Matka Chultiin alkaa

Mirtul-kuun viides päivä, vuosi 1492, ote Yadis Arrakisin päiväkirjasta

Kirjoitan tätä pimeydessä, sademetsän varjossa äänien kohistessa ympärilläni. Lähdimme tänään aamusta matkaan, ja tämä on ensimmäinen leiripaikkamme. Eilen, kiitos Lieran ja Rinin erätaitojen, onnistuimme varustautumaan aika hyvin matkaa varten; vedenkerääjää, veneitä, muonaa niin pitkälle ajalle että voimme kulkea viidakkossa hyvän aikaa. Kuten arvelin aiemmin, ei Waukeenin rahankiillottajat tai Tymoran huithapelit ole oppineet mitään uutta Sielunkerääjästä tai kuolonkirjouksesta. Tämä tuntuu todellakin mullistavalta. Pitänee rukoilla Ilmaterilta vastauksia mutta....

Seuraavan päivänä lähdimme matkaan. Veneemme olivat valmiudessa, ja oppaamme Asaka (joka vaikuttaa Alarakin kaltaiselta tosikolta, humph!) oli ajoissa paikalla. Jätimme Nyanzarun taaksemme, ja kestää mahdollisesti viikkoja ennen kuin näen sen loiston taas...jos näen ollenkaan. Pitkin Chultinlahtea me ajelimme kohti vehreää, koskematonta kaaosta. Liera, mies joka oli käynyt viidakossa aiemmin ja oli kaikesta päätellen syntyperäinen Chultilainen, vaikuttaa pelkäävän eniten. Viidakossa kukaan ei sentään koita tappaa kenkiesi tähden etkä voi joutua jengien väliseen kiistaan sivullisena. Kai....

Viidakon värimaailma ja kauneus on kiinnitänyt enemmän huomiotani kuin sen kauheus. Kotini on niin harmaa ja masentava, joten tällainen värien monimuotoisuus virkistää sieluani. Ei ainoastaan vihreää (jota kyllä riittää!) vaan punaista, violettia, keltaista ja kullan keltaista! Joka puolella pauhuu myös elämän äänet. Olen sekä innoissani että hermostunut siitä, mitkä eläimet tekevät tuollaisia ääniä!

Nyt on aika mennä maate. Huomenna, ja ylihuomenna, ja sitä seuraavana päivänä jatka matkuu pitkin sademetsää. Toivottavasti sen monimuotoisuus ei lopu mihinkään, sillä muuten tämä matkustus voisi varmaan alkaa vaikuttamaan tylsältä.

Mirtul-kuun kahdeksas päivä, vuosi 1492, ote Yadis Arrakisin päiväkirjasta

En monsuunin vuoksi pystynyt pitämään itseäni kuivana kirjoittamista varten, joten korjaan tämän virheen tänään. Krokotiilit hyökkäsivät kimppuumme joella. Hirvittäviä elukoita! Purivat pahasti Lieraa. Ne tottelivat kuitenkin terästä, ja saimme ne pois kimpustamme. Koettelemus oli ensimmäinen taistelumme yhdessä ja viidakossa, mutta oikea tulikaste odottaa meitä Tulisormella. Tänään näimme aamun sumussa lisää eläimiä. Nämä olivat erilaisia, isoja liskoja joita paikalliset kutsuvat ukkosliskoiksi, tai hirmuliskoiksi. Ne olivat juomassa joen rannalla, suunnattomat ruhot isoja kuin lohikäärmeillä. Lieran mukaan nämä olivat kasvissyöjiä. Milllaisia sitten paikalliset metsästäjät ovat?

Mirtul-kuun kymmenes päivä, vuosi 1492, ote Yadis Arrakisin päiväkirjasta

Tulikaste todellakin. Saavuimme lopultakin Tulisormelle, sateessa. Asakasta näkyi jännitys ja pelko paikasta, jota hallitsi hirviömäinen pterakansa. Niiden karmivat hahmot lentelivät korkean rakennelman huipulla. Aloitimme pitkän kiipeämisen ja Tulisormen tutkimisen. Hirveä paikka. Kohtasimme aluksi aivan vitun liian isoja hämähäkkejä, sitten vertaimeviä stirgeja. Jäyheä Asaka- parka paljastui korkeanpaikan kammoiseksi! Yhtäkkiä hän ei ollutkaan ihan niin etäisen oloinen. Autoin häntä kiipeämään ylemmäksi, tyttöparka. Lopulta kohtasimme myös pterakansaa- karmivia olentoja. Kohtaamamme olennot olivat isoja kuin jätit ja kaksi kertaa rumempia.

Heillä oli mukana myös vanki, erikoinen kaveri nimeltä Nephyr. Hän oli aaracokra- lintumies, siis. Kiitollinen Nephyr lupasi meille apua jos ikinä menemme hänen kaupunkiinsa Kir-Sabaaliin. Katsotaan selviämmekö edes alas tältä huipulta....