Titos "Ruosteinen"

”M-mitäsh helkkaria shinä luulet tekeväshi?”, tai ainakin pääpiirteissään niin Titos pöydän ympäri heittäneen humalaisen mongerruksesta selkoa sai, ottaessaan napakan otteen miehen niskasta. ”Emännän toive ei toivoakseni jäänyt epäselväksi, iltanne on päätöksessään. Poistukaa olkaa hyvä.” ”Haluakshää oikeeshti kuonoon kloppi?” mies vastasi hapuillessaan vakaata jalansijaa, josta ponnekkaampi lyönti olisi mahdollinen. ”En suinkaan, pikemminkin haluaisin tälläkin hetkellä makoilla sängyllä syljeskellen kattoon ja väistellä putoavia sattumia. Tosin itseäni vähä-älyisemmille päänaukominen on tasoltaan lähes yhtä hyvää viihdettä.”

Mies katsoi Titosta pitkään hyvin kummastuneen näköisenä, kuin jokaisesta sanasta olisi tarvinnut tehdä selkoa erikseen. Lopulta hän naurahti voitonriemuisena ”Hah! No shen arvashinkin! Väishtä siitä kloppi.” ja hoiperteli ulos Ruosteisesta. Titos katsoi että mies selvisi tammiselle ovelle asti, ja kääntyi sen jälkeen katsomaan baaritiskille. Sieltä Ameiko nyökkäisi hymyillen, selvästi tyytyväisenä. Hetkeksi koko tilanne pysäytti nuoren miehen samankaltaisuudellaan menneeseen.

Titos syntyi Tern ja Aura (os. Kvatch) Asterin perheeseen seitsemäntoista vuotta sitten kauniina kesäyönä. Asterit olivat maanviljelijäsuku joilla tila Hiekkasärkän lähimailla oli periytynyt isältä pojalle jo ajoista ennen kylän perustamista. Titosille alkoikin pienestä pitäen oppia työntekoon kotitilallaan, vaikka hän osoitti jo aikaisella kyvyllään puhua ja jopa lukea ettei poika ollut tyhmä. Menestyvät tavernayrittäjäserkut aiheuttivat Titokselle kateutta, samaa ikäluokkaa oleva Kvatchin poika Armand kun sai kaiken minkä pyysi Titoksen joutuessa tyytymään känsiin käsissään. Tern ymmärsi jo varhain opettaa pojalleen ettei helppo tie elämässä ole paras tie kuljettavaksi, ja kovalla työllä kuka tahansa voisi olla oman onnensa seppä.

Kymmenvuotiaana Titoksen elämä koki suuren heilahduksen, kun Tern katosi metsästysreissullaan lähimetsissä. Etsintöihin panostettiin, mutta tuloksetta. Jopa Shalelu Andosana joutui raskaasti toteamaan ettei ollut nähnyt mitään vastaavaa, että joku katoaisi tyystin jälkiä jättämättä. Tern julistettiin kuolleeksi ja suruaika painautui nuoren Titoksen mieleen ikiajoiksi. Isännän virka lankesi kuitenkin vain hetkeksi kymmenkesäiselle, sillä taloon saapui uusi mies, Jalgo. Jälkeenpäin ajatellessaan Titos ei voi ymmärtää mistä Aura hänet oli löytänyt, tai miksi, ehkä pelko ettei perhe selviäisi oli liian kova. Mies oli karkeatekoinen, puitteet kuin kirveellä veistetyt, pohjoisen kansan kasvatti. Peltohommissa hän oli jopa Terniä taidokkaampi, mutta myös talon kurista tuli helvetillinen. Jos puhui ilman että Jalgo puhutteli, sai nyrkistä. Jos otti ruokaa ilman lupaa, sai nyrkistä. Titos ikävöi Terniä, ja kasvoi yrittäen parhaansa mukaan vältellä uutta isäänsä. Tosin Titos oli tehnyt päätöksen, isää hänellä ei enää koskaan olisi. Poika alkoikin viettää yhä enemmän aikaa talon ulkopuolella, tutustuen muihin lapsiin ja muihin perheisiin jotka elivät alueella. Hän kävi jopa joskus päiväreissuilla Hiekkasärkässä jalkaisin, jossa sai ihmetellä monenlaista kulkijaa. Samalla hartiat alkoivat leventyä ja ääni madaltua, pojasta oli tulossa mies. Raskaat peltotyöt ja omat urheiluharjoitukset tekivät tehtäväänsä. ' Viisitoistavuotiaana Titos oli jo komea näky, pituutta 170 senttiä, oljenväriset, hieman takkuuntuneet pitkät hiukset kammattu pannalla taakse ja ruumiinrakenne ikäisiään suuresti vahvempi. Kotipirtissä kohtelu ei kuitenkaan ollut muuttunut miksikään, uusi pikkuveli Amos oli vain tullut kestämään vanhaa riehumista. Tuli kuitenkin aika jolloin Titos sai tarpeekseen. Humalainen Jalgo oli kirosanoin haukkunut Auran pataluhaksi ja jälleen satuttanut tätä niin että vihertävä mustelma muodostui kasvoihin. Ennen Titos oli joutunut katsomaan tätä vierestä mutta nyt hän ei enää voinut. Hän astui Jalgon ja äitinsä väliin, silmät leiskuen tuijottaen itseään pidempää miestä. ”Lopeta tai kadut.” Jalgo räjähti nauramaan, ja yritti napata Titoksen kurkusta kiinni rähistäkseen, mutta poika oli humaltunutta miestä nopeampi. ”Sinä paskiainen olet kerjännyt tätä..” Titos murisi pyörähtäen irti otteesta ja ladaten nyrkkinsä miehen kasvoihin. Jalgo oli pöllämystyneen näköinen ja horjahti. Titos löi uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen kunnes Jalgo kaatui ja Titos alkoi potkia tätä. Päähän, kylkeen, minne tahansa hän vain ylettyi hän antoi patoutuneen raivonsa purkautua. Aura joka tajusi tilanteen vakavuuden kirkui kauhusta ja yritti tulla väliin, mutta kun hän lopulta sai Titoksen irti miehestään, makasi tämä tajuttomana verilammikossa.

Jalgo selvisi hengissä, mutta jälkiä tapahtuneesta hän tulisi kantamaan mukanaan aina. Niin vahvan taikuuden lunastamiseen kylästä ei ollut varaa. Titos arveli että toipumisensa jälkeen Jalgo tekisi hänen elämästään, jos mahdollista, vieläkin tuskallisempaa. Vannoen äidilleen ettei enää ikinä menettäisi malttiaan ja satuttaisi ihmistä peruuttamattomasti, Titos pakkasi vähän omaisuutensa ja lähti patikoimaan kohti Hiekkasärkkää toivoen löytävänsä jotain millä ansaita paikan jonne päänsä kallistaa. Hiekkasärkässä Titos tapasikin vanhoja tuttujaan ja tutustui myös uusiin ihmisiin, tehden hanttihommia talleissa, kauppojen tavarahuoneissa ja muissa töissä jonne poika kelpuutettiin. Yksi hänen suosikkipaikoistaan oli Sandru Vhiskin karavaani, josta laatikoiden nostelusta maksettiin paitsi kelpo palkkaa, myös jännittäviä kertomuksia. Sandrulla oli joskus mukanaan Nazrak- niminen, hieman Titosta vanhempi ja rotevampi poika, jonka kyvystä käyttää miekkaa jo näin nuorella iällä oli Titos ymmällään. Sekä Sandru että Nazrak kohtelivat Titosta kuitenkin reilusti, ja olivatkin lähimpänä ystävää mitä Titoksella niin sanotuista kavereista oli. Titos kertoi heille hieman tilanteestaan ja he vaikuttivat ymmärtävän. Karavaanin kanssa käytetyt päivät olivatkin juoksupojan parhaita. Jälkeenpäin ajatellen Titos on melko varma että ratkaiseva vinkki Ameikolle Titoksen palkkaamisen suhteen tuli juuri Sandrulta. Ehkä hän näki, että poika kasvaisi paremmin varmassa työssä kun kadulla. Joka tapauksessa eräänä päivänä Titos sai sanan tulla käymään Ruosteisen Lohikäärmeen majatalossa. Paikassa joka oli Titoksen mielessä vaan seikkailijoille ja hurjapäille, mitä kylässä tosin silloin tällöin nähtiin. Majatalossa omistaja, säkenöivä Ameiko Kaijutsu esitti asiansa lyhyen keskustelun jälkeen suoraan, hänellä olisi Majatalossa portsarin paikka avoinna. Titos ei tiennyt mitä tuo nimike tarkoitti, mutta otti jännittävän paikan ilomielin vastaan. Jonkinlainen sisäänheittäjä/ulospuhuja pojasta alkoikin kehittyä, ja varsinkin laaja supliikkivarasto teki useampaan asiakkaaseen vaikutuksen. Taas Titokseen vaikutuksen teki Ameikon ystävällinen luonne ja arvoituksellinen persoona, ja se vieraanvaraisuus mikä antoi hänelle sekä työ- että yöpaikan hänen halutessaan.

Nyt pian 18-vuotias Titos on ollut parin vuoden verran Ruosteisen Lohikäärmeen Majatalon palveluksessa, ja oppinut tuntemaan sen asiakaskunnan ja muutenkin merkittävät Hiekkasärkkäläiset, kuten myös päinvastoin. Yksi mielenkiintoisimmista kohtaamisista oli ensikohtaaminen muuan pohjolaisnaisen kanssa, joka sittemmin on useaan otteeseen esiintynyt Ruosteisessa (ja kannettu sieltä pihalle). Narikkapyyntöön "Aseet tänne, olkaa hyvä" vastaus oli ollut melko kipakasti "Ei onnistu." ja Titoksen yrittäessä tarttua miekkaan hän jo hetken luuli menettävänsä kätensä naisen sähähtäessä hänelle. Asia on sittemmin selvitetty, ja järjestelyt ovat olleet kaikkia miellyttävät. Hiekkasärkkäläisistä kuitenkin yksi on ylitse muiden, ja aina niin lähellä, Ameiko Kaijutsu. Hulluahan se on, Titos ajattelee itsekseen, edes kuvitella ihastuvansa Ameikoon joka on kymmenkunta vuotta vanhempi, ja jolle ottajia riittää herroista mitä isompiin sankareihin, mutta hänen kanssaan toimiessaan siltä ei ole voinut välttyä. Mitään mihinkään viittaavaa Titos ei ole kuitenkaan tehnyt, eikä ajattele tekevänsäkään. Edes hymy Ameikolta silloin tällöin on palkkio joka tekee minkä vaan teon suorittamisesta vaivan arvoisen. Titos aistii myös ettei Ruosteisen ylläpitäminen ole välttämättä sitä mitä Ameiko loppuelämältään toivoo, varsinkin kun hän on kuullut Ameikon seikkailuista aikoinaan. Ehkä siihen asiaan saadaan vaihtoehtoja pikemminkin kun arvataankaan…

Eli (tuleva) sankari on nimeltään Titos. Sukunimeään ei enää tahdo käyttää, ja jos sitä kysytään hän vastaa usein "Ruosteinen" "uuteen kotiinsa" viitaten. Pituutta noin 185 cm, painoa 75 kg, jäntevä ja nopea. Juttua riittää ja majatalossa työskentelyä seuranneet tietävät, että hoitaa työnsä mieluiten puhumalla ja vain ääritapauksissa väkivalloin. Ja ääritapauksia sattuu äärimmäisen harvoin. Ei halua ainakaan tappaa ketään, Jalgon kanssa sattuneen tapauksen vuoksi. Välillä se palaa edelleen painajaisuniin, kuten pelko kostosta vaikka miestä hän ei ole nähnyt pitkään aikaan. Julkkisihastus Ameikoon, mutta tietää ettei oikeasti mahdollisuuksia ole. Sandruun (ja Nazrakiin) tutustunut apupoikana, Shalelun nähnyt aina silloin tällöin Ruosteisessa + Ternin etsinnässä. Khoya on aina vähän pelottanut Titosta, mutta nykyään mummo on lähinnä kunnioituksen kohde. Myös tämän äidin kuolemasta Titos oli aidosti surullinen ja pahoillaan.