Minkä haltiamieli vielä muistaa, sen metsä peittää jo alleen

Esipuhe

Lamashan 15. Vuosi 4708 AR

Taisto Taiteiden Akatemiasta on ollut raaka ja lurkkien jättämät jäljet mieltä satuttavia. Kuitenkin Kaerishielin ja Shalelun joukkojen hyydyttyä solu jatkaa edelleen eteenpäin, ..kunhan aboleth altaasta päästään ylös. Missä on Maailman Lopun Kaiku, ja lurkkien johtajat! Murha murha!!!

Tapahtumat

  • Solu valmistautuu etenemään, mutta osa on pakotettu viihtymään vetten alla ja osa kuivalla maalla. Mew on vahdissa ja kuulee lurkkien olevan valmiina seuraavassa huoneessa. Joku kuiskaa että portti sulkeutuu pian. Solu on kuitenkin avuton abolethin kirouksen alla, kunnes haltia joukot etenevät ja kyvykkään arkanistit ja parantajat poistavat kirouksen. Solu siirtyy ovella ja Tal avaa sen lukot ongelmitta.
  • Lurkki barbaari, salamurhaaja ja puolentusinaa rivimiestä kaatuvat groteskissa näytöksessä haltioiden tappariin. Solu tuskin ehtii onnitella itseään haltiain voitosta, mutta salissa oleva portaali varjoiseen Celwynvian kopioon välkehtelee uhkaavasti - portti on sulkeutumassa. Solu ryntää porttiin ja katoaa ajasta ikuisuuteen..
  • .. ilmestyäkseen varjojen Celwynvianiin, jonka harvat asukkaat odottavat meteoriitin iskeytymistä Golarionin pintaan. Useimmat haltiat ovat kuitenkin siirtyneet Kyoniin ja jättänet Golarionin taakseen, parahiksi ennen Pimeyden Aikakautta, joka tulee sysäämään Golarionin sivityksen vuosituhansia menneisyyteen.
  • Solu selvittelee kauanko aikaa Maailman Lopun kaiussa on, ennen sen vääjäämätöntä tuhoa ja sulkeutumista. Paikalliset spectrehaltiat toimivat kuin vanhoina muistoina, mutta pystyvät kommunikaatioon jos ne herätetään omasta olemattomuudestaan. Aikaa ei ole kuin kenties päivä tai pari!
  • Solu kävelee läpi varjoisen Celwynvianin, joka loistaa ja säihkyy elonsa koko komeudessa kaiken turruttavan varjoisuuden läpikin. Ikävä kyllä Groetus on käännyttänyt osan haltioista kannattajikseen, jotka julistavat maailmanlopun kauneutta ja lopullisuutta. Hörhöt onneksi jättävät solun rauhaan, jos yhteyttä ei niihin varta vasten hae.
  • Solu tutustuu myös Talgoreniin azlantilaiseen, joka syyttää aboletheja lähestyvästä tuhosta, mutta luottaa azlantilasen taltuttavan moiset sekasikiöt suunnitelmistaan. Ekardani niminen nainen on taas Alaznistin edustaja ja epäilee solua Karzougin vakoojiksi. Seppä Rainvenyel takoo miekkaansa, koittaen saada sen valmiiksi ennen väistämätöntä. Hän kertoo miekkansa ratkasievan haltiakunnan kohtalon ja komentaa solun matkoihinsa.
  • Hautuumaalla varjomastiffit ja liekehtivät varjo-olennot ilmestyvät varjoista, vain käydäkseen ulvoen ja humisten solun kimppuun. Varjot kuolevat, mutta niiden kuoleman vapauttama tuliräjähdys myös runtelee solua ja olentojen koiraliittolaisia. Solu selviää, ja on valmis jatkamaan parannustuokion jälkeen.
  • Lopulta solu eksyy observatorioon, jonka luona kaksi haltiaa komentaa ohikulkijat matkoihinsa häiritsemästä astronomien elintärkeitä tutkimuksia. Nämä haltiat kuitenkin ovat selkeästi tietoisia ympäristöstään ja solun lähestymisestä, ja kimpaantuvat kun ulko-ovea koitetaan. Tal tajuaa lurkkien maagisen muodonmuutospetoksen ja ovimiehet surmataan. Nämä kuitenkin ehtivät huutaa hälytyksen, joka observatoriossa varmasti kuultiin.
  • Solu tajuaa olevansa kolhittu ja uupunut ja perääntyy paikalta kohti The Fluted Goblet nimistä hylättyä majataloa, jonka pehmeät riu'ut, ruokavarastot ja viinikellari kuitenkin tulevat hellimään solua.

The Mierani Watch

  • Kaerishiel Neirenar is the leader of a group of Shin'Rakorath mercenaries from the elven community of Crying Leaf in the Mierani Forest.
  • Eviana Nirgassan, The leader of the Crying Leaf, who was appointed by Kyonin a decade ago following the assassination of her predecessor by the drow.
  • Shalelu Andosana, is an elven scout who is officer of the Celwynvian Watch.
  • Gilradlain Tempusar, scout of Celwynvian Watch.
  • Danathel Yessilion, another scout of Celwynvian Watch.
  • Crying Leaf, Crying Leaf is an isolated elven village in Varisia’s Mierani Forest.

Celwynvian inhabitants

  • Razorhorn, rumored huge greendragon
  • Jocharail, haunted aasimar, former headmistress of Colisium of Mask and Lyre
  • Hharvel, male maftet lurking in Constellar Gallery
  • Nolveniss, arcane scholar, leader of Celwynvian drow
  • Rainvenyel, eternally workin spirit of long gone smith
  • Ixilano, aboleth skilled with illusions and tainting magic

Palaute

Vakivalloin kerätty Academy of Arts:sta

  • 2x +1 composite longbow (str +5)
  • 40 arrows
  • ring of protection +1
  • cloak of resistance +1
  • potion of cure moderate wounds
  • scroll of haste
  • wand of false life, 12 charges
  • mv aseita ja panssareita..

Lisää Academy of Art:sta

  • dagger +1
  • ring of protection +1
  • cloak of resistance +1
  • "glamered" studded leather +2 -> Mew?
  • disguise kit
  • 2x potion of cure moderate wounds
  • shock greatsword +1 -> Tal
  • mithral shirt +2 -> Eladan

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped