Maa alkaa polttaa Saran jalkojen alla ja hän haluaa häipyä paikalta, ennen kuin toiset alkavat keskustella hänen vaientamisestaan tai ennen kuin hän joutuu kuulemaan vielä enemmän. Sara kuitenkin saatetaan satamaan sukkulansa lähtöpaikan liepeille kaikessa rauhassa, eikä hänen henkeään uhata millään tavalla. Häneltä ei edes pyydetä vaitiololupausta. Satamassa Sara miettii kuumeisesti, mitä tehdä. Lopulta hän päättää lähettää kuplasta käsin nimettömän vihjeen, että Gert Roslevia vastaan on suunnitteilla hänen henkeään uhkaava attentaatti, jonka tekijänä on Komarrin vastarintaliike. Hän mainitsee myös sen tehtaan, jonka nimen kuuli keskustelussa. Tämän jälkeen Sara kiirehtii kirkon omalle sukkulalle, jossa kuriiri jo odotteleekin häntä pitkästyneen oloisena. Kummallista kyllä, paluu Galaxy Nassaulle sujuu täysin ilman ongelmia, eikä häntä ole perilläkään kukaan kuulustelemassa lomamatkastaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped