Mekanismi

Hahmot · Taustat

Taustat

Pelatessamme White Wolfin Vampire the Masqueradea, aloimme huomata hahmoille ostettavien taustojen olevan peleissämme merkityksellisempiä asioita kuin muut ominaisuudet. Kun tämä yhdistettiin kuulopuheiden perusteella saatuun kuvaan Hero Questin "vapaista ominaisuuksista", niin saatiin aikaiseksi tätä peliä edeltävien kokeilujen kuten Alkaja, Alasajo ja Sydäntuli, tapa käsitellä hahmoa.

Mistä on kyse?

Periaatteessa kaikki hahmon ominaisuudet Harhapolussa voitaisiin laskea taustoiksi. Käytännössä taustoilla kuitenkin useimmiten tarkoitetaan niitä taustaan liittyviä seikkoja, jotka eivät ole erikoisuuksia, kykyjä, säröjä tai konsepti.

Tausta voi siis olla mikä tahansa hahmon historiaan, taitoihin tai osaamiseen liittyvä seikka, josta on selkeästi hahmolle hyötyä tietyissä tilanteissa. Tausta voi myös antaa hahmolle omaisuutta, yhteyksiä tai liittolaisia.

Mekaniikassa taustat toimivat sekä yleistaustan eli konseptin laajennuksina, että sellaisenaan. Tavallisia taustoja ei kuitenkaan voi koskaan yhdistää - ja siten hahmolle kannattaakin ottaa mahdollisimman erityylisiä taustoja.

Tausta antaa hahmolle yhden nopan haasteisiin aina - kun sen kuvaamasta ominaisuudesta, kokemuksesta, kontaktista tai muusta seikasta voidaan katsoa olevan hyötyä haasteen tilanteessa. Esimerkiksi "kokenut palomies" saisi nopan paetessaan palavasta talosta tai vääntäessä kättä - koska palomiesten voidaan katsoa tuntevan palotilanteet ja olevan kaikenkaikkiaan melko riskejä jätkiä. Tausta ei kuitenkaan ole yhtä laaja kuin yleistausta ja siten samainen hahmo ei saisi noppaa taustastaan vaikkapa pyrkiessään suunnistamaan metsässä (mihin kuitenkin voisi jokaisen suomalaisen peruskoulun käyneen katsoa saavan yhden nopan yleistaustastaan).

Valittaessa taustoja, on syytä miettiä seuraavia seikkoja:

  • Jos taustan käyttö sopii vain hyvin erikoisiin tilanteisiin tai se liittyy yliluonnolliseen maailmaan on kyseessä erikoisuus.
  • Jos tausta kuvaa jotain asiaa, johon hahmo pystyy riippumatta haasteesta, on kyse kyvystä
  • Jos tausta kuvaa hahmon luonteenpiirrettä tai jotain hahmon kohtaamaa vaikeutta, josta kuitenkin voisi olla hyötyä vastaavissa tilanteissa on kyseessä särö

Niin pitkään kuin pelissä ei ole hahmonlomaketta, merkitään taustoja + -merkillä.

Esimerkkejä

Esimerkkejä Harhapolussa käytetyistä taustoista

  • Kiertänyt vuoden maailmaa lukion jälkeen
  • Opiskellut sosiaalipolitiikkaa
  • Toiminut opettajana Moskovan taideakatemiassa
  • Hyvä kasvatus aatelissukunsa toimesta
  • Harrastaa rata-ammuntaa paikallisessa kerhossa
  • Minulle ei kukaan kehtaa valehdella
  • Palvellut sissisotilaana Afrikassa
  • Entinen olympiatason painija
  • Ammattipoliisi, vanhempi komisario
  • Patentti ja yritysoikeusjuristi (ja erikoisuus: Erikoistunut kansainväliseen lakiin)

Esimerkkejä taustoista, jotka kuitenkin olisivat erikoisuuksia, kykyjä tai säröjä

  • Tieteellisten väärennösten ammattilainen (Tämä on oikeastaan jo erikoisuus)
  • Sietää valehtelua, panettelua ja herjaamista loputtomiin (voisi olla myös särö)
  • Näkee kuolleiden jälkeen jättämiä aavekuvia (kyky, pitäisi tosin rajata hieman)

Muutamia peliesimerkkejä taustojen toiminnasta mekaniikassa:

a, b ja c ovat pelaajia pj on pelinjohtaja. taustat on kursivoitu ja noppien onnistumiset lihavoitu. Pelaajien hahmot pyrkivät piiloutumaan pian paikalle tulevilta vartijoilta.

...

pj: pieni hetki, katsotaan mitä nämä haastenopat sanovat, saa tulokseksi 4, 3 ja 3 (yksi onnistuminen). Näyttää siltä että vartiomiehet tosiaan sais teidät kiinni ja siinä sitten oltaisiin

b: Hahmoni, joka on mysteerimiehen lisäksi seinäkiipeilyn maailmanmestari kiipeä piiloon ylös vaakasuoraa seinää.

c: Aika hurjaa. Miten olisi että heität siitä - sanooko pelinjohtaja tähän jotakin?

pj: Mitä? Ei todellakaan onnistu. Heitätkö noita äskeisiä noppia vastaan.

b: Katsotaan (heittää kahta noppaa, säkä+yleistausta+tausta+merkittävä, saa tulokseksi 6, 4 ja 3). Hah! Sinne mennään ja vauhdilla.

c: Kait mun on sitten yritettävä johonkin puuhun. Kyllä tää mun Oikeaa työntekoa välttävä Journalisti pääsee sinne ihan hyvin, koska hän on rakentanut useita puumajoja lapsena.

b: voisitkos säkin heittää

c: Selvä. (heittää kahta noppaa, säkä+tausta, ja saa tulokseksi 6 ja 4). Ei hätää, vanhat puumajanrakentajanvaistot ovat tänään taas pinnassa - ja sopivan helppo puu löytyy kyllä sieltä metsästä.

Mekanismi

Viimeinen muokkaus 2009-03-08 11:18