Liittolaisia ja uusia uhkia

Aika:8. Erastus - 13. Erastus

Prologi

Saadakseen edes mahdollisuuden sopimukseen Minkain kolmen suurimman ninjaklaanin kanssa, seikkailijoiden oli voitettava Kaibuninshoo, Minkain ykkösninja. Onin Maskin luottomies kaatui seikkailijoiden kovan työn tuloksena ja seikkailijat ovat taas matkalla kohti Punaisen Tähden ravintolaa, jossa kolme apinaa heitä odottaa.

Sopimukset

Nopeasti seikkailijat ovat taas Punaisessa Tähdessä, jossa aiemmin kohdatut palkkasoturi heitä odottelee. Huvittuneena mies johdattaa heidät eteenpäin, kolmen apinan luokse. Kolmikko ottaa seikkailijat vastaan samaan tapaan kuin aiemmin. Titos esittelee ruumiin, Kaibuninshoon aseen sekä tältä löytyneen kolikon kontakteille, jotka uskovat heidän kukistaneen Kaibuninshon. Seikkailijat alkavat hioa sopimusta kolmen apinan kanssa. Aiemmin seikkailijat olivat päättäneet, että turvallisinta on ostaa vain kolmen klaanin puolueettomuus liittyen heidän asiaansa Minkaissa. Tällaista sopimusta Titos myös lähtee rakentamaan.

Erityisesti Lohikäärmeen Varjon Kazu on kummissaan seikkailijoiden haluttomuudesta palkata ninjoja puolelleen. Erityisesti hän viittaa toveriinsa Kondo Yoriin, jonka klaani on erikoistunut juuri vallankumouksiin ja tyranniaa vastaan taisteluun. Seikkailijat kuitenkin pitävät päänsä ja haluavat vain klaanien puolueettomuuden siihen asti kun Jadevaltias on hoidettu. Kolme apinaa kirjaavat sopimuksen valmiiksi ja se allekirjoitetaan. Ninjaklaanit saavat maksunsa.

Matkalla ulos palkkasoturi livauttaa Hallalle viestin, jonka tämä huomaa vasta myöhemmin majatalolla. Seikkailijat ovat tyytyväisiä: heitä uhannut vaara on voitettu ja klaanien kanssa on päästy sopimukseen.

Takaisin Sakakabeen?

Seikkailijat miettivät seuraavaa siirtoaan. Geishat ovat varmasti saaneet yhteyden aatelisiin ja kauppiaisiin, joten olisi luontevaa palata takaisin Sakakabeen. Kuitenkin kuvernöörin palatsin sijaitseminen Enganokassa on sellainen tilaisuus tarkkailla vihollista, ettei Titos oli halukas jättämään kaupunkia täysin taakseen. Seikkailijat päättävät jakautua: Titos, Ameiko, Sandru ja oppaat jäävät Enganokaan kun Halla ja Nazrak palaavat Sakakabeen. Nazrak ei ole kovin innoissaan matkasta Hallan kanssa mutta skaldi on iloinen päästessään taas vesille.

Nazrak saa kuulla Suishenilta tämän tuhoutumattomuudesta ja ainoasta tavasta tuhota hänet. Aihe on sikäli ajankohtainen, että Kaibuninshon aseen kopiointi oli kohtuullisen lähellä sitä tilannetta, että miekka olisi tuhoutunut. Nazrak kiittää luottamuksesta ja varoituksesta.

Illallinen kahdelle, kiitos!

Hallan aiemmin saama lappu herättää hänessä mielenkiintoa. Palkkasoturi, Kincaid nimeltään, kutsuu hänet Punaiseen Tähteen illalliselle. Halla kertoaa asiasta Titokselle, joka on hyvin huvittunut: Halla on saanut treffikutsun! Halla päättää tavata Kincaidin, oli tällä sitten mitä asiaa hyvänsä. Titos lähtee mukaan varmistamaan tilannetta, palkkasoturi vaikutti vaaralliselta.

Punainen Tähti on illasta viihtyisä paikka, josta Kincaid on saanut hyvän pöydän itselleen ja Hallalle. Titos viettää omaa iltaansa lähipöydässä. Ilta etenee Hallan ja Kincaidin keskustellessa työstä, kunniasta, rahasta ja tappamisesta. Lopulta Kincaid ehdottaa Hallalle yhteistyötä, Halla voi pyytää häntä avuksi ja hän taas Hallaa. Skaldi ei näe tässä mitään ongelmaa ja suostuu. Kincaid tarjoaa koko illan ja vaikka kohteliaaksi häntä ei voi kutsua niin tuntuu sietävän Hallan piikikästä luonnetta hyvin.

Titos kommentoi illan päätteeksi tilanteen menneen hyvin. Ameiko on tukehtua nauruunsa kun saa kuulla Hallan illasta Titokselta.

Merimatka ja sillä välin Enganokassa

Halla on taas yhteydessä Seinaru Heikikoon laivalta. Matka takaisin Sakakabeen voi tuntua pitkältä mutta Nazrakin matka ei ainakaan ole tylsä: Spivey ottaa häneen yhteyttä aiemmin löydetyllä rikkinäisellä kristallipallolla. Spivey on kaivannut seikkailijoita kovasti ja on huolissaan heistä. Nazrak saa kertoa heidän seikkailunsa tarkasti Spiveylle, jonka on vaikeaa keskittyä yhteen asiaan innostuksessaan. Nazrak saa kuulla Seinaru Heikikon läheisyydessä liikkuvista vihollisista. Spivey lopettaa yhteyden puolen tunnin jutustelun jälkeen.

Matka sujuu muutoin rauhallisesti.

Enganokassa Titos ja Ameiko viettävän aikaa keskenään, lähinnä keskittyen toisiinsa. Kuitenkin he koittavat saada ongittua tietoa kuvernöörin liikkeistä, kuitenkin huonoin tuloksin. Sikutsu Sennaka on pelätty mies kaupungissa. Sandru käy kauppaa paikallisten kanssa kahden oppaan avustuksella.

Titos näkee öisin kummallisia unia, entiteetti uhkaa nielaista hänet sisäänsä. Unien selitystä ei ole tarjolla, ainakaan vielä mutta Ameikolle nuori mies voi purkaa sydäntään aiheesta. He törmäävät kaupungilla Kincaidiin, joka etsii Hallaa. Palkkasoturin pettymykseksi Titos kertoo Hallan lähteneen Sakakabeen.

Pohjoinen muistaa

Sakakabessa Nazrak ja Halla pääsevät tapaamaan geishojen kutsumia tärkeitä ihmisiä. Tilanne on hyvin erilainen kuin mihin kumpikaan on tottunut, Halla antaa päävastuun puhumisesta Nazrakille. Paikalla on kymmenkunta aateliston ja kauppiaston edustajaa, kaikki sellaisia että he voivat toimia tukijoina Jiron ja heidän joukolleen. Tapaaminen alkaa geishojen huvituksilla, teellä ja näytelmällä kunnes Halla ja Nazrak marssivat vieraiden eteen keskustelemaan.

Vieraat utelevat heidän syitään nousta Jadevaltiasta vastaan, testaavat näiden todellisuuden tajua sekä kunniallisuutta. Nazrak on pääosin äänessä, pitäen esillä Jiron joukon arvoja sekä tuoden esille oikean hallitsijan olemassaolon. Eri tahot tuovat esille omia kantojaan, eniten äänessä ovat vanha kauppias Noroi, nuorempi kauppias Kaneka sekä pohjoisen laivaston komentaja Hashima. Lopulta neuvonpito tulee yksimielisyyteen: he liittyvät kapinaan kun kuvernööri Sikutsu Sennaka on poistettu vallasta. Nazrak ja Halla pitävät tätä vähintään hyvänä vaatimuksena ja lupaavat hoitaa asian. Tyytyväisinä pohjoisen vaikutusvaltaisimmat poistuvat teetalosta, muutamat vaihtavat ajatuksia Nazrakin ja Hallan kanssa ennen lähtöään.

Tällä välin Sakakabessa Titosta ja Ameikoa lähestytään erikoiselta taholta: Lohikäärmeen Varjon Kazu haluaa tavata heidät. Kazu haluaa tehdä kauppaa Titoksen hallussa olevasta pronssikolikosta, jonka hän sai Kaibuninsholta. Esine on arvokas ja voimakas artefakti, joka antoi Kaibuninsholle tämän yliluonnolliset voimat. Kazu esittää erilaisia tarjouksia esineestä, ollen valmis ryhtymään sotaan Mustan Lotuksen kanssa saadakseen kolikon. Titos kuitenkin kieltäytyy, sopimus on jo tehty ja Titos haluaa sitä kunnioittaa. Kazu varoittaa Titosta, kolikko ei tule pysymään hänen hallussaan pitkään tai vaikka pysyisi, se tulee muuttamaan häntä peruuttamattomasti. Titoksen muistaa saastaisen ki:n, joka Kaibuninshosta välittyi..

Epilogi

Hallan on yhteydessä Enganokan joukkoihin ja kertoo tapaamisen tuloksesta. Sakakabessa Nazrak ja Halla saavat lahjaksi O-Sayumilta tämän taiallisen samisenin, jolla voi nähdä menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaan. Geisha kertoo soittimen olevan hänelle nyt merkityksetön, hän näki sillä sen tulevaisuuden jonka hän toivoo toteutuvan: Ameikon Minkain hyväntahtoisena, lempeänä ja oikeamielisenä keisarinnana.

Seuraavaksi heidän pitäisi löytää Sitkutsu Itsuru ja suunnitella kuvernöörin poistaminen vallastaan.. Tehtävät eivät muutu helpommiksi, sillä kuvernöörin kerrotaan kulkevan 100 sotilaan kanssa jos tämä poistuu linnastaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped