2019-12-29

jakson nimi (OSWALD: NOSTALGIA, jakso 7)

Vic soittaa Ulylle ja Thanille ja juo sen jälkeen noin puoli pannullista kahvia. Hän lähtee hakemaan Thania.

Than on Joanin autossa ja sanoo, että hänelle tuli äkillinen sairastuminen perheessä. Joan on kovin huolissaan ja jättää Thanin metroaseman viereen. Joan ei menekään Bad Luken kämpälle, koska hän on yksin.

Uly jää pois kotimatkalta ja ottaa taksin ruumishuoneelle. Hänen tekosyynsä on vatsatauti, ja ryhmän chattiin ilmestyy parit meemit teemalla ”Joanin pulla kun se meni sisään vs. Joanin pulla kun se tuli ulos”.

Vic, Than ja Uly tapaavat sairaalalla. Jonkin ajan kuluttua Tranquility tulee paikalle. Hän vie meidät takaovelle, jota vartioi kaksi sotilasta kansalliskaartista. Hän näyttää heille jotain virkamerkkiä ja he päästävät meidät sisään.

Ruumishuoneella on lääkäri, joka avaa yhden ruumisputkilon. Siellä on Oswald. Uly toteaa, että sehän näyttää ihan samalta. Vic toteaa siihen, että hienoa. Lääkäri sanoo, että ilmeisesti hän kuoli sydänkohtaukseen ollessaan yksin suihkussa.

Uly pyytää hanskat. Lääkäri on vähän hämmentynyt, koska yleensä hän määrää lääkärinä täällä, mutta kun Tranquility nyökkäilee, hän antaa hanskat.

Uly tökkii ruumista. Käsissä ei ole muuta jälkiä kuin hieman kääntyneet kynnet. Päässä ruhjeita, samoin jaloissa. Tulleet todennäköisesti kaatumisesta. Pitäisi nähdä suihku, että tajuaisi, onko ruhjeissa oikeasti järkeä. Vic auttaa ruumiin kääntämisessä. Jälkiä esim. sähkölamauttimesta ei näy.

Tranquility käskee lääkäriä poistumaan ja tämä menee pikkuiseen kahvihuoneeseen.

Tranquility antaa Oswaldin asunnon avaimen ja hyvin lyhyen yhteenvedon Oswaldista.

SUMMARY OF A REPORT ON CLYDE BAUGHMAN

D.O.B. 28 MAR 1945 

FAMILY: Wife, Malory (20 AUG 1948 to 11 FEB 2002); Daughter, Sharon (12 SEP
1967); Son, Michael (28 JUL 1974)

OCCUPATION: Bureau of Internal Revenue (later IRS) 11 JUN 1965 to 1 SEP 1999,
retired as Assistant Deputy Commissioner for Operational Support.

AFFILIATION: Active with group from 1967 to 1970, taking part in eleven
operations (details unavailable). Numerous consultations with a specialty in
taxation and property confiscation. No current affiliation with the group.

(Uly huomaa, että osoite, johon olemme menossa on eri, kuin se, missä hän aiemmin kävi. Sama kaupunginosa.)

Lähdemme saman tien Oswaldin asuntoa päin. Vic ajaa FBI:n heille antamaa virka-autoa. Cunningham soittaa matkalla Vicille ja selittää jotain CMC:stä ja Joe Dawantista. Vic toteaa, että nyt on kiire. Cunningham on vähän hämillään ja yrittää udella, mutta Vicistä ei saa muuta irti. Vic sanoo vain, että tiimiä ei saa nyt nopeasti kasaan, mutta Joan, Brandon ja Hart ovat tavoitettavissa.

Cunningham soittaa Joanille ja ihmettelee hieman Vicin kiirettä ja sitä, että puolet tiimistä on nyt jossain. Hän haluaa, että Joan tulee tapaamaan Joe Dawantia klo 15.

Brandon on juuri avannut Ulyn salaa lähettämän paketin. ”Vau, nää on NE.” Ja sitten Joan soittaa. Brandon ei halua mennä kovin julkisesti FBI:n toimistoon (ja sitä paitsi hän haluaa nyt lukea papereita).

Joan soittaa Hartille. Hart herää ja mumisee. Hän suostuu tulemaan tapaamaan Dawantia, kunhan hän saa nukkua sinne kolmeen.

Vic, Uly ja Than pääsevät Oswaldin osoitteeseen. Kerrostalo, vanha ja mitäänsanomattoman oloinen. Uly äimistelee taloa. Hän tokaisee, että täältä me ei kyllä löydetä mitään. Muut ihmettelevät, että miten niin.

Portaissa meitä vastaan tulee mummo, jolla on pikkuinen koira. Hän tuijottaa meitä, olemmehan pelottavia ja tuntemattomia. Than rupeaa ystävälliseksi ja jutustelee. Mummo utelee, että minne me olemme menossa. Than on nopeasti valmiina ja kertoo, että olemme sosiaalityöntekijöitä ja avustamassa ihmisiä arkiasioissa ja asian luonteesta johtuen ei tietenkään voi kertoa täsmälleen minne olemme menossa.

Mummo valittelee, että naapurissa kuoli joku. Kolme päivää virui suihkussa. Kolme? Ei vastaa kuolinaikaa, mutta hyvin todennäköisesti mummo vain erehtyy päivissä. Hän tunsi vanhan Clyde Baughmanin. Jatkaa koiran ulkoiluttamista.

(Ulysses huomaa, että postiluukussa lukee Baughman, toisin kuin siinä asunnossa, jossa hän aiemmin kävi.)

Menemme sisään. Siellä haisee tupakka. Ensimmäisenä on pitkä käytävä. Kämppä on vanhan näköinen ja kulahtanut, mutta hyvin siisti. Uly menee heti suihkua päin. Kolme kiinni olevaa ovea, kylppäri käytävän perällä. (Hänelle tulee mieleen, että kämpän layout on yllättävän samanlainen kuin toisenkin kämpän.)

Kylppärissä on kaaos. Suihkuverhotanko on tullut alas. Lavuaari on rikki. Verijälkiä. Ensihoitohenkilökunta on jättänyt jotain jälkiä sinne.

Vic toteaa, että suihku on ihan sama kuin se minkä hän näki näyssään. Vic jähmettyy ja on järkyttynyt.

Uly toteaa, että Oswaldilla on toinen asunto. Vic ja Than utelevat heti, että mitä. Oswald kuulemma kutsui hänet teelle sinne. Vic tuijottaa ja miettii, että kunhan tämä on hoidettu, niin…

Jatkamme tutkimuksia. Uly avaa oven keittiöön. Jääkaapin ovessa on ilmeisesti lapsenlapsen, Cassien, piirtämä kuva ukista. Vic etsiskelee Ulyn kanssa keittiön. Ei ole mitään.

Komerossa on liinavaatteita hyvin siisteissä pinoissa. Uly käy ne läpi systemaattisesti. Ei mitään.

Makuuhuone, joka on muutettu toimistoksi. Työpöydällä ei ole tietokonetta. Toinen seinä aivan täynnä arkistokaappeja. Kirjahylly, jossa on romaaneja ja Kaakkois-Aasian taisteluista ja CIA:sta.

Oswald on varmaan Vietnamin veteraani. Mutta miksi hän on ollut kiinnostunut CIA:sta? No ehkä häntä vain kiinnosti.

Than käy kirjat läpi. Oswald on ollut kiinnostunut tiedustelusta Kaakkois-Aasiassa. Myös jotain asiaan liittyvää lähimaista. Mitään SSG:n kannalta riskialtista ei löydy. Kirjat ovat siististi.

Vic menee olohuoneeseen. Sielläkin on siistiä, mutta hyvin tupakkaista. Vanha TV, sohva, tupakkapöytä. Ei mitään.

Vic ja Uly menevät viimeiseen huoneeseen, makuuhuone. Iso sänky, vain toisella puolella on nukuttu. Sen puoleisella yöpöydällä on tavaraa. Valokuva Oswaldista ja Malorysta. Seinällä lisää kuvia lapsista ja lapsenlapsesta.

Vain arkistot on tarkastettava vielä. Than arvioi, että tavaran läpikäymiseen menisi 8 henkilötyötuntia. Than jakaa työt ja rupeamme käymään niitä läpi. Ainakin arkistot on järjestetty hyvin. Pizzaa tilataan. Mitään SSG-materiaalia ei löydy, mutta omistuskirja on: Baughman omistaa mökin maaseudulla, sinne on neljän tunnin matka.

Vic lähettää jossain välissä viestin Cunninghamille, että hän seurasi väärää liidiä Spider J:stä monen tunnin ajomatkan päähän.

Baughmanin ulko-oven vieressä on avainteline, jossa on nippu avaimia. Yksi niistä kuuluu ulko-oveen, mutta siinä on paljon muitakin avaimia. Joku käynee mökkiin ja joku toiseen asuntoon.

Lähdemme kaikki kolme mökille.

Brandon lukee papereita. Hänellä ei ole ongelmia ymmärtää niitä, DEA:n lääkäri kun on.

90-luvun tideot huumeesta: Mieto hallusinogeeni, ei säädelty. Hyvin pieni määrä tuntematonta orgaanista materiaalia, ehkä jotain kukkaa, muuten täyteaineita. Vääristää ihmisten ajantajua, kokevat saman tilanteen uudelleen. Jotkut pitkään käyttäneet näkevät asioista, jotka sijoittuvat menneisyyteen, tai näkevät ihmisiä tai tapahtumia menneisyydestä. Mieto euforinen efekti, mutta ne käyttäjät ovat olleet iloisessa tilanteessa. Vaikuttaa vahvistavan/toistavan nykyistä mielentilaa. Aine on ollut kapseleissa.

Jakelu yhdistettiin Cosa Nostran ja Triadien toimintaan. White Ghosts (Valkoiset aaveet) mainittu. Huumeen lähde oli hävinnyt. White Ghosts oli kai joku aasialainen jengi.

Muita pohdintoja papereissa:

  • Liittyisikö Tiger Transit (kuljetusfirma) asiaan?
  • Jotain nimiä.

Oliko raportin tehneillä jotain epäilyttävää urillaan? Tutkijoiden nimet: Eric Hayes ja Ron Olden.

Joan ja Hart ovat tapaamassa Joe Dawantia Cunninghamin toimistossa. Dawant selittää räjähdyksistä ja kadonneista lapsista. Hän on käynyt Damienin äidin luona puhumassa ja tutki netissä ollutta keskustelua jonkun uuden huumeen käyttämisestä ja itsetuhoisuudesta. Ei tiedetä, mitkä räjähdysaineet ja epäilyttävät kirjat liittyvät asiaan.

Dawant on aikaisemmin ollut rikosutkija. Hänellä on yhteystietoja liittyen internetissä tapatuneisiin viharikoksiin. CMC:n analyytikot tutkivat nettikeskusteluja ja saavat niistä selville kaikenlaista.

Damien oli nettipalstoilla, joilla ihannointiin kuolemia ja itsemurhaa. Kuolemaansa ennen Damien oli videolla sanonut käyttävänsä jotain huumetta. Mainittu nimet Spider J, Bad Luke, Montana, Valkoiset aaveet. Valkoiset aaveet kuulostaa etäisesti tutulta Joanista.

Dawant sanoo, että CMC on tietysti huolestunut kadonneista aikuisistakin, mutta lapset ovat heidän erikoisalaansa. Hart toteaa, että meidän tutkimuksiemme mukaan tämä juttu ei ole sekaantunut mitenkään erityisesti lapsiin, vaan Damien vain sattui kohdalle, todennäköisesti koska meni läpi täysi-ikäisestä tms. Dawant on hieman huojentunut tästä tiedosta, että lapsiin ei kohdistu mitään erityistä vaaraa.

Sanovat, että voivat antaa ihan konkreettistakin apua meille. Hart sanoo, että Spider J:n olinpaikkaa ei ole vieläkään saatu selville, eli jos sen saa selville niin olisi erittäin hyvä. Lisäksi jos huumetta liikkuu vielä jossain, ja missä.

Päätämme kokouksen.

Myöhemmin Hart tutkii Vicin ottamia kuvia. Hän tuntee okkultistit; Alzis ja muut. Ylösalainen pentagrammi, jossa oli kuu viidentenä, vaikuttaa pahaenteiseltä, mutta se on vain se vaikutelma, mitä on haettu. Kuu liittynee selenim-olentoihin, pimeät enkelit.

Vic, Than ja Ulysses ovat perillä noin klo 19. Hirsimökki, jonne on vedetty sähköt. Savupiippukin. Vieressä pieni järvi.

Yksi Oswaldin kämpästä löytyneistä avaimista käy oveen.

Vic kävelee mökin ympäri. Puiden ympäröimä, ei hoidettu, mökkikunnossa. Liikettä ei näy eikä naapureita. Ranta on huono, veteen ei oikein pääse, ei ole laituria. Yksi toinen rakennus näkyy kaukana vastarannalla. Sieltä ei näe tänne mitenkään hyvin.

Puuceetä on käytetty lähikuukausien aikana. Vajassa on työkaluja ja 20 muovikanisteria. Niissä on bensaa.

Mökissä on makuuhuone, olohuone, kaappeja, kylppäri ja keittiö.

Olohuoneesta ei löydy epäilyttävyyksiä.

Makuuhuoneen sängyn alla on suuri metallilaatikko. Vietnamin sodan aikainen. Yksi avaimista sopii sen lukkoon.

Kirjekuori, johon on piirretty vihreä kolmio. Ulysses avaa sen ja lukee:

To Whom it May Concern:

If you are reading this note, I can assume I have died or become incapacitated
before I had the courage to complete my final mission. You will find about 20
gallons of gas in the shed behind this cabin. Pour it into the septic tank
beside the cabin and ignite it. You’d be happier if you didn’t look inside.
Please make sure that the remains are kept from my children.

I am so sorry. God please forgive me.

Clyde Baughman

Laatikossa on lisäksi paljon muuta tavaraa: Keloja. Pahvilaatikko, jossa hyvin siististi taiteltu verinen miehen puku. Pieni pussi. Uly avaa sen. Reverbiä. Nippu paperia: väitöskirja: University of Indianaan, 1985, ”Sky Devils: Archetypal Figures in Native American Mythology”, uskontotiedettä, kirjoittanut Karen Barr, hylätty. Oswald on kirjoittanut siihen paljon merkintöjä.

Meidän pitänee ottaa koko laatikko mukaan. Käydään se kuitenkin läpi, jos sieltä löytyy jotain henkilökohtaista mikä pitäisi jättää jälkeen.

Kolme kranaattia: kyynelkaasua, aika vanhoja. Vic sanoo pakkaavansa ne turvallisesti matkaa varten. Suuri veitsi, todella vanha, mustunutta rautaa, riimuja, luinen kahva (vaikuttaa paljon uudemmalta), kärki poikki (tuoreempi juttu). Kangasmerkki, project Phoenix, Than tunnistaa. Hyvin pieni lasipurkki, jonka sisällä on kirkasta nestettä. Vic toteaa Ulyssekselle, että tuota ei avata! Valokuva: hiekkaisessa kuopassa ruumiita, joiden rintakehät on revitty auki. Valokuva: täysin sileä pallo. Uly ja Than heittävät sanityä.

Than näki pallon lapsuudessaan, Vic muistaa hänen kertoneen siitä chauchua-lääkärille. Mutta miksi Ulysseskin on niin järkyttynyt? Uly tunnustaa, että on nähnyt pallon, kun kokeili huumetta. Vic tuijottaa mutta toteaa, että ei oikeastaan ole yllättynyt.

Pallo- ja ruumiskuvien taakse on kirjoitettu teksti TECUMSEH-96.

Valokuva laitteesta, joka on pyörillä kukelvassa telineessä. Aivan ihme härpäke. Lisäksi liitettynä diagrammeja.

Kehitetty filmirulla. Nahkapussi, jossa on karkeaa mustaa karvaa, pieniä hampaita (ehkä ihmisvauvan), sinisiä sulkia, kaksi pientä nahkaneliötä (joissa on pistoreikiä). Lehtijuttu: helikopteri syöksyi alas Wyomingissa, 1996. Pieni läpinäkyvä lasikuula. Muovipussi, jossa on ohuita, läpikuultavia paloja: kynttä tai kuitua tms. haurasta orgaanista materiaalia. Tutkimus viskositeetista, tekijät: Benthic, Security Studies Group, Allied Chem. Artikkeli, joka käsittelee kummitustaloa New Jerseystä. FAA:n raportti mustan helikopterin putoamisesta Wyomingissa.

Juttelemme hetken siitä, että pitäisikö tämä salata Tranquilityltä. Vic ei nää siihen syytä eikä haluaisi. Aineistoa ei luultavasti oteta pois ainakaan heti, koska siinä on mukana meidän juttuumme liittyviä asioita, joita meidän pitäisi tutkia. Muut ovat sitä mieltä, että pitäisi salata ja tutkia ensin ja kertoa vasta sitten. Uly toteaa, että Oswald ei tainnut luottaa Tranquilityyn ja halusi salata muun muassa toisen asunnon häneltä. Meidän pitäisi siksi salata tämäkin. Vic ei oikein ole samaa mieltä, mutta ei rupea inttämään nyt. Vic ihmettelee, että onko tässäkin jotain sisäistä kitkaa tai salaliittoilua niin kuin siinäkin, kun 90-luvun todisteet katosivat SSG:ltä hissukseen, koska siihen sopisi sisäpiirin juttu hyvin hienosti.

Ulysses koittaa keittiön hanaa; vettä tulee. Sitten kuuluu pamaus putkista ja vedentulo loppuu. Vic lyö hanan kiinni ja ryntää ulos etsimään syytä. Sähkömoottorilla toimiva vesipumppu. Se vaikuttaa ehjältä eikä ole edes päällä. Mistä pamaus kuului? No, ehkä se ei ole tärkeää tai pamaus johtuui vain siitä, että vesipumppu olisi pitänyt panna päälle ennen hanan käyttöä. Toivottavasti ei putki haljennut.

Ulysses haluaa ehdottomasti nähdä saostustankin, jonka Oswald käski polttaa. Vic ei ole ihan samaa mieltä, mutta ei jaksa puhua Ulyssesta katsomasta sinne. Etsimme tankin ulkoa. Se on talon ja järven välissä. Sen päälle on kertynyt maata ainakin parin vuoden ajalta. Siivoamme sen pois ja tankin luukku paljastuu. Siinä on ketjua ja lukko. Vic avaa lukon, ottaa ketjun pois ja avaa luukun.

Tankin sisältä kuuluu kaikin voimin huutava ihmisääni: ”Apua! Auttakaa minua!” Vic on aika hämmentynyt. Tämä säiliöhän on ollut suljettuna, maan alla, ilmattomassa tilassa. Useita vuosia. Miten siellä voi olla joku elossa?

Ulysses osoittelee sisään taskulampuilla. Tankki on epätavallisen suuri. Siinä on ollut tikkaat, joilla sinne on päässyt sisään ja pois, mutta ne on sahattu pois. Pohjalla on lätäköitä ja joitain kuivia maaplänttejä. Sieltä tulee hitaasti ihmishahmo. Hänen ihonsa roikkuu luonnottomasti ja on sinimusta. Sanoo olevansa Malory Baughman. Clyde kuulemma yritti suorittaa rituaalin, jolla hän sitoisi Maloryn palvelukseensa ja hänestä tulisi kuolematon. Sen sijaan hänet kirottiin ja hän ei voi kuolla, hänen ei tarvitse syödä, juoda tai hengittää. Hän on ollut vankina nyt vuosia. Hän haluaa vain pois, nähdä valoa ja hengittää raikasta ilmaa.

Vic perääntyy hieman ja sanoo muille hiljaa, että tuo tapetaan.

Valoissakin Maloryn hahmo näyttää oudolta. Joku sen eleissä yms. on epäinhimillistä. Thanin mielestä se ei ole niin voimaton kuin miltä se näyttää. Than ja Vic menevät hakemaan bensakanistereita.

Uly kyselee kovin kiinnostuneena kuolemattomuusrituaalista. Olento suostuu kertomaan siitä. Siihen liittyy esineitä, jotka löysimme laatikosta. Liittyy apassien rituaaleihin.

Kun Than ja Vic palaavat bensan kanssa, Ulysses protestoi ja sanoo, että ette tuhoa minun kudosnäytettäni! Malorykin alkaa huutaa ja protestoida. Anelee, että säästäisimme hänet. Vic pitää Ulyssesta loitolla sillä aikaa, kun Than kaataa bensaa tankkiin. Uly on jotenkin järkyttynyt ja miettii, että minunhan tässä piti kylmäsydäminen olla. Vic on myös järkyttynyt eikä saa aikaiseksi tehtyä muuta kuin pidettyä Ulyssesta kauempana.

Kun Than on kaatamassa bensaa olennon päälle, se yhtäkkiä hyppää täysin luonnottomasti kiinni luukkuun ja on tulossa pois. Than säikähtää mutta nakkaa sitä kanisterilla. Vic hyppää samantien sen kimppuun. Hän saa kiinni olennon kaulasta ja painaa sitä alaspäin. Se pyristelee kovasti, mutta ei pääse irti Vicistä.

Se päästää irti luukun reunasta ja potkaisee Viciä niin kovaa, että tämä lentää selälleen. Ulysses menee vetämään luukkua kiinni. Olento hyppää ylös niin kovaa, että kansi tuuppaa Ulya.

Vic nousee ylös ja hyppää kiinni olennon käsiin, mutta ei saa sitä väännettyä luukkuun. Hän käskee muita lyömään sitä jalkoihin. Than mätkäisee sitä kanisterilla päähän.

Uly mätkäisee sitä myös isolla lampulla vähän aneemisesti. Siihen jäänee pieni kudosnäyte…

Olento yrittää päästä irti ja Vic haluaa saada sen luukusta sisään. Se ei liiku, mokoma. Se pääsee irti ja tuijottaa Viciä silmiin. Uly yrittää lyödä päähän. Than lyö otusta jalkoihin, mutta isku ei tee vahinkoa.

Olento iskee kyntensä kiinni Vicin kaulaan ja puree tätä naamaan. Vic huutaa. Uly tuuppaa olentoa takaapäin ja huutaa Thanille, että polta se! Than ottaa tulitikut esiin ja yrittää sytyttää olennon. Tikku sammuu.

Olento päästää irti Vicistä ja lähtee pakenemaan. Vic vetää pistoolinsa esiin ja ampuu. Osuma kaataa sen, mutta se nousee ylös eikä hidastu tarpeeksi. Se juoksee täysin luonnotonta vauhtia, kukaan meistä ei pysyisi perässä. Ulysses ajaa auton lähemmäs niin, että sen valot valaisevat olennon pakosuuntaa. Vic heittää pistoolinsa Thanille, kaivaa rynnäkkökiväärinsä autosta ja ampuu sitä. Osumia tulee, mutta ei tarpeeksi. Lopulta, viimeisellä mahdollisuudella Vic saa ammuttua sitä niin pahasti, että se kaatuu eikä ole heti nousemassa. Vic lähtee pinkomaan täyttä vauhtia perään. Hän kaivaa pienen taskulampun taskustaan ja kiinnittää sen olkapäähänsä. Puolivälissä matkaa Vic näkee liikettä hieman enemmän sivulla ja ampuu sinne. Kuuluu hirveä huuto ja olento lähtee juoksemaan, toinen käsi näyttää roikkuvan. Nyt se on hidastunut sen verran, että Vic saattaa pysyä perässä.

Vic hukkaa olennon hetkeksi, mutta onnistuu paikantamaan sen pysähtymällä ja kuuntelemalla. Hän juoksee sinne päin ja lopulta näkee sen taas. Hän ampuu otukseen ja lopulta se kaatuu taas. Vic saa olennon kiinni. Sen päästä puuttuu melkein puolet. Hän ampuu siihen pari lipasta, jotta se ei varmasti nouse. Hän kaivaa esiin sytkärin ja sytyttää sen. Sitten hän raivaa metsää ympäriltä, ettei kasvusto syty. Hän syö kuusen kerkän ja kaivaa taskustaan antiseptisiä liinoja, joilla hän pyyhkii naamansa. Hänet yllättää ääni takaa ja hän kääntyy välittömästi tyhjä ase kädessään kohti peuraa, joka pakenee. Hän huokaisee helpotuksesta.

Than pääsee paikalle. Vic on niin hermona, että kiroilee vuolaasti venäjäksi. He vahtivat yhdessä paloa ja ruokkivat tulta. Otus ei tunnu palavan kovin hyvin. Vic ottaa kuitenkin otuksesta kudosnäytteen samanlaiseen järeään putkiloon kuin missä Oswaldin laatikossa ollut kirkas neste oli ollut. Hän palaa mökille ja kertoo Ulyssekselle tarkemmin, mitä tapahtui. Antaa myös otuksen kudosnäytteen. Hän pyyhkii haavansa uudestaan ja vetää jotain siteitä kaulassaan olevien suojaksi. Sitten hän ottaa mukaan kolme kanisteria bensaa ja lapion ja sammutuspeitteen autosta.

Torstai 12.5.2016.

Vic kaivaa polttopaikkaa vähän paremmin ennen bensan lisäämistä, jotta metsä ei vain syttyisi. Sitten hän ja Than nakkaavat bensaa otuksen paloon ja kipittävät suojaan. Ulysses näkee räjähdyksen mökin luota. Metsä ei onneksi syty.

Räjähdyksen ja palon jälkeen otuksesta ei ole juuri mitään jäljellä. Vic rikkoo vielä koko polttopaikan lapiolla niin perusteellisesti kuin voi ja lopulta hautaa jäänteet.

Nyt Vic on ihan kuitti. Hän jaksaa hädin tuskin raahatua muiden avustamana autoon nukkumaan. Hän onnistuu mumisemaan, että soittakaa Tranquilitylle. Hän imee hätäravintoaan, maapähkinävoita, suoraan tuubista ja romahtaa takapenkille.

Uly ja Than kaatavat loput bensat tankkiin ja sytyttävät sen. Pum. Seuraavaksi pois täältä. He miettivät hetken, että mitä sanoisivat Tranquilitylle.

Than soittaa. Tranquility vastaa, vaikka kello on kolme yöllä. Than kertoo, että mökiltä löytyi jonkinlainen humanoidi, joka yritti pakoon ja saimme eliminoitua sen. Hän sanoo, että olennon taustasta ei tiedetä mitään ja että se löytyi septisestä tankista. Mitään muuta ei löytynyt. Vic sai haavoja, hänet pitää viedä hoitoon.

Uly ajaa kohti Chicagoa. Lähempänä Than soittaa Brandonille, että Vic on tulossa klinikalle. He miettivät, että Oswaldin laatikon voisi viedä kakkoskämppään. Raporttiin kannattaa panna maininta kirjeestä, että Oswald

Brandon kyselee, että mitä ihmettä tapahtui. Ei saa vastauksia. Viciä puri jokin yliluonnollinen. Brandon tutkii, että haava märkii, infektio jyllää, bakteereita on siirtynyt. Kaikki antibiootit suoraan suoneen.

Brandon osaa hommansa. Vic saa 4 hp. Tulehdusarvot laskevat mukavasti. Hipat ovat hyvällä mallilla.

Than ja Uly ihmettelevät, mitä tehdä laatikolle ja autolle. He vievät Oswaldin viralliseen asuntoon avainnipun, jossa on jäljellä vain oman asunnon ja mökin avaimet. Than törmää taas mummoon ja jutustelee. Mummo on hermostunut ja epäilevä ja kysyy, mekastitteko te siellä Baughmanin asunnossa? No ei, mehän oltiin toisessa päässä asuntoa, onko siellä joku käynyt?

Hart ihmettelee aamulla chatissa, että onkos aamukokous taas samassa paikassa. Joan sanoo, että toivottavasti, hänellä on oopperakakkua. Kukaan muu ei vastaa chatissa. Hart soittaa Vicille. Brandon ei vastaa Vicin kännykkään jostain koodinimitetystä kontaktista tulevaan puheluun. Hart soittaa Thanille. Thanin kännykkä on pois päältä. Hart soittaa Brandonille. Brandon vastaa ja kertoo, että hän on nyt hoitamassa Viciä eikä lähde pois klinikalta. Hart on että mitä. No pidetäänkös aamukokous Brandonin klinikalla? Brandon sanoo, että ei virka-autoja!

Joan, Hart ja Brandon kokoontuvat erinomaisen kakun ja huonon kahvin ääreen ihmettelemään, että mitä Vic, Than ja Uly ovat tehneet. Thanilla piti olla perhekriisi ja Ulylla mahatauti, mutta silti he kävivät tuomassa Vicin tässä kunnossa klinikalle aikaisin aamulla. Häh?

No, käymme silti läpi mitä eilen tuli tehtyä.

Brandon kertoo, että sai nimettömän paketin 90-luvun jutuista. Hän on nyt tutkinut niitä.

Hart kertoo, että hän ja Joan juttelivat Joe Dawantille. CMC on non-profit, konsulttiorganisaatio. Usutimme ne kaivelemaan Spider J:tä esiin ja ilmoittamaan huumeen esiintymisestä ja kyselyistä.

Sheena Lutzin osoite on julkisehkoa tietoa. Työtön. Joan voi mennä sinne haastattelemaan.

Kun A-tiimi herää, meille on lähetetty sähköpostia:

Message: Part 1/3
This is a message from RED QUEEN to VEGA. This will complete their mission and
they will not contact VEGA after this. 

Message: Part 2/3
This is a dead man switch activated by RED QUEEN after 48 hours after the
confirmed exitus of operative formerly known as OSWALD. 
* The message is only for agents working in the Task Force VEGA, not including
  their Control Officer. 
* This message is strictly eyes only: it should be permanently deleted after
  reading. 
* The recipients cannot reply to this message, but it is possible to try to get
  further information by opening a secure channel with a source capable to
  peruse further his background. The source does nor represent RED QUEEN and
  RED QUEEN is not at liberty to disclose their identity or codename. 
* To open this connection, it is mandatory to install the software from the
  link below. You'll get an automatic confirmation message once the connection
  is established. 
* Use a separate computer with an internet access dedicated for this purpose
  only, and follow maximum security protocols. 
* If any of these preceding requirements are not followed, the source will
  immediately and permanently severe all connection with VEGA.

Viestin kolmososaa ei ole.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped