Barrayarin valtajärjestelmä ei toimi, siitä ovat yhtä mieltä käytännössä kaikki asiaan tutustuneet. Mistään muusta Barrayarilla ei tavata olla yhtä mieltä.

Senaatti ei toimi, koska kukaan ei halua sen toimivan. Puhuttiin sitten "keisarimielisistä" tai "senaattimielisistä", käytännössä kaikkia suvunpäitä kiinnostaa ensisijaisesti estää muita puuttumasta heidän omaan vallankäyttöönsä omilla alueillaan ja omistuksillaan, on tämä joku muu sitten Keisari tai Senaatti.

Kukaan ei pidä lopputuloksesta. Edes välttämätön yhteistyö ei toimi, byrokraatit istuvat käsiensä päällä, ja senaatilta jäävät yksinkertaisimmatkin päätökset tehtyä. Kaikki näkevät että Barrayar polkee paikallaan. Resurssit kuluvat sisäiseen valtataisteluun ja toisten kyräilyyn, samalla kun imperiumin merkitys galaksissa kuihtuu. Teknologia uhkaa jäädä jälkeen, tavalla joka uhkaa jo koko imperiumin turvallisuutta. Jatkuva väkivallan pelko lamauttaa koko yhteiskunnan.

Keisarimieliset syyttävät kaikesta senaattimielisiä. Heidän mukaansa ratkaisu on paluu yksinvaltiuteen, vahvaan keskitettyyn vallankäyttöön. Käytännössä ajatus on täysi epärealistinen. Kun kaikki valta ja omaisuus on käytännössä kertynyt kourallisen sukuja haltuun, ei kukaan, ei edes intomielisen Keisarimielinen, todellisuudessa halua alistua enää yhden ihmisen mielivallan alle.

Senaattimieliset syyttävät keisarimielisiä siitä, että nämä torppaavat Barrayarin kehittymisen halussaan palata ajassa taakse päin. Senaattimielisten päälinja, joka haluaisi tehdä Barrayarista "liitovaltion", käytännössä kuitenkin johtaisi Barrayarin imperiumin hajoamiseen Jackson's Wholen kaltaisiksi keskenään taisteleviksi ruhtinaskunniksi. Lopputulos on nähty, se on väkivaltainen korporaatioanarkia, jossa yksilöllä ei ole sitäkään vähää arvoa tai oikeutta mitä Barrayarilla, ja jossa kaikki kehitys edistää vain sukujen huippujen asemaa, planeetan yleisen vaikutusvallan ja vaurauden jauhaessa paikallaan. Yhtenäinen Barrayar, vaikka sitten säröisessä muodossa, on lopulta kaikkien etu.

(Senaattimielisissä on tietenkin myös vanhojen tasavaltalaisajatusten elättelijöitäkin, mutta näiden antiikin romantisointiin perustuvat senaattivisiot ovat kenties kaikkein epärealistisempia. Ilman Keisarin henkilökohtaisen tuomiovallan mahdollistamaa painostusta senaatin päätösten täytäntöönpano jäisi yksittäisten kuvernöörien mielivallan varaan. Ja kuten jo todettua sukujen ensisijainen motivaatio on estää muita sotkeutumasta asiohinsa. Kun vielä suurin osa kuvernööreistä istuu senaatista, on mahdotonta nähdä miten senaatti saisi yhtään nykyistä paremmin päätöksiä tehtyä ilman Keisaria.)

Käytännössä tietenkin Keisarimielisten ja Senaattimielisten nahinoinnissa on pitkälti kyse puhtaasta valtataistelussa, jossa kummankin osapuolen ensisijainen tavoite on toisen murskaaminen ja näiden omaisuuden ja vallan saaminen itselleen. Keskimäärin edullisinta on jättäytyä pelistä pois.

Oma ongelmansa tietenkin on sisällissodan jättämä kostonhimo kaikilla puolilla, joka ei näytä ajan kanssakaan oikein purkautuneen. Jotkut sanovatkin, että kesken jäänyt sisällissota on pakko käydä loppuun, ennen kuin Barrayar voi katsoa eteenpäin.