Lunarilainen huutokauppa käydään siten, että kauppias heittää itseensä ja joukkoon avustajia loitsun. Loitsun ansiosta kauppias kuulee kaikki käynnissä olevat keskustelut avustajiensa välityksellä, ja voi puhua näiden suilla. Avustajat eivät itse muista prosessista mitään. Kauppias taas tekee parhaansa jakaakseen huomionsa kaiken kesken.

Ensimmäiset ostajat tekevät tarjouksen suoraan kauppiaalle, mutta sen jälkeen kun joku ostaja haluaa tehdä paremman tarjouksen tietystä artikkelista, hän kysyy kauppiaan avustajalta, kuka on sillä hetkellä parhaan tarjouksen haltija. Avustajan kerrottua tämän haastaja ottaa mukaansa yhden avustajista edustamaan kauppiasta ja menee juttelemaan tarjouksen haltijalle.

Osapuolet käyvät neuvottelut keskenään, ja kauppias joko hylkää tai hyväksyy tarjouksen. Homman kauneus on siinä, että parhaan tarjouksen haltijan ei tarvitse kertoa haastajalle, mitä on tarjonnut. Hän voi lähteä liikkeelle täysin kuvitellusta hinnasta, ja katsoa mihin asti toinen on valmis seuraamaan. Kauppiaalla on kuitenkin valta panna parhaan tarjouksen haltija maksamaan uusi hinta vanhan sijasta. Hän ei välttämättä kuitenkaan tee näin, johtuen joko siitä että on seurannut jotain toista keskustelua tai pitääksen parhaan tarjouksen haltijan puolta. Kauppiaat, jotka ovat liian hanakoita panemaan haltijat tilille korkeista lupauksistaan saavat huonon maineen nopeasti.

Esim1: Parhaan tarjouksen haltija on tarjonnut asiasta X 10 000 lunaria. Haastaja (joka ei tiedä paljonko toinen on tarjonnut) tulee neuvottelemaan ja tarjoaa 7000. Parhaan tarjouksen haltija sanoo tarjonneensa 15 000 ”ja jotain muuta pientä”. Haastaja luovuttaa. Kauppias kuitenkin päättää panna haltijan pitämään lupauksensa, ja asian uusi hinta on 15000.

Esim2: Samassa tilanteessa haltija sanoo edelleen maksaneensa ”15 000 ja jotain pientä”. Haastaja tarjoaa 13000 ja lupaa avittaa rahoittaa haltijan toista kauppaa 4000:lla. Haltija voisi sanoa ”sen jonkin pienen” olevankin 5000 arvosta karjaa, mutta pelkää lupauksen olevan niin hyvä, että kauppias panee hänet pitämään sen. Siispä hän ilmoittaa luopuvansa tavarasta ja kysyy mielipidettä kauppiaalta, joka hyväksyy. Se, saako haltija lopulta sen 4000 riippuu siitä, onnistuuko haastaja venkoilemaan irti velvollisuudesta ja haluaako hän tehdä niin.

Tämä monimutkainen kauppatapa on kehittynyt lunarilaisten aatelisperheiden keskuudessa, joilla on aikaa hieroa kauppaa koko ilta ja jotka eivät halua muiden tietävän, mitä he haluavat ja mitä pystyvät haluamastaan maksamaan. Tiedot muiden kahden kesken tekemistä tarjouksista ja mielenkiinnon kohteista ovat itsessään arvokasta tavaraa neuvottelussa.