Svarte Olaf

Juhanin kirjoittama hahmokonsepti, jolle teoriassa löytyy käyttöä tulevassa kampanjassa.

Norjalainen death metal -yhtye Wergeld keikkaili vuonna -94 Etelä-Saksassa Schwarzwaldin alueella. Kiertue jäi kesken yhtyeen laulusolistin Olaf Halvorsenin kadottua hämärissä olosuhteissa Mustan metsän syövereihin. Joitain viikkoja myöhemmin Halvorsenin ruumis löydettiin pitkällä maatumisen tilassa. Todennäköisenä kuolinsyynä pidettiin hukkumista.

Ruumis ei ollut Olafin. Tosiasiassa Olaf kaapattiin Arkadiaan. Keijut jättivät tilalle atrapin, joka muistutti lähes täydellisesti Olafia. Olafin uusi isäntä Sotavaltias Kirkas teki Olafista rivisotilaan omaan armeijaansa keijuruhtinaiden välisissä sodissa. Olafin ruumis ja sielu muuttuivat. Hänen ihonsa muuttui mustaksi, hänen kehonsa vahvaksi ja kestäväksi. Hänen hampaansa kasvoivat pitkiksi ja teräviksi ja hänen aistinsa sopeutuivat yöhön. Olafin tahto murrettiin. Hänen sielunsa kalpeni ja hänen sydämensä mustui. Hän eli enää ainostaan palvellakseen isäntää ja nähdäksen isäntänsä vihollisen sotilaiden kuolevan. Suloisin laulu hänelle oli hänen vihollistensa kuolinhuuto ja heidän luidensa murtumisen pauke. Makeinta nektaria hänelle oli vihollisen valutettu sydänveri.

Elämää tykinruoka-peikkona juoksuhaudoissa.

Tätä kesti yli kymmenen vuotta (mutta koska Arkadiassa aika kuluu joskus eri tavalla, Olafille saattoi vuosia kulua yhtä hyvin sata). Sitten tapahtui jotain, joka sai Olafin muistaneen menetetyn ihmisyytensä. Kaaoksen vallitessa öisellä taistelukentällä, Olaf pani toimeen pitkään punomansa suunnitelman. Pako! Pako läpi orjantappuran, takaisin ihmisten maailmaan! Mutta kun Olaf palasi, vuosi oli 2007, eikä hänellä enää ollut kotia tai perhettä, jonka luokse palata. Olafin ruumis oli löytynyt Mustasta metsästä. Hänen hautansa oli yksinkertainen, harmaa kivi oslolaisen hautausmaan perukoilla.

  • Mikä muisto ihmisistä, tilanteesta tai paikasta oli tarpeeksi vahva auttamaan sinut takaisin ihmisten maailmaan?

Taistelu oli ollut pitkä ja brutaali. Ruhtinas Varjon armeija oli ollut vahva ja hyvin koulutettu. Heidät oli nyt kuitenkin murskattu. Heidän ruumiistaan muodostuva kasa oli yli neljä syliä korkea. Kaksisataa Sotavaltias Kirkkaan soturia seisoi hänen edessään. Heidän nyrkkinsä puivat ilmaa kuin pajavasarat. He huusivat hänen nimeään: "Olaf, Olaf, Olaf..!"

Wacken, 1992. Setti lähestyi loppukliimaksia. Kitarat murisivat niinkuin kahleensa murtaneet pedot, peittäen alleen yleisön mylvinnän. Heidän nyrkkinsä nousivat ja laskivat rumpukompin tahtiin. Biisi loppui. Laulaja nojasi eteenpäin jalat leveässä haara-asennossa ja huusi yleisöön: "Are we having fun yet!" Heidän vastauksensa oli kuin vuorovesiaalto. Laulaja virnisti leveästi ja nyökkäsi rumpalille.

  • Minkä muiston Arkadian ajalta pyrit unohtamaan aktiivisimmin?

Hän murskasi kehoni jokaisen luun, enkä silti kuollut. Hän murskasi kehoni jokaisen luun, enkä silti kuollut. Hän murskasi kehoni jokaisen luun, enkä silti kuollut. Riks ja raks, kuin kuivat oksat. Luuytimen joi, puhtaaksi nuoli. Riks ja raks.

Mainittakoon vielä jotain inspiraationlähteistä: In memoriam

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped