Soratie rapisee askelten alla, iltatuuli tuntuu kylmemmältä kuin eilen, talvi tuoksuu jo ilmassa. Mieli on musta, syytökset kaikuvat vielä korvissa. Viljaa muka otettu aitasta. Saita mies on Kuokkalan isäntä. Ja niin on tärkeä mies, että sanaansa uskovat muutkin eivätkä edes saunaan päästä yöksi. Tässä se taas nähtiin, että kova on ihmisen sydän.

Hahmot ovat loisia, muiden nurkissa muiden armosta eläviä kodittomia ja köyhiä ihmisiä. Lähtötilanteessa hahmot ovat juuri saaneet häädöt eräästä talosta varkaussyytteen takia. Juorut ovat kulkeneet, eivätkä muidenkaan kylän talojen ovet avaudu. Ensimmäiset kylmät yöt ovat jo koittaneet, eli jotain pitäisi keksiä.

Hahmojen muodostama perhe on toivottava, mutta ei pakollinen, kunhan löytyy syy hahmojen pitää yhtä. Myös yliluonnollisuutta on luvassa tuntuvalla tavalla.

Pelaamaan aikovien kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

Jälkipuinti

Kiitos taas pelistä. Listailen alemmaksi omat plussat ja miinukseni, pistäkääpä omanne jos sellaisia on. Palautetta otetaan jatkuvasti vastaan

+ Session pohjalla ollut kansantarina kääntyi erinomaisesti pelisisällöksi

+ Pelissä kehittyi mehukkaita juonteita, kuten varakkuus jota ei voi käyttää
- Väsymys. Se on onnistuneen pelin vihollinen.
- Huomasin, että kaipaa lisää matskua jota heittää pelaajille
Havainto: Tämä peli kaipaa minimissään kolmea pelaajaa
Lisäksi mulla tuli olo, että ois vaihteeksi kiva pelata peliä jossa voisi käyttää runsaammin aikaa hahmoihin itseensä. Oneshoteissa on aina ongelmana rajattu aika ja kertaluontoisuus sekä vaara, että peli jää pintaraapaisuksi. Haluaisin kokeilla, miten esim. n. viiden kerran minikamppis toimisi. -Vermilia

Toinen pelautus ohi, tein pieniä muutoksia viime pelin kokemusten pohjalta: - Aloitin pelin sillä, että hahmot lentävät pihalle
- Pelaajia oli kolme
- Yhden kanssa sovin ennen peliä, että hän on varastanut jotain ja tuo sen esiin sopivassa kohdassa pelin loppupuoliskolla
- Lopussa katsoin, että aarteen olemassaolo paljastuu myös sivullisille

Pelaajilta saatua palautetta:

- Hauskaa oli ja pelin rytmitys oli onnistunut.
- Groteski synnytyskohtaus toimi (viime kerran innoittamana löin tällä kerralla vettä myllyyn ja kuvailin tarkemmin, miltä tuntuu olla kätilönä kuolleelle). Kohtaus synnytti kiusaantuneen olon. Pelinjohtajan huomautuksena, kaikki pelaajat ovat olleet miehiä ja tämän kohdan synnyttämiä reaktioita on ollut hauska seurata. ;)
- Kirkonväki oli hyvä elementti. Lisää yksityiskohtien kuvailua, niistä saa paljon vähemmän humoristisia.
- Ennen peliä olisi ollut hyvä määritellä hahmon suhtautumista pelissä mahdollisesti vastaantuleviin asioihin. Keskustelua siitä, missä suhteessa määritellään hahmonluonnissa ja kuinka paljon heitetään lonkalta, molemmat tavat vaikuttavat toimivan. Samoin olisi ollut hyvä määritellä hahmojen sosiaalista silmää ja kykyä lukea muiden ihmisten motiiveja (empatiakyvyiksikö näitä sanotaan?).
- Ilmoille idea, että hahmonluonnissa vastattaisiin pariin kysymykseen, joiden tarkoituksena on selvittää miten hahmo reagoisi johonkin pelisessiossa mahdolliseen tilanteeseen. Mulla tuli mieleen DitV, jossa ennen peliä pelattiin hahmon elämään isosti vaikuttanut tapahtuma. Pohdintaa, pitäisikö kysymysten olla yleisluontoisia vai tiettyyn peliin liittyviä. - Missään pelissä ei ole vielä tullut väkivaltaista tilannetta. Pitänee ottaa jatkossa se ihan varta vasten käsittelyyn, koska täytyyhän se koittaa ja tuli toivetta, että tämänkaltaisissa tilanteissa käytettäisiin noppaa, jotta tilanteisiin tulisi enemmän sattumanvaraisuutta. - Tässä pelissä toimii rosoisuus ja rujous. Ei mitään liian siloiteltua tai hillittyä. Kun jotain tehdään, niin se tehdään täysillä ja vähän ylikin.

Tää pelisessio alkaa vaikuttaa ihan valmiilta vieraampien pelaajien kanssa testattavaksi.

Peliraportti 1
Peliraportti 2

Alla tarina, jonka pohjalta peli syntyi.

Vaimo kirkonväen kätilönä

Yöllä Mikkelin päivän aikaan herätettiin vaimo, joka miehensä kanssa asui lähellä kirkkoa, hiljaisella koputuksella oveen. Kun vaimo meni katsomaan, kuka näin myöhään häntä häiritsi, huomasi hän himmeässä kuun valossa pienen miehen, jota kaksi yhtä pientä soihdunkantajaa seurasi. Mies puhui lempeällä, vienolla äänellä: "Älkäähän pahastuko, äitiseni, että näin myöhään teitä häiritsen, mutta vaimoni on kovissa synnytystuskissa ja minulle on sanottu, ettei hän voi niistä päästä, ennenkuin joku kristitty vaimo tulee häntä auttamaan. Lähtekää sen tähden mukaan. Matka minun asuntooni ei ole pitkä ja minä kannan valaistusta edellänne. Olen sitä kirkonväkeä, joka asuu tämän kirkon alla."

Vaimo ei uskaltanut kieltäytyä, vaan lähti. Soihdunkantajat kulkivat edellä, vaimo ja pikku mies perässä. [...] Heidän saavuttuaan kirkon luokse, aukeni kiviseinässä ovi, ja he astuivat kirkon alle. Siellä oli suuria, toinen toistaan kolkompia holveja ja saleja, ja kaikkialla pyörähteli pieniä kääpiöitä, mitä omituisimman muotoisia. [...]

Synnytys tapahtui onnellisesti, ja silloin alkoivat pikku-ihmiset suurella riemulla valmistaa "varpahaisia". Vaimon täytyi istua pöytään isännän rinnalle ja palvelijat kantoivat suunnattoman suuria ruoka-astioita pöytään.[...]

Kun pöydästä oli noustu, vei isäntä vaimon erään arkun luo, otti sieltä sylyllisen höylänlastuja ja laski ne vaimon helmaan. Sitten hän otti toisesta arkusta karkean lankavyyhden ja ripusti sen hänen kaulaansa. Vaimo kiitteli nöyrästi, vaikka lahjat olivatkin kehnot. Samat pikku miehet saattoivat hänet taas kotiin. Matkalla vaimo salaa pudotteli lastuja helmastansa, ettei tupaansa ripostaisi. Loput lastuista hän kotiin saavuttuansa heitti takkaan ja meni levolle.

Kun vaimo aamulla heräsi, oli hänen miehensä jo täysin pukeutuneena ja lähdössä kirkkoon. Hän kysyi vaimoltansa: "Voitko tietää, mistä suuri joukko kirkkaita hopearahoja on takkaan tullut?" Vaimo muisti, että hän oli sinne heittänyt saamansa lastut. Lankavyyhden hän oli unohtanut kaulaansa illalla, ja nyt kimalteli siinä joukko kirkkaita kultaketjuja. Suuressa ilossaan harmitteli vaimo kumminkin sitä, että oli ymmärtämättömyydessään suuren osan aarteistaan tielle varistellut.

Myytillisiä tarinoita, toim. Simonsuuri, SKS, 198