Vampir: Miami - Abigail, osa 26

Marja Lappalainen

Rakas Marc,

Toisinaan minulla on niin kova ikävä sinua, että minuun suorastaan sattuu. Tänään on yksi sellaisista öistä. Ehkä se johtuu siitä, että istun sinun kirjastossasi, sinun lempituolissasi (siinä upottavassa nahkanojatuolissa) ja katselen sinun lempitauluasi, Dalin Pyhän Antoniuksen kiusauksia. Toisinaan pohdin kuinka hyvin sinut oikein edes tunnen. Me ehdimme elää yhdessä vain muutaman kuukauden, jota ennen olit elänyt jo lähes ikuisuudelta tuntuvan ajan. Elitkö sinä sen yksin, vai löysitkö rakkauden? Ketkä olivat sinun läheisimmät ystäväsi, tai mikä sai sinut jatkamaan yöstä toiseen?

Tiedän, että olet vahva uskossasi, joka ei ole kaukana omasta uskostani. Samalla tavalla kuin minä, sinäkin kilvoittelit jatkuvasti, mutta mihin sinä pyrit? Halusitko uskoa vielä hyvään vai kovettaa itsesi, jotta myös sinusta tulisi täydellinen Jumalan vitsaus? Olen miettinyt sanojasi, jotka kuiskasit korvaani taannoin, niitä hyvästejäsi. "Oi, äiti kerro lapselles että tieni väärä on. Kun turhaan heitin nuoruutein taloon nousevan auringon.."

Olen tulkinnut ne yhä useammin ja useammin, enkä enää tiedä mitä halusit sanoa. Halusitko vain vanhan laulun sanoin kertoa olinpaikkasi, vai pyysitkö todella Suurta Äitiä kertomaan minulle, että sinun tiesi Longinuksen riveissä oli väärä? Joskus pimeinä hetkinä olen miettinyt mitä nousevan auringon talo oikeastaan tarkoittaa. Puhuitko kenties kuolemasta vai meidän elämästämme ikuisessa yössä? Tämän kirjeen kuoreen olen kuitenkin kirjoittanut Herra Marc Giraud, Nousevan Auringon Talo, New Orleans. En tiedä postitanko tätä kirjettä koskaan.

Sinä olisit ylpeä minusta. Minä pärjään yksin, ja olen jopa oppinut jotain itsekurista ja itseni ylittämisestä. Olen rakentanut talomme takapihalle kauniin muureilla suojatun puutarhan, oman salaisen puutarhani. Puutarhassani seuraan kuinka kasvit hiljaa nostavat päänsä esiin mustasta mullasta ja kuinka ne levittävät juurensa kaikkialle imien maasta voimaa. Saatan istua puutarhassa tuntikausia vain seuraamassa tätä ihmeellistä muutosta. (Tai no, en nyt ehkä ihan tuntikausia sillä kasvit eivät ole kovin nopeita kasvamisessaan. Mutta haluaisin jaksaa istua puutarhassa tuntikausia seuraamassa elämän syntyä ja kulkua. Ja kuten Rosa on sanonut, on minun oma tahtoni kaiken kehityksen ensimmäinen siemen.)

Minä ylitin itseni myös antamalla Kenille anteeksi sen, että hän varasti minun kalenterini. Tapasin Kenin Andrewin tupaantuliaisissa. En muista ehditkö sinä koskaan tapaamaan Andrewia? Hän on Kenin tavoin Invictusta, ja Pierpont McGinnin jälkeläinen. Ehkä sinä olet tavannut hänet jollain niillä omilla yöllisillä retkillä, jonne et ottanut minua mukaasi, ja joista et koskaan kertonut minulle. Andrew on mukava. Hyvin invictuslainen kaikissa tavoitteissaan ja toiminnoissaan, mutta minä olen vakuuttunut siitä että monet näistä asioista ovat vain silmänlumetta, ja että Andrewilla on oikeasti suuri sydän.

Kenkin yrittää olla taas ystäväni. (Tai veljeni. Minä en tiedä miten hän näkee asian. Joskus minun on vaikeaa nähdä häntä enää veljenäni, sillä yhteistä menneisyyttämme Sweetwaterissa ei enää ole olemassa minun maailmassani. Ehkä olen jo syntynyt tarpeeksi monta kertaa uudestaan.) Me istuimme kaikki kolme Andrewin luonnottoman siistissä puutarhassa hänen puutarhamajassaan muka nauttien virvokkeita, ja vaihtaen kuulumisia. Olemme kaikki olleet omilla tahoillamme kiireisiä, mutta yllättäen edelleen törmäämme samoihin asioihin. Ehkä meidän kohtalomme on jollain tavalla sidoksissa toisiimme.

Yritimme parhaan taitoimme mukaan selvittää Miamin historiaa, sillä Marian ruhtinuus riippui (käsittääkseni) täysin siitä pystyikö hän todella sanomaan olevansa ensimmäinen Miamin kaltaisista. Minä en haluaisi, että Maria rupeaisi ruhtinaaksi, sillä ruhtinailla on tapana pudota valtaistuimeltaan. Ja Maria on niin herkkä. Maria itse kuitenkin haluaa ruhtinuutta, joten tuossa tilanteessa en voi kuin auttaa häntä parhaani mukaan. (Onneksi tutkimuksemme Marian ympärillä saivat varsin erikoisen käänteen, ja Marian ei ehkä tarvitsekaan ryhtyä tuohon kuolettavaan toimeen.) Ehkä minulla on myös osittain oma lehmäni ojassa, sillä oletan että vaikka Maria onkin vahva uskossaan, saattaisin minä saada hänen kauttaan Noitapiirille paremman aseman kaupungissa.

Ken ja Andrew olivat tehneet paljon tutkimuksia Marian suhteen, ja päätyneet siihen lopputulokseen, että Miamissa on vaikuttanut aikanaan kaksi Mariaa, emmekä mitenkään pysty sanomaan kumpi Maria on meidän Mariamme. Ensimmäinen Maria oli kuitenkin taistellut alkuperäisasukkaita vastaan, ja olen melko varma että yksi näistä alkuperäisasukkaista on Ceridwen. Ainakin Rosan mukaan Ceridwen on aikanaan ollut intiaaninainen, joka monien sattumusten myötä kulki lopulta nimellä Kostaa Sisartensa Puolesta. Kuten me kaikki tiedämme, hävisivät alkuperäisasukkaat taistelunsa eurooppalaisia vastaan, ja näin tapahtui myös meidän maailmassamme. Ilmeisesti Patrick Rourke oli aikanaan kertonut tarinaa, jossa hän taisteli voitokkaasti intiaanitaustaista kaltaista vastaan, ja ajoi tämän maan poveen. Olen miettinyt olisiko tuo kaltainen voinut olla Ceridwen, sillä hänhän heräsi suosta? Sinä olisit ehkä tiennyt tästäkin jotain.

Sain Keniltä hampaat, jotka kuuluvat mahdollisesti Ceridwenille. Ainakin Rosa on sanonut, että joku voimakas veriteurgi on tehnyt Ceridweniin kirouksen, jonka vuoksi hän ei pysty kasvattamaan hampaitaan takaisin. Olen melko varma, että tämä veriteurgi on Cimitiére, sillä sain hänestä vahvan vision hampaita pidellessäni. Me ajattelimme palauttaa hampaat Ceridwenille ja ehkä kysellä häneltä Mariasta. Ceridwen ei kai muista paljoakaan -en oikeastaan tiedä sillä en juuri ole puhunut hänelle. Vaikka olemme kokeneet paljon asioita yhdessä Noitapiirin sisällä, en osaa suhtautua häneen. Ehkä se johtuu siitä, etten koskaan tiedä irvistääkö hän vai nauraako hän.

Emme kuitenkaan ehtineet lähtemään Ceridwenin luokse, sillä ilmeisesti Andrewille työskentelevä Anyssa ilmestyi (hän aina sanamukaisesti vain ilmestyy) paikalle, ja kertoi että saattaisi ehkä tietää paikan, josta voisi löytyä tietoa Kenin suvusta. Ken oli tässä vaiheessa hyvin hämmentynyt. Luulen, että se johtui siitä, että hän kuvittelee pystyvänsä aina kontrolloimaan kaikkea. Anyssan löytämä kätkö oli vielä kaiken lisäksi Kenin luottokätyrin Dawsonin vanha varastokomero. On hämmentävää miten joku Anyssan kaltainen, harmittomalta vaikuttava olento voi tietää niin paljon kaikesta!

Lähdimme heti Dawsonin saattelemina kohti tätä pientä varastohuonetta. Matkustimme kaikki Kenin autolla, ja minusta tuntui taas siltä kuin olisimme kaikki ystäviä. Hieman samalta kuin silloin joskus alkuaikoina, kun ajelimme Kenin ja Ryanin kanssa ympäri Miamia. Näenköhään enää koskaan Ryania? (Herra Savoy vetäytyi hovinsa kanssa pois Miamista, ja vei mukanaan myös Ryanin ja Dulcinean. Kaupungissa ei enää ole kovinkaan montaa sinun tuttuasi, nyt kun Thomaskin on kuollut. En tainnut kertoa siitäkään sinulle vielä. Joku, joka väittää olevan minun -meidän sukulaisemme, tappoi Thomasin ja aiheutti hyvin paljon harmia kaupungissa.)

Me löysimme tapaus Mariaa koskevan erikoisen käänteen nimenomaan Dawsonin varastosta. Erikoinen käänne oli käytännössä nippu Pearl Chastainen vanhoja papereita, joita Dawson ei ollut käskyistä huolimatta tuhonnut. Papereista selvisi, ettei Mariamme ollutkaan Maria, vaan 1950-luvulla elänyt Lucy, jonka Pearl Chastaine, ilmeisesti tekijäsi Maldonaton avustuksella, oli muokannut Mariaksi. Epäilemättä Pearlin ja Maldonaton suuri suunnitelma oli syöstä Ruhtinas Vidal vallasta ikivanhan Maria Pasqualen avulla. Epäilemättä koko suunnitelma meni pilalle Rourken herättyä (ja viimeistään siinä vaiheessa kun Rourke tappoi Pearlin).

Se, että Maria onkin Lucy, selvitti kovin monia asioita. Esimerkiksi sen, että Maria on viimeaikoina ollut niin kovin apaattinen ja hermostunut. Hän varmasti muistaa itsekin jotain! Suoraan sanottuna, en ole koskaan kuullut julmemmasta tempusta kuin tuosta, minkä Pearl ja Maldonato tekivät Lucylle! Tehdä nyt jälkeläinen ja muokata tämä sellaiseksi kuin mitä itse haluaa. Siis täydellisesti aina muistoja ja ulkonäköä myöten, sillä kyllähän sinäkin halusit tehdä minusta vain pienen tyttäresi, joka ei koskaan kasvaisi aikuiseksi. Ainakaan et muokannut muistojani.

Minä haluan huolehtia Lucysta. Hän tuntuu nyt niin pieneltä ja heiveröiseltä, vaikka minä jos joku tiedän kuinka voimakas hän oikeastaan on. Hän on minulle silti kuin pikkusisko, ja sen vuoksi olen päättänyt, että meidän täytyy kertoa hänelle totuus. En vain tiedä kuinka sen voisi tehdä ilman että hän särkyy täydellisesti. Eihän hänen entisestä elämästään ole jäljellä enää mitään. Olenkin yrittänyt saada hänet itse muistamaan asioita näyttämällä hänelle elokuvia ja kyselemällä johdattelevia kysymyksiä. Luuletko, että tämä saattaisi toimia? Sinä tietäisit niin paljon paremmin miten toimia. Minulla ei ole enää paljon perhettä ympärilläni, verisukulaisiakin minulla on vain Mark Schultz (Kai sinä tiesit omasta veljestäsi?). En minä kaipaa Maldonatoa, ja sinuakin vain tällaisina öinä, mutta tunnen silti olevani ilman juuria. Kun ensikertaa näin Marian siinä lasiarkussaan, toivoin että hän olisi minun sukulaiseni, Maldonaton tekijä kenties. Niin yksin minä toisinaan olen.

En voi syyttää sinua siitä, että lähdit, sillä se oli varmasti parasta meille molemmille. Minä en olisi koskaan aloittanut matkaani Medbinä, jos sinä olisit vielä täällä, joten tämän täytyi olla kohtalon sanelemaa. Silti liian monet asiat jäivät puhumatta. Kaikkein katkerin olen ehkä siitä, etten koskaan tuntenutkaan sinua, vaikka sinä olet isäni.

Sinua tänä yönä kaivaten,

Tyttäresi Abigail