Katakombit kylän alla


Katakombien luonnottomuudet

Aika: 8. Rova

Tutkimusretki maan alle

Edellisen päivän tunneli löytä vaatii tutkimusta. Kolme sheriffin sijaista suuntaa aamusta, pienien valmisteluiden jälkeen, takaisin maan alle. He haluavat saada selville mitä kaikkea käytävien takaa löytyy. Salakuljettajien tunneli luultavasti vie meren äärelle mutta kaksi muuta haaraa aiheuttavat pohdintaa. Jossain lienee myös quasitti.

Tunnelien risteyskohdasta päätetään lähteä kohti länttä, reitti veisi hieman kohti Vanhaa Valoa, mikä lisää Decimuksen mielenkiintoa tätä tutkimusretkeä kohtaan. Käytävä kääntyy kohti pohjoista ja toivo vanhan raunion pohjakerroksesta lisääntyy. Käytävältä erkanee muutama sivukäytävä ja varovaosuus valtaa sankarit. Skip hiipii lähemmäksi ja kurkistaa sivukammioon, nähden siellä punaiset silmät 1.7 metrin korkeudessa. Eläimellisen karjaisun päästäen luonnottoman oloinen olento käy hyökkäykseen! Olennon hyökkäys on nopea mutta Haringroth leikkaa sen rinnan auki miekallaan ja taistelu on ohitse ennen kuin se pääsi edes kunnolla vauhtiin. Kukaan ei tunnista olentoa mutta tutkimus jatkuu siitä huolimatta, selvästi luolasto ei ole tyhjä.

Historialliset katakombit

Kalliokäytävä muuttuu pian taidolla työstetyiksi käytäviksi ja huoneiksi. Hetken kuljettuaan vastaan tulee upea punaisesta marmorista veistetty patsas, joka esittää kaapuun pukeutunutta naista, jonka kasvot ovat vääntyneet raivokkaaseen ilmeseen. Kädessään naisella on kirja sekä erillinen metallista ja norsunluusta valmistettu ranseur. Decimus ei tunnista naista mutta ottaa naisen kirjassa olevan riimun ylös.

Vanhassa vankilatilassa sankarit joutuvat yllätyshyökkäyksen kohteeksi, kun kaksi samanlaista hirviötä kuin aiempi käy heidän kimppuunsa. Taistelu on suhteellisen nopea yllätyksestä huolimatta ja Haringroth juo taikajuoman parantaakseen haavojaan. Matka jatkuu kidutushuoneisiin, joista löytyy erikoisia luurankoja, jotka saavat sankarit pohtimaan mitä näissä tiloissa on tehty historiansa aikana. Muinainen taikakäärö löydetään ja Decimus ottaa sen talteen.

Alemmassa kammiossa heidän kimppuunsa käy isokokoinen mutanttihiisi, jolle on jostain syystä kasvanut uusia raajoja sekä kyky oksentaa happoa. Taistelu on kuluttava, sillä happo on hyvin vahvaa ja hiisi on nopeampi ja vahvempi kuin tavalliset serkkunsa. Kuitenkin yhteistyöllä olento saadaan kaatumaan ja voitettua. Sankarit kuulevat hiljaista valitusta ja puisten lattialautojen alta löytyy kuuden metrin pudotus zombien syliin. Sankarit vetäytyvät takaisin maan päälle hakemaan parannusta katedraalista.

Lamashtun temppeli

Saatuaan isä Zanthukselta parannusta ja parantavia juomia mukaansa, sankarit palaavat hiiden huoneeseen. Sieltä käytävä vie heidät erikoiseen huoneeseen, jossa kaikki leijuu ja lattiasta nousee mustia energiavirtauksia. Hetken temppuiltuaan huoneen esineet saadaan kerättyä talteen. Huoneeseen kukaan ei kuitenkaan uskaltaudu. Läheltä löytyy myös porttaikko alas joka kuitenkin jätetään vielä tutkimatta.


Temppelin suojelija, Erylium

Sankarit palaavat katakombin alkuosaan ja löytävät itsensä pian pieneltä pyhätöltä ja ovilta, joihin on kuvattu Lamashtun epäpyhäsymboli. Näiden ovien takaa löytyy temppeli, jota vartio pieni quasit, jonka kanssa Skip yrittää keskustella mutta olento ärsyyntyy ja käy puolustamaan aluettaan. Näkymättömistä olento huutaa uhkauksia ja lentää altaalle, jota se käyttää aiemmin kohdattujen luonnottomuuksien luomiseen. Kaksi kertaa quasitti kutsuu näitä olentoja paikalle mutta lähes yhtä nopeasti ne tuhotaan, Haringroth ja Skip alkavat olla tässä jo melkoisen kokeneita.

Erylium välttelee sankareita ja ne harvat iskut, joita otukseen saadaan eivät tunnu läpäisevät sen nahkaa tai parannuskykyä. Alkaa pitkä ajojahti, jossa Erylium yritetään saada vangittua paikalleen, että se voidaan voittaa. Lopulta, monien yrityksien jälkeen Skip saa demonista otteen ja he yhdessä hukuttuvat sen altaaseen, josta luonnottomuudet kutsuttiin. Taistelu on ohitse.

Vielä Eryliumin jälkeen löydetään portaikko, joka menisi ylös mutta maankamara estää nousemisen. Decimus haluaa tutkia toisen portaikon ja siellä on sama tilanne mutta alas päin mennessä. Velho kuitenkin päättää, että mikäli portaikko veisi Vanhan Valon luokse, se tulisi ehdottomasti avata.

Epilogi: Työ hyvin tehty

Loputkin tunnelit tutkitaan ja salakuljettajien piiloluolan pää löytyy, vain 80 jalan päästä pohjoisesta muurista mutta hyvästä piilosta. Decimus merkitsee luolan suun omalla riimullaan. Illasta he raportoivat katakombien sisällöstä Zanthukselle ja pormestarille. Majatalolla Ameiko kiittelee heitä saamastaan avusta ja henkensä pelastamisesta.

Sheriffin paluuseen menee vielä muutama päivä ja näyttäisi siltä, että melkoisesti töitä tämä tehtävä on tuottanut uusille sankareille. Skip haluaisi jo päästä hiisien ja otsolaisen perään, Decimus taas kiinteistön hankintaan ja Haringroth miettii millaisia töitä kylästä vielä löytyisi..

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped