Kiitos pelistä, oli tosi onnistunutta ja ihan loistavia kohtauksia!

Olin tosi tyytyväinen peliin, erityisesti ottaen huomioon sen suunnitteluun käytetyn vähän ajan. Peli kulki aika omalla painollaan ja ilmeisesti suvantokohdatkin olivat aika turhia vaikka niiden arvelin olevan tarpeellisia. Myös lopun tuomioistuin toimi yllättävän melko puun takaa tulleeksi ideaksi. Jep, Savoon sopivat sekä 'synkkä' että 'groteski', jopa ylenmääräisesti. Ja puhtaasti hahmojenvälisestä dialogista syntyi niin mahtavia kohtauksia että oksat pois! -Vermilia?

Peliraportti

Heleä keskikesän aamu valkenee tervaporvari Lars Thomannin kartanolla Myrttilän kylässä. Hänen vieraansa, oululainen Viljami Mäkelä kömpii hänkin aamiaispöytään. Ulkona nuokkuva Arvo-renki havahtuu jalalleen putoavaan lumihiutaleeseen. Pian koko väki ihmettelee ikkunan ääressä pilveen mennyttä taivasta ja satavaa lunta. Kohta kalpea piika saapuu ilmoittamaan, että isäntä Thomannin vaimo on saapunut kylään ja pyytää saada tavata miehensä. Piikaakin kalpeampi, arkkuvaatteinen vaimo istahtaa hetken kuluttua pöytään. Lars tervehtii rouvaansa. Koko pöytäseurue on hiljaa ja hyvin hämmentynyttä.

Marketta-rouva alkaa pian kertoa, miten heräsi maan alla ja kaivauduttuaan peloissaan ylös hän päätti suunnata suoraan miehensä luo. Onhan Lars aina tiennyt mitä tehdä. Rouva puhuu pelokkaasti tuomiopäivästä. Keittiöstä kuuluu huutoa, vesi on muuttunut vereksi. Rottalauma vilistää keittiöön. Lars jatkaa jääräpäisesti keskustelua miilustaan Viljamin kanssa.

Arvo lähetetään kirkolle hakemaan kirkkoherraa. Hän lähettää pojan hoitamaan asiaa. Äkkiarvaamatta jokin kylmä tarttuu häneen takaapäin, vihreät kädet kietoutuvat hänen ympärilleen (ja alkaa Savon ensimmäinen tappelu ikinä). Arvo tappeli puolisen vuotta takaperin erään Emil-rengin kanssa, jota löi ruosteisella naulalla ja teon seuraukset olivat Emilille kohtalokkaat. Emil päätti että maksaa potut pottuina ennen viimeistä tuomiota. Tappelu on hieman toista kuin mihin Arvo on tottunut, lyödessä nyrkki upahtaa vastustajan kylkeen ja purskauttaa mätää ulos. Taistelu on melko tasaväkistä, mutta lopulta tottuneempi ja riuskavartinen Arvo saa yliotteen. Emil makaa lopulta lumisella nurmella vailla käsiä ja jalkoja huutaen solvauksia Arvolle.

Poika palaa kirkolta, kertoo väen kerääntyneen sinne. Larsin pienen maailman suojeleminen käy koko ajan vaikeammaksi ja miesväki päätyy kokoustamaan perunakellariin pirtupullojen ja perunoissa möyrivien toukkien sekaan. Mitä tapahtuu, mitä tehdä? Kokous keskeytyy kun talolta haetaan: keittiössä on ryöväreitä! Miilulta on tullut miessakki hakemaan itselleen korvauksia. Lars ei ole samaa mieltä, ei ole hänen vikansa jos sopimuksen allekirjoittaja ei osaa lukea. Nimi on paperissa, eikä miehillä oikeutta pitää häntä epäoikeudenmukaisena. Hetken uhkailun jälkeen miehet suostuvat lähtemään. Ilta jatkuu rauhallisempana keittiössä. Pihalla käydessään Arvo näkee taivaalla tulisen pallon, joka syöksyy kauas lähimetsiin. Palvelusväki rukoilee hiljaa yläkerrassa, lopulta ilmoittavat lähtevänsä kirkolle. Sinne suuntaa lopulta koko talo.

Kirkko on täynnä kylän väkeä katumassa syntejään ja hakemassa lohtua ja turvaa toisistaan. Lars ja Viljami suuntaavat kirkkoherran luo, eihän tässä mitään hätää voi olla. Käykin niin, että kirkkoherra kehottaa molempia katumaan syntejään. Viljami ja Lars ovat kovin vakavia miehiä tämän jälkeen. He häätävät loisperheen pois paikoiltaan ja istuvat eturiviin. Isä Meidän luetaan läpi voimakkain äänenpainoin. Arvolla on aivan omat huolensa. Hänen huomionsa on kiinnittynyt erääseen nuoreen vaaleaan naiseen. Nainen on Elina, joka aikanaan oli Arvolle maailman keskipiste – ja päätyi toisen kanssa naimisiin. Arvo ja Elina puhuvat hiljaa tilanteesta, kun Mikael, kirkkoherran poika ja Elinan aviomies saapuu paikalle. Hän tekee selväksi kenelle Elina kuuluu ja lähtee viemään tätä pois, päätyen kuitenkin itse painimaan kirkon pihalle Arvon kanssa. Tappelupukarit erotetaan toisistaan ja tilanne rauhoittuu. Jotain jäi kuitenkin kytemään.

Sillä välin Lars kokee tunnontuskia ja lähtee kuin riivattu ajamaan eräälle hökkelille Viljami seuranaan. Hökkelissä asuu Rauli, entinen miilunomistaja ja nykyinen viinanpolttaja. Lars pelasi aikanaan Raulin ulos miilukaupoista ja katsoo olevansa syyllinen tämän nykyiseen tilaan. Rauli ei mistään maailmanlopuista tiedä ja pistää humalaisen voimalla kampoihin, kun Lars ja Viljami raahaavat tätä kovin ottein kirkkoon katumaan. Kun ukko on tiukasti istutettu kirkonpenkille, katsoo Lars sovittaneen syntinsä ja ryhtyy tyytyväisenä uuteen rukoukseen. Väki hiljenee lopulta nukkumaan.

Aamun myötä nousee sankka sumu. Nälkä ja jano alkavat painaa, mitään syötävää ei tuholaisten jäljiljtä ole ja kaikki vesi on muuttunut vereksi. Lars ja Viljami miettivät kirkon portailla mitä tehdä pienen, kalpean ja kuolleen pojan heitä katsellessa. Kirkonväki on noussut maasta ja sekoittuu eläviin, kuka minkäkinlaisin aikein, mutta kirkkoon he eivät astu.

Miehet päättävät suunnata takaisin talolleen: ehkä siellä on joku elikko jäljellä. Kartanolle ajaessa miehet näkevät muuten hiljaisessa metsässä hyppivän harakan. Sen selästä loikkaa pienen pieni läpikuultava mies, joka pinkaisee kohti kirkkoa. Mikä lie ollut, matkaajat tuumaavat. Matkalla heidän eteensä astuu roteva nuori poika, joka nimeää itsensä Johannekseksi ja käskee Lars Thomannia alas vaunuilta. Pitkän vänkäämisen ja uhkailun jälkeen Lars suostuu ystäviensä kanssa seuraamaan poikaa metsään. Johannes haluaa näyttää jotain. Metsälähteessä istuu punatukkainen nainen, keinuen, itseään maanisesti pesten, kylmästä väristen. Äiti pesee itsestään syntiä pois jo toista päivää, poika sanoo. Hän haluaa että isä, Lars, tekee lopulta velvollisuutensa ja hakee naisen pois lähteestä. Lars ei suostu, ei missään nimessä, ei hänellä ole mitään tekemistä tämän kanssa. Johannes suuttuu mitä enemmän Lars vastustelee. Hän on vihannut tätä miestä koko ikänsä ja haluaa tämän jotenkin hyvittävän asioita itselleen ja erityisesti äidilleen. Johanneksen vesuri painautuu jo tiukasti Larsin kurkkua vasten, kun Arvo hiipii kohti lähdettä. Eihän naisparkaa voi sinne jättää. Tilanne vangitsee Johanneksen huomion ja ovela oululaisporvari saa tilaisuutensa ja iskee voimalla Johannesta karahkalla päähän. Poika putoaa maahan ja Arvo saa vastaan haraavan Allin kiskottua kuivalle maalle. Alli jää maahan vapisemaan ja hänen poikansa hassusti kuopella menneestä ohimosta tihkuu verta. Yhdessä tuumin miehet päättävät viedä onnettoman kaksikon kirkolle hoitoon ja jatkaa matkaa talolleen.

Talo on hiljainen ja autio. Kuin ihmeen kaupalla kaapissa oli säästyneenä sahtia ja rotilta oli jäänyt pari kuivaa leivänkänttyä. Näitä mutustetaan keittiönpöydän ääressä, kun ovi käy ja hiljaiset askeleet suuntaavat kohti keittiötä. Vaimea naisen ääni huhuilee asukkaita. Ovelle saapuu Elina hiukset hapsottaen, paita rikki revittynä, ylävartalon veristen piiskanjälkien peittämänä. Alkoivat hakata syntiä pois itsestään ja toisistaan, hän kertoo. Kirkkoherran poika, hänen kanssaan samanmieliset, isänsä siunauksella. Elina ei enää kestänyt vaan karkasi. Arvolla ei mene kauaa päättää, mitä tehdä. Hän suuntaa ulos, etsii käsiinsä viikatteen ja ratsastaa kirkolle. Pappila on täynnä kylän väkeä, jotka hakkaavat ja ruoskivat syntiä itsestään pois. Arvo löytää nopeasti Mikaelin. Tämä ehtii vain kääntyä eikä Arvo sano sanaakaan. Mikael ei juuri ehdi puolustautumaan, kun viikatteen terä osuu häneen, kerta toisensa jälkeen. Lopulta häntä ei enää tunnista kaiken veren keskeltä. Väki on liian kauhuissaan äkillisestä väkivallanteosta. Arvo kävelee pois paikalta ja ensimmäisenä joku tilanteeseen heräävä huutaa tämän perään Jumalan muistavan teon. Veren peittämän Arvo saapuu kotiin ja sanoo vakavana Elinalle: “Avioliittosi on nyt mitätöity.” Elina nyökkää.

Yöllä Viljami herää ulkoa kuuluvaan huutoon. Pihalle on lyyhistynyt loppuunajettu hevonen ja hän kohtaa vuosien jälkeen kalvakkaan, kipakan vaimonsa. Tämä on yötä päivää ratsastanut Oulusta useamman hevosen näännyttäen saatuaan kuulla missä miehensä on. Kirkolta ohjasivat talolle. On aika ottaa esiin se mitä molemmilla on tunnollaan: aviorikos ja väärät syytökset. Vaimo tiesi kuka oli lapsen oikea isä ja ajoi silti palvelijat mieron tielle. Seuraa tunnustuksia puolin ja toisin. Vaimo pyytää rukoilemaan kanssaan. Kaukaa taivaalta alkaa kantautua vaimea jyrinä, joka voimistuu koko ajan lopulta korviahuumaavaksi. Arvo tarttuu Elinaa kädestä. Kaikki muuttuu valkoiseksi.

Hahmot saavat jokainen tunnustaa syntinsä ja vastaanottaa tuomionsa.

Hahmot:

Lars Thomann, 42

Lars on seudun ainoa porvari eikä tunnettu sydämellisyydestään. Hän uskoo vakaasti sielunsa olevan pelastettu, koska on joka sunnuntai laulanut kovalla äänellä kirkossa.

Larsin synnit: antoi parinkymmenen miehen palaa miilun mukana pelastaakseen toisen vastaavan, kilpaillut naapurin Raulin perikatoon, huijannut ja velkavanginnut työväkeä, raiskannut erään torpparin tyttären ja lahjonut kaikki tietävät tahot hiljaisiksi

Viljami Mäkelä, 53

Viljami on mukava setä, joka elelee mukavasti tuotoillaan.

Viljamin synnit: saattoi piian raskaaksi, vaimo syytti piikaa ja renkiä ja ajoi heidät tien päälle. Molemmat tiesivät miten asia oli, mutteivät koskaan puhuneet siitä vaimon kuolemaan päättyneen avioliiton aikana.

Arvo, noin 25

Arvo on kovaotteinen renkipoika, joka ei viinaakaan karsasta.

Arvon synnit: tottelematon auktoriteetteja kohtaan, laiska, viinaanmenevä, tappelunhaluinen ja parikin ihmistä tappanut, sekaantunut naapurin tammaan

Pelinjohtaja kyseli ensin hahmolta nimeä ja onko tehnyt syntiä, pyysi tunnustamaan ne. Muut pelaajat kuuntelivat offgamena tunnustukset ja mahdollisen katumuksen ja päättivät meneekö hahmo taivaaseen vai helvettiin. Koska Lars ja Viljami eivät oikeastaan uskoneet tehneensä mitään väärin, ei heillä ollut myöskään syytä katua. Pelaajien tuomio oli melko yksimielinen: tie vie alas. Arvon synnit olivat pahimmat, mutta hän tunnusti ne häpeillen ja todella pyysi anteeksiantoa. Ja sen hän sai.