Kauden 6 skenaarioiden arvostelut

Arvosteluasteikko

Surkea. Shit Saturday -tasoa.
Huono. Epäloogisuuksia, epäbalanssisuutta, jne.
Keskinkertainen. Hukattua potentiaalia.
Hyvä. Tarina ok, vastukset fiksuja, moniulotteinen.
Erinomainen. Parempaa ei voisi toivoa.

Elokuu 14

#6-01 Trial by Machine (Tier 1-5) by Sean McGowan

Aivan riemastuttava teknorymistely Absalomin kupeessa jota avaruusoopperafiilistely oikeasti tukee eikä vain värjää. Valitettavasti skenun rikkovat kampanjan typerät ruulaukset. 2 tähteä miinusta niistä, muuten kyllä mainio skenu. -Muser
"Ihan kiva" skenu, joka vaatii turhan paljon kädestä pitelemistä GMn osalta johtuen siitä, että skenussa on monta tilaisuutta joko hahmojen tai pelaajien jäädä seisoskelemaan peukku kollektiivisessa pyllyssä. Loppari vähän turhan rankka ja vaatii esoteerisen säännön uudelleenopettelun. -Rei

#6-02 The Silver Mount Collection (Tier 3-7) by Crystal Frasier

Hieman odottamattomaan suuntaan blurbin tilanteesta lähtevä rytistely, josta ei vaarallisia tilanteita puutu. Tietyllä tavalla johdattelu tulevan kauden teemoihin. Loppupuolessa kauhuleffan vikaa. Kivoja yksityiskohtia. -Rei
Halusin pitää skenusta ja onhan se hyvin kirjoitettu intro uusiin uhkiin robotteineen ja teknovelhoineen, mutta ne encounterit: Siellä on swarmeja, aidseja näitä, seassa oozeja vereväpäitä. Itkua, huutoa kauheaa... -Muser

#6-03 The Technic Siege (Tier 5-9) by Kyle Baird

Ihan veikeä jokseenkin-hiekkalaatikko, joka ei valitettavasti anna pelaajille tarpeeksi vihjeitä siitä, mitä hahmojen kannattaisi tehdä, ilman että GM alkaa pudotella alasimia. Alemmalla tierillä partysta riippuen ei ehkä tarpeeksi haastava, ylemmästä en osaa sanoa peluutuksen puutteen takia. Henkilökohtainen piiloplussa siitä, että satuin pitämään NPCistä ja ne jopa osasivat ajoittain jotain. -Rei
Tätä skenaariota vaivaa 2 asiaa: informaatiokatkos skenaarion ja pelaajien välillä sekä heittelehtivä vaikeustaso. Muuten parasta paskaa sitten Traitor's Lodgen. Kaikki pelaa yhteen ja tunnelmaa riittää! -Muser

Syyskuu 14

#6-04: Beacon Below (Tier 7-11) by Matt Duval

#6-05: Slave Ships of Absalom (Tier 1-5) by Mark Garringer

Harvemmin skenaarion vetämisestä on tullut näin hyvä olo. Loistava lähtökohta, hienoa tutkimusta, hullun paljon kiinnostavia änppäreitä, järkevät ja pätevät taistelut, vaihteleva miljöö, ja kaiken kruunaa lopussa oleva cliffhanger. Tähtiainesta. Also delicious nostalgia trip. -Deus
Hauska. Vaatii pelaajilta ja GMltä kiitettävästi keskittymistä, että änppärien määrä pysyy aisoissa. Loppu saa varhaisten kausien veteraanit pökälöimään puntteihinsa. Harmittaa, etten saanut vedettyä ylemmällä tierillä. -Rei

Lokakuu 14

#6-06: Hall of the Flesh Eaters (Tier 1-5) by Tom Phillips

Haastavia taisteluita molemmilla tiereillä. Vähän roolipelaamista, mutta miljöö on hieno ja kohtaukset ovat hienoja. Skenaariossa on mukavasti uusia asioita, joita pelaajat eivät voi metailla. -Atteisti
Memeettiseksi muodostunut luolastoromppaus. Miljöö ja metailunpuute plussaa, mutta vihujen yleinen mielenkiinnottomuus miinusta. Miljöö vähän absurdi, allekirjoittaneesta Goltsuun väkisin tungetun tuntuinen. AoE-castereilla bileet. -Rei
Omnom remove kebab omnom. Myös syöpää. -Agape

#6-07: Valley of Veiled Flame (Tier 5-9) by Nathan King

Hyviä roolipelikohtauksia, haastavia vihollisia ja mielenkiintoinen miljöö. GM:n tosin pitää tehdä jonkin verran töitä, jotta hahmot pääsevät mukaan jutun juoneen, eivätkä skippaa puolta skenusta. Tämä ongelma himmentää muuten täyttä timanttia. -Tomahawk
Hemmetin hieno skenaario. Paljon roolipelaamista, taisteluita joissa on asennetta ja miljöö on hieno. GM:n tulee tosin ohjata partya hieman skenun tarkoittamaan suuntaan, joka vähän vähentää pisteitä. Mutta vain vähän. -Atteisti
Venyy helposti. Jää junnaamaan paikallaan helposti. Vaatii ratakiskotusta ja ryhmäsuunnittelua. Uniikit boonit. Loppari tappaa. Toimii parhaiten, jos mukana on Liberty's Edgen hahmoja. -Agape
Can you hear the people sing? Sing the song of angry men? Kapinaliike vs Paha Dimensiotyranni! Eikä Valjean edes kuole. -Muser
It is the music of a people who will not be slaves again! Tää oli kova. Vaatii oma-aloitteisuutta pelaajilta tai kädestäpitelyä pelinjohtajalta, mutta sisältö on muuten timanttia. Tosi siisti kronikka. -NiTessine

Marraskuu 14

#6-08: The Segang Expedition (Tier 1-5) by Benjamin Bruck

Kaksiosainen viidakkorämpiminen, missä ei rämpimistä tapahdu. Kamalasti prepattavaa, ja jos porukka tykkää jutella, voi skenaariossa mennä aivan liian kauan. -Deus
Niinkuin Deus sanoi, mutta mielestäni prepattavaa ei ole niinkään paljoa. Lopputaistelu pienellä tierillä on naurettava. Suosittelen enemmän puhuvia kuin lyöviä hahmoja. -mosi
Muuten semmoinen ihan ok 3 staraa, mutta kivat änppärit ja Jalmeray antavat paljon. On upeaa että paikasta nimeltään "Apinasuo" on saatu kiva skenu aikaan! -Muser

#6-09: By Way of Bloodcove (Tier 3-7) by Justin Juan

Avoin skenu, joka jättää mahdollisuuksia roolipelaukselle ja jossa epäonnistumisella ja turhalla murhapummaamisella on hintansa. Mielenkiintoisia ja haastavia taistelujakin löytyy, ainakin yksi. -JJape
Paluu Veripoukamaan, samassa hengessä kuin viimeksikin. Epäonnistuminen on oikea mahdollisuus ja skenaario olettaa julkeasti pelihahmojen olevan juuri niitä kirjoissa kuvailtuja asiantuntijoita. Murhaspurgut älkööt vaivautuko. -NiTessine
Oikeasti haastava: vaatii sekä pelaajilta kekseliäisyyttä että hahmoilta kykyjä. Todella raivostuttava ähäkutti-failausmahdollisuus, jota ei mainosteta missään mitenkään. -Rei

#6-10: The Wounded Wisp (Tier 1-2) by Thurston Hillman

Periaatteessa ihan kiva, puzzlepainotteisempi ikivihreä, jolla ei ole samaa ongelmaa kuin Confirmationilla set piecejen pelkäksi pintakiilloksi jäämisellä. Ei silti hirveän mielenkiintoinen eikä samalla lailla fantsuseikkailun tuntuinen kuin edeltäjänsä. -Rei
Variaatio peluutusten välillä on lähinnä kosmeettista eikä vaikuta ratkaisuihin tai rakenteeseen. Aika basic. -NiTessine
Valmistautuminen vaatii hieman tulostelua ja askartelua ja iso osa kartoista on lähinnä kosmeettisia. Vihollisten arpomiseen on kunnon liitteet taulukoineen, mutta aika kosmeettisiksi nekin tuntuvat jäävän. Toisaalta esim. skenun tavaroiden valitseminen arvottujen vihollisten mukaan lisäisi byrokraattista säätöä. Seikkailu on muuten aika mukava ja sen verran monipuolinen, että ei ole putki mutta ei säikäytä aloittelijoita alimekaniikoilla. Juoni selkenee kunnolla vasta vetämisen jälkeen (ja silloinkin siellä on aukko). Veltzeh

#6-11: The Slave Master's Mirror (Tier 3-7) by Sam Polak

Erikoinen ja hupaisa soluttautumisskenu, joka kärsii eniten siitä, että soluttautumisen päättymisen oletettu kohta ei tule pelaajille selväksi. Potentiaalia olla todella tappava hahmoihin kohdistuvien rajoitusten vuoksi. -Rei
Tarjoaa mukavasti vaihtoehtoja, ja palkintoja (ja rankaisuja) valituista vaihtoehdoista. Haastavia taisteluita, useita mahdollisuuksia roolipelaamiseen. -Atteisti

Tammikuu 15

#6-12: Scions of the Sky Key, Part 1: On Sharrowsmith's Trail (Tier 1-5) by Robert Brookes

Ihan perushyvä skenaario, joka tosin rankaisee alun mahdollisesta epäonnesta todella paljon. Encounterit ovat vähän löysästi sidottu yhteen, ja matkustusskenaariona antaa kovin vähän tietoa itse matkasta taisteluiden ulkopuolella. Ihan jees. -Atteisti

#6–13: Of Kirin and Kraken (Tier 7-11) by Kris Leonard

-> Muuten kivaa keskitasoa, mutta se loppari. <3 Vetämisen jälkeen lasken tähteni kolmeen, koska tää on tosi, tosi huonosti editoitu. -Rei
Kolme tähteä muusta skenaariosta, joka on ihan perushyvää poluttamista muutamalla mielenkiintoisella taistelulla ja eettisillä kysymyksillä. Lisäpiste lopparista ja pelaajien ilmeistä. -Atteisti

Helmikuu 15

#6–14: Scions of the Sky Key, Part 2: Kaava Quarry (Tier 1-5) by Mike Kimmel

Hieman kaavamaisia (höhö) ratkaisuja käytetty skenaariossa. Muutama keskinkertainen encounter, mutta loppariin on tuotu kivasti haastetta. Sisältää myös eeppisen kohtauksen, joka nostaa skenaarion oikeasti muistettavaksi. -Atteisti

#6-15: The Overflow Archives (Tier 1-5) by Scott Sharplin

Erittäin hauska, lyhyempi ja kepeämpi pikku pätkä, ainakin alemmalla tierillä - ylemmällä on pari vihua, joilla on potentiaalia venyttää kestoa ja hermoja. Ei maailman omaperäisin, mutta hoitaa kaikki tonttinsa asiallisesti. Ainoa miinus todella raivostuttavasta kartasta. -Rei
Lyhyt, mutta hauska ja pätevä seikkailu Ylivuotavissa Arkistoissa. Melko helppo, mikä ei haittaa läheskään yhtä paljon kuin käsittämättömän sadistinen karttasuunnittelu. -JJape
Hilpeä happotrippi. -NiTessine

Maaliskuu 15

#6–16: Scions of the Sky Key, Part 3: The Golden Guardian (Tier 1-5) by Mikko Kallio

Trilogia päättyy sen parhaimpaan skenaarioonsa. Haastavia taisteluita jopa alemmalla tierillä, mukavasti roolipelaamista ja valintoja, ja kaksi hienoa encounteria. You did good, Mikko! -Atteisti

#6-17: Fires of Karamoss (Tier 5-9) by Joe Homes

Hauskoja tilanteita, parit hienot NPC:t, mutta skenaario on enemmän huviajelu kuin seikkailu. Hienosta paikasta pientä plussaa, mutta teknologia ei iske kaikkiin. mosillan
Diggaan siitä kun kirjoittaja ei säästele paukkujaan. Tässä skenussa niitä kasataan ja vaikka vastus on vähän niin ja näin tasoltaan, pitävät tilanteiden omintakeisuus ja erittäin jännät npc:t skenun pinnalla. Miljöökin on ns. best. -Muser

Huhtikuu 15

#6-18: From Under Ice (Tier 1-5) by Andrew Hoskins

Hauska pikku tromppaus, jossa diplolla voi loistaa ja NPCiden toiminnat ja reaktiot ovat kerrankin kaikki palttiarallaa loogisia ja järkeviä. -Rei
Tietynlaisen skenugenren paras. Vaatii paljon pelinjohtajalta, mutta toteutuessaan on dynaaminen ja asettaa hahmot valintojen eteen. Mielenkiintoinen. -Agape

#6-19: Test of Tar Kuata (Tier 3-7) by Pedro Coelho

Se PFS-skenaario, jota et tiennyt kampanjan tarvitsevan. Viihdyttävä, jos hahmot eivät roflstomppaa kaikkea. Teasaa lopussa kivasti seiskakautta. -Rei

Toukokuu 15

#6-20: Returned to the Sky (Tier 7-11) by Anthony Li

#6-21: Tapestry's Toil (Tier 5-9) by Steven Helt

Vähän on tasapaksu skenaario. Skenaario voi jo alussa venähtää yli aikarajan, sillä sisältää kovin monimutkaisen ja sääntöhaastavan taistelun (prepatkaa kunnolla!). Loppuosassa hieman taisteluhuone-suunnittelua. Toisaalta ne huoneiden viholliset ovat sen sijaan ihan kivoja. Ihan okei, mutta tältä kaudelta löytyy paljon parempaakin. -Atteisti
Atte osuu oikeaan. Tuo mainittu taistelu vei 100 minsaa ja vaatii vastustajalta luovaa idiotismia että ryhmä selvisi. Bossista plussaa, sillä hän on kovin kompetentti muttei voittamaton. -Muser

Kesäkuu 15

#6-22: Out of Anarchy (Tier 1-5) by Garrett Guillotte

Hyvä. Tarina ok, vastukset fiksuja, moniulotteinen. Lopputaistelun miljöö oikeuttaa juuri ja juuri neljännen tähden. -Agape
Hyvin perinteinen "ihan ok" 1-5 -tierin skenu. Ei ajoittain tarpeeksi haastava, tarina hyvä mutta mekaniikkojen sisältö vähän höttöistä. Kivoja ympäristöjä ja pohdinnanmahdollisuuksia. -Rei

#6-23: The Darkest Abduction (Tier 7-11) by Jerome Virnich

Sirpaleinen ratakiskojen metsästys. Miljöö ihan mielenkiintoinen, mutta millään hahmojen tekemisillä ei tunnu olevan vaikutusta mihinkään yhtä kohtaa lukuunottamatta. Pelaajat kylläkin tykkäsivät, minä en niinkään. Makunsa kullakin. -Rei

Muut

#6-00 Legacy of the Stonelords (Tier 1-11) by Mike Shel

Parempi kuin edeltäjänsä, mutta toiselle näytökselle on varattu liikaa aikaa kolmannen kustannuksella ja pöytien välinen interaktiivisuus on turhan vähäistä. -NiTessine
Melko täysi paketti. Paljon kohtauksia, jotka monet ovat hyviä ja mielenkiintoisia. Ajoituksellisia ongelmia, mutta mielenkiintoinen miljöö. Ikävän vähän interaktiota pöydien välillä. -Atteisti
Rakkaudella kasattu kääpiökoto on tuhottu aivan yhtä rakastaen. Twisti on uskalias ja sikäli on hieman masentavaa miten tasapaksuja ja helppoja suurin osa encountereista onkaan. Missä luuraa varteenotettava vastus? Antakaa nyt meidän olla niitä samperin sankareita! Silti paras spessu. -Muser

#6-97: Siege of Serpents (Tier 1-11) by Jim Groves

Tästä spessusta uupui 2 asiaa jotka tekivät Stonelordsista ainutlaatuisen: kauden tekemisten täyttymys ja siisti twisti. Oikeastaan kaikki muu on parempaa mutta samalla hohto puuttuu. Toivottavasti tämä on vain Two Towers Sky Key Solutionin Return of the Kingille. Faramirkin kuolee aivan eri spessusa! -Muser
Aika pitkälti samat ajatukset kuin Muserilla ylhäällä. Itse lisään vielä sen, että pöytien välistä interaktiota olisi voinut olla paljon enemmänkin. Mekaniikoiltaan hyvin samankaltainen edellisten spesiaalien kanssa, olisi kiva nähdä muutosta seuraavissa spesiaaleissa. -Atteisti

#6-98: The Serpents Rise (Tier 7) by John Compton

Best. -Agape

#6-99: True Dragons of Absalom (Tier 4) by Paizo staff

Koboldit tekevät sitä, mitä koboldit osaavat, mutta eeppisemmin. Sisältää parhaan NPC:n koskaan. Vaativa pelinjohtaa pitkien ja monimutkaisten taistelujen takia, mutta sitä sopii odottaa -> pelinjohtajilta. Loppuosan hienoudelle jää useimmiten liian vähän aikaa nautittavaksi. -Agape

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped