Vampir: Miami - Abigail, osa 23

Marja Lappalainen

Maailma on kääntynyt aivan ylösalaisin. Kukaan ei enää välitä minusta. Ken ei enää välitä minusta!

Maria teki minusta airuensa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joudun hoitamaan kaikki hänen asiansa. Ei se sinänsä minua haittaa, sillä minä pidän Mariasta kovin paljon. En vain haluaisi menettää omaa elämääni hänen takiaan. Olen vasta saanut sen aluilleen. Oikeastaan, vasta sen jälkeen kun Marc lähti pois, olen löytänyt oman elämäni ja tiedostanut omat mielenkiinnonkohteeni. Niin kuin juuri aaveet ja noituus. Ja historia. Olen myös oppinut kantamaan vastuun omasta elämästäni. Pelkään, että Maria tukahduttaa minut samalla tavalla kuin Marc teki. Älä käsitä minua väärin. Rakastan Marcia edelleen, ja haluan edelleen jakaa elämäni vain hänen kanssaan. Varsinkin nyt kun Ken...kun Ken ei enää ole Ken.

Oikeastaan kaikki alkoi siitä kun soitin Kenille, ja kerroin että Maria tarvitsee kamarineidon. Heti. Kenillä on suhteita moniin eri suuntiin. Sopivan neidin löytäminen ei varmasti olisi ollut hänelle liian vaativa työ. Ken ei kuitenkaan lähettänyt ketään siksi illaksi kun Maria oli kamarineitoa pyytänyt. Minä sain ottaa vastuun aiheesta. Ymmärrän kyllä Mariaa. Hän tarvitsee jonkun jolle uskoutua, jonkun joka auttaa häntä tottumaan tähän maailmaan. Minä olen yrittänyt parhaani, mutta en voi olla täällä (Rourken kartanolla) aina.

Olin yrittänyt jakaa vastuun Mariasta Kenin ja Andrewin kanssa, mutta lopputulos oli se, että olin yksin tämän ikivanhan ja ikinuoren naisen kanssa kaukana kotoa. Maria vaati minua muuttamaan hänen luokseen, enkä voinut vastustella. Vaikka pidänkin Mariasta hyvin paljon, pelkään häntä myös melkoisesti. Hän ei ole pelottava henkilö mutta pelkään sitä mitä Herra Rourke teki Rouva Chastainille. Tulisiko minustakin tällöin aave? En tiedä, enkä haluakaan tietää. Kaiken kaikkiaan, en ole valmis kuolemaan. Siksi en halua tätä vastuuta, valtaa tai mitään. Haluan olla vain Marian ystävä. Miksi kaikkeen pitää aina liittyä jotain vallan tavoittelua?

Luulen, että tästä on kysymys ainakin Kenin suhteen. En tiedä Andrewista. Luulen, että Ken haluaisi olla itse ruhtinas. En ymmärrä miten hän on saanut tämän päähänsä. Ehkä hän on mennyt hieman sekaisin Thomasin kuolemasta. Ainakin hän käyttäytyy omituisesti. Toivottavasti tämä on vain ohimenevää. Niin vihainen kun minä hänelle nyt olenkin, en haluaisi menettää veljeäni. Tai ehkä oikeastaan on ihan sama, mitä hän tekee. Ruvetkoon ruhtinaaksi ja kuolkoon kuten Thomas. Aivan sama.

Joka tapauksessa, päätin, etten minä ole sopiva Marian airueksi. Virkaan sopisi paremmin joku joka todella haluaa valtaa, mainetta ja suosiota. Ja joku joka on valmis antamaan oman elämänsä sen puolesta. Ratkaisu oli kristallinkirkas: Sara Elgar tietenkin! Minä en tunne neiti Elgaria, enkä erityisemmin edes pidä hänestä. Tiedän kuitenkin että hänen suosijansa, Geofrrey Ashford ja ruhtinas Vidal, ovat poissa eikä Saralla ole ketään. Tämän vuoksi epäilemättä hän on myös hännystellyt Keniä. Oletettavasti juuri Sara olisi valmis antamaan vaikka oman jalkansa uuden Ruhtinattaren suosiosta.

Tartuin siis tuumasta toimeen. Tiedän hyvin, että muut ovat pelanneet peliään käyttäen minua pelinappulana, mutta en ole koskaan itse siirrellyt omia nappuloitani. Olen kuitenkin varsin ylpeä saavutuksistani. Menin nimittäin La Belleen, ja "lipsautin" (en nyt aivan täysin tyylikkäästi, mutta kuitenkin) Gus Elgarille Marian heräämisestä ostaen näin itselleni audienssin Saran kanssa. Saraa mairittelin parhaan taitoni mukaan esittäen myös hieman yksinkertaista. Juoni meni täydestä, ja Sara lupasi ensinäkin hankkia kamarineidon Marialle (joka oli jo hyvä saavutus, vaikka epäilemättä Sara haluaa vain tämän kautta vaikuttaa Mariaan) mutta oli myös kiinnostunut tapaamaan uuden ruhtinattaren. Lupasin järjestää asian. Tietysti. Sarasta tulisi loistava airut!

Kuulin myöhemmin, etteivät Ken ja Andrew pitäneet siitä että olin kertonut Marian heräämisestä. En ymmärrä mikä oli ongelma. Olimme sopineet ettemme kerro ruhtinas Bowmanin kuolemasta, enkä hiiskunutkaan asiasta vaan taidokkaasti (ainakin melkein) kiersin kaikki kysymykset aiheesta. Minun mielestäni Kenin tulisi ilmoittaa suru-uutisistaan. Kaikki kuulisivat Marian heräämisestä joka tapauksessa pian. Maria halusi jo alkaa tavata muita kaupungin asukkaita.

Tilanne räjähti käsiin kun lopulta myös Ken sai järjestettyä Marialle kamarineidon. Tämä Kenin järjestämä Neiti Stilmann saapui kyllä paikalle sovitusti, mutta seuranaan Ken ja joku Kenin kätyri. Ilmeisesti kyseisen neidin veli. Samaan aikaan saapui myös Sara Elgar oman tarjokkinsa kanssa. En ollut kutsunut neiti Elgaria, mutta oikeastaan olin tyytyväinen, että hän tuli. Tilannetta ei tarvitsisi pitkittää liikoja, sillä minulla oli seuraavana yönä jo tapaaminen Noitapiirin kanssa. En halunnut mistään hinnasta jättää sitä väliin! Ja mikäli Marialla ei olisi kamarineitoa, en varmasti pääsisi lähtemään!

Maria haastatteli kumpaakin ehdokasta itse. Sillä välin minä yritin viihdyttää muita vieraita kirjastossa. Paitsi että Ken ei suostunut menemään sinne, vaan rupesi räyhäämään ja sadattelemaan minulle aulassa. Ken sanoi minulle niin hirveitä asioita, etten edes aio niitä tässä toistaa. Loppujen lopuksi tilanne kärjistyi siihen, että hän yritti kiristää minua sillä että omisti hotellini, kirkkoni ja autoni. Heitin avaimet hänen naamalleen. Minä en tarvitse hänen almujaan. Käskin Renén muuttaa meidät heti takaisin Giraud kartanolle, Marcin kartanolle. Toivottavasti hotellilla kummittelee niin paljon, ettei Ken saa koskaan rahojaan siitä takaisin! Ja toivottavasti sen paha onni seuraa myös Keniä ikuisesti!

Näin siis melkein silmänräpäyksessä olin menettänyt oikeastaan ne kaksi asiaa joista välitän eniten (heti Marcin jälkeen): Kenin ja hotellini. En kuitenkaan ehtinyt kauaa miettiä asiaa kun ovelta kuului koputus, ja sisään astui varsin tuohtunut (mutta komea!) Pierpont McGinn Andrewin siivittämänä. Ilmeisesti herra McGinn oli kuullut myös Marian heräämisestä. Lupasin järjestää myös hänelle audienssin, heti neiti Elgarin jälkeen (tämä oli Marian toivomus, ei minun).

Ohjasin Herra McGinnin kirjastoon, jonne tämä lukittautui Kenin ja Andrewin kanssa, sillä Ken halusi puhua ilman ulkopuolisia. Sama se minulle. Jos minä olen vain ulkopuolinen, Lancea Sanctumin jäsen, niin olkoon. Siihen loppuvat meidän yhteiset tiedonjakohetkemme. Päätin pitää tästä lähtien tiiviimpää yhteyttä omaan yhteisööni, ja siirryin naistenhuoneeseen puuteroimaan nenääni neiti Elgarin kanssa. Ehkä meistä tulisi ystävät! (Epäilen tätä tosin suuresti, sillä meillä ei ollut vessassa kovin paljon sanottavaa toisillemme.)

Kun Maria oli lopulta päättänyt ottaa molemmat ehdokkaansa koeajalle, ja siirtynyt keskustelemaan Saran kanssa, menin elokuvasaliin laittamaan Tuulen Viemää valmiiksi (se oli Marian lempielokuva). Touhuamiseni keskeytti René, joka ilmaantui paikalle yllättäen kalenterini kanssa kertoen, että hän oli saanut ne Keniltä. René jatkoi ilmoittaen, että ilmeisesti Ken oli vaikuttanut hänen mieleensä jollain tavalla, ja pyytänyt Renétä tuomaan ne hänelle. Vakoillakseen minua! Voitko kuvitella?! Vakoillakseen minua! Jotain napsahti päässäni, ja seurauksena oli paljon sotkua. Ken ilmestyi paikalle ja yritti keksiä jotain pateettisia tekosyitä, mutta en kuunnellut häntä, vaan käskin hänen oikeutetusti painua helvettiin! Mikä hän oli holhoamaan minua?

Lopulta istuin taas elokuvahuoneessa yksin pimeässä. Yritin antaa vihani ja suruni vain valua ulos. Minun pitäisi vain aloittaa alusta. Luoda uusi elämä. Yksin. Joku kuiskasi korvaani: "Murhaaja..." Juoksin ulos huoneesta. En ollut niin yksin kuin kuvittelin. Mitä minä olin nyt tehnyt?