Kaupungin porteilla

Neljä elossa olevaa sankariamme palaa takaisin kohti kaupunkia. Kahden päivän tauottoman ja varsin vähäpuheisen - jopa Liandrin on hiljentynyt - matkaamisen jälkeen Denestadin muurit portteineen häämöttävät kalpeiden seikkailijoiden edessä. Kohtalokkaasta hetkestä, jolloin portit Helvettiin levähtivät apposen ammolleen, on kulunut lähes tarkalleen kaksi päivää. Nousevan auringon sarastus värjää lunta vaaleanpunaiseksi, jolloin hangelle lankeavat seikkailijoiden pitkät, harppovat varjot muistuttavat aavemaisella tavalla tulessa tanssivia demoneja.

Sankareidemme takana taivaan värjää toisenlainen puna; likainen ja noenpunainen, mustien pilvien kehystämä. Silloin tällöin pilvien välistä ja keskeltä leimahtelee yksittäisiä salamia, vaikkakin niitä on näin kaukaa vaikea enää erottaa muina kuin valonvälähdyksinä. Armeliaasti jo ensimmäistä matkapäivää seuranneen yön aikana yliluonnollisen ukkosen jyrinän viimeisetkin kumut vaimenivat ja Trackenruckistä asti ilmassa leijunut pistävä rikin haju hälveni.

Nelikon lähestyessä kaupungin porttia he huomaavat varsin ison ratsupaladiineista, kaupunginvartiostosta ja muutamasta papista koostuvan joukon odottavan portin ulkopuolella. He huomaavat myös, että muurin päällä seisovat sotilaat nostavat varsijousensa valmiusasentoon. Joshuan, Liandrinin, Panhandin ja Thanadarin saavuttua huutoetäisyydelle, noin 100 jalan päähän porteista, yksi paladiineista ratsastaa edemmäs ja huutaa:

" Seis! Hänen Armonsa Kardinaali Mergel on etsintäkuuluttanut teidät. Lähestykää hitaasti ja luovuttakaa aseenne meille. Sen jälkeen saatamme teidät hänen luokseen. Varoitan teitä: minulla on valtuudet ottaa teidät kiinni hyvällä tai pahalla! Oletan, että näette vartiomiehet muureilla? Jos käytöksenne antaa siihen aihetta, he ampuvat epäröimättä! Mutta jos teette kuten käsken, kaikki menee jouhevasti.

Sankarimme pysähtyvät noin puolen minuutin sanattomaan neuvonpitoon. Liandrin ja Thanadarin viestivät katsein, päänpudistuksin ja olankohautuksin olevansa liian väsyneitä taistelemaan ja valmiita toimimaan paladiinin ohjeiden mukaan. Myös Joshua ja Panhand ovat myöntyväisiä, ja nelikko laskee aseet maahan eteensä. Edemmäs ratsastanut paladiini viittoo kädellään, jolloin loputkin ratsukkopaladiinit irtautuvat pääjoukkioista siistinä muodostelmana. Kun muodostelma saavuttaa seikkailijat, osa paladiineista laskeutuu maahan keräämään aseet (huolimatta Panhandin murhaavista mulkaisuista) osan ryhmittyessä seikkailijoiden taakse puoliympyrään. Myös käskyn huutanut paladiini hyppää alas ratsailta ja lähestyy uupuneita matkalaisia hevostaan taluttaen. Läheltä katsoen sankarit havaitsevat paladiinin verestävät silmät sekä tummat varjot silmien alla.

"Olen luutnantti Gilead Deschain, palveluksessanne. Nyt, olkaa hyvät, seuratkaa minua", mies sanoo vakavana, viittoen kohti kaupunkia. Vaikka lause on puettu pyynnön muotoon, menosuunta ei ole millään lailla tulkinnanvarainen; siitä pitävät huolen sankareiden takana ja ympärillä oleva paladiinijoukkio. Deschainin johtaessa hevostaan taluttaen, saattue marssii sisään kaupunkiin ohi hiljaisena tuijottavan portinvartijajoukon. "Helvetinmoinen paluu", Thanadar mutisee itsekseen puoliääneen. Liandrinilta karkaa pieni hysteerinen hihitys, joka samantien katoaa, jo lähes ennen Deschainin terävää olanylivilkaisua. Aurinko on noussut yli horisontin. Säteet eivät kuitenkaan tunnu lämmittävän ketään.

Halki hiljaisen kaupungin

Kaupunki tuntuu jopa ajankohtaan nähden poikkeuksellisen hiljaiselta. Ainoat elävät ihmiset paladiinien lisäksi vaikuttavat olevan kaupunginvartijat, joita näkee seisoskelemassa ajoittain näkökenttään pilkahtavien muurien päällä ja partioimassa autioita katuja. Silloin tällöin Liandrin ja Joshua ovat pistävinään merkille verhojen heilahduksia ikkunoissa, mutta muita merkkejä viimeeksi niin eloisan kaupungin tavallisista ihmisistä ei näy. Torikauppiaiden tinginnän ja lasten mekastuksen sijaan kaduilla kuuluu vain aavemainen kavion kapse ja satunnaisten tuulenpuuskien vaikerrus sivukujilla. Liandrinin läpi kulkevalla puistatuksella ei ole mitään tekemistä kylmyyden kanssa.

Katolin katedraali piirtyy massiivisen kaupungin kattojen ylle, peittäen yhä suuremman osan horisontista sitä mukaa, kun sankarit saattojoukkoineen lähestyvät. Suurtorilla, katedraaliin viettävien suurten portaiden juurella Liandrin on jälleen kerran vaikuttunut rakennuksen valtavuudesta: lukuisista siroista torneista suurimmat nousevat jopa kahden sadan jalan korkeuteen, kurkottaen kohti taivasta kuin aikoen anastaa auringon. Arkkitehtuurin ihmeisiin ei kuitenkaan tälläkään kertaa jää aikaa perehtyä, sillä Deschain karauttaa kurkkuaan, kääntyy ja sanoo miehilleen: "Hyvä on, palatkaa asemiinne. Tiedätte tehtävänne. Te kolme, jääkää." Paladiinit kolmea Deschainin osoittamaa lukuunottamatta tervehtivät sotilaallisesti, ja singahtavat raviin poispäin aukiolta. Kolme Deschainin osoittamaa paladiinia sen sijaan laskeutuvat ratsailta ja välittömästi tämän jälkeen neljää hevosta ympäröi sininen hehku ja hevoset katoavat pehmeän sinisiin valonvälähdyksiin. Deschain kääntyy sankareita kohti:

"Hyvä on, ei anneta Hänen Armonsa odottaa", hän sanoo kireä hymy huulillaan. "Uskoakseni tunnette tien. Teidän jälkeenne", hän viittaa kohti portaita. Thanadar tuhahtaa, astellen ripeästi ohi viitta tuulessa hulmuten, Panhand perässään harppoen. Liandrin seuraa arkaillen, paladiineja olkansa yli vilkuillen. Joshua tulee viimeisenä, kävellen omaan kiireettömään tahtiinsa, pullot kupeillaan kilisten. Neljä yrmeäilmeista paladiinia tulevat viimeisinä, pareihin jakautuneena.

"Kardinaali ei ole täällä..."

Katedraalin pääovilta seuruetta ei kuitenkaan ohjata kohti sakastia, jonka huoneista kardinaali oli viimeeksi tavattavissa, vaan sen sijaan oven vartijana toimiva pappi osoittaa eteisaulan nurkasta lähteviä, alaspäin vieviä, lähes huomaamattomia portaita.

"Onko Hänen Armonsa jo siirtynyt Neuvotteluhuoneeseen, Kajash?", Deschain kysyy yllättyneenä." Olin siinä uskossa, että Kuuleminen tapahtuisi tässä kerroksessa."

Vanha pappi kallistaa päätään, tuijottaa luutnanttia kirkkailla linnunsilmillään ja nuolaisee huuliaan hermostuneesti. Katse vaeltelee kohti neljää, keskelle eteisaulaa pysähtynyttä hämmentyneen näköistä seikkailijaa, papin selittäessä kiusaantuneena: "Hänen Armonsa arveli, että tämä järjestely toimisi...paremmin, tiettyjen seikkojen valossa."

"Aivanko totta", Deschain sanoo kuulostaen aavistuksen tympääntyneeltä. "Pois se minusta, että arvostelisin hänen päätöstään, mutta..." luutnantti mutisee käännähtäen seikkailijoihin päin kireän näköisenä. "Pahoittelen sekaannusta, tilanne on muuttunut lähtöni jälkeen. Luonnollisesti ette tietenkään tunne tätä tietä. Olkaa hyvät, seuratkaa minua", hän sanoo ja lähtee viitta heilahtaen etenemään kohti nurkkaportaita. Kiireisiä askeleita säestää hämmentävästi kiroilulta kuulostava lustiankielinen mumina.

Vaihdettuaan muutamia merkitseviä katseita ja olan- ynnä kulmienkohotuksia, sankarimme lähtevät perään, muassaan kolme paladiinia, joiden ilmeet näyttävät muuttuneen - jos mahdollista - vielä asteen yrmeämmiksi.

Katedraalin juuristoon

Pienet huomaattomat portaat paljastuvat varsin pian (nelikon polvien riemuksi!) hyvin syvälle maan alle vieviksi.Kylmä ulkoilma jää taa, ja talvivaatteet alkavat käydä jopa turhan kuumiksi. Portaat päättyvät viimein kiviselle käytävälle, jota Deschain lähtee etenemään sankarien seuratessa. Seinissä roikkuvien ikisoihtujen liekit vääristävät ohikulkevien hahmojen varjot villiksi seiniä kirjovaksi varjotanssiksi.

Samoin kuin "pienet portaat" paljastuivat valtavaksi portaikoksi, paljastuu maanalla kulkeva käytävä katakombimaiseksi käytäväverkoksi, jossa kymmenet käytävät tuntuvat kulkevan, risteävän ja eroavan vain yhdistyäkseen jälleen seuraavan kulman takana. Lisäksi Joshua päättelee, että käytävät eivät kulje vain yhdessä tasossa, vaan laskevat ja nousevat, mutta niin loivasti, että asian huomaaminen vaatii varsin tarkkaa havainnointia ja terävää älyä. Katakombi eksyttää siis kolmessa ulottuvuudessa. Tämän tiedon Joshua onnistuu puoliääneen mumisemalla myös välittämään seikkailijatovereilleen; nämä ovat tosin jo alati toistuvien käännösten ja maisemien yksitoikkoisuuden turruttamia, joten tieto ei saa aivan ansaitsemaansa huomiota.

Deschain tuntuu olevan immuuni yksitoikkoisuudelle ("Ehkä koska on itse niin yksitoikkoinen", Liandrinin mielessä vilahtaa välähdyksenomaisesti) ja etenee katakombissa epäröimättä käännöksestä toiseen. Yht'äkkiä aivan tavallisen vasemmalle kääntymisen jälkeen edessä on puinen tammiovia. Ovessa on Katolin symboli. Luutnantti tarttuu oveen kiinnitettyyn oksamaiseen ovenkahvaan, ja kiskaisee oven auki. Takaa paljastuu suuri, ympyränmuotoinen, melko matala sali, jonka keskellä olevan ison pöydän äärellä joukko ihmisiä - paladiineja, inkvisiittoreita, pappeja - näyttää tarkastelevan auki levitettyä karttaa. Perimmäisellä seinustalla on pieni koroke, jossa koristeettomalla tuolilla istuu karmiininpunaiseen kaapuun ja huppuun verhoutunut hahmo: kardinaali Mergel. Mergel näyttää uppoutuneen keskusteluun istuimen vieressä seisovan, vanhemman naisinkvisiittorin kanssa, jonka harmaat hiukset ovat tiukasti nutturalla. Huoneen täyttää järjestäytyt hälinä, joka oven avauduttua suorastaan tulvii käytävään. Deschain jää oven viereen seisomaan. "Teidän jälkeenne", hän sanoo neljälle seikkailijalle nyökäten.

Thanadar astuu eteenpäin mennäkseen huoneeseen, mutta jäykistyy yht' äkkiä, puristaen kädet nyrkkiin. Hän kuulee viereltään luutnantin hiljaisen henkäyksen, ja huomaa tämän käden siirtyneen miekankahvalle. Sekunnit tuntuvat hidastuvan minuuteiksi.Nostaessaan katseensa ylöspäin luutnantin silmiin hän saa vastaansa luutnantin vakaan, kylmän ja uhkaavan tuijotuksen; hitaasti otsaa valuva yksinäinen hikikarpalo kertoo kuitenkin muuta luutnantin rauhallisuudesta. "Thaaaannn...?" Liandrin heikosti huolestunut, enemmän hämmentynyt ääni tuntuu kuuluvan vain vaimeana jonon häntäpäästä. "Oooonnnko joookiiin..." Ääni kuitenkin riittää muistuttamaan Thanadaria siitä, mitkä ovat hänen todelliset velvollisuutensa: "Suojele Liandrinia. Pidä hänet turvassa..." Äidin sanat. Viimeiset. Lupaus. "...hätänä?", ehtii Liandrin juuri päättää lauseensa, kun Thanadar kääntää katseensa pois luutnantista, ja astuu huoneseen, niin kuin olisi koko ajan niin aikonut tehdäkin.

Panhand seuraa Thanadarin perässä kärsimättömänä, jonka jälkeen Liandrin astuu kynnykselle. Myös Lin jähmettyy, katse Thanadarin silmiin etsiytyen. Thanadar nyökkää tuskin huomaamattomasti. "Kyllä. Minä tiedän. Liandrin seisoo paikallaan vielä sekunnin puolikkaan, hymyilee sitten epävarmasti silmissään alaston kauhu ja astuu huoneeseen.

Viimeisenä ennen paladiineja ovelle tulevan Joshuan otsa rypistyy tuskin huomattavasti: Tämä monimutkaistaa asioita...Toisaalta, koska Panhand ja muut ovat jo huoneessa ja välittömällä iskuetäisyydellä on neljä paladiinia, asiassa ei ole juurikaan vaihtoehtoja, vai mitä? Hädin tuskin havaittavan epäröinnin jälkeen Joshuakin astuu huoneeseen. Ja Thanadar miettii synkkänä: Tämä huone on pyhitetty Katolille. Hänen voimansa lävistää kaiken mitä täällä on, eikä jätä tilaa millekään muulle... Ei ihme, ettei luutnantti halunnut tuoda meitä tänne, hän pelkäsi - aiheellisesti - että vastustelisimme...Ja mitä nyt?! Vaikka huutaisin kaikki loitsuni keuhkojeni pohjasta, vaikutus olisi sama kuin lastenlorulla. Voi Lin, nyt olemme todella, todella nesteessä...Kova paukaus luutnantin paiskatessa oven kiinni pakottaa Thanadarin takaisin todellisuuteen. Juuri parahiksi, jotta hän ehtii huomaamaan äkillisen hiljaisuuden leviävän huoneeseen.

Mergelin tuomio

''Aa, sankarilliset noidansaattajani. Olette viimein saapuneet", Mergelin kylmä ääni rikkoo hiljaisuuden. "Olkaa toki hyvät, astukaa lähemmäs. Ei ole mitään syytä arkailla ovensuussa, vai mitä...?" Ja te muut, jatkakaa tehtäviänne", hän sanoo viitaten ihmisiin huoneessa. "Katol tietää, aikaa ei tosiankaan ole tuhlattavaksi!". Sankarien astellessa huoneen läpi puheensorina palautuu, mutta paljon entistä vaimeampana. Syrjäkareiden sijaan Liandrin huomaa usean tuijottavan avoimen vihamielisesti. Ollessaan noin kolmen metrin päässä kardinaalista, tämä kohottaa kätensä sanoen: "Ei lähemmäksi, pyydän; Helvetin katku leijuu ympärillänne. Se on...etovaa.". Kardinaali laskee huppunsa. Hänen silmänsä ovat kivikovat ja katse timantinterävä. Ääni on kuitenkin edelleen tasaisen hallittu ja matala. "Teillä ei ole mitään sanottavaa." Liandrin avaa suunsa samantien kimpaantuneen näköisenä vastalauseeseen. "Se ei ollut kysymys", kardinaali jatkaa. Liandrinin suu napsahtaa kiinni. Panhand haukottelee pitkästyneen näköisenä. "En halua kuulla teiltä vielä mitään. Se olisi aikani tuhlausta tilanteessa, jossa, kuten sanottu, jokainen sydämenlyöntikin on arvokas. Sen sijaan, te kuuntelette nyt minua."

Kardinaali painaa sormenpäänsä hetkeksi vastakkain, katselee hetken ylöspäin ajatuksiaan kooten, ja aloittaa: "Luonnollisesti tunsimme heti, kun portti avautui. Itse asiassa, luulen, että avautuminen on havaittu aina Diomirassa saakka. Olimme kauhun lamauttamia. Railo oli suuri, kauhistuttavan suuri. Saatoin tuntea, kuinka tuosta epäpyhästä aukosta alkoi valua helvetinsikiöitä; ensimmäiset tunnustelijat valtavasta armeijasta. Niiden nälkä ja himo tätä maailmaa kohtaan...Voi jumalani!" Kardinaali palauttaa naskalikatseensa takaisin seikkailijoihin. "Mutta sitten...jotain tapahtui. Jokin kuristi railoa pienemmäksi. Kuristi, kunnes portaali oli niin pieni, että yksin minä pystyn enää tuntemaan sen olemassaolon. Käsitättekö? Ymmärrättekö?!" Äkkiä kardinaali pyyhkäisee kasvojaan kädellään, kuin muiston väsyttämänä ja laskee katseensa.

"Enkä ymmärrä", hän mutisee puoliksi itsekseen. "Se ei ollut Katol. Ei todellakaan. Se oli...jotain muuta. Jotain villiä. Lähes epäinhimillistä." Jälleen hän nostaa katseensa edessään seisovaan nelikkoon. Katse on rajattoman uupunut. "Ja nyt tiedän vain, että jokin toinen yrittää pakottaa oven auki, samalla kun toinen painaa sitä kiinni. Pystyn tuntemaan paineen ja revinnän. Se on...", toinen suupieli kohoaa pieneen ironiseen hymyyn,"...repivän uuvuttavaa, kuten varmaan käsitätte." Mergel sulkee silmänsä hiljaisen henkäyksen ajaksi. Avautuvissa silmissä on jälleen timanttinen katse, jolla hän tutkii edessään seisovaa joukkiota. "Varmaan käsitätte, että tässä tilanteessa kirkon on tiedettävä kaikki", hän sanoo äkkiä kuivaksi muuttuneella äänellään. "Vähäpätöisimpiäkään yksityiskohtia ei voi jättää huomiotta. Joten pyydän: olkaa yhteistyöhaluisia. Suurinkvisiittori Baylen?"

Mergelin vierellä astuva nainen nyökkää kardinaalin sanojen vielä kaikuessa, ja astuu askeleen eteenpäin. Samalla hetkellä nelikko huomaa joutuneensa laskelmoidun päällekarkauksen uhriksi: Liandrinin kirkaisu ja Panhandin karjaisu sekoittuvat kaikuvassa tilassa oudon pedon ääntä muistuttavaksi huudoksi, kun kuin yhtenä miehenä paladiinit ja inkvisiittorit tarttuvat nelikkoon kovakouraisesti ja huolimatta kaikkien - erityisesti Panhandin - voimakkaasta vastarinnasta onnistuvat köyttämään ja suukapuloimaan seikkailijat.

Neljä tuntia myöhemmin

Silmäsiteet poistetaan. Joshua ja Panhand seisovat jälleen kammiossa. Molemmat on vapautettu kahleistaan, mutta vain hädin tuskin käsivarren mitan päässä seisoo useita paladiineja ja inkvisiittoreita, valmiina toimimaan pienimmästäkin vastarinnan merkistä. Kardinaalia ei näy, mutta suurinkvisiittori Baylen seisoo edelleen valtaistuimen vierellä kuin ei olisi siitä koskaan liikahtanutkaan. Hän tarkastelee kahta edessään seisovaa uhmakasta hahmoa viileästi pää kallistuen: "Näen, että papit ovat parantaneet vammanne. Erinomaista. Olen ymmärtänyt, että olette suostuneet ehdottamaani järjestelyyn, olenko oikeassa?"

Panhand sylkäisee eteensä. Puolijätin äänen jyrinä täyttää salin. "Sä pidät meiän puolhaltiaystävää vankina ja miekkaa sen kurkulla. Sanot, että listit sen veljineen, jos ei totella. Mua ei suorastaan kiinnosta hevonsonnan vertaa, mitä teet sille vatipää- nilkkihaltialle, mutta Lin on paikannut mun nahkaa kerran pari. Teillä on varmaan eri säännöt tääl, mut meil'päin kaveria ei jätetä. Joten sanoppa suurnilkki, onks meil muka täs jotain vaihtoehtoi!?" Viimeinen lause tulee hampaiden välistä, valtavat kädet nyrkkiin puristettuina sivulla.

Baylen hymyilee pientä jäistä hymyä. "Niin... Ei minua oikeastaan kiinnosta miksi teette tämän. Riittää, että teette sen. Tarkoitushan pyhittää keinot, vai mitä?" Pienen tauon jälkeen hän jatkaa: "NaisYSTÄVÄNNE on myöntänyt osallisuutensa Portin avaamiseen, joten on vähintäänkin kohtuullista, että hänen henkensä on käytöksenne panttina. Sitä paitsi", nainen lisää tuikeamman näköisenä, "jos kävisikin niin, että Porttia ei saadakaan kiinni, on nopea kuolema paljon armollisempi kuin mitä suurella osalla muuta maailmaa on odotettavissa... Vai mitä arvelette?", hän lisää purevasti. Seuranneessa hiljaisuudessa kuuluu vain kammion ikisoihtujen rätinä.

"Ja mitä tulee Thanadar Ser-Adain kohtaloon..., Noh, se on kokonaan toinen kysymys." Hetken ajan ilmeessä näkyy kuin häivähdys levottomuudesta, mutta nopean olkien kohautuksen myötä se on poissa, ja suurinkvisiittori astuu eteenpäin. "Ja nyt seiskää hetki aloillanne, olkaa hyvät, sillä aikaa kun sinetöin liittomme. Tämä ei satu...paljoakaan." Vanha nainen kävelee yllättävän joustavin askelin ensin Panhandin luo, ojentaa kätensä ja piirtää Panhandin rintaan sormellaan nopeasti Katolin merkin, mumisten samalla oudolla kielellä. Saman Baylen toistaa Joshualle. Tämän jälkeen hän astuu kolme askelta taaksepäin kuin ihaillakseen kättensä töitä, koskettaa kahdella sormellaan ensin otsaansa, sitten rintaansa, sitten hartioitaan vasemmalta oikealta ja lopuksi ojentaa hitaasti kätensä kuin tarjoten jotain kahdelle soturille. Samassa sekä Joshua että Panhand tuntevat voimakkaan salamaniskunomaisen välähdyksen ja horjahtavat taaksepäin. Tunne on kuitenkin ohi yhtä nopeasti kuin tulikin, ja molemmat pääsevät nopeasti tasapainoon

Baylen nyökkää, hymyillen niukkaa hymyään. "Siinä kaikki, hyvät herrat. Olkaa hyvät ja poistukaa; vartijat saattavat teidät oikeaan paikkaan. Emmehän halua, että tässä vaiheessa lähdette omille teillenne, vai mitä?" Piittaamatta kaksikon murhanhimoisista katseista Baylen seuraa tyynesti, kuinka kaksi vastentahtoista kirkon apulaista poistuu paladiinisaattuessa ulos kammion ovesta. Viimeinen asia, joka ennen tammioven kumahdusta kuuluu, on Panhandin ärjäisy: "Älä ny syliin tuu, pirun platiini!"

Viimeinen neuvonpito

Oven sulkeuduttua Baylen antaa viimeinkin periksi mieliteolleen, vie oikean käden kynnet huulilleen ja alkaa hermostuneesti pureskella. Lapsuudessa opittu tapa, jota äiti - siunaus hänen muistolleen - ei koskaan saanut aivan juurittua. Hän tuijoittaa ovea ajatuksiinsa vaipuneena. Yksi huoneessa olevista inkvisiittoreista karauttaa kurkkuaan: "Mylady, oletteko aivan varma...". "Oi, suu kiinni, Ingmar!", Baylen kivahtaa äkkiä. "Olit läsnä heidän kuulusteluissaan, tiedät aivan yhtä hyvin kuin minäkin, että he ovat näistä neljästä pienimmät huolenaiheet! Käsitätkö, että meillä on säilössämme ei vain yksi vaan kaksi kuolevaista, jotka ovat Kuolemattomien koskettamia! Ja toisen Kuolemattomista olisi pitänyt jo kauan sitten hävitä tältä maailmantasolta!" Viimeiset sanat tulevat lähes hysteerisenä kirkaisuna. Baylen tarraa ohimohiuksiinsa kuin aikoen nyhtää niitä tukun irti.

Seuranneessa hiljaisuudessa kuuluu vain suurinkvisiittorin kiihtynyt hengitys. "Emme voi pitää heitä täällä pitkään", suurinkvisiittori jatkaa ääni tasaantuen. "Katolin voima ei pysty kätkemään heitä ikuisesti. Jos Morpidisius onnistuu paikallistamaan lemmikkinsä ja päättää kunnioittaa tätä paikkaa vierailullaan täällä, näin lähellä Katolin voiman ydintä, seuraukset olisivat...tuhoisat. Varsin katastrofaaliset, itse asiassa. Ratkaisun on löydyttävä pian. Ja mitä tulee näiden kahden silmälläpitoon," Baylen sanoo silmiään hieroen, "voin, Ingmar, iloksesi ilmoittaa, että aion nimetä heille saattajan. Sir Gregorin Undmoor?"

"Niin, mylady?", kuuluu matala-ääninen vastaus, ja yksi paladiineista astuu eteenpäin. Baylen lukitsee katseensa miehen tyyniin silmiin. "Olet ymmärtääkseni värväytynyt uudestaan joukkoihin, auttaaksesi kirkkoa tässä epäpyhässä invaasiossa?"

"Kyllä, mylady", ritari vastaa rauhallisesti.

"Erinomaista! Erotan sinut esikunnastani, ja nimitän sinut samaan tiedusteluryhmään juuri äsken näkemiesi barbaarien kanssa. Kuten sanoin, en usko heidän yrittävän karata tai kapinoida, koska tein seuraukset heille varsin selviksi, mutta siltä varalta, että he jossain vaiheessa kääntyvät kirkon joukkoja vastaan, voit käyttää asettamaani avainsanaa, joka aktivoi Katolin riimun...kuolettavin seurauksin. Avainsana on "puudeli." Baylen katsoo tarkasti, mutta miehen ilmekään ei värähdä. "Puudeli, mylady", paladiini toistaa.

"Täsmälleen. Mukaan ryhmääsi tulee todennäköisesti myös sotilas kaupunginvartioston joukoista sekä pappi Kajash. Mahdollisesti myös velho, jos onnistumme löytämään jonkun, joka ei siirtänyt itseään sadan mailin päähän sillä hetkellä, kun portti aukesi tai jota emme itse tarvitse joukkojen siirtelyyn. Yhdessä viiden muun ryhmän kanssa tiedustelette Portin lähiympäritöä niin tarkasti kuin pystytte, jotta tietomme ovat ajantasalla, jos - kun, jos Katol suo - lustialaisten armeija saapuu tänne päivän parin päästä. Tapatte jokaisen kohtaamanne demonin. Jos mahdollista, pyritte Portille ja avustatte mitä tahansa voimaa, mikä nyt onkaan sen kutistanut, sulkemaan Portin - lopullisesti. Oletteko ymmärtäneet tehtävänne?"

Kyllä, mylady", Sir Gregorin vastaa hetkeäkään epäröimättä. "Tiedustelemme. Tapamme Helvetin sikiöt. Menemme Portille ja Katolin suodessa suljemme sen."

Baylen nyökkää. "Hyvä on. Ja vielä yksi asia: älkää mainitko tämän huoneen ulkopuolella mitään äsken kuulemaanne kahdesta...vangistamme. Voitte poistua. Maaginen siirto tapahtuu kolmen tunnin kuluttua."

"Kyllä, mylady."