Johdanto: Mikä Vampir on

(:num:)

Vampyyrit

Tarinoita vampyyreistä tavataan ainakin kolmen mantereen kansanperinteessä. Kirjojen ja elokuvien kautta heistä on tullut osa modernia folklorea. Kaikki tietävät heistä kaiken olennaisen: He juovat ihmisverta. He kaihtavat ristiä, valkosipulia, tulta ja auringonvaloa. He eivät ole eläviä eivätkä kuolleita vaan jotakin siltä väliltä; epäkuolleita. He elävät ikuisesti, tai kunnes heidät tuhoaa urhea vampyyrinmetsästäjä tai hurskas pappi. Tämän tarinan ja tämän maailman puitteissa vampyyrit ovat kuitenkin totta, joskin vain osa heihin liitetyistä uskomuksista pitää paikkansa; Vampyyri ei voi kuolla vanhuuteen tai sairauteen, mutta hän tarvitsee verta jatkaakseen eloaan. Vampyyrin peilikuva on utuinen ja epäselvä. Vampyyri kaihtaa auringonvaloa.

Toiset vampyyrifolkloren elementit taas ovat silkkaa taikauskoa: Vampyyrit eivät kaihda ristejä, kirkkoja tai valkosipulia muista kuin mahdollisista henkilökohtaisista syistä. Vampyyriä ei voi surmata puisella vaarnalla sydämeen. Vampyyrin uhrista ei tule automaattisesti vampyyriä. Vampyyrin ei tarvitse nukkua mullalla täytetyssä arkussa päivisin. Vampyyri voi ylittää juoksevan veden, tai mennä kenen tahansa kotiin kutsumatta. Vampyyri ei pala tuhkaksi auringonvalossa. Vampyyriksi ei tulla olemalla noita tai paha ihminen.

Toisissa elementeissä on totuuden siemen: Vaikka auringonvalo sinänsä ei aiheuta vampyyrille muuta kuin lievää epämukavuutta, hän on silti väsynyt ja voimaton päivisin, ja usein viettää tämän ajan kuolemankaltaisessa unessa. Vampyyrin sydämeen isketty vaarna ei tapakaan, se estää vampyyriä liikkumasta riittävän pitkäksi aikaa, jotta hänen päänsä voidaan lyödä irti ja ruumiinsa polttaa tuhkaksi. Vampyyriksi tullaan toisen vampyyrin puremasta, joskin vain, mikäli tekijä aikoi tehdä uhristaan itselleen jälkeläisen.

Varjojen ja pelon maailma

Vampir on roolipeli, jossa pelaajat omaksuvat vampyyrin roolin. Toisin kuin useimmissa roolipeleissä, tämän pelin puitteissa vampyyrit eivät ole antagonisteja, vaan tarinan päähenkilöitä. Maailma, jossa he vaikuttavat muistuttaa pintapuolisesti todellista maailmaa niiltä osin kun se soveltuu modernin vampyyri- ja kauhugenren tarpeisiin. Tässä maailmassa vampyyrit ovat todellisia, joskin valtaosa ihmisistä pitää heitä fiktiona. Miten tämä on mahdollista? Vampyyreillä on olemassa perinteiksi kutsuttuja sääntöjä, joista ensimmäinen ja tärkein on Kätkeytymisen perinne. Kätkeytymisen perinne kieltää vampyyrien olemassaolon paljastamisen ihmisille. Vähintäänkin yhtä tärkeässä osassa tämän valheen ylläpitämistä on vampyyrien yliluonnollinen kyky olla erottumasta massassa: Mikäli vampyyri itse ei niin halua, tavallinen ihminen ei kiinnitä häneen väkijoukossa sen enempää huomiota kuin kerjäläiseen tai lehdenmyyjään.

Sekä vampyyrien että ihmisten keskuudessa on olemassa useita eri teorioita vampyyrien alkuperästä. Eurooppalaisen kansanperinteen mukaan vampyyriksi muuttuu kuollessaan sellainen ihminen, joka oli eläessään paha, noita tai ihmissusi. Kaukoidän vampyyreillä on vähemmän tekemistä ihmisten kanssa; he ovat usein pahoja henkiä, jotka vain jäljittelevät ihmisen muodon. Joissain moderneissa vampyyrimythoksen tulkinnoissa vampyyri on seurausta Jumalan kirouksesta. Vielä eksoottisemmin, vampyyri on muukalaisrotuinen loinen, joka pesiytyy ihmisruumiiseen tehden siitä kuolemattoman. Vampirismi saattaa olla myös tauti tai ihmissuvusta mutaation kautta syntynyt sivuhaara.

Vampyyrien itsensäkin keskuudessa uskotaan joihinkin näistä kansanperinteen tarinoista. Jotkut vampyyrit uskovat gnostilaisten tavoin, että maailma, ja kaikki siinä on Vastustajan (Saatanan) luomaa. Tämän vuoksi kaikki lihallinen on pahuudesta siinnyt. Kaikki henki sen sijaan on Jumalasta ja hyvää. Tämän vuoksi maallisessa maailmassa pahuus on oletusarvo ja siihen tulee pyrkiä. Vampyyrit ovat tämän pahuuden ilmentymiä joiden tehtävänä on koetella ihmisiä lihallisessa maailmassa, jotta heidän sielunsa puhdistuisivat. Jokainen vampyyri on joskus ollut ihminen joten ei ole ihme, että heidän keskuudessaan on niitä, jotka olivat eläessään jonkun uskontokunnan seuraajia. Jostain syystä, kenties heidän olemassaolonsa ehdottomuuden vuoksi, vampyyrit jotka tuntevat vetoa uskontoihin ajautuvat hyvin usein seuraamaan jotain äärimmäistä tulkintaa ko. uskonnosta. Mikäli vampyyri on muslimi, hän on todennäköisesti fundamentalisti. Mikäli hän on kristitty, hän todennäköisesti noudattaa jonkun pienen sektin, kuten Kainiittien, Judaiittien tai Kataarien oppeja.

Ehdokkaita ensimmäiseksi vampyyriksi on monia. Esi-isän viittaa on sovitettu niin Kainin, Lilithin kuin Draculankin harteille. Yksikään näistä ehdokkaista ei ole sen validimpi kuin kukaan muukaan, sillä konkreettista todistusaineistoa ei yksinkertaisesti ole olemassa. Ei ole olemassa vampyyriä, joka voisi väittää vailla epäilyksen häivääkään olevansa ensimmäinen vampyyri. Kenties vampyyrejä oli olemassa jo silloin, kun ihmiskunta ensimmäisen kerran kerääntyi yhteisöiksi ja alkoi kertoa tarinoita.

Tässä maailmassa myös muut kansanperinteen ja myyttien tarinat ja olennot voivat olla todellisia. Aaveet, ihmissudet ja pahansuovat henget. Kiroukset, urbaanit legendat ja muinaiset hirmuliskot skottilaisissa järvissä. Suuri osa näistä muista uskomuksista saattaa juontaa juurensa vampyyreihin, heidän yliluonnollisiin voimiinsa, ja heidän tekoihinsa. Olivatko Transylvanialaiset Ruhtinas Vlad Tepes tai Kreivitär Erzsébet Bathory vampyyreitä? Se on mahdollista. Olivatko vampyyrit vastuussa Kolmannen Valtakunnan hirmuteoista tai Stalinin julmuuksista? Kukaan ei tiedä varmasti, vaikka monet vampyyrien (ja jotkut ihmistenkin) keskuudesta niin väittävätkin. Epäilemättä vampyyrit ovat jotenkin vaikuttaneet valtakuntien ja kansojen historiaan, mutta vähintään yhtä suuri osa historian kauheuksista on ihmisten itsensä aikaansaannosta.

Sutena lampaan vaatteissa

Kuten ihmisetkin, vampyyrit voivat vihata, rakastaa, tuntea kateutta tai kunnianhimoa. Heillä voi olla päämääriä ja unelmia, ennakko-odotuksia, toiveita ja pelkoja. Varsinkin nuoret vampyyrit kokevat (tietoisesti tai alitajuisesti) vielä olevansa pääpiirteittäin ihmisiä. Vampyyri ei kuitenkaan ole ihminen. Vampyyri ei myöskään ole pelkästään petoeläin, jonka olemassaolon tarkoitus on metsästää ihmisiä. Sen sijaan, vampyyrit ovat osittain molempia. Määrättömästi enemmän kuin ihmiset ja pedot, ja samalla, ainakin jollain tasolla, suunnattomasti vähemmän, sillä vaikka he ovat ikuisia, ja heillä on ihmisen käsityskyvyn ylittäviä voimia ja kykyjä, he ovat ikuisesti olemassaolonsa ja muotonsa vankeja; muuttumattomia, ajattomia, käveleviä reliikkejä. Ihmiset ja eläimet vierastavat heitä, tai aistivat heidän yliluonnollisuutensa jollain alkukantaisella tasolla. Vampyyri, joka yrittää epätoivoisesti jatkaa ihmisenä oloa huomaa pian, että se on mahdotonta, sillä ihmiset, jotka saattoivat olla hänelle hänen eläessään rakkaita ovat nyt vain ravintoa tai työkaluja. Ihmiset, joiden keskuudessa vampyyri on, huomaavat ennen pitkää jotakin outoa vampyyrissä. He alkavat karttaa, pelätä tai vihata häntä. Ystävyys ja rakkaus muuttuvat alkukantaiseksi tuntemattoman peloksi ja sen, mitä ihminen vihaa tai pelkää hän pyrkii tuhoamaan.

Petojen keskuudessa

Kuten monet suurpedot, vampyyrit ovat voimakkaan territorialisia. Vampyyri tunnistaa usein toisen kaltaisensa välittömästi ja suhtautuu tähän toiseen vihamielisesti tai pelokkaasti. Yhtä usein kuitenkin vampyyrin inhimillinen puoli saa hänet hakemaan kaltaistensa joukosta liittolaisia ja seuralaisia, sillä tavallisten ihmisten keskuudessa vampyyri on aina muukalainen ja yksin. Monet vampyyrit liittoutuvat toisten kaltaistensa kanssa, jotta he yhdessä olisivat voimakkaampia, tai jotta he yhdessä oppisivat paremmin ymmärtämään uutta olotilaansa. Tämänkaltainen vampyyrien piiri on tarinan peruspremissi; tarinan keskipisteessä on harvoin vain yksi vampyyri. Usein heitä on kaksi, kolme tai neljä. Joka tapauksessa, liikkuivat he sitten yksin tai joukossa, vampyyrit ovat melko harvinaisia. Heitä mahtuu yhteen kaupunkiin yksi, kourallinen, tusina, tai (suuren kaupungin ollessa kyseessä) korkeintaan parikymmentä. Kaupungissa, jossa on vampyyreitä niin paljon, että he joutuvat toistensa kanssa tekemisiin tuon tuosta, syntyy ennen pitkää vahvimman valtaan perustuva hierarkia.

Herroista ja narreista

Mikäli kaupungin vampyyripopulaatio on niin iso, että vampyyrien reviirit menevät päällekkäin, vampyyreistä voimakkain (ja yleensä vanhin) julistaa itsensä valtiaaksi. Hän nimeää itsensä, tai häntä saatetaan kutsua alamaisten toimesta ruhtinaaksi, kuninkaaksi, herttuaksi, tai joksikin muuksi sopivan oloiseksi. Joissain tapauksissa samassa kaupungissa on useita vampyyrejä, joista yksikään ei ole selkeästi voimakkain. Tällaisissa tapauksissa vampyyreistä vanhimmat muodostavat ylimystön, senaatin, triumviraatin, tai miksei jopa johtokunnan, joka joko nimittää keskuudestaan yhden valtiaaksi tai sitten hallinnoi kaupungin muita vampyyrejä kollektiivisesti, jakaen reviirit keskenään. On melko yleistä, että valtias tai ylimystö järjestää valtakuntansa feodaalisen mallin mukaan, jakaen läänityksiä ja nimittäen alamaisiaan kreiveiksi, vasalleiksi tai kapteeneiksi. Valtias saattaa myös nimittää itselleen vouteja, senesalkkeja ja airuita. Joissain, varsinkin vanhimmissa ja suurimmissa kaupungeissa, tämä valtarakenne on ollut voimassa satoja vuosia ja on niin vankkumaton, ettei kenellekään juolahtaisi mieleenkään koettaa horjuttaa sitä. Toiset kaupungit taas, varsinkin sellaiset, jotka ovat nuorempia ja yhä kasvavia ja muuttuvia, käyvät läpi vallanvaihdoksia ja hallitusmuodon muutoksia vauhdilla, joka saisi vanhan maailman muinaiset pyörimään haudoissaan. Toki on täysin mahdollista, että joku maantieteellinen alue on niin iso, että se ei ole mitenkään järkevästi yhden vampyyrin hallittavissa. Monet nykyaikaiset kaupungit esimerkiksi ovat niin isoja ja sirpaloituneita, että samassa "kaupungissa" saattaa olla puoli tusinaa "valtiasta", jotka eivät ole keskenään juuri missään tekemisissä.

Valta ja sen käyttäminen, juonittelu ja salamyhkäisyys. Vampyyrit ovat näissä mestareita. He tekevät niistä suoranaista taidetta. Ja mikseivät tekisi. Heillä on ikuisuus aikaa, ja valtapeli muiden vampyyrien kanssa on harvoja tarpeeksi kestäviä ajanvietteitä, jonka alati muuttuvat tilanteet ovat riittävän monimutkaisia pitääkseen vanhankin vampyyrin kiinnostusta yllä. Vampyyrien salaliittoteoreettikojen suosikkiteorioita on, että haudoissaan makaavat muinaiset vampyyrit hallitsevat jälkeläisiään ja pelaavat jonkinlaista monimutkaista, satoja vuosia kestävää valtapeliä keskenään.

Veri on vettä sakeampaa

Vampyyrit, kuten ihmisetkin, kokevat joskus tarvetta tehdä jälkeläisiä. Syyt tähän omat monia. Vampyyri saattaa haluta antaa ikuisuuden lahjan jollekulle, joka oli hänelle tärkeä ihmisenä ollessa. Vampyyri saattaa kokea tarvitsevansa liittolaisen tai kumppanin, joka on hänen kanssaan ikuisesti. Oli syy mikä hyvänsä, vampyyri valitsee yleensä hyvin tarkkaan kenestä tekee jälkeläisensä. Hän saattaa viettää jopa vuosia tutustuen tähän tulevan jälkeläiseen tai tarkkaillen häntä salaa. Kun vampyyri on varma valinnastaan, hän tarjoaa valitulleen ikuista elämää. Valitun suostumus ei ole olennaista, mutta luonnollisesti ikuisuuden viettäminen vastahakoisen tai jopa vihamielisen vampyyrin kanssa voi osoittautua hankalaksi. Tämän jälkeen vampyyri juo valitun veren, saattaen hänet kuoleman kynnyksellä. Sitten hän oman tahdonvoimansa avulla julistaa valitun vampyyriksi, jälkeläisekseen. Hyvin usein hän viimeistelee muutoksen symbolisella eleellä, jossa hän juottaa omaa vertaan tulevalle jälkeläiselleen. Mikäli vampyyrin tahto tehdä jälkeläinen oli tarpeeksi järkkymätön, ja jälkeläinen itse oli tarpeeksi vahva kestääkseen muutoksen, valitusta tulee vampyyri. Jokainen vampyyri kuuluu sukuun, johon hänen tekijänsä kuului ja osaa tälle nimenomaiselle suvulle tyypillisiä yliluonnollisia kykyjä. Tämä side yhdistää jälkeläistä ja tekijää, tekijää, ja hänen esi-isiään, kaikkia, jotka kuuluvat samaan sukuun yhtä tiukasti kuin he olisivat kuolevaista sukua keskenään.

Vampyyrit elävät ikuisesti. Heillä on käsityskyvyn ylittäviä yliluonnollisia kykyjä. He kykenevät halutessaan lisääntymään tekemällä ihmisistä itselleen jälkeläisiä. Miksi vampyyrit sitten eivät ole valloittaneet maailmaa? Tähän kysymykseen on olemassa parikin eri vastausta:

Vampyyrit ovat pikkumaisia, kateellisia, territorialisia olentoja, jotka eivät kykene keskenään jatkuvaan yhteistyöhön. Ajatus minkäänlaisesta maailmanlaajuisesta vampyyrien liitosta, joka hallitsisi koko maailmaa joko avoimesti tai varjohallituksena on täysin absurdi. Vampyyri, joka tekee jälkeläisen, ottaa aina tietoisen riskin, että jonain päivänä tämä jälkeläinen tulee viemään hänen reviirinsä, hänen saaliinsa, kenties jopa hänen henkensä.

Vampyyri ei myöskään kykene tekemään määrättömästi jälkeläisiä. Kuten jo on tullut todettua, jälkeläisen tekeminen vaatii tahtoa. Tämän lisäksi, itse jälkeläisehdokkaan tulee olla ehdottoman oikeanlainen. Joistain aiotuista jälkeläisistä ei koskaan tule vampyyrejä. Sen sijaan, he kuolevat kun heidän verensä juodaan. Ei tiedetä, mistä tämä johtuu. Monet vampyyrit uskovat, että jälkeläisellä tulee olla joku tietty ominaisuus, jotta hänestä voisi tulla jonkun tietyn vampyyrisuvun jäsen; tulevan voivoden tulee olla luontainen johtaja, tai tulevan lilimin tulee olla hedonisti, taitelija, poikkeuksellisen kaunis tai vastaavaa. Taikauskoa tai ei, tämä vampyyrien taipumus valita jälkeläisikseen itsensä kaltaisia ihmisiä, tai ihmisiä, jotka edustavat jonkinlaisia ideaaleja on omiaan vahvistamaan sukuihin liittettyjä stereotypioita.

(:nonum:)