Simppeli noutokeikka

Kolmas Orleans-skenaarion "Simppeli Noutokeikka" (pdf) pelautus Kotkan pojille.

Mukana: Vili, Outi, Hely, Jonsu
Tapahtui: Kotkassa, 4,10.2008.

Kun yksi Hunnunvartijapelin pelaajista ei ehtinyt paikalle - päätimme lyhyen keskustelun jälkeen pelata "Simppelin Noutokeikan" (Kolmas Orleans/Skenaariot). Pelikerta kesti introineen, väittelyineen (lukuisia) ja metapeliasioineen noin 8 tuntia. Jos unohdetaan perinteinen kyseisen porukan metapelaaminen ja (turhanpäiväinen) väittely, meni peliin (hahmonluonti mukaanluettuna) noin 4 tuntia.

Peli pelattiin kolmella pelaajalla, joista vain yhdelle asetelma oli ennestään tuttu. Pelikirjasta puuttuva yleiskuvaus alueesta laajemmin (ml. kartta) vaikeutti asetelman esilletuontia, ja johti moniin keskusteluihin - lähinnä asioista joita ei ollut määritelty, tai, jotka määriteltiin epäloogisessa järjestyksessä. Tekstiin tutustuminen etukäteen, olisi helpottanut näitä seikkoja, joten kyseessä on enemmän ad-hoc pelaamiseen liittyvä ongelma.

Itse tosi-TV upposi genrenä pelaajille suhteellisen hyvin, vaikka metapelimenetelmä hahmonluontiin ei toiminutkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Palautteen perusteella, konseptin uutuus aiheutti paljon sellaisia virheitä, jotka olisi voitu välttää - jos idea olisi ollut jo tuttu. Pelaajien mielipide tuttaja-aspektin toimimisesta vaihteli puolesta toiseen: se nähtiin sekä siistinä ja toimivana, että immersiivistä kehystä rikkovana tekijänä.

Skenaario pelaattiin hvyin alkuperäistä pelautusta vastaavalla tarinankuljetuksella. Kuljetuksen ohjeistus kuitenkin puuttuu kokonaan skenaariosta, ja varsinkin tuottajatoimintojen impovisoiminen paikolleen, on melko haastavaa ilman mitään nuotteja kuljetuksesta. Skenaario sisältää perusfaktat tilanteesta, mutta vaatii huomattavasti pelinjohtajan omaa valmistautumista - ja voisi toimia paremmin, valmiilla skenaario- ja tilanne-ehdotuksilla.

Pelaajhahmot luotiin tuottajakokouksen, ja muun Tosi TV mallin mukaisesti käytyäen 0.0.3:sen pikasääntöjä. Tässä yhteydessä ongelmiksi tuli "oikeiden ammattien"-puuttuminen pikasäännöistä. Lisäksi skenaariossa, tosi-tv:ssä tai muussa materiaalissa ei anneta selkeää kuvaa toivotusta kompetenssista (asiasta mainitaan yksi lause tosi-tv:ssä)´.

Hahmojako pysäytti pelin hetkeksi, ja olisi onnistunut paremmin - jos oltaisi lähdetty tiukemmin pulp-linjalle, porukan sisäsyntyisen uskottavuuspyrkimyksen sijaan.

Itse peli suhui melko sujuvasti. Hahmot aloittivat kuulustelemalla huoria el Impropiossa nätisti, ja sen takana kujalla aseellisesti. Lyhyen latinoväkivaltavälikohtauksen jälkeen (tuottajat tasoittivat tulitaistelun, jossa hahmot olisivat menehtyneet muuten), hahmot löysivät Läski-arskan, mutta onnistuivat pelottelemaan tämän puhumaan asiosta vain teräsoven toiselta puolen. Arskalta saadun lääkärin osoitteen jälkeen, painuttiin lääkärille. Sekoitin sijainnin, jossa stutgart pitäisi olla, ja sijoitin sen lääkärin alapuolelle. Yksi pelaajista improsi lääkärin olevan hahmonsa vanha yliopistotuttu - joka otettiin oivasti tarinaan sopivana mukaan juoneen. Lääkäri ei voinut kertoa paljon tilanteesta, mutta vihjaisi pelaajahahmoille alakerran kapakasta. Kapakassa sekoilun jälkeen, löydettiin vääpeli vs. inka - juliste ja päästiin homman ytimeen.
Hotellihuonejumin aikana tuottaja päättivät ostaa latinojen autonkuljettajan pelaajahahmoille - ja tämä tuli huoneeseen mukamas "kuullena hyvästä rahansaatitilanteesta" - lyhyen diilauksen jälkeen, autonkuljettaja lupasi "myöhästyä" vääpelin autosta, siten että pelaajien hahmot pääsisivät jututtamaan tätä matsin jälkeen. Mitään takuita vääpelin selviämisestä ei kuitenkaan ollut. Hahmot päättivät katua mieluummin tekemättä jättämistä, kuin tekemistä.
Loppukohtauksessa oli ensin lyhyt matsi, jonka aikana yksi hahmoista huomasi ulkopuolisen myrkyttävän inkan (mutta ei spotannut kuka ulkopuolinen oli). Hahmot lähtivät hummereille (selitys skenaariopläjäyksessä) odottamaan voitokasta vääpeliä. Latinojen tullessa klubilta kohden hummereita alkoi saksalaisten operaatio - tuottaja reagoivat oletetusti ja teurastivat saksalaiset UN-miehet droneilla, ja taistelun tiimassa vääpeli saatiin pelaajahahmojen kyytiin. CSA - pysäytti TV - ohjelman ja pelaajahahmot hieman myöhemmin saksalaisten avunpyynnöstä, skenaarion päättyessä kirjoitetun mukaisesti.

Jälkikommenttina, saksalaisten agenttien toiminta amerikan maaperällä koettiin epäuskottavaksi. Ajatus saksalaisen yrityksen ostamasta CSA:n coveropista annettiin hyvänä (uskottavampana) vaihtoehtona. Tai saksalaisten yhtiösotilaiden (UN) isku yhtiöiden hallitsemaan osioon paperitiikeri USA:ta.

Pelaajilla oli hauskaa, ja huolimatta mittavista väittelyistä - homma ei luisunut käsistä. Skenaario, materiaali ja tosi-tv-menetelmien kuvaus vaatinevat hiomista - mutta ovat jo nyt käytettävissä onnistuneeseen pelikokemukseen.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped