta Gragin, Akarielin ja Hesekielin raivokas vastahyökkäys mursi sotilaiden rivit täysin, ajaen yksinäiset juoksentelijat metsiin karkuun. La Gorda käytti voimiaan ottaakseen hallinan yhdestä sotilaasta, jututtaakseen häntä tästä oudosta maailmasta. He kuitenkin näkivät yksinäisen miehen seisomassa kylän keskellä, katsellen kokossa palavia ihmisruumita.

"Hyvää päivää. Minä olen Grigori Yefimovich Rasputin. Te olette liian myöhässä- olette jo hävinneet."

- Rasputin heitteli uhkauksia ja synkkiä kuvia sankareita kohti, varmana voitostaan. Tämä kuitenkin oli vain kuvajainen, joskin voimakas sellainen; hänen mahtisanansa olivat juurruttaa sankarit paikoilleen, ja toiselle taikasanalla hän nostatti palavat ruumiit hirveäksi olennoksi, ohjaten sen jähmettyneiden sankarien kimppuun. Hirviö lyötiin, mutta Rasputinin kuvajainen katosi. Sotilas jonka ruumiista la Gorda oli ottanut vallan kuulusteltiin, hänen kertoen Rasputinin leiristä pohjoisessa. Sotilas, kersantti Nikita Igorevich, päästettiin menemään sillä Rasputinin loitsu ei enään pakottanut häntä sotimaan hullun munkin riveissä. Igorevichin tarinat kertoivat pelottavasta totuudesta; missä ikinä he olivatkaan, he eivät olleet enään Golarionissa- tai edes välttämättä samassa todellisuudessa...

Yöllä leiriin saapui outo hahmo, puhuen arvoituksilla ja vertauskuvilla. Yksisilmäinen vanhus kertoi tämän maan syklisestä olemuksesta, jossa maailmanloppuja tulee aina uudestaan ja uudestaan. Rasputinin maailmanlopun voi pysäyttää. Vanhus antoi lahjaksi mistelinoksasta veistetyn keihään, kehoittaen heittämään lohikäärmettä sillä.

Kersantti Nikita Igorevich.