Musiikkia.


Absalom, kaupunki maailman keskipisteessä.

Golarion on vuosituhansia ollut mahtavien olentojen ja muinaisten valtakuntien nousun ja tuhon näyttämönä. Muinaiset ihmiset, Azlantit, ylpeydessään kurottivat liian korkealle. Heidän vihollisensa kutsuivat komeetan taivaalta tuhoamaan heidät. Tätä kutsutaan nimellä Taivaanlankeaminen. Tuhannen vuotta maailma eli pimeydessä. Tänä aikana haltiat pakenivat tuhoa tähtiin, kääpiöt kaivoivat tiensä esiin maan alta, ja heidän mukanaan tulivat örkkien loputtomat laumat. Pimeyden aika oli barbarismin ja tietämättömyyden aika.

Kun valo palasi, alkoivat ihmisten kulttuurit nousta taas. Osirionissa faaraot rakensivat pyramidejaan, Taldorissa suuret suvut yhdistivät voimansa ja perustivat tutkimusarmeijat ja pohjoisessa ensimmäinen pohjanmies surmasi lohikäärmeen, nousten viikinkien kuninkaaksi. Mutta kauhut piinasivat heitä yhä- sodat raivosivat ja hirvittäviä petoja vaelsi erämailla.

Sitten tuli Aroden, viimeinen Azlanti. Hän nostatti komeetan, joka oli tuhonnut hänen kansansa, merestä ja siitä tuli Kortoksen saari. Tälle kalliolle hän rakensi Absalomin kaupungin, mahtavan metropoliksen maailman keskustassa. Tämä mahtava teko nostatti Arodenin jumalten joukkoon, ihmiskunnan suojelijaksi. Taldorin valtakunta oli palvonnan keskus, ja siitä tuli uusi supervalta. Muut kuolevaiset vaelsivat Absalomiin koettaakseen onneaan Tähtikiven kokeessa- mahdollisuudessa tulla jumalaksi. Vain kolme on ikinä onnistunut tässä. Tähän aikaan haltiat palasivat tuhansien vuosien pakomatkaltaan tähdistä, palaten takaisin vanhoille kotisijoilleen.

Mutta silloin nousi Tar-Baphon, Kuiskausten tyranni. Hänen epäkuolleet legioonansa haastoivat Arodenin vallan, ja kesti satoja vuosia ennen kuin tämä kauhu voitettiin. Mutta sodan jälkijunassa Taldor hajosi kahtia- Cheliaxin maakunta nousi kapinaan, vallaten lähes kaiken mitä Taldor omisti. Cheliax oli uusi supervalta, ja Arodenin vallan keskus. Tämä kunnian aika ennustettiin päättyvän, kun Aroden palaa maan päälle, täyttäen ennustuksen ja aloittaen tuhatvuotisen paratiisin maan päällä.

Odottamaton tapahtui: Aroden, ihmiskunnan pelastaja, katosi. Osa sanoi että hän kuoli, mikä sai jumalat vetäytymään yhä kauemmas palvojistaan. Tätä seurasi kymmeniä vuosia kestävä kaaos, joka hajotti ihmisten suurimman valtakunnan, Cheliaxin, kappaleiksi. Mutta pahin asia mitä tapahtui, oli Maailmanhaava. Kirjaimellisesti haava maailmassa, pohjoiseen repeytyi kuilu Syöveriin, demonien valtakuntaan josta nämä aloittivat välittömästi sodan maailmaa vastaan.

Kaaos on nyt laantunut, mutta jäljet ovat näkyvät. Cheliax säilyi suurvaltana, mutta maksuksi siitä he palvovat Asmodeusta, helvetin herraa. Uusia valtioita, kuten vapaiden ihmisten Andoran ja kaupunkiliittouma Varisia syntyi maailmanvaltojen hajotessa. Maailmanhaavan eteneminen on pysäytetty, mutta tämä vaatii ikuista vahtia. Maailma on hajonnut kymmeniin valtioihin ja kesyttämättömiin rajaseutuihin. Tämä on kadotettujen ennustusten aika, ja maailma tarvitsee nyt vahvoja käsiä, nokkelia mieliä ja hievahtamatonta uskoa jos se haluaa selvitä siitä, mitä tulevaisuus on tuomassa seuraavaksi...

Tiennäyttäjien Yhteisö

Seikkailijoiden ja tutkimusmatkailijoiden järjestö. Päämajastaan Absalomista tiennäyttäjät lähtevät tukimusmatkoille ja seikkailuihin, tarkoituksenaan löytää vanhoja aarteita, muinaisia kirjoja ja unohdettuja valtakuntia. Tiennäyttäjäin Kronikat on julkaisu, jossa tiennäyttäjät jakavat tietonsa maailmalle. Valtioista ympäri maailmaa löytyy haarakonttoreita, joista tiennäyttäjäkapteenit ohjeistavat agentteja tuntemattomille alueille. Heidän tunnuksensa on Suunnannäyttäjä-taikakompassi.

Jumalat

Abadar, Ensimmäisen Holvin herra
Kaupan ja kaupunkien jumala. Kauppiaiden, lakimiesten ja kaupunkilaisten palvoma jumala. Ankara, mutta reilu.

Asmodeus, Pimeyden Ruhtinas
Lain ja helvetin jumala. Lakimiesten, tyrannien, orjuuttajien ja diabolistien jumala. Cheliaxin suojelija. Juonikas ja pirullisen älykäs.

Calistria, Suloinen Pistos
Nautinnon ja koston jumalatar. Varkaiden, prostituoitujen ja hedonistien jumalatar. Haltioiden suojelija. Leikkisä mutta kostonhimoinen.

Cayden Cailean, Juoppojen Sankari
Oluen ja vapauden jumala. Seikkailijoiden ja baariväen jumala. Hyvämielinen ja riemuisa jumala.

Desna, Sfäärien Laulu
Tähtien, unien ja matkustuksen jumalatar. Seikkailijoiden ja matkustavaisten jumalatar. Muinainen ja mysteerinen.

Erastil, Vanha Kuolonsilmä
Metsästyksen ja perheen jumala. Yhteisöjen, metsästäjien ja samoojien jumala. Kärttyisä, vanhoillinen mutta oikeudenmukainen.

Gorum, Herramme Teräksessä
Sodan ja taistelun jumala. Sotilaiden, soturien ja barbaarien jumala. Taistelua janoava ja oikukas.

Gozreh, Tuuli ja Aallot
Luonnon kaksinaisuusjumala. Druidien, merenkulkijoiden ja maalaisten jumala. Äkkipikainen ja oikukas kuin meri ja taivas.

Iomadae, Perijätär
Oikeuden ja kunnian jumalatar. Paladiinien ja ritarien jumalatar. Arodenin perijätär. Oikeudenmukainen ja hyveellinen.

Irori, Mestarien Mestari
Itsensä kehittämisen ja valaistumisen jumala. Munkkien ja historijoitsijoiden jumala. Vakaa ja vaativa.

Lamashtu, Hirviöiden Äiti
Hirviöiden ja kauhujen jumalatar. Hirviöiden ja hullujen jumalatar. Hirveä ja verenhimoinen.

Nethys, Kaikki-tietävä
Taikuuden jumala. Velhojen, noitien ja tietäjien jumala. Kaksinaamainen jumala- toinen puoli edustaa tuhoa, toinen parannusta.

Norgorber, Maineen Murhamies
Murhien ja varkauksien jumala. Varkaiden, salamurhaajien, myrkyttäjien ja alkemistien jumala. Kylmä ja laskelmoiva.

Pharasma, Harmaa Neito
Kuoleman jumalatar. Kaikki kumartavat Pharasmaa lopussa. Etäinen mutta oikeudenmukainen.

Rovagug, Jumalten Vihollinen
Tuhon ja maailmanlopun jumala. Hullujen ja barbaarien jumala. Jumalten vihollinen, joka on vankina maailman keskustassa.

Sarenrae, Aamunkukka
Auringon ja parannuksen jumalatar. Soturien ja parantajien jumalatar. Hellä, mutta raivossaan polttava.

Shelyn, Ikuinen Ruusu
Kauneuden ja taiteen jumalatar. Bardien ja taiteilijoiden jumalatar. Kiltti, hellä mutta surumielinen.

Torag, Luomisen Isä
Kääpiökansan ja ahjon jumala. Kääpiöiden, seppien ja sotastrategien jumala. Vanha, oikeudenmukainen ja vakaa.

Urgathoa, Kalpea Prinsessa
Epäkuoleman ja kulkutautien jumalatar. Epäkuolleiden, kannibaalien ja nautinnon jumala. Nälkäinen ja julma.

Zon-Kuthon, Keskiyön Herra
Kauhujen, pimeyden ja kivun jumala. Sadistien, kiduttajien ja masokistien jumala. Shelynin veli, sadistinen ja loputtoman julma.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped