Olimme vetämässä henkeä ja miettimässä seuraava siirtoamme kartanossa, kun ovelle ilmaantui tuntematon mies, joka ilmoitti, että olisi parasta poistua paikalta heti. Koitimme selvittää kuka ja kenen asialla mies oli, mutta ennen kuin pääsimme asiasta minkäänlaiseen varmuuteen legioonalaisjoukot alkoivat lähestyä kartanoa.

Tapahtumat etenivät hyvin nopeasti ja aikaa harkintaan oli hyvin vähän. Anton Wesby ammuttiin (oliko se Hans Arc?) ja ulkona vaikutti yht’äkkiä olevan kaksi eri joukkoa, joista toista johti Majuri Nikol Leonev.

Selvisi, että tuntematon mies henkilö oli majurin tyttärenpoika Johan Tertius Wehre ja yritimme tämän tiedon avulla käydä hieman kauppaa ja ostaa aikaa. Oli ilmiselvää, että minut talosta ainakin haluttiin, ja vaihtoehtoina oli antautua tai koittaa paeta yksin Johan Wehren kanssa. Joko pakenisin ja toivoisin, että hyökkääjät olisivat armollisia joukoilleni, tai taistelisimme ja luultavasti kuolisimme kaikki. Päätin koittaa jälkimmäistä, koska siinä oli edes toivon kipinä.

Hansin yrittäessä vetää huomiota itseensä pakenimme metsään. Onnistuimme jotenkin ihmeen kaupalla välttämään perässämme kulkevat etsintäjoukot ja -laitteet ja piilouduimme hiekkatörmään odottamaan rähinän hiljenemistä. Viimeinen asia, mitä kartanolta kuulin, oli valtava räjähdys.